Douglas Buck vietti nuoruutensa Long Islandilla ja oli jo silloin hyvin innostunut elokuvista; elokuva-alaan liittyvät opinnot alkoivatkin jo 1990‑luvun alkupuolella New Yorkissa. Hän osallistui ohjaukseen, kuvaukseen ja käsikirjoittamiseen liittyville kursseille pienet puitteet omaavassa, mutta oppilaistaan välittävässä ja kannustavassa koulussa (New School for Social Research). Siellä syntyi myös ensimmäinen lyhytelokuva After All (aka After All, We're Only Animals), jossa oli heti nähtävissä niitä teemoja, joista hän nousi tunnetuksi muutamaa vuotta myöhemmin.
After All (1994)
O: Douglas Buck
After All on tarina erilaisuudesta, suvaitsemattomuudesta, syrjäytyneisyydestä ja siitä seuraavan ahdistuksen aiheuttamasta mielenterveyden järkkymisestä. Kovinkaan perusteellisesti näitä asioita ei kuitenkaan vielä käsitellä ja se olisikin vaikeaa, koska elokuva peilaa niitä nuoren pojan (Calvin Buck) näkökulmasta tietynlaisen kepeän huumorin avulla. Pääosan poika ei tiedä mikä hänestä tulee isona, vaikka kaikki muut tuntuvat tietävän nämä asiat vallan hyvin. Kaverit pärjäävät hyvin koulussa ja tuovat opettajalle omenia lahjaksi, mutta poika elää omassa maailmassaan. Hänen käytöksensä johtaa siihen, että koulun rehtori ottaa yhteyttä pojan vanhempiin.
Huomionarvoista elokuvassa on, että kaikki aikuishahmot puhuvat vanhoista animaatioelokuvista tutulla kälättävällä ja sekavalla "puhelinäänellä", ja dialogista ei saa mitään selvää. Television luontodokumenttien ääressä paljon aikaa viettävä poika samaistuu dokumenttien pingviineihin ja soveltaa heiltä omaksuttuja käytöstapoja arkipäivän elämässään. Pingviinimaneereista seuraa lisää ongelmia ja sosiaalinen eristyneisyys pahenee. Dokumenttien siirtyessä käsittelemään saaliinhimoisia leijonia ja muita villieläimiä asiat riistäytyvät käsistä.
Opiskelujensa ohella Buck teki sähköinsinöörin töitä lentokentällä. Ne eivät tuntuneet innostavilta taiteellisesti luovalle Buckille ja hän päätti toden teolla pyrkiä ohjaajaksi. Rahoitusta elokuvia varten ei kuitenkaan ollut kovin helposti saatavilla, joten uran alkutaival oli raskas. Nykyisin Buck on saavuttanut paljon huomiota erinäisillä elokuvafestivaaleilla sekä Amerikassa että Euroopassa. Hänen tunnetuin lyhytelokuvansa Cutting Moments (1997) sijoittui kolmanneksi Fant-Asia ‑festivaalien parhaan elokuvan sarjassa Kanadassa.
Myös ranskalainen auteur-ohjaaja Gaspar Noé huomasi Buckin kyvyt ohjaajana ja ihastui juuri Cutting Momentsiin sekä vuotta myöhemmin seuranneeseen, sille eräänlaisena temaattisena jatko-osana pidettyyn elokuvaan Home (1998). Noén avulla Buck teki vuonna 2000 sopimuksen ranskalaisen tuotantoyhtiö Wild Bunchin (joka kuului aiemmin osaksi Canal+ ‑yhtiötä) kanssa erään ideansa saattamisesta kokopitkäksi elokuvaksi. Elokuva, joka oli teemoiltaan Roman Polanskin Repulsionin (1965) ja Todd Solonzin Happinessin (1998) hengenheimolainen sai tuottajilta nopeasti vihreää valoa. Työnimeä Body Faith kantanut projekti vedettiin kuitenkin tuotannosta Canal+ ‑yhtiön kärsiessä rahoitusongelmista ja Wild Bunchin erkaantuessa siitä. Vielä tänäkin päivänä Buckilla on vakaa aikomus saattaa kesken jäänyt elokuva loppuun.
Toivuttuaan Body Faith ‑projektin kaatumisesta Buckilla oli kova tarve tehdä jotain konkreettista muutaman vuoden tauon jälkeen. Kuten hänen aiemmatkin projektinsa, myös lyhytelokuvatrilogian päättänyt Prologue (2003) syntyi nopealla aikataululla. Cutting Moments esitteli väkivaltaa katsojilleen mitään peittelemättä ja mahdollisimman brutaalilla tavalla. Home asetti itsensä pikemminkin väkivallan ulkopuolelle ja antoi katsojansa odottaa pelonsekaisin tuntein mitä tuleman pitää. Prologuessa keskitytään väkivallan jälkimaininkeihin ja koston tarpeeseen, joka on monella tavalla automaattinen äärimmäisen kaltoin kohtelun jälkeen.
Jo kouluaikoina Buck ystävystyi kauhu-elokuvista pitävän opettajansa John Freitasin kanssa ja heidän erityisenä kiinnostuksen kohteenaan oli Brian De Palman klassikko Sisters vuodelta 1972. Juuri ennen Prologuen kuvausten alkua Buckille tarjoutui mahdollisuus ensimmäisen pitkän elokuvansa ohjaamiseen; uusintaversioon hänen niin suuresti kunnioittamastaan elokuvasta. Buck kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen yhdessä Freitasin kanssa. Elokuvan tekoa rajoitti se, ettei Buckilla ollut täydellistä vapautta elokuvan sisällön suhteen toisin kuin aiemmin ohjaamiensa lyhytelokuvien parissa oli ollut. Myös käsikirjoitusta jouduttiin ohentamaan rajusti vain viikkoa ennen kuvausten alkua.
Douglas Buck rakastaa ohjaamista ja etsii alati uusia kiinnostavia kohteita. Hän on ilmoittanut kiinnostuksensa myös muiden uusintaversioiden ohjaajana, mutta omien sanojensa mukaan hän ei missään tapauksessa suostuisi ikinä uusimaan mitään "oikeita" klassikkoja, kuten Texas Chainsaw Massacrea tai Dawn of the Deadia (joista siis on jo tehty uusintaversiot). Tällä hetkellä Buck työskentelee uuden The Broken Imago ‑nimisen elokuvan parissa. Se on kertomus pienellä saarella sijaitsevasta sisäoppilaitoksesta ja sen asukkaista maailmassa, jossa salaperäinen virus on tuhonnut koko muun ihmiskunnan. Lopulta virus löytää myös saarelle ja tappaa aikuiset jättäen lapset kuitenkin eloon. Aika näyttää miten Buck onnistuu tällä kertaa.
