Tony Reponen

Le notti del terrore (Hautaholvi helvettiin, 1981)

Ohjaaja:

• Andrea Bianchi

elokuva arvostelu

Ohjaus: Andrea Bianchi

Andrea Bianchin italialaisillakin mittapuilla ultraväkivaltainen zombieklassikko Burial Ground jää mieleen ainutlaatuisen kieroutuneella tunnelmallaan. Kyse ei todellakaan ole mistään oikeasti hyvästä elokuvasta – ainakaan siinä mielessä missä valtavirtakriitikot elokuvia arvioivat. Näyttelysuoritukset eivät varsinaisesti häikäise vakuuttavuudellaan, dialogi on välillä legendaarisen naurettavaa (mies naiselleen katseltuaan tämän lanteiden keikuttelua vähissä vaatteissa: "You look just like a little whore, but I like that in a girl.") ja saapasmaan hurmevisioissa vakioksi muodostunut loogisuus vittuun ‑asenne on tässäkin teoksessa vahvasti läsnä. Elokuvan vahvuus – ja samalla sen tarkoitus – onkin vain mahdollisimman raakojen tehosteiden vuoristoratamainen vyörytys katsojan silmille.

Juoni on tarkoitukseen sopivan suoraviivainen. Joukko ihmisiä saapuu viettämään leppoisia lomapäiviä luonnonkauniilla alueella sijaitsevalle kartanolle. Samassa kartanossa on myös ollut majoittuneena salaperäinen professori, joka tutkii kuolleiden elpymiseen liittyviä etruskien maagisia rituaaleja. Ennen ryhmän saapumista kartanolle arvon professori on jo ehtinyt mennä kaivelemaan lähistöllä sijaitsevia etruskien maanalaisia hautaholveja ja – kuten katsoja saattaa arvata ja toivoa – onnistuu herättämään kuolleet unestaan.

Burial Groundin musiikki (josta vastaavat Elsio Mancuso ja Berto Pisano) on täydellisesti elokuvan nyrjähtäneeseen tunnelmaan sopivaa houreista syntikkapulputusta, jota höystetään toisinaan myös klassisemmilla viuluraidoilla. Pääosaa näyttelevät erikoistehosteet ovat juuri niin brutaaleja kuin niiden toivoo – tai pelkää – olevan, ja zombimaskeeraukset ovat ensiluokkaisia runsaasti matoja tihkuvine silmäkuoppineen. Gore-kohokohtia on useita, joista mainittakoon muutama varsin yksityiskohtainen sisälmystensyöntikohtaus sekä pään katkaisu viikatteella, jonka äärelle pysähdytään herkuttelemaan veren roiskuessa kaulatyngästä.

Burial Ground kuuluu jokaisen kauhufriikin kokoelmaan sekä häpeilemättömän eksploitaatiohenkensä – josta kielii jo elokuvan vaihtoehtoinen levitysnimi Zombie 3 ja siihen liittyvä halu esiintyä Fulcin Zombie 2 ‑elokuvan jatko-osana – että kiitettävän anti-hollywoodmaisen toteutuksen puolesta. Erityisesti loppuratkaisu ansaitsee kiitokset.