Jari Mustonen

Crescendo (1970)

Ohjaaja:

• Alan Gibson

elokuva arvostelu

Ohjaus: Alan Gibson

"In fact, although I worked for Hammer three more times, the word 'lifeless' had begun to describe the whole Hammer scene... There was just sir James (toim.huom. James Carreras, Hammerin perustaja ja Michael Carrerasin isä) and, as long as he was the boss, he continued to flog a dying horse for the next couple years." – Jimmy Sangster

Crescendo voidaan vielä sijoittaa sujuvasti kategoriaan psykotrillerit. Sitä seurasi vielä Joan Collinsin tähdittämä Fear in the Night (1972), jonka kuitenkin Jimmy Sangster itse sulkee psykotrillereiden ulkopuolelle – hän itse ohjasi sen. Tästä syystä Psykon inspiroimat psykotrillerit on luontevaa päättää Crescendoon, sinällään pätevään mutta armottoman hitaasti etenevään ja epätasaiseen trilleriin.

Crescendon rakenne muistuttaa enemmän italialaista trilleriä kuin perinteistä brittiläistä mysteerikerrontaa. Juonenkäänteitä vauhdittavat muiden muassa suoraviivaiset nukkejen kautta tuotetut graafiset metaforat. Miespuolinen päähenkilö on perhepiirin hallitsema antisankari ja naiset pyritään kuvaamaan mahdollisimman itsenäisinä ja seksuaalisina. Eroottiset viitteet olivat kuuluneet Hammerin kuvakieleen jo 50‑luvun lopulla, mutta reilu vuosikymmen myöhemmin ei katsojien nälkään enää riittänyt tohtori Frankensteinin syntinen palvelijatar tai Jonathan Harkeria odottava vampahtava vampyyrityttö. Tarvittiin paljasta pintaa, jota Crescendossa on mukana jonkin verran, mutta ei läheskään tarpeeksi verrattuna mannereuroopasta tulleisiin kilpailijoihin (tosin pitää muistaa, että esimerkiksi jenkkimarkkinoille suunnattu R‑rated versio leikattiin suuremman yleisön toivossa PG:ksi).

Tarina kertoo tyylikkääseen huvilaan matkaavasta Susanista, joka perille päästyään tutustuu huvilan emäntään ja tämän halvaantuneeseen poikaan Georgesiin sekä Georgesin heroiiniriippuvuuden tyydyttävään palvelijattareen. Oudot nuket ja äitihahmon painostava läsnäolo antavat kuitenkin pian ymmärtää, ettei Susanin ja Georgesin ystävyys ole kovin tervehenkinen. Saatuaan viimeisen varoituksen sanan päättää Susan poistua paikan päältä, mutta lähtö viivästyy kun palvelijatar löydetään kuolleena huvilan uima-altaasta. Elokuvasta on kulunut lähes tunti ja kerronta on sanalla sanoen verkkaista. Mitään kovin kummoista ei tapahdu tästä eteenpäinkään. Crescendo tarjoaa lopetuksellaan kaikesta huolimatta mielenkiintoisen näkökulman Brian De Palman varhaiseen tuotantoon. Ja kuten juuri De Palma osoittaa, olisi tämän kaiken voinut tehdä niin paljon paremmin.

Amerikkalaiset tuotantokumppanit vaativat mukaan toistamiseen Hammerille työtä tehneen Stephanie Powersin (Fanatic, 1965), pedatakseen hänen avullaan menestystä jenkkimarkkinoilla. Powers vastaakin elokuvan tyydyttävimmästä roolityöstä, mutta ei pelasta kokonaisuutta. Hänen edellinen työnsä Hammerin Fanaticin tyttömäisenä ja itseironisena Pat Carrollina on nyt pelkkä kaukainen muisto.