Jaahas, kuukausi on näköjään taas jossain kohtaa vaihtunut, kun uutta Nauhanurkkaa pukkaa. Tällä kertaa nöyränä pyrkimyksenä on valistaa teitä, rakkaat lukijat, ja tuoda esiin hieman vähemmälle huomiolle jäänyt suuruus: Stan Brock. Paketti sisältää pienen johdatuksen Stanin elämään, arviot molemmista miehen elokuvista ja pienen haastatteluntapaisen.
Haastattelussa: Stan Brock
Stan Brockilla ei ole asemaa elokuvan historiassa. Tämän artikkelin tavoite ei ole korjata tätä asiaa sillä Stan Brock ei nimittäin mitään asemaa ansaitse eikä etsikään. Elokuvateko ei koskaan ollut Brockille mikään intohimo. Ja kuten oheisesta haastattelusta käy ilmi, Brockin menneisyys elokuvamaailmassa ei vaikuta hänen elämässään millään tavalla vuonna 2005. No miten mies sitten ajautui leffabisnekseen?
Stan Brockin elämästä ei vaiheita puutu: hän kasvoi mieheksi Amazonin viidakoissa Wapishana-intiaanien parissa. Vartuttuaan hän työskenteli karjapaimenena maailman suurimmalla karjatilalla Guyanassa. Englannin kielen lisäksi hän oppi puhumaan sujuvasti Portugalia, Espanjaa ja Wapishanaa.
Matka maailman tietoisuuteen alkoi, kun Brock löydettiin juontamaan Wild Kingdom ‑nimistä luonto-ohjelmaa NBC‑kanavalle (sarjaa esitettiin vuosina 1963–1988, ja Brockin ura sarjan juontajana alkoi vuonna 1966). Sen jälkeen hän esiintyi ohjaamassaan, tuottamassaan ja kirjoittamassaan ohjelmassa Expedition: Danger (1985–1986). Ohjelmien aiheuttaman julkisuuden vanavedessä syntyivät myös molemmat Brockin tähdittämät elokuvat: Galyon (1980) ja Pako viidakosta (1976).
Elokuva‑ ja tv‑uransa jälkeen Stan Brock löysi kutsumuksensa: hän perusti Remote Area Medical ‑lentolääkäripalvelun, joka kuljettaa tarvikkeita ja hoitoa maailman syrjäisissä kolkissa asuville ihmisille. Brock itse on pätevä lentäjä ja lennonopettaja. Kaiken muun ohessa hän on myös työskennellyt tutkijana Royal Ontario Museumin nisäkästieteen laitoksella ja hänen mukaansa on nimetty eräs Amazonin lepakkolajikin. Harrastuspuolella mielenkiintoisin tieto lienee se, että miehellä on ensimmäisen tason musta vyö Tae Kwon Do:ssa.
Vaikka molemmat Brockin tähdittämät elokuvat ovat hutaisten sutaistuja halpiksia, niillä on eräs ominaisuus johon harvoin törmää: rehellisyys. Huolimatta siitä, että ne ovat täyttä fiktiota molemmat, katsojalle tulee väkisinkin sellainen tunne, että Stan Brock ei näyttele. Fiktiivisten tarinoidenkin sisällä hän on lihaa ja verta oleva oikea ihminen, Stan Brock, jolla on meille asiaa. Brockin elokuvat ovatkin hyvin erikoislaatuinen sekoitus kaikkein halvinta kalkkunaa ja samalla kuitenkin jollain katsomisen tasolla täysin rehellisiä kuvauksia ihmisen ja luonnon suhteesta, ihmisen vastuusta luonnosta ja toisista ihmisistä.
Markus Sorsa: Miten päädyit näyttelemään elokuvissa?
Stan Brock: Asuin aikanaan Amazon joen pohjoispuolella silloisen Brittiläisen Guianan alueella. Työskentelin siihen aikaan karjapaimenena maailman suurimmalla, kolmen miljoonan eekkerin suuruisella karjatilalla. Suositun amerikkalaisen luontoaiheisen tv‑sarjan
Wild Kingdomin tuottaja palkkasi minut ohjelmaansa yhdeksi juontajista. Ohjelmaa esitettiin NBC‑kanavalla sunnuntai-iltaisin ja se keräsi viikoittain 33 miljoonaa katsojaa. Tämä kaikki tapahtui siis vuonna 1968. Sen jälkeen kun pestini
Wild Kingdomissa loppui esiinnyin vielä useissa villieläimiä käsittelevissä tv‑ohjelmissa. Minkäänlaista näyttelijän koulutusta minulla ei ole. Ystäväni
Ivan Tors oli tunnettu Hollywood-tuottaja, MGM:lle Ivan oli tuottanut muun muassa elokuvia ja sarjoja, kuten
Flipper (1963),
Gentle Ben (1967–1969) ja
Sea Hunt (1958–1961). Hän oli tuottamassa
Pako viidakosta ‑elokuvaa, ja pyysi minua näyttelemään siinä kolmen poikansa kanssa. Olin käynyt Afrikassa useita kertoja
Wild Kingdomia tehdessä ja sitä ennekin.
Pako viidakosta kuvattiin lähellä Angolan rajaa Namibiassa
John Waynen ystävän
Jan Oelefsenin tilalla.
Galyon puolestaan kuvattiin Venezuelassa. Sekin oli Ivan Torsin tuottama ja laadin siihen itse käsikirjoituksen. Olin kuvannut muutamia vuosia aiemmin varastoon paljon eläinmateriaalia ja kirjoitinkin käsikirjoituksen siltä pohjalta, että voisin käyttää sitä osana elokuvaa. Yhdistin vain sitten olemassa olevan materiaalin ja öljyteollisuudesta kertovan tarinani.
Etkö koskaan edes halunnut ryhtyä näyttelijäksi?
Ajauduin kameroiden eteen siitä syystä, että työskentelin eläinten parissa ensin Amazonilla ja myöhemmin Wild Kingdom ‑ohjelmassa. Vielä nykyäänkin olen silloisen työni leimaama: ventovieraat ihmiset tulevat juttelemaan ja sanovat kommentteja tyyliin: "katsoin lapsena aina Wild Kingdomia ja sinä olit siinä mukana." Silloin USA:ssa oli vain kolme televisiokanavaa ja kaikki tunsivat ohjelman.
Osallistuitko kuinka aktiivisesti näiden kahden elokuvan suunnitteluun?
Se oli minulle työtä. Nykyään muistelen noita aikoja ja elokuvauraani "kevytmielisinä vuosinani". Nykyään, ja jo kahdenkymmenen vuoden ajan, Remote Area Medical [syrjäisten alueiden lääkäripalvelu] (RAM) ‑hyväntekeväisyysjärjestö on muodostunut elämäntyökseni. Se on paljon tärkeämpää minulle kuin mitä elokuvat ikinä olivat.
Sinulla on musta vyö Tae Kwon Do:ssa. Näissä kahdessa elokuvassa on kuitenkin vain yksi taistelukohtaus, miksei enempää?
Kirjoitin sen yhden kohtauksen itse
Galyoniin, koska se antoi mahdollisuuden otella silloin Caracasissa asuneen nuoren korealaisen karaten maailmanmestarin kanssa. Valitettavasti olen unohtanut hänen nimensä, mutta hän oli varmasti yhtä taitava kuin edesmennyt
Bruce Lee, ja joka tapauksessa paljon minua parempi. En osallistunut
Pako viidakosta ‑elokuvan kirjoittamiseen, siksipä siinä ei ole Tae Kwon Doa.
Molempia elokuviasi yhdistää kunnioittava ja melkein harras suhde luontoon. Minusta tuntui niitä katsoessani, että sanomasi voisi kuulua tyyliin: ihmiset itsessään ja luonto voivat elää rauhassa yhdessä, poliittiset aatteet ja fanaattisuus sen sijaan eivät luontoon sovi. Allekirjoittaisitko tämänkaltaisen tulkinnan?
Sanoisin, että olet oikeilla jäljillä.
Tiesitkö, että 80‑luvun videobuumin aikaan elokuvasi julkaistiin videolla esimerkiksi Suomessa?
Tein molemmat elokuvat pientä kertakorvausta vastaan, enkä seurannut niiden levitystä ollenkaan.
Galyonissa on eräs huomionarvoinen piirre: eräs juonen osa on se, miten USA suunnittelee valloittavansa jonkin arabivaltion turvatakseen maan öljynsaannin. Käsikirjoituksessasi maa on Saudi-Arabia, todellisuudessa tietysti Irak. Olit ilmeisesti aika kaukonäköinen jo tuolloin?
Siitä on jo kauan aikaa. Olen aina ollut kiinnostunut maailman geopoliittisesta tilanteesta eikä silloin ollut vaikea arvata, että tilanne Lähi-idässä tulee vielä kiristymään öljyn ympärillä.
Eräs seikka, mihin myös kiinnittää huomiota sinun elokuvissasi on vahva dokumentaarisuuden tuntu. Viidakko ja luonto ovat perinteisesti elokuvissa pelottavia paikkoja, sinun elokuvissasi tuntuu kuin fiktiiviset hahmot olisivat joutuneet luontoelokuvaan. Oliko tällainen dokumentaarinen lähestymistapa sinulle ainoa oikea?
Olen aikanaan kirjoittanut useita tieteellisiä julkaisuja villieläimistä. Työskentelin myös jonkin aikaa tutkijana Ontarion kuninkaallisessa museossa nisäkästieteen laitoksella. Kyllä tiedemies tausta varmasti vaikutti myös tapaan kuvata luontoa noissa elokuvissa.
Miltä tulevaisuus näyttää?
Kaikki aikani menee täyspäiväiseen vapaaehtoistyöhön operaatiopäällikkönä RAM:in palveluksessa. Olemme juuri ohittaneet tärkeän merkkipaalun, eli hoitaneet yli neljännesmiljoonaa potilasta. Sen lisäksi meillä on eläinlääkäripalvelu jonka kautta olemme hoitaneet tuhansia eläimiä. Eläinlääkintätiimimme lähtee vielä tänä vuonna Alaskaan, parin viikon päästä lähtee porukka Hondurasiin. Heinäkuussa meillä on vuotuinen tapahtumamme Virginiassa, jossa viime vuonna yhden viikonlopun aikana 933 vapaaehtoista hoiti 6026 potilasta. Viime viikolla pudotimme laskuvarjolla kuudentoista aputyöntekijän ryhmän omasta DC3‑koneestamme syrjäiseen osaan Tennesseen vuoria. He pystyttivät väliaikaisen klinikan vuorilla asuvia köyhiä varten. Suunnitelmissa on laajentaa ilmaista terveydenhoitoa tarjoavia palvelujamme ja rakentaa sairaala intiaaneille samoille seuduille Amazonilla, missä itse aikanaan työskentelin karjapaimenena 50‑ ja 60‑luvuilla. Kaikki tämä vaatii paljon rahaa, mitä meillä soisi aina olevan käytössä enemmän.
Lopuksi: mitä haluaisit sanoa lukijoillemme Suomessa?
On aina parempi antaa kuin saada.
– Haastattelu ja käännös: Markus Sorsa
