Teijo Haavisto

Requiem pour un vampire (Requiem for a Vampire, 1972)

Ohjaaja:

• Jean Rollin

elokuva arvostelu

Ohjaus: Jean Rollin

Kiintoisia mutta myös epätasaisia elokuvia tehneen Jean Rollinin kultakausi osui aikavälille 60‑luvun lopusta 70‑luvun alkuun, jolloin hän ohjasi suurimmat kulttiklassikkonsa, eroottiset vampyyrielokuvat Le viol du vampire (The Rape of the Vampire, 1970), La vampire nue (The Nude Vampire, 1970), Le frisson des vampires (Shiver of the Vampires, 1970) ja Requiem pour un vampire (Requiem for a Vampire, 1971). Koko sarjaa yhdistää paitsi tietynlainen unenomainen kiehtovuus, mutta myös valitettava epätasaisuus. Rollin ei pysty pitämään elokuvan tasoa jatkuvasti yllä, vaan upeita ja tunnelmallisia kohtauksia seuraavat valitettavan usein hävettävän kömpelöt ja lähes kotivideotasoiset jaksot.

Requiem for a Vampiren kohdalla alkupuoli on elokuvan parasta aikaa: kaksi nuorta naista seikkailee maaseudulla vailla määränpäätä, kunnes päätyvät vanhan linnan raunioille. Paikka tuntuu turvalliselta yöpyä, mutta yöllä alkaa kuulua outoja ääniä ja raunioiden kellarikerroksesta löytyy niin kaapuihin puettuja luurankoja kuin vampyyreitäkin. Tähän sinänsä erittäin vähän juonenkäänteitä sisältävään pohjustusjaksoon Rollin käyttää peräti puoli tuntia mutta se ei haittaa, sillä tunnelma on koko ajan korkealla ja vielä tiivistyy yön saapuessa. Oman osuutensa jakson outoon ilmapiiriin tuo myös sen täydellinen dialogittomuus.

Vampyyrien ensimmäisen kohtaamisenkin Rollin vielä hoitaa kunnialla, mutta siirryttäessä seuraavaan aamuun alkaa elokuvan taso laskea. Vampyyrien puremat nuoret saavat vanhimmalta vampyyriltä tehtäväkseen vietellä paikalle uutta ruokaa, mikä johtaa tietysti elokuvan nk. eroottisiin kohtauksiin. Itse en tosin keksi mitään epäeroottisempaa kuin jakso, jossa ruma keski-ikäinen mies jahtaa lähes alaikäisen näköistä alastonta tyttöä, mutta ehkä Rollin onkin likainen vanha setä joka on aina halunnut tehdä tällaista materiaalia. Kun nämä erittäin turruttavat päiväsaikaan tapahtuvat kohtaukset on saatu pois alta ja päästään keskittymään öisiin raunioihin sekä vampyyreihin, alkaa elokuvan taso taas nousta. Missään vaiheessa teos ei nouse mahtavan alkujaksonsa tasolle, mutta pysyy kuitenkin kohtuullisen mielenkiintoisena loppuun asti ja sisältää jopa muutaman yllättävän käänteenkin, joista erityisesti viimeinen tuo elokuvaan surumielistä kauneutta.

Eroottiseksi vampyyrielokuvaksi Requiem for a Vampire ei ole kovinkaan eroottinen, edellämainittujen viettelykohtausten lisäksi elokuvan tätä puolta edustaa ainoastaan yksi lesboilukohtaus. Jos siis odottaa näkevänsä Jess Francon Female Vampiren (1973) tai Virgin Among the Living Deadin (1973) kaltaista vampyyriaiheista pehmopornoa, niin joutuu kyllä pahasti pettymään. Itse olen tästä vain kiitollinen, sillä vihaan edellämainittuja Francon tyylittömästi toteutettuja älyttömiä räpellyksiä. Rollin sen sijaan omaa selvästi visuaalista silmää ja saa niin öisen hautausmaan kuin linnan rauniotkin kuvattua todella tunnelmallisesti ja uhkaavasti. Lievä epätasaisuus tosin jatkuu tälläkin saralla, sillä omaperäisten kuvakulmien vastapainona toimivat ajoittaiset hölmöt siirtymät, sekä hieman liiallisuuksiin menevä värivalaistuksen käyttö. Suurin osa dialogista on ainakin englanniksi dubatussa kasettikopiossa täysin älytöntä, mutta onneksi sitä on läpi elokuvan erittäin vähän.

On tietysti sääli että Requiem for a Vampire ei ole se mestariteos mikä se olisi voinut olla, mutta silti se on hyvä osoitus Rollinin kiistämättömästä tyylitajusta sekä suurimmaksi osaksi tunnelmallinen ja ennenkaikkea omaperäinen eurooppalainen vampyyrielokuva. On kyllä totta että Rollinin vampyyrielokuvat sisältävät paljon samankaltaisia jaksoja elokuvasta riippumatta, mutta ei niitä nyt ole tarkoitus peräkkäin katsoakaan. Yksittäisinä tapauksina ne ovat kaikki kiehtovaa katsottavaa, ainakin jos arvostaa unenomaiseen tunnelmaan panostavia eurokauhuja.