Mikko Kojo

Busty Cops (2004)

Ohjaaja:

• Jim Wynorski

elokuva arvostelu

Ohjaus: Jim Wynorski

Elitistin haastattelemankin Jim Wynorskin pienen mestariteoksen The Lost Empiren (1985) yhteydessä tuli mainittua äijän tuoreemmasta tuotannosta "hauskasti" nimetty Busty Cops. Kun allekirjoittaneelle tarjoutui mahdollisuus nähdä tämä videotaiteen merkkiteos, niin "a man's gotta do what a man's gotta do". Juonirakenteeltaan Busty Cops noudattaa The Lost Empireä, mutta parissa vuosikymmenessä on maailma muuttunut sen verran, ettei Wynorski jaksa ihmeemmin enää edes yrittää.

Busty Copsin arvostelussa olisi syytä käyttää niihin aitoihin aikuisten elokuviin tarkoitettua arvosteluformaattia ja pelkästään listata kohtaukset sekä kertoa ketkä niissä esiintyvät. Softcore-kihnutuksen ongelma on vain se, että hieromisen välillä käytävä keskustelu on se mielenkiintoisempi ja vähäisempi osuus elokuvasta. Elokuvan nimihenkilöt, busty copsit, ovat Nikki Nova, Jesse Jane ja Katie James. Toistensa hieroskeluun ja nuoleskeluun kiintyneet silikonivampit (joiden kumisesta olemuksesta odottaa koko ajan jostain kohdasta pilkottavan venttiilin, josta heidät on puhallettu täyteen) saavat selvitettäväkseen näyttelijän ja kahden näyttelijättären murhan. Kolmikko sai surmansa kesken aktin ammeeseen heitetyn hiustenkuivaajan antamasta sähköiskusta. Elokuvan aloittava kohtaus on muuten ainoa, jossa seksi on sitä perinteistä heteromeininkiä.

Ryntäikkäitten kyttien pomo William Jacobson nakittaa vosut tutkimaan murhaa Roman Fieldsin ohjaaman pehmopornoelokuvan kuvauksiin. Muutaman asianosaisen haastattelun jälkeen topit poksahtavat, viisaat rinnat painetaan yhteen ja ruudulle vyörytetään toinen toistaan epäaidomman näköistä muovipalleroa öljyttäväksi, hierottavaksi tai puristeltavaksi. Katsojalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin istua kaukosäädin kovana ja hieroa kuvakelausnappulaa. Tämä on elokuva niille, jotka juovat kossua maun ja katsovat pornoa juonen takia. Perversseintä onkin, että se yhteensä n. 10 minuuttia kestävä dialogi on onnistunutta. Mitään toimintakohtauksia tai lavasteita (mille lopussa vitsaillaankin) ei suinkaan mukana edes ole, vaan loput 60 minuuttia on (melkein) sitä itseään.

Kun lopputekstit pyörähtävät käyntiin, on elokuvaa vielä jäljellä vartti ja oikeastaan paras vaihe alkaa. Ensin tekstien väliin leikataan perinteisiä epäonnistuneita kohtauksia. Eniten mokailee Seana Ryan, joka kaiken lisäksi kuulostaakin transulta. Tämän jälkeen tekstien vielä yhä harvakseltaan jatkuessa tulee making of ‑mockumentary, jossa haastatellaan Nikki Novaa ja Katie Jamesia. Molemmille on kirjoitettu hauskahkoja repliikkejä elokuvan tekemisestä, ja etenkin James (aka Angela Little) antaa itsestään symppiksen kuvan. Toisaalta hän on kolmikon aidoimman oloinen ulkoisestikin (asia, jota Novakin kommentoi) sekä esiintynyt pikkurooleissa vastaavien straight-to-video ‑tuotosten ulkopuolellakin (lukuisia tv‑sarjoja, sekä esim. Rush Hour 2 ja American Pien jatko‑osa Band Camp). Jostain syystä Jesse Jane ei mukana enää tässä vaiheessa ole, mutta jo varsinaisen elokuvan aikanakin kiinnitti huomiota tämän poissaoloon kohtauksissa, joissa koko rintavan kolmikon kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla.