Mikko Kojo

Teenage Caveman (2002)

Ohjaaja:

• Larry Clark

elokuva arvostelu

Ohjaus: Larry Clark

Creature Features ‑sarjaan suhtautuminen on hieman vaikeaa. Elokuvien nimet on otettu vanhoista b‑elokuvista, mutta yhteys alkuperäiseen loppuu tähän, sillä uudelleenfilmatisoinneista ei ole kyse. Miksi siis ottaa edes nimet: tehdäänkö tässä elokuvia alkuperäisten ystäville vai yritetäänkö kaapeli‑tv-roskalle saada lisäyleisöä. Mielenkiintoa elokuviin eivät kuitenkaan vähennä tuottajanimet. Lou Arkoff on epäilemättä sukua American Internationalin roskamaakari Samuel Z. Arkoffille, joka itse asiassa onkin vastaavana tuottajana, ja Colleen Campin nimi soittaa kelloja 70‑luvun jenkkieksploitaatiota katsoneen päässä. Kun mukana on vielä Stan Winstonin porukka efektejä väsäämässä, elokuvat kiinnostavat itse asiassa enemmän kuin olisi lupa odottaa etenkään "kansitaidetta" tuijottaessa.

Mielenkiintoisin creature featureista on epäilemättä Teenage Caveman ohjaajansa takia. Amerikan irstas setä Larry Clark on kohahduttanut kaikilla elokuvillaan pornoa lähentelevän teiniseksin kanssa. Viimeksihän näin tapahtui Ken Parkin (2002) kanssa. Vanhat eksploitaatiotuottajat, alastomilla teinivartaloilla fantasioiva ohjaaja ja The Terminatorilla (1984) kannuksensa hankkinut erikoistehostemies kiinnostavat väkisinkin vähintään sillä samalla primitiivitasolla kuin 7 päivää ‑lehti.

Rasittavalla tavalla tietokonekäsittelyn saaneessa sinertävässä post‑apocalypse-maailmassa elelee joukko luolamiehiksi taantuneita ihmisiä. Merkkeinä menneestä sivistyksestä on nippu Penthouseja ja rullalautailun kieltävä liikennemerkki. Clark-tyyliin pääosassa on nuorisoporukka: luolamiesheimon johtajan poika David (Andrew Keegan), tämän tyttöystävä Sarah (Tara Subkoff), musta tyttö ja poika, typerä amisviiksi ja tasaparisuuden vuoksi yksi tytsy lisää. Heimon pomo on sisäistänyt homman juonen ja käyttää uskontoa tekosyynä nuorten naisten pöksyihin pääsemiseen. Johtajalla menee sukset pahasti ristiin poikansa kanssa, kun jumalan sanaa pitäisi päästä tökkäämään Davidin siveään tyttöystävään. Faijan saatua ristin silmäänsä David kavereineen ottaa hatkat heimon parista.

Sakki harhautuu rakennukseen, jossa kaikki on niin kuin tänä päivänä, ainakin Larry Clark ‑maailmassa, ja jossa asustaa rokkitähden elkeitä omaava idiootti (Richard Hillman) kuuman tyttöystävänsä (Tiffany Limos) kanssa. Kaksikko opastaa tulokkaat nopeasti Larry Clarkin seksin ja päihteiden täyttämään maailmaan Davidin ja Sarahin hannatessa. Kimppaparittelu ei ole erityisen eksplisiittistä, mutta näyttää toki enemmän ja kestää kauemmin kuin juonen kannalta olisi tarpeellista. Jotta elokuva vaikuttaisi rohkeammalta kuin onkaan, dialogilla selvitetään mustan tyypin aisan koko ja Limosin karvattomuus. Amerikkalaiseksi tv‑tuotannoksi kyseessä on kuitenkin käsittämätön tapaus.

Kaikki Larry Clark ‑elokuvan teemat ovat siis mukana niin hyvässä kuin pahassa katsojasta riippuen. Nuoret eivät tule toimeen vanhempiensa ja muiden aikuisten kanssa ja tykkäävät niin seksistä kuin huumeistakin, eikä tätä jätetä vihjailun varaan. Tekojen seuraukset ja niistä oppiminen ovat tyypillistä Clarkia nekin. Jokainen saanee tehdä itse päätelmänsä Larry Clarkista, eikä tämä elokuva muuta Kidsin (1995) ja Bullyn (2001) luomia aiempia käsityksiä mihinkään suuntaan. Moralistina miestä on vaikea pitää, mutta onko hän vain pessimisti vai vanha pervo elokuvantekijä, jolla on käynyt hyvä flaksi ja joka oikeuttaa omien märkien uniensa kuvaamisen pienellä opetuksella, kuten valistusfilmien tekijät aikoinaan?

Teenage Cavemanissa tämä kaikki on kuitenkin elokuvan päälle lyöty Clark-leimasin, jolla ei ihmeemmin ole mitään merkitystä yhdentekevän pääjuonen kannalta. Koska Clark ei ole ollut käsikirjoittajana, on elokuva joko kirjoitettu tälle tai Clarkille on vain annettu vapaat kädet. Hillman ylinäyttelee Clarkin ohjauksessa roolinsa täysin, ylivieden rasittavuudellaan elokuvan melkein samalle tasolle kuin Leo Fitzpatrick Kidsin. Muut nuoret näyttelijät menettelevät rooleissaan, mutta Keegan on paikoin vaivaannuttavan huono. Budjetin rajoittamat erikoistehosteet eivät nekään anna aihetta hurraahuutoihin, sillä samaa cgi‑skeidaa on tarjolla jokaisessa elokuvassa tätä nykyä.