Antti Tohka

The Brown Bunny (2003)

Ohjaaja:

• Vincent Gallo

elokuva arvostelu

Ohjaus: Vincent Gallo

Vincent Gallon Buffalo '66 oli omaperäinen pikku indie-elokuva, joka hyötyi suuresti ohjaaja-pääosanesittäjä Gallon poikkeuksellisen tiukasta karismasta ja äkkiväärästä huumorintajusta. Gallo esittää The Brown Bunnyssa Bud Clay ‑nimistä ratamoottoripyöräilijää matkalla New Hampshiresta Kaliforniaan. Mistään hirveän vauhdikkaasta reissusta ei ole kyse.

The Brown Bunnyyn on hankala suhtautua, koska varmasti harva ohjaajan lisäksi ymmärtää, mistä elokuvassa on kyse. Nyt en tarkoita mitään lynchmäistä kääpiö-kertoo-arvoituksia-latinaksi-takaperinnauhoitettuna mysteeripelleilyä, vaan niin henkilökohtaista näkemystä menetyksestä, että ainoastaan kutakuinkin samalla aaltopituudella oleva (mies)henkilö pystyy ymmärtämään, missä mennään. Noin tunnin verran mietin, että mitä helvetin paskaa tämä oikein on, kunnes sain ahaa-elämyksen. Kaikella turhalta tuntuvalla haahuilulla ja paskaisen tuulilasin läpi tihrustelulla olikin yhtäkkiä tarkoitus, jota voisi nimittää ohjaajan visioksi. Teknisestä toteutuksesta kertoo paljon krediittilista ohjaus-tuotanto-käsikirjoitus-leikkaus-kuvaus-pääosa‑jne. Vincent Gallo. Välillä tuntuu, että Gallo on ollut yksin liikkeellä kameransa kanssa. Jokatoinen kuva on epäskarppi, kamera on sijoitettu usein miten sattuu, Gallo rakastaa naamaansa ja se näkyy ja se on näkyvillä. Läheltä. SITTEN ITSE ASIAAN. CHLOEN SUIHINOTTO NÄYTTÄÄ PIRISTÄVÄN TEESKENTELEMÄTTÖMÄLTÄ. TYÖ ON HERKKÄÄ JA HELLÄÄ. KUVAKULMAT OVAT PERINTEINEN SIVUSTA JA LÄHELTÄ JA TAKAVIISTOSTA HIEMAN KAUEMPAA (tällöin jotain jätetään katsojan mielikuvituksen varaan). LOPUKSI SPERMAT NIELLÄÄN MUKISEMATTA.

The Brown Bunny on tekijänsä näköinen elokuva, narsistinen, ahdistunut ja 100% asenteella tehty. Se ei kuitenkaan ole elokuvallisesti erinomainen, vaan lähinnä kuriositeetti, jolle voisi yhtä hyvin antaa yhden tähden tai viisi. Mutta koska Elitisti ei ole mikään Tähtivaeltaja viisari värähtää kakkosen kohdalla, ei tätä kyllä kokonaan toista kertaa katsoisi. Ei liene epäselvää, minkä osan tästä voisi kerrata.

Tämä arvostelu on tehty 93 minuuttisen version perusteella. Elokuvasta on olemassa myös 120 minuuttinen versio. Nämä puuttuvat 27 minuuttia tuntuvat ihan hyvältä idealta, vaikka ilmeisesti ne muuttavat elokuvan yleissävyä melkoisesti.

Ja sitten vielä tiedoksi (koska tiedän, että Elitistin lukijakuntaa "tällaiset asiat" kiinnostavat), ettei IMDb:n keskustelufoorumilla tarjottu informaatio strategisista mitoista pidä paikkaansa. Kaikesta korskeudesta huolimatta taiteilijanero on tavallinen kuolevainen, ei mikään pornoleffoissa nähty luonnonoikku.