Ilja Rautsi

Cursed (Kirotut, 2005)

Ohjaaja:

• Wes Craven

elokuva arvostelu

Ohjaus: Wes Craven

Kun nimeää elokuvansa kirotuksi, altistaa itsensä välittömästi huonoille vitseille arvostelujen alussa. Vältämme niitä, mutta sen sijaan paljastavaan hetkeen elokuvasta itsestään voisi kiinnittää huomiota. Cursedin loppupuolella tulee kohtaus, jossa ihmissusi näyttää keskisormea suoraan kameralle. Kohtaus on nolo monestakin syystä, mutta siitä ei myöskään voi olla ajattelematta, että tässä tekijät avoimesti ilmaisevat asenteensa maksavaa yleisöä kohtaan. Kun elokuvan tarjoamaa kokonaisuutta pysähtyy miettimään, ensimmäiset mieleen tulevat sanat ovat "juosten kustu".

Juoni on yhtä puutaheinää, joten ei siitä sen enempää kuin että Christina Riccin (uranainen) ja Jesse Eisenbergin (nörttilukiolainen) esittämä sisaruspari joutuvat molemmat ihmissuden puremaksi. Samalla Ricci tapailee Joshua Jacksonin esittämää mysteeristä Jakea. Kaikki hajoaa tasaisesti kappaleiksi lopussa, joka ei toimi oikeastaan millään tavalla. Laajempi synopsis tekisi henkisesti pahaa kirjoittaa.

Wes Craven aloitti elokuvanteon 70‑luvulla kauhun parissa. Last House On the Left (1972) ja The Hills Have Eyes (1977) antoivat viestiä innovatiivisesta ohjaajasta, joka ei pelännyt tehdä brutaalia kauhua. Tunnetuin ja leimallisin Cravenin töistä on kuitenkin sittemmin lukemattomia jatko-osia ja tv‑sarjoja poikinut A Nightmare on Elm Street (1984), jossa kuollut lastenmurhaaja Freddy Krueger vainoaa teini-ikäisten unia. Cravenin ura on aina ollut laadullisesti epätasainen, mutta kuten toinen kauhun uudistaja John Carpenter, hänkään ei ole saanut vuosikausiin aikaan mitään merkittävää tai edes kovin kiinnostavaa. Craven on nykyään kuin entinen suosikkieno, joka sairastaa Alzheimerin tautia; välillä ilmaantuu jotain selvyyden hetkiä, jolloin vanha loisto palaa mieleen, mutta suurimman osan ajasta häntä on pakko katsoa säälin vallassa.

Cursedin käsikirjoittaja Kevin Williamson puolestaan nousi maineeseen Cravenin ohjaaman Scream-elokuvan (1996) kautta. Scream aloitti 90‑luvun loppupuolella vallinneen itsetietoisen ironisten kauhuelokuvien kauden, jolle olennaista oli kauhukonventioista keskustelu itse elokuvassa samalla kun ne tapahtuvat. Williamson ei vain koskaan ole kyennyt nousemaan konventioiden yläpuolelle, eikä kauhuelokuvan historian tiedostaminen tässä tapauksessa osoita mitään muuta kuin että ennen on osattu paremmin. Cursed ei ole samaa sarjaa kuin Scream, vaikka siinä yksi päähenkilöistä omistaakin kauhuelokuva-aiheisen yökerhon. Tällä kertaa Williamson ei yritä uudistaa mitään, ja on vaikea keksiä mitä hän itse asiassa yrittää. Elokuva kun on luvattoman ideaköyhä ihmissusimyytin kierrätys, jossa iso osa ajasta käytetään mielistelevällä tavalla tehtyyn amerikkalaisten tv‑julkkisten muka-ironiseen itsenään esiintymiseen. Viihdykettä voi yrittää kiskoa taustalla seisovasta Lon Chaney Jr. ‑vahanukesta ja vertailla vuoden 1941 ihmissutta vieressä elämöivään cgi‑körmyyn.

Näyttelijävalinnoissa on sekä onnistuttu että menty metsään. Christina Ricci on lautassilmiensä ja vampiramaisen yleisolemuksensa puolesta sopiva valinta kauhuelokuvaan, eikä mikään huono näyttelijäkään. Jesse Eisenberg esitti übernörttiä Roger Dodgerissa (2002) niin vakuuttavasti, että rooli on melko sellaisenaan toistettu tässä. Iso virhe sen sijaan on Williamsonin projektien vakiokasvo Joshua Jackson, joka ei kykene puristamaan kehostaan edes hikipisaran vertaa karismaa ja näyttää pelkästään esittelevän elokuvassa parrankasvuaan yrittääkseen todistaa, ettei ole enää teini. Yritys menee pieleen, eikä Jackson ole sekuntiakaan uskottava saati kiinnostava. Muu kaarti suorastaan huutaa televisiomaisuutta, eikä kenestäkään ole edes vahingossa satuttu kirjoittamaan oikean ihmisen oloista.

Cursedia on markkinoitu Screamin tekijöiden innovatiivisena ihmissusielokuvana. Pakkohan sitä jotenkin on tuotetta myydä, mutta lopputulos ei ikävä kyllä ole edes vanhan legendan pukemista uuteen turkkiin, vaan pelkkä rutiininomaisella ammattitaidolla ja hyvillä tuotantoarvoilla kasaan kyhätty lässähtänyt kliseekimppu. Williamson ja Craven kierrättävät surutta jo useaan otteeseen nähtyjä kohtauksia, lisäämättä niihin mitään mielenkiintoista. Susiominaisuuksiensa kautta parempiin urheilijasuorituksiin kykenevä nörtti nähtiin jo valmiiksi umpisurkeissa Teenwolf-elokuvissa 80‑luvulla, ja ihmissusimyyttikin ehdittiin päivittää viisi vuotta sitten huomattavasti onnistuneemmassa Ginger Snaps ‑elokuvassa (2000).

Cursedissa on periaatteessa ainekset kasassa: on ennustajaeukkoja, täysikuu, mysteeriä, punahilkkaviittauksia ja vaikka mitä. Mihinkään ei vain tartuta, eikä elokuvassa ole lainkaan mitään kauhulle kovin olennaista aitoa pelottavuutta, tunnelmasta tai edes verestä nyt puhumattakaan. Joko Craven ei enää osaa, tai sitten hän ei vain jaksa välittää. Katsoja taas ei jaksa edes nauraa.

Cursedin loppu kirjoitettiin tiettävästi uudestaan sen jälkeen kun koeyleisö sanoi yksimielisesti finaalin olevan idioottimainen. Valmiin version nähtyään on pakko raapia päätään ja ihmetellä, miten se olisi voinut olla vielä laimeampi tai epäloogisempi.

Ai niin, ja tiesittekö, että Los Angelesin valot muodostavat tietystä näkökulmasta pentagrammin?