Only God Forgives (2013)

Lex ( 25.2.2012 11:30)

Jatko-osaan "Driven" kiinnostusta havaittavissa sekä ohjaajalta että Goslingilta...

Menisikö Nicolas Winding Refnin ja Ryan Goslingin uusi "Only God Forgives" tästä puhutusta Driven jatko-osasta.



"from I’ve seen I can say without a doubt that this might not be a sequel to Drive, but it feels like a shared universe", – ain't it coolin Quint, joka kuvailee Cannesissa näkemäänsä kohtausta tulevasta elokuvasta.



Jutun perusteella vaikuttaa aika kuumottavalta kamalta:

"The film stars Ryan Gosling as a man who’s been living in exile in Bangkok for the past ten years after killing a cop. He manages a Thai boxing club as a front for a drugs operation and finds himself in hot water after his brother is killed for murdering a prostitute. The boys’ mother arrives in Bangkok to collect her son’s body and instructs Gosling to take revenge and 'raise hell'."



Winding Refn kertoo itse (sama linkki kuin edellä):

"From the beginning, I had the idea of a thriller produced as a western, all in the Far East, and with a modern cowboy hero."

"I spent whole nights finding places in Bangkok. Especially in Chinatown, where most of the film unfolds. We saw dozens of nightclubs, each more kitsch than each other, the walls covered with carved paneling, thick velvet, with flowers in colored plastic gueulardes, erotic statues or classic gold…they give me ideas for scenes."



--



Vaikuttaa lupaavalta. Ei tietenkään jatko-osa Drivelle, Gosling ei edes ollut ensisijainen valinta päärooliin... mutta ehkä jotain sinne päin kuitenkin.



edit. googlaamalla löytyi vielä nettiartikkeli, jossa mainitaan seuraavaa:

"director Nicolas Winding Refn has said that the film will be more violent than Drive, the last film he and Gosling worked on together and quite bloody in its own right. Gosling also reportedly said that the script was the strangest he had ever read."

"Only God Forgives" – nyt on taas mitä innolla odottaa...

Only God Forgives traileri:

http://movies.yahoo.com/news/hot-trailer-only-god-forgives-red-band-223806044.html

Only God Forgives, raaka kuin ydinsota

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/kuvien-takaa/cannes-2013-driven-tekijoiden-uusi-only-god-forgives-maalaa-bangkokin-hurmeella

väkivaltaisuudesta:

Dagens Nyheter kertoo Only God Forgivesin olevan "ultraväkivaltainen", siinä missä Drive oli astetta kevyemmin "hyperväkivaltainen". 

Ilmeisesti Ruotsissa "super" on niin loppuunkulutettu ja arkinen etuliite, ettei sitä käyttämällä voi enää kuvata uskottavasti jonkin ylitsevuotavaisuutta.

http://www.movieweb.com/movie/only-god-forgives/i-have-lost-my-first-son :) Trailerin ja tän kohtauksen perusteella must see vaikka kuinka ois saanu murska arviot.

Only God Forgives 6/10

Ihan mielenkiintoinen elokuva, mutta ei varsinaisesti tarjonnut missään vaiheessa samanlaista 'sense of wonderia' kuin vaikkapa kiitosteksteissä mainitut Jodorowsky ja Noe, tai myöskin selkeänä vertauskohtana toimiva David Lynch. En kuitenkaan marssinut ulos teatterista tuohtuneena, eikä marssinut kukaan muukaan.

Neonväreissä loistava hikinen Bangkok on varsinainen heart of darkness, ihmisyyden väkivaltainen sokea piste, jossa Ryan Goslingin esittämä Julian velloo tyhjyydessä. Elokuva toimii, koska Winding Refn onnistuu luomaan audio-visuaalisesti yltäkylläisen maailman, joka hengittää väkivaltaa ja ennalta-arvaamattomuutta. Tukahduttava ja äkkiväärä pelon ilmapiiri saattaa myös olla syynä sille, miksi niin monet päätyvät keskittymään liikaa elokuvan verisimpiin kohtauksiin; todellisuudessa Winding Refn ei tälläkään kertaa mässäile veriefekteillä, vaan näyttää eksplisiittisesti väkivaltaa hyvin maltillisesti ja tyylitietoisesti, imho. Tässä hän on loistava, luomaan tunnelmaa, joka johdattaa katsojan ottamaan tapahtumat hyvin henkilökohtaisesti, loukkaantumaan tai ihastumaan näkemästään. Elokuvassa on simppeli tarina, mutta sen kulun logiikka on surrealistiseen henkeen hyvin hämärä; dialogia ei juurikaan ole, eikä sitä ainakaan käytetä katsojan pitämisessä kärryillä, vaan jokainen joutuu itse heittäytymään henkilöiden pään sisälle, tulkitsemaan elokuvan tarjoamia hataria symboleita, ja pohtimaan mikä näitä epäihmisiä ajaa eteenpäin, näin Only God Forgivesiin on vaikea suhtaua kliinisen ulkokohtaisesti. Myös tämä aiheuttaa inhimillisiä, moraalisia, umpikujia, kun eteen tuodaan kohtauksia, jotka eivät välttämättä asetu mihinkään järjelliseen muottiin.

Kristin Scott Thomasin paholaisäitiä on nostettu jalustalle, mutta itse en nähnyt häntä mitenkään onnistuneena hahmona, hän olisi tarvinnut enemmän syvyyttä... joskin muutamat äidin ja Julianin väliset kohtaukset ovat hienoja, nihilistisen intiimejä.

------------

Aasinsiltana, lueskelin muutaman ohjaajan haastattelun, ja tulevia projekteja ovat:

Carey Mulliganin tähdittämä all-female kauhuelokuva "I Walk With the Dead"

ja Barbarella tv-sarja(!!!), hän ei ole tosin vielä harkinnut ketään Jane Fondaksi Jane Fondan paikalle.

... ainakin jälkimmäinen tarjoaa mahdollisuuden "seksuaaliseen ja väkivaltaiseen fetisismiin" (edit. tämä ei ole toiveeni, vaan Winding Refnin oma kommentti projektin herättämistä tuntemuksista). 

Mjuu-u, Fear X + Kill Bill + Drive = Only God For Gives. Ainakin ilmiasun puolesta, sääli ettei sisältö riitä pitkälle.

Yoshua Ben Yosef (3.6.2013 13:05)

Only God Forgives 6/10
 
Ihan mielenkiintoinen elokuva, mutta ei varsinaisesti tarjonnut missään vaiheessa samanlaista 'sense of wonderia' kuin vaikkapa kiitosteksteissä mainitut Jodorowsky ja Noe, tai myöskin selkeänä vertauskohtana toimiva David Lynch.

Leffan pahin moga oli juuri tuo kiusallinen omistusviesti Alejandro Jodorowskylle heti alkutekstien alussa. Se oli huono monella tapaa:

1) Se ei ollut diegeettinen, vaan vei ajatukset yllättäen täysin pois elokuvan maailmasta sen sijaan että katsojan olisi annettu rauhassa sulatella näkemäänsä. Kelatkaa jos jokaisen leffan lopussa tulisi joku lista ohjaajalle tärkeistä asioista elämässä, esim. joku 'Tule ja katso' päättyisi "Dedicated to Snickers bars" viestiin tai 'Tinker Tailor Soldier Spy:n' lopussa tärähtäisi ruutuun "Game of Thrones FUCKING RULES MAN! Special greetz to my man George!". Ymmärtääkö kukaan mitä yritän sanoa?

2) Nolo fanipoikamainen temppu.

3) OGF:llä ei ole juuri mitään (valkokankaalle ulottuvaa) tekemistä Jodon kanssa. Ei tyylillisesti eikä sisällöllisesti. Toki yhtäläisyyksiä voi löytää mistä vaan jos haluaa, esim. mielestäni Goslingin alistuva riippuvaisuus veljestään ja äidistään oli selvä viittaus Ewokien taistelun pääosien ahdinkoon vieraassa maailmassa ilman ehjää ydinperhettä.

Tukahduttava ja äkkiväärä pelon ilmapiiri saattaa myös olla syynä sille, miksi niin monet päätyvät keskittymään liikaa elokuvan verisimpiin kohtauksiin; todellisuudessa Winding Refn ei tälläkään kertaa mässäile veriefekteillä, vaan näyttää eksplisiittisesti väkivaltaa hyvin maltillisesti ja tyylitietoisesti, imho.

No huh.. jos tuo on maltillisuutta, niin haluaisinpa nähdä kun Refn menettää malttinsa. Ja "tälläkään" kertaa viitannee Driveen? Vai mihin? Ainahan se Refn yrittää mässäillä ja shokeerata, Valhalla Rising, Pusherit.. niihin yltiöpäinen väkivalta kyllä sopikin, toisin kuin Driveen missä se oli välillä jotenkin kömpelöä ja irrallista, ikään kuin lisätty jotta elokuva olisi kilpailukykyinen Gaspar Noén yms. shokeeraajien teosten kanssa. Väkivallan uhkalla pelaavaa Bronsonia ei voi tästä samasta kuitenkaan syyttää koska se leffa pyörii muutenkin aivan omilla oudoilla liikeradoillaan.
 
 

Kristin Scott Thomasin paholaisäitiä on nostettu jalustalle, mutta itse en nähnyt häntä mitenkään onnistuneena hahmona, hän olisi tarvinnut enemmän syvyyttä... joskin muutamat äidin ja Julianin väliset kohtaukset ovat hienoja, nihilistisen intiimejä.

 
Paholaisäidin esikuvana on saattanut olla Lynchin Wild At Heartin Diane Laddin vastaava (vielä parempi) show, mutta hyvä näinkin... Kristin Scott Thomas oli kuin Ladd yhdistettynä Kill Billin Daryl Hannahiin.

Mässäilystä: elokuva on raaka, mutta tämä sopii kuitenkin elokuvan maailmaan. OGF:ssä on eksplisiittisen väkivallan lisäksi kohtauksia, jossa kamera on poispäinsuunnattuna tai säilyy kaukana tapahtumista. Myös nämä hienot kohtaukset olivat mielessäni kun kirjoitin ettei Refn mässäile väkivallalla, ja vaikuttaa jopa harkinneen missä ja minkälaista väkivaltakuvastoa haluaa käyttää. Kun väkivaltaan suhtaudutaan ulkokohtaisesti, irrottamalla kohtaukset kontekstistaan, saa juuri sellaisen kuvan, että väkivallalla mässäiltäisiin; sen sijasta että se nähtäisiin orgaanisena osana esteettistä ja henkistä kokonaisuutta.

Ja kyllä, vertailukohtana on mulla lähinnä Drive, jonka väkivaltaa en kokenut Shockyn tavoin erityisesti irrallisena; tosin OGF:sin tapauksessa se tuntuu sopivan luonteekkaammin elokuvan kudokseen. 

edit. ainoa asia minkä mä koin mässäilynä oli hieman korni paholaisäiti.

Ranskassa ikärajaksi 16, levittäjä valitti, laskettiin 12:een.

Synkkä ja väkivaltainen, mutta tunnelmallinen leffa. Ei nyt ihan Refnin parhaimpia (Pusher II ja Drive), mutta mielenkiintoinen silti.

Tosiaan Lynchiä ja Noéa tässä kai oli vähän fiilistelty ja varsinkin alkupuolella oli hieno tunnelma ja tyyli, muun muassa Lost Highway tuli mieleen. Jotain tästä kuitenkin tuntui puuttuvan, tosin vaikea näin ensikatsomisen perusteella analysoida, että mitä se olisi. Joka tapauksessa se alkupuolen fiilis ja intensiivisyys tuntui vähän hiipuvan loppua kohden.

Haha! Kotimaankamaran kritiikkikimara kunniallisen kahtiajakautunutta. Jo tässäkin valossa mielenkiinto senkun kasvaa..

“Teoksen hitaus karkottanee kuitenkin katsomoista tavanomaiset vatsan halkaisemisesta kiihottuvat menevän toiminnan ystävät. Koska mitään oikeaa asiaa ei Refnillä ole, hän kiihottaa äidin ja pojan perverssiksi vihjatulla suhteella ja mahdollisella isänmurhalla sekä ruumiinjäsenten silpomisella ja silmien puhkomisella.”

Demari / Rane Aunimo

Tähdet: ★


“Jos Winding Refnin elokuvista kokoavan teeman haluaisi löytää, se olisi väkivalta. Ohjaaja ei kuitenkaan analysoi väkivaltaa tai aseta sitä erityisemmin mihinkään kontekstiin. Se vain on olennainen osa hänen ilmaisuaan.”

Nyt / Pertti Avola

Tähdet: ★★


“Kaikki on kauheaa eikä millään tunnu olevan mitään väliä, ei ylös- eikä alaspäin tunneakselilla. Näyttelijöitä on ilmeisesti ohjattu olemaan mahdollisimman paikoillaan ja muuttumattomina. Voihan se olla minimalismia, mutta se on minimalismia, josta puuttuvat nyanssit ja siksi myös viehätys."

Dome.fi / Olli Sulopuisto

Tähdet: ★★★


“Mutta ollakseen hahmona kiinnostava loppuun saakka, Julianista olisi annettava katsottavaksi hieman enemmän kuin nyrkkiin nykien puristuvat kädet tai adrenaliinipöllystä laajentuneet silmät.”

Sylvi.fi / Johanna Siik

Tähdet: ★★★ 1/2


“Japanilaistyylisen viileä, mystinen ja julma.”

Image / Kalle Kinnunen

Tähdet: ★★★★


“Winding Refnin uutuus on pelottava ja selittämätön kuin valveilla nähty painajaisuni. Se vangitsee piinaavaan taikapiiriinsä eikä hellitä otettaan ennen kuin armahtavat lopputekstit vyöryvät verenpunaiselle kankaalle.”

Ilta-Sanomat / Tarmo Poussu

Tähdet: ★★★★


“Jokaisen kuvan takana on jokin suurempi idea tai tarkoitus, mikä tekee kokonaisuudesta hätkähdyttävän prosessoidun ja orgaanisen. Only God Forgives on mestariteos, jollaisia näkee todella harvoin kosto- ja rikosgenren puitteissa.”

Iltalehti / Tuomas Riskala

Tähdet: ★★★★★


“Refn ja Gosling tuntuvat olevan täydellisesti samalla aaltopituudella, minkä vuoksi päähenkilön dialogi on uskallettu karsia minimiin – mikä takuulla ärsyttää monia, mutta korostaa elokuvan ansioita nimenomaan kuvallisena mediana. Hitaat kuvat lisäävät niin kohtausten eroottisuutta kuin ahdistavuuttakin, mutta joka hetki ne ovat tekijöiden täydellisessä hallinnassa.”

Episodi / Jouni Vikman

Tähdet: ★★★★★

Aika ristiriitainen maku tästä jäi toisen, kokonaan valvotun katselun jälkeen. Visuaalisesti todella nätti ja kaikessa viipyilevyydessään hienon tunnelmallinen elokuva, joka jätti kaipaamaan huomattavasti enemmän sisältöä. Pisteet siitä ettei turhia selitellä, mutta ei tästä nyt kovin paljon aiheen varsinaista käsittelyä välittynyt, ja uupumaan jäi myös lynchmäinen mysteeri, joka olisi vienyt kokemuksen eri raiteille. Ja silti OGF onnistuu kiehtomaan tällaisenakin siinä määrin, että joutuu katsomaan vielä vähintään kolmannen kerran.

Komein, kaunein kuvin kerrottu ruma, ilkeä ja visvainen tarina. Temaattisesti palattiin Pusherin aikoihin, visuaalisesti ammennettiin Drivesta, ja kerronta oli jotain mitä en ole ymmärtääkseni Refniltä ennen nähnyt kuin ehkä pieninä väläyksinä Pusher 3:ssa. (Valhalla Rising? Jos hitailu ja illuusiomainen tyylittely on sieltä peräisin, alkoi kyseinen leffa kiinnostaa ihan uudella tavalla.) Karaokejaksot aiheuttivat allekirjoittaneella suurta vieraantumisen tuntua á la David Lynch – hienoa. Teot puhuivat siihen mallin ettei sanoja juuri tarvittu, sama pätee yleisinhimillisiin motiiveihin ihmisen pimeältä (ja vähän valoisaltakin) puolelta. Oidipaaliset värinät olivat tosi jees, pienenä miinuksena taas Kirstin Scott Thomasin äiteen melko ilmiselvät manipulaatiokuviot. (Vika ei ollut näyttelijässä.) Oli hieno suoritus, miten väkivalta saatiin tuntumaan erittäin pahalta enemmän kylmin ja harkitsevin ottein kuin veren määrällä. Hidas ja viipyilevä meno palkitsi, lopetus oli erityisen kiinnostava. Pakko ainakin vähän ihmetellä Cannesin nuivaa vastaanottoa – jotenkin tuntuu että jos tämä olisi tullut 90-luvun lopulla Aasiasta, raati olisi kuseksinut hunajaa samoista syistä mistä paska lensi nyt tuulettimeen. Hieno elokuva.

Meller (18.7.2013 12:46)

kerronta oli jotain mitä en ole ymmärtääkseni Refniltä ennen nähnyt kuin ehkä pieninä väläyksinä Pusher 3:ssa. (Valhalla Rising? Jos hitailu ja illuusiomainen tyylittely on sieltä peräisin, alkoi kyseinen leffa kiinnostaa ihan uudella tavalla.)

Nimenomaan Valhalla Rising on aika lähellä tyylillisesti, sekä Fear X.