Jari Mustonen

Le viol du vampire (The Rape of the Vampire, 1968)

Ohjaaja:

• Jean Rollin

elokuva arvostelu

Ohjaus: Jean Rollin

Ranskalaiset elokuvaohjaajat ovat aina kulkeneet omia runollisia polkujaan. Jo 20‑luvulla Ranskassa oli vallalla impressionistinen suuntaus, jossa elokuvien avulla pyrittiin luomaan tuntemuksia, kokemuksia ja hetkellisiä ajatuksia, eli impressioita. Elokuvan juonella ei ollut niinkään suurta merkitystä kuin käytetyllä kuvakielellä. Suuntaus kuihtui lyhyen huippunsa jälkeen nopeasti, mutta sen perintö jäi elämään. Tultaessa vihdoin 60‑luvulle löi kansainvälisillä markkinoilla itsensä läpi pop‑kulttuuri, ja kun se yhdistetään impressionismin perintöön, voidaan alkaa puhumaan ranskalaisen halpisohjaajan Jean Rollinin esikoisesta, joka parhaiteen tunnetaan nimellä The Rape of the Vampire.

Mikäli pitkä johdanto tuntui raskaalta, ei elokuva ole yhtään sen helpompi kokemus. Oikeastaan kyseessä on alun perin 30 minuutin lyhytelokuvaksi tarkoitettu vampyyritarina, joka tuottajan pyynnöstä venytettiin reiluun puolentoista tunnin kestoonsa. Alkupuoli onkin varsin kaunis ja runollinen, hehkeiden vampyyrittarien eläessä joutilasta elämäänsä varjoisassa kartanossaan. Tämän ensimmäinen puolituntinen jälkeen alkaa kuitenkin elokuvan puuduttava ja raskas osuus. En tiedä mitä Rollin on miettinyt ohjatessaan elokuvansa jälkimmäistä puoliskoa, mutta kovin paljoa järkeä siitä ei heti löydä. Aivot on siis käännettävä off‑asentoon, jotta voi nauttia loppuosan makaaberista ja oudosta tunnelmasta, joka pitää sisällään paljon hienoja, mutta sekalaisia kohtauksia. Juonesta ei kannata enää välittää, sillä se hoidettiin jo ensimmäisen puolen tunnin aikana.

Omana aikanaan The Rape of the Vampire aiheutti sensaation, koska sitä pidettiin väkivaltaisena ja jopa pornahtavana. Luonnollisesti 2000‑luvun perspektiivillä elokuva ei pahemmin säväytä, sillä verta ja alastomuutta on tuskin ollenkaan, elokuvan harhaanjohtavan nimen vihjaamasta raiskausteemasta puhumattakaan. Näyttelijät ovat amatöörejä (mikä perinne siirtyi Rollinin myöhempiinkin elokuviin) ja Rollinin ohjaus on taiteellista ja jopa turhauttavan runollista. Elokuvaa ei voikaan suositella kuin lähinnä keräilijöille ja vampyyrielokuvien vankimmille harrastajille. Kaikkia muita on varoitettu! Elokuvan mielenkiintoa tosin lisää, että se toimi ponnahduslautana Rollinin hienolle uralle, jonka kirkkaimmat helmet ovat allekirjoittaneen mielestä – niin ikään vampyyrielokuvat – Fascination (1979) ja The Living Dead Girl (1982).

The Rape of the Vampiren ensimmäiselle puolituntiselle voisi antaa helposti kolme ja puoli tähteä, mutta viimeinen tunti pudottaa kokonaisuudesta yhden tähtösen pois. Jotkut taasen pitävät jälkimmäistä puoliskoa parempana, joten jos outo ja puuduttava, mutta runollinen, vampyyrikertomus kiinnostaa, tarjoaa Rollinin esikoinen pohdittavaa/tuskastelua kaksin verroin. Innokkaimpien keräilijöiden kannattaakin harkita Redemptionin The Vampire Collectionin hankkimista, sillä se sisältää The Rape of the Vampiren lisäksi Rollinin elokuvat The Shiver of the Vampires (1970) ja Requiem for a Vampire (1971).