Jari Mustonen

Fascination (1979)

Ohjaaja:

• Jean Rollin

elokuva arvostelu

Ohjaus: Jean Rollin

Jean Rollinin Fascination on kenties vaikuttavin 70‑luvun vampyyrielokuva. Se alkaa runollisesti maalaustaiteen ja klassisen musiikin symbioosista, siirtyy laiturilla tanssiviin naisiin ja lopulta teurastamoon, jossa elegantit leidit juovat verta viinilaseistaan. Vasta tämän jälkeen käynnistyy varsinainen tarina, joka kertoo vaikeuksiin joutuneen pikkurikollisen, Markin (Jean-Marie Lemaire), pakomatkasta kahden neidon asuttamaan vanhaan linnaan. Taustalla soi Philippe D'Aramin painostava sävelmä ja Rollin johdattaa katsojat sisätiloihin, joista Mark löytää kaksi pelokasta naista, Elisabethin (Franca Mai) ja Evan (Brigitte Lahaie). Mark vaikuttaa hallitsevan tilannetta pistoolinsa voimalla, mutta viimeistään, kun Elisabeth ja Eva alkavat leikitellä heikkoudellaan, käy ilmeiseksi että heidän osaltaan kyseessä on pelkkä julma leikki.

Persoonallisena elokuvantekijänä Rollin ei käytä dialogia pelkästään tarinan eteenpäin viemiseen, vaan myös kohtausten elävöittämiseen ikään kuin maalaisi dialogin avulla maisemia. Henkilöhahmot ovat sielukkaita, mutta myös tarina on hyvä ja se entisestään tiivistyy, kun Markia jahtaavat rikolliset ehtivät paikalle tai kun linnaan saapuu joukko Elisabethin ja Evan odottamia ystävättäriä. Yksittäisistä kohtauksista tulee mieleen linnaan tuovalla sillalla tapahtuva murha, jossa Rollinin kärsivällisyys loistaa, kun hän herkuttelee murha-aseena käytettävän viikatteen terästä heijastuvilla kasvoilla. Myös loppupuolen tanssijaiset painuvat mieleen niihin ladatun irvokkaan ironian tähden.

Fascination jälkeen on helppo ymmärtää Rollinin mainetta ylläpitävän kultin hidasta, mutta tasaista laajenemista. Samanlaista palvontaa soisi mieluusti myös Main ja Lahaien ympärille, sillä molemmat neidoista tekevät viehättävät roolisuoritukset. Itse asiassa Rollin on sittemmin kertonut unelmoineensa jo pitkään Lahaiesta puettuna 1800‑luvun tyyliin. Tämä unelma kertoo jotakin Rollinin visuaalisesta rakkaudesta estetiikkaan – hänen tapaansa kuvata naisia (ja vähemmässä määrin miehiä) sekä rakennuksia ja luontoa osana elokuviensa juonta, tai oikeammin sanottuna runollista selkärankaa.

Fascination ei ole mielenkiintoinen pelkästään elokuvana, vaan myös sen tuottaminen oli mielenkiintoinen prosessi. Genre-elokuvien ranskalaisena pioneerina Rollin ei nauttinut suurista tuotannoista. Rahapula ajoi hänet itse asiassa ohjaamaan pornoelokuvia 70‑luvun alkupuolella ja edelleen (yhä enemmissä määrin) vuosikymmenen puolivälissä valmistuneen Lips of Bloodin (1975) jälkeen. Kaiken kaikkiaan hän ehti ohjata niitä kymmenen ennen veristä zombiemukaelmaansa The Grapes of Death (1978). Seuraavana vuonna pornoelokuvia valmistui uudet kuusi ja vasta niiden jälkeen oli mahdollista ohjata Fascination.

Puurtaminen kannatti. Fascination näyttää ja kuulostaa hyvältä. Kuvaaja Georgie Fromentin on saanut tallennettua filmille kauniit maalausmaiset värit, jotka tukevat hyvin Rollinin visuaalista kerrontaa. Ilmeisesti goren suhteen on tehty taiteellinen päätös, eikä verta ole kovin paljoa, mikä sopii hyvin elokuvan luonteeseen. Ranskalaiseen tyyliin dialogia on luvassa paljon ja jonkin verran alastomuutta. Välillä tunnelma on todella teatraalinen ja välillä tuntee outoa eroottista hekumaa, kun neljä naista aterioi viidennen ruumiilla. Toisinaan pohditaan kuolemaa tai rakkautta ja sitten levätään hiljaisuudessa. Kaikki on hyvin rauhallista, joten jos elokuvalta odottaa nopeaa etenemistä, tulee pettymään. Toisaalta, jos on pitänyt muista Rollinin elokuvista, tuskin tähänkään voi olla ihastumasta.