Antti Tohka

Ken Park (2002)

Ohjaaja:

• Larry Clark
• Edward Lachman

elokuva arvostelu

Ohjaus: Larry Clark, Edward Lachman

Tiffany Limos saa money shotin naamalleen, paremmaksi on mahdotonta enää pistää? Larry Clarkin, Ed Lachmanin ja Harmony Korinen yhteystyön tuloksena on syntynyt jälleen elokuva, jonka tiimoilta käydään monta tulenpalavaa keskustelua taideopiskelijakapakoiden nurkkapöydissä. Taideopiskelijakapakoiden nurkkapöydissä siksi, että Ken Parkilla on tuskin asiaa elokuvafestivaalinäytäntöjä suurempaan levitykseen suurimmassa osassa maailman maita. Kyseessä eivät ole ainoastaan taloudelliset realiteetit, jotka estävät tältä ihmisvihaa tirskuvalta nuorisokuvaukselta laajemman levityksen – myös sensuuritekniset realiteetit tulevat pistämään kapuloita rattaisiin. Elokuvassa nähdään lähikuvia löysistä ja jäykistä dikeistä, siemensyöksyistä, suuseksistä ja kaikesta, mikä yleensä on yhdistetty R‑Kioskin miestenlehtihyllyn yläkulmassa pilkottaviin kuvatallennetuotteisiin.

Ne runosielut, jotka eivät ole nähneet Ken Parkkia, saattavat nyt muistella Nagisa Oshiman Aistien valtakunnan tapahtumia ja ihmetellä. Ken Park ei kuitenkaan ole pitkäveteinen taide-elokuva joka saisi sensorit hymisemään hyväksyvästi. Kyseessä on puhdas eksploitaatioelokuva, joka koostuu kahdesta eri segmentistä, eksploitatiivisesta nuorisoelokuvasta ja hardcore-pornosta. Se että elokuvat ovat sulautettu yhdeksi kokonaisuudeksi, on valitettavasti ja hieman yllättäen taiteellinen tappio. Jos kyseessä olisi puhdas nuorison paskamaisuutta ja tyhmyyttä kuvaava Clark-Korine tuotos kuten Kids oli, tai jos kyseessä olisi puhdas teinipornoelokuva, ansaitsisivat molemmat tuotokset viisi tähteä. Käsikirjoittaja Korine taitaa amerikkalaiselle white trash ‑yhteiskuntaluokalle sekä uskovaiselle keskiluokalle naureskelun. Dialogi ja tapahtumat ovat välillä murhaavan nerokkaita komiikan ja ihmisvihan cocktaileja. Clark taas taitaa nuhruisen tirkistelyn paremmin kuin kukaan nykyohjaajista aidan kummallakaan puolella. Nyt näiden kahden modernin elokuvataiteen mestarin työn yhdistäminen johtaa tilanteeseen, jossa tyly nuorisoelokuva katkaistaan välillä irrallisilla hc‑kohtauksilla ja mainiot hc‑kohtaukset katkaistaan tylyllä nuorisoelokuvalla. Kummastakaan taiteenlajista ei siis ehdi nauttia täysin rinnoin (or whatever you got).

Tarkemmin juonesta kiinnostuneille kerrottakoon, että Ken Parkissa seurataan eri yhteiskuntaluokista kotoisin olevien nuorten elämää lyhyen ajanjakson ajan. Nuoret panevat toisiaan, toistensa vanhempia, käyttävät huumeita, kuuntelevat räppiä (mainiolla soundtrackilla ovat mukana mm. Blackalicious, EPMD, Alkaholics) ja harrastavat muuta raamatun perusperiaatteita vastaan olevaa sikailua. Nuoret tuntevat toisensa, mutta juonen kannalta olennaista sidettä ei ole. Elokuva vyöryttää irrallisia tapahtumia toisensa perään, joista pornograafiset kohtaukset ovat kaikkein päälle liimatuimpia. Harmony Korine käytti samaa rakenteellista tematiikkaa esikoisohjauksessansa Gummo, kenties taiteellisena ratkaisuna, kenties taitamattomuuttaan. Sekä Gummossa että Ken Parkissa rakenne kuitenkin toimii tarkoitusperistä riippumatta, vaikka se antaa elokuvalle lähinnä sketsikokoelmamaisen olemuksen. Sketsit ovat hauskoja, porno hyvää ja elokuvan näyttelijät ovat järjestään todella kingejä – tällä kertaa voidaan todella sanoa, että he antavat kaikkensa. Korinelle tyypillisesti kohtausten toimivuus perustuu siihen, että mukana on aina joku ääripersoona, kuten ääriuskovainen tai tulipunaniska, jonka kanssa ns. normaali joutuu konfliktiin. Nuorisoelokuvassa konflikti on sukupolvien välinen ja harvoin vanhemmalle eduksi. Taktiikka on yksinkertainen, mutta miksi muuttaa hyväksi todettua kaavaa. Se olisi vastoin eksploitaation perusperiaatteita, innovatiivinen (mahdollisimman räikeällä tavalla) saa olla, mutta lypsävän lehmän tappaminen olisi pahempaa kuin kommunismi.

Lähinnä kuvaajana (tämänkin elokuvan) kunnostautuneen Ed Lachmanin osuutta elokuvan ohjauksesta on hankala arvioida, sillä en tiedä, mihin pitäisi kiinnittää huomiota. Miehen meriittilistalta kuitenkin löytyy joitain etäisesti samankaltaisia teoksia, kuten Virgin Suicides, Less Than Zero ja Blank Generation, joten tuskin hänen nimensä on ohjaajakrediitteihin vahingossa päätynyt. Mitään uutta hän ei kuitenkaan ole tirkistelijä aisaparillensa kertonut ja Korinelle tuskin voi edes puhua.

Kuka on elokuvalle nimensä antanut Ken Park? Hän on poika joka ampuu aivonsa pihalle skeittirampilla elokuvan alussa. Elokuva ei kerro hänestä. Ehkä sekin oli taiteellinen ratkaisu – aivot narikkaan NYT!