Antti Tohka

Stone (Soturit, 1974)

Ohjaaja:

• Sandy Harbutt

elokuva arvostelu

Ohjaus: Sandy Harbutt

Stonen leikkaamaton Suomi‑vhs‑originaali oli yksi harvinaisimmista ja halutuimmista keräilykohteista SFx‑manian kulta-aikoina. Kasetin arvoa nosti kohtuuttoman upea kansi, jossa läskiltä Jim Morrisonilta näyttävä Hugh Keays-Byrne vie rumuusestetiikan aivan uusiin sfääreihin. Pelkästään tuon kannen näkeminen sai enemmän kylmiä väreitä aikaiseksi, kuin kourallinen kauhua ja väkivaltaa.

Hurjalla tripillä oleva Gravediggers-moottoripyöräjengin jäsen näkee sattumalta, kuinka palkkatappaja ampuu ympäristöaktivistin. Palkkamurhaaja ei näe todistajan kasvoja, ainoastaan jengiliivin ja ryhtyy systemaattisesti siirtämään Gravediggersin jäseniä manan majoille. Stone on poliisi, joka saa tehtäväksensä soluttautua jengiin, ottaa kiinni tappajan ja toimittaa hänet oikeuden tuomittavaksi. Mopojengiläisillä on mielessä hieman erilaiset kujeet oikeuden toteuttamiseksi, ja he hyväksyvät kytän pitkin hampain mukaansa.

Elokuva kuvaa moottoripyöräjengiläisten (saatanallisia) rituaaleja, toverillisuutta ja kunniakoodeja. Yhteyskunnallista sanomaa on ujutettu mukaan elokuvan tarkastellessa miten vallassa olevan auktoriteetin puolustaja suhtautuu systeemin ulkopuolella eläviin. Stone samaistuu jengiläisiin ja alkaa itsekin miettiä oman elämänsä laatua ja kyseenalaistamaan turvallisia porvarillisia normeja kotona odottavasta rikkaasta, Stonen isoa dikkiä janoavasta, elitistibeibestä huolimatta. Elokuvan systeeminvastaisuutta korostaa myös se, että palkkamurhaajan työnantajana toimivat pääomanmiehet, joiden etuja ympäristönsuojeluhörhötys häiritsisi.

70‑luvun biker-leffabuumin parhaimmistoon kuuluva Stone on ohjaajan rakkaudella tuottama visio vapaudesta ja veljeydestä. Pelkästään eksploitatiivisia arvoja sisältäessään elokuva olisi jo aikoja sitten painunut unholaan, sillä hurjasta maineesta huolimatta väkivaltakuvasto on kömpelöä ja perusjuonikuvio tikkuaskin kanteen kirjoitettu. Tyylikkään rennot kohtaukset, joissa jengiläisten arkea kuvataan "realistisesti", ovat poikkeuksellisen mielenkiintoisia. Psykedeelinen (stoner)rock ‑tausta edesauttaa erikoislaatuisen unenomaisen tunnelman luonnissa. Näyttelijät ovat astetta laadukkaampia kuin monissa liukuhihnalta suolletuista mopoleffoissa. Toisaalta mitään Hopper-Fonda-Nicholson ‑tasoista huumehoureista supersuoritusta on turha odottaa. Varsinkin herra Stonea näyttelevä Ken Shorter on vaisu ja täysin persoonaton, vaikkakin systeemin rattaissa raatavalle kytälle pallinaamaisuus sopii hyvin.

Alkuperäinen teatteriversio Stonesta oli yli kaksituntinen, mutta ohjaaja Harbutt leikkasi elokuvan uudelleen, jotta kokonaisuus olisi tiukempi. Epäilemättä ratkaisu oli täysin väärä, sillä "toiminta" ei ole oikein mistään kotoisin, mutta rennot pilvenpolttelu-nussimis-hengailukohtaukset ovat huippuluokkaa.