Tatu Piispanen

The Man from Hong Kong (Mies Hongkongista, 1975)

Ohjaaja:

• Brian Trenchard-Smith
• Jimmy Wang Yu

elokuva arvostelu

Ohjaus: Brian Trenchard-Smith, Jimmy Wang Yu

Bruce Leen jälkeisen maailmanlaajuisen kungfu-boomin kuumimpina vuosina ei tyydytty pelkästään maahantuomaan hakkeluksenjanoisille länsimaalaisille Hongkongissa ja Taiwanissa kuvattuja taistelufilmejä, vaan muutamaa aasialaista nyrkinheiluttajaa yritettiin lyödä suuremmille markkinoille kansainvälisten yhteistyötuotantojen avulla. Näiden, tähdenluontitavoitteissaan poikkeuksetta epäonnistuneiden elokuvien näyttävimpiä edustajia on Jimmy Wang Yusta staraa leiponut, Australiassa kuvattu Mies Hongkongista, joka ajoittaisesta kömpelyydestään huolimatta on erinomaisen viihdyttävä yhdistelmä Wang Yu ‑väkivaltaa, Sydneyn matkailumainosta ja James Bond ‑seikkailuvaikutteita. Markkinoinnissa hyödynnetty konkreettinen Bond-kytkös on Golden Harvestin kanssa kolmen elokuvan diilin allekirjoittaneen George Lazenbyn esiintyminen pääpahiksen roolissa.

Elokuvan tarina on melkoisen löyhä viritys, tarkoituksenaan kasata erilaisiin ympäristöihin sijoittuvat stunt-, takaa-ajo-, rakastelu‑ ja taistelukohtaukset yhteen katsojaa turhalla miettimisellä väsyttämättä. Käytännössä formaatti on hyvin samanlainen kuin myöhemmin Jackie Chanin 90‑luvun kansainvälisille markkinoille kuvatuissa elokuvissa, vaikka Wang Yun inspector Fang on rikollisia brutalisoivan naistenmiehen hahmossaan lähes täydellinen Jackie-arkkityypin vastakohta. Epäoleellisen juonen referaatiksi riittänee "hongkongilainen poliisi jäljittää huumeorganisaation vaikutusvaltaista pomoa Sydneyssä".

Kertomuksen uskottavuus pettää pahiten Fangin vigilante-toimintamenetelmien hyväksymisessä, mutta hällä väliä, kun rikollisten päiden paukuttaminen on näin vauhdikkaasti kuvattua. Fang aloittaa hakkaamalla Sammo Hungin esittämän huumekuriirin sellissä totaaliseen henkihieveriin (saadakseen häneltä huumeparonin nimen, jonka toimista puoli Australiaa tietää jo muutenkin) ja jatkaa tappamalla sekä paljain nyrkein että asein kymmeniä rikollisia. Lopun Lazenbyn eliminointimenetelmä on aivan erityisen härski. Kaikkiaan logiikan lipsuminen nostattaa hymyn huulille, eikä missään nimessä ole esteenä elokuvasta nauttimisella.

Suurena Wang Yu ‑fanina on hieman ikävä todeta, ettei kovanahkaisen playboyn rooli ole hänellä täydellisesti hallussa. Ilmeisenä James Bond ‑vetona Fangista on tehty viileä naistenkaataja, mikä on enemmän kuin hieman hupaisaa Jimmyn näyttäessä viiksekkäiden australialaiskorstojen keskellä harvinaisen pieneltä ja epämiehekkäästi vanhentuneelta baby facelta. Kymmenen vuotta aikaisemmin nuoruuden fitneksessään Wang Yu on helppo kuvitella kiinalaistyttöjen päiväuniin, mutta Fangin vastustamaton libidon kutsu ei välity tv‑ruudun toiselle puolelle sitten mitenkään. Jopa George Lazenbyn pelimiesliikkeet Stonerissa (1974) vaikuttavat uskottavilta Fangiin retkahtavien naisten ihastuneiden huokausten rinnalla. Tämä on puolestaan omiaan lisäämään elokuvan viehätystä, sillä hikikarpaloiden kyllästämän Jimmyn rakastajanotteet, huonosti valitun dubbaajan äänellä lakonisesti todetut sänkyrepliikit, balladin tahtiin ratsastusta ja vesiputouspiknikkiä yhdistävä ihastumismontaasi sekä totta kai paljaat tissiparit ovat pettämättömiä viihdearvon nostattajia.

Muuten Jimmy Wang Yu on oivassa vedossa. Suurtuotanto lienee pistänyt mieheen puhtia, sillä Mies Hongkongista sisältää Wang Yun parhaat stuntit (joihin liittyi muutama vakavahko loukkaantuminen) ja varsin uskottavan näköistä taistelua. Kummastuttaa, kuinka samana vuonna valmistuneeksi merkityssä Return of the Chinese Boxerissa Jimmy näyttää vuosia pöhöttyneemmältä ja lihoneelta. Toisaalta tämä voi selittyä valmistumisvuosifiban sijaan sillä, että Return of the Chinese Boxerin kuvauksissa oli todennäköisesti käytössä melkoisen tujuja substansseja.

Sammo Hungin suunnittelemat matsit saavat sekä Wang Yun että Lazenbyn rujohkot tyylit näyttämään tehokkailta. Modernimpaa mättöä yhdistetään perinteiseen kungfuun onnistuneesti. Erikoismaininnan ansaitsee varsin hurjaksi kehittyvä tarkka-ampujan körmyytys, joka etenee keittiöstä ravintolaan ja jossa sekä hyväksikäytetään todella laajaa arsenaalia kokkaustarvikkeita lihakoukusta veitsiin että pistetään paskaksi hillitön määrä irtaimistoa. Tähän päälle vielä ampujan superkireät farkut repeävät heti aluksi ja keltaiset kalsarit vilkkuvat ylimääräisestä persvaosta läpi mätkeen.

Samoin Jimmyn ja Lazenbyn viimeinen yhteenotto on taistelijoiden taipuisuuden huomioonottaen sangen hieno ja sisältää komean loimutuksen, jossa Lazenby poltti oikeastikin kätensä. Osa kamppailukohtauksista kuvattiin Hongkongissa Golden Harvestin studiolla, kuten lopputaisto sekä klassista kungfu-aseistoa esittelevä martial arts ‑kouluvierailu, jossa stunt-miehinä toimivat mm. Yuen Biao, Corey Yuen Kwai ja Lam Ching Ying. Väkivalta on yllättävän roisia ja verta roiskahtelee saman ajan Hongkong-tuotannoissa harvoin nähdyllä realismilla.

George Lazenby vakuuttaa rikolliskeisarina enemmän kuin kiveä kovempana Stonerina, mistä voinee ainakin osittain kiittää kotikenttäetua. Fangia ympäri Sydneytä kuskaavia australialaispoliiseja näyttelevät jo Stonerissa pikaisesti nähty Roger Ward sekä Hugh Keays-Byrne. Molemmat esiintyivät edellisvuonna aussi-biker-pätkässä Stone (1974) ja myöhemmin post apocalypse ‑kulmakivi Mad Maxissa (1979). Kumpikaan ei onnistu korostetusta aksentinväännöstä ja tyhmistä vitseistä huolimatta ärsyttämään, mutta heidän tehtävänään onkin toimia pelkkänä katalysaattorina Jimmy Wang Yun rällästykselle, jota empivän länsimaalaisyleisön arveltiin vieroksuvan sellaisenaan. Kelvollista naiskauneutta edustavat niin ikään Stonessa vilahtaneet Rosalind Speirs ja Rebecca Gilling.

Mies Hongkongista on mielenkiintoinen esimerkki Hongkong-tähden lanseerausyrityksestä kansainvälisille markkinoille. Vaikka Jimmy Wang Yu palasikin yrityksen jälkeen kotimantereelleen kuvaamaan halpoja kungfu-filmejä, on Mies Hongkongista pysynyt huomattavasti parempana elokuvana kuin esimerkiksi Jackie Chanin vesiperät Battle Creek Brawl (1980) ja The Protector (1985). Se tarjoaa autonromutusta, tahatonta huumoria, tylyä mäiskettä, pumppaava funkkia ja Bond-maneereita vauhdikkaana pakettina, jota 70‑luvun toimintaelokuvista ylipäätään kiinnostuneiden ei ole varaa sivuuttaa. Reilu budjetti ja kaikin puolin ammattitaitoinen tekninen toteutus viimeistelevät laadukkaan tuotannon.