Tiedotetta tännekin:



Night Visions on solminut yhteistyösopimuksen Helsingin kovimmassa kasvussa olevan kaupunkifestivaalin Kuudennen aistin kanssa. Yhteistyö käynnistyy heinäkuun 2013 ensimmäisenä viikonloppuna, kun kaikkien aikojen toinen Kuudes aisti ‑festivaali avaa ovensa yleisölle Elannon vanhassa tehdaskorttelissa Helsingin Kalliossa 5.-7. heinäkuuta.



Festivaaliohjelmistoon valittuja elokuvia yhdistää kiinteä sidos oman aikansa alakulttuuriviidakon liikehdintään, joka on synnyttänyt toinen toistaan suurempia ilmiöitä – aivan kuten Kuudes aisti – ja Night Visions ‑festivaalit olemassaolonsa aikana Suomessa.



Lauantaina 6.7.2013 esitettävä George Gagen ohjaus SKATEBOARD (USA 1978) on vauhdikas harvinaisuus, Dogtown and Z-Boys ‑dokumentista tuttuun aikakauteen sukeltava fiktiivinen skeittauselokuva, jonka yhdessä pääosassa nähdään alkuperäiseen Z-Boys-ryhmään kuulunut lajin legenda Tony Alva. Musiikista vastaa X-Files-säveltäjä Mark Snow.



Sunnuntaina 7.7.2013 nähtävä Sami Kettusen kylmäävä dokumentti LOPUTON GEHENNAN LIEKKI (Suomi 2011) tarjoaa täysin poikkeuksellisen kurkistuksen suomalaisen black metal ‑musiikin maailmaan, jonka kansainvälinen huomioarvo ylittää yhtyeiden kotimaisen menestyksen moninkertaisesti. Vaikka elokuva valmistui jo puolitoista vuotta sitten, Kuudennen aistin näytös on sen kaikkien aikojen toinen julkinen esitys Helsingissä.



Elokuvanäytökset järjestetään Kuudes aisti ‑festivaalin Salamesta-tilassa. Ainutkertaisia katsomiskokemuksia ei olisi mahdollista tarjoilla yhtään kovemmassa seurassa: lauantaina 6.7. Night Visions ‑elokuvanäytös alustaa legendaarisen levy-yhtiö Sahkön 20-vuotisjuhlien keikkakimaraa, joka käynnistyy Salamestassa heti elokuvaesityksen jälkeen. Sunnuntaina 7.7. Night Visions ‑elokuva luo pohjaa newyorkilaiselle monilahjakkuudelle ja alakulttuurilegendalle Lydia Lunchille, jonka ainutkertainen esiintyminen nähdään Salamestassa välittömästi elokuvanäytöksen päätyttyä.



Sisäänpääsy elokuvanäytöksiin Kuudes aisti ‑rannekkeella. Yksittäislippuja esityksiin ei valitettavasti ole saatavilla.



Kuudes aisti ‑festivaalin ohjelmisto ja muut tapahtumatiedot: www.kuudesaisti.org