Night Visions Back to Basics 2013 11.-14.4.2013

Lauri Lehtinen 26.3.2013 22:50
avustaja (26.3.2013 18:25)

Kun mukana on dokumentteja, niin harkitsitteko Eurocrime! ‑dokkaria?



Heh, on joskus viime vuonna harkittu ja todettu, että todella pitkä ja vähän korni esitys. Luullakseni NV-yleisö tuntee alan leffoja sen verran, ettei tuollainen rautalangasta väännetty jenkkioppitunti ole niin tarpeen (mitä ei voi kaikista "genrefestivaaleista" sanoa).

Red Right Hand 29.3.2013 11:20

Jotain läppää: http://www.skenet.fi/artikkeli/13/03/night-visions

Mikko Aromaa 4.4.2013 16:12

Ja tuleehan mestoille niitä kunniavieraitakin:



Kevään 2013 Night Visions ‑kunniavieraiksi saapuvat amerikkalaisen independent-elokuvakentän tuoreet komeetat Justin Benson ja Aaron S. Moorhead. Nuoret miehet tuovat Helsinkiin yhteisen esikoisohjauksensa, kiitettävän monikerroksisen ja genrekonventioita suorastaan nerokkaasti nyrjäyttelevän trillerin RESOLUTION (USA 2012).



Työparin käsikirjoituspuoleen erikoistunut puolisko Justin Benson varttui Kalifornian San Diegossa, valmistui Los Angelesin UCLA-yliopistosta ja on hionut sittemmin taitojaan kirjoittajana sekä ohjaajana lukuisissa lyhytelokuva- ja mainosprojekteissa.



Kuvaajana ja visuaalisten tehosteiden taiturina meritoitunut Aaron S. Moorhead on kotoisin Floridan länsirannikolla sijaitsevasta Tarpon Springsin pikkukaupungista. Jo pikkupoikana amatöörielokuvia VHS-kameralla kuvannut Moorhead opiskeli elokuvatekoa Floridan yliopiston elokuvakoulussa FSU Film Schoolissa, joka sijaitsee osavaltion pääkaupungissa Tallahasseessa. Nuorukainen ohjasi ensimmäisen pitkän elokuvansa ollessaan vasta 19-vuotias, ja on sittemmin työskennellyt ohjaajana, kuvaajana, visuaalitehostetaiteilijana useissa pitkissä independent-elokuvissa, lyhytelokuvatuotannoissa, mainoksissa ja musiikkivideoissa.



Viimeisen vuoden aikana liki koko maailman Resolution-elokuvansa kanssa kiertäneet Benson ja Moorhead ovat myös verkostoituneet kiitettävästi kansainvälisen elokuvantekijäkaartin kanssa. Suomalaisista genre-elokuvapioneereista kaksikon ystäväpiiriin lukeutuvat muun muassa Iron Sky ‑ohjaaja Timo Vuorensola sekä Sauna- ja Jadesoturi-elokuvien auteur AJ Annila.



Benson ja Moorhead ovat paikalla molemmissa Resolution-elokuvan Night Visions ‑näytöksissä (Andorra to 11.4. klo 20.15 ja Kino Engel 2 la-su-yö 13.-14.4. klo 01.00).

Martin 5.4.2013 11:38

NV:n pojat höpisemässä tänään Helsingin Lähiradiossa (100,3 MHz) Meteliä Maan Alta ‑lähetyksessä klo 19-20.

AlexA 5.4.2013 21:34

Night Visions festivaaliministeriön taltioitu haastattelusessio meteliä maan alta ohjelmasta kuultavissa täältä:


http://www.mixcloud.com/pask-alex/night-visions-back-to-basics-2013-lahetys/
Timo 7.4.2013 21:31

Tuli eteen odottamaton este lippujen ostamisen jälkeen enkä pääse pippaloihin osallistumaan. Olisi myynnissä liput seuraaviin näytöksiin vaikka puoleen hintaan.




19:15 FRANKENSTEIN’S ARMY


21:00 VÄKIVALLAN VIHOLLINEN 3


23:00 WHOEVER SLEW AUNTIE ROO? 


01:00 RESOLUTION


03:00 HANSEL & GRETEL GET BAKED


05:00 STITCHES


07:15 THREE FANTASTIC SUPERMEN

Young Hova 8.4.2013 09:58

Spring Breakers


http://suomenkuvalehti.fi/blogit/kuvien-takaa/kulttuurista-tuli-photoshopattu-hallusinaatio-spring-breakers-vuoden-tarkein-amerikkalainen-elokuva

soulsofine 9.4.2013 12:42

Moi,



Ostin sarjakortin ja valitsin että teatteri tulostaa yksittäiset liput elokuva valintojeni jälkeen. Pystyykö Kino Engelistä tai Andorrasta tulostamaan liput?



-S-

Antti Vanhala 9.4.2013 17:38
soulsofine (9.4.2013 12:42)

Moi,



Ostin sarjakortin ja valitsin että teatteri tulostaa yksittäiset liput elokuva valintojeni jälkeen. Pystyykö Kino Engelistä tai Andorrasta tulostamaan liput?



-S-



Back to Basicsin lipunmyynti aukeaa tapahtuman aikana aina tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua. Lippuja ei tulosteta muina aikoina.

Mikko Aromaa 10.4.2013 17:46

Lisää kunniavieraita!



NV:n la-su-yön Suomi-hardcore in memoriam ‑näytöksessä vieraana ohjaaja Jasmin Louhivuori!




Night Visions ‑tarjontaan ovat aina kuuluneet kiinteänä osana myös harvoin nähdyt, mutta merkittävät kuriositeetit kotimaisen elokuvan historiasta. Lauantaiyönä 13.4. klo 01:00 Kino Engelissä järjestettävä teemanäytös SUOMI-HARDCORE IN MEMORIAM tuo festivaaliyleisön ulottuville kotimaisen dokumenttielokuvan kätkettyjä aarteita. Luvassa ei ole pornoa, vaan kaksi unohtumatonta katsausta aikuisviihteen ammattilaisten elämään sekä suomalaisten erotiikkaelokuvien lyhyeen kukoistukseen vuosituhannen vaihteessa.


Esitykseen saapuu vieraaksi ohjaaja Jasmin Louhivuori, jonka ohjaama HALLITTUA SATTUMAA (Suomi 2003) seuraa porilaisen Sarin ja espoolaisen Jarin sattumuksia ja mietteitä Rakel Liekin Metsikön munahaukkojen kuvausten keskellä. Dokumentti kysyy, miksi Sari ja Jari harjoittavat juuri pornotähden ammattia.


Louhivuori itse tiivistää elokuvansa teeman seuraavasti: "Hallittua sattumaa ‑sanapari kuvaa molempien päähenkilöiden motiivia koko touhuun. Ja kaiken kaikkiaanhan tämä elämä on aina lopulta sattumaa ja monen asian summa."


Teemanäytöksessä nähdään Louhivuoren teoksen lisäksi myös musiikkivideoiden parissa ansioituneen Finn Anderssonin ohjaama SABINA – MIKSI RIISUT RINTSIKAT (Suomi 1998), joka on kansainvälisestikin suositun tamperelaisen aikuisviihdetähden henkilökuva.

soulsofine 10.4.2013 21:54
Antti Vanhala (9.4.2013 17:38)

soulsofine (9.4.2013 12:42)

Moi,



Ostin sarjakortin ja valitsin että teatteri tulostaa yksittäiset liput elokuva valintojeni jälkeen. Pystyykö Kino Engelistä tai Andorrasta tulostamaan liput?



-S-




Back to Basicsin lipunmyynti aukeaa tapahtuman aikana aina tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua. Lippuja ei tulosteta muina aikoina.



Ekat lehvat ovat huomenna Andorrassa, sieltä siis saa tulostettua sarjakortti liput sarjakorttinumeroa näyttämällä..ymmärsinkö oikein?

Antti Vanhala 10.4.2013 23:15
soulsofine (10.4.2013 21:54)

Ekat lehvat ovat huomenna Andorrassa, sieltä siis saa tulostettua sarjakortti liput sarjakorttinumeroa näyttämällä..ymmärsinkö oikein?



Kyllä, Andorrassa lippuja voi lunastaa myös sarjakortilla.

Spiritual Boxer 2.9.2013 16:13

Kommentteja vähän myöhässä...

Maniac

Kylmäävän tyylikäs paketti erittäin graafisia slasher-murhia. Puuttuu kuitenkin samaistumispintaa tai edes jotain selkäpiitä karmivampaa tunnelmaa että olisin välittänyt elokuvasta vähän enemmän.

Spring Breakers

Hyvinkin ajankohtainen, pirteä, ovela ja hauska elokuva, vaan ei täysosuma kuitenkaan. "My shit" ‑kohtauksen jälkeen Franco alkaa jo kyllästyttää ja muistaakseni lopetus jäi pieneksi pettymykseksi... vaikka nyt kun sitä muistelee, niin eikös se ollut juuri sitä mitä pitää? Wtf, uusintakatselun paikka.

Bullet to the Head

Luulin että pidän tällaisista leffoista, mutta näin väsynyttä skeidaa ei olisi tahtonut jaksaa edes loppuun asti katsoa. Siis jos ei olisi tiennyt että seuraavaksi valkokankaalle piirtyisi:

Five Element Ninjas

Huippumeininki, vaikkei edes suosikki-Changejäni olekaan. Vähän tasapaksua koreografiaa maustetaan onneksi ninjojen kikoilla ja mitä ihmeellisimmillä virityksillä. Enkkudubbi on muistaaknsi viihdyttävämpää kuunneltavaa (eikä tässä printissä tullut aseiden nimiä kankaalle aina kun uusi tappoväline otettiin käyttöön), mutta mahtavaahan tämä oli Rexissä kokea.

Antiviral

Aamulla dvd:ltä kotona katsottu kun en näytöksiin ehtinyt. Kiitettävän eheä visio, aiheeseen istuvan minimalistinen esillepano ja huikean kipeältä näyttävä rääpäle pääroolissa. En silti pitänyt elokuvasta. Pari hyvää ideaa ja päälle tyhjää iljettävyyttä.

 Whoever Slew Auntie Roo?

Winters pistää tuulemaan mutta muuten sen verran tylsä että olin nukahtaa.

Hallittua sattumaa

Oho, festarin parhaita. (Oikeasti parhaat tietysti jo aiemmin nähdyt DW3 & The Room.) Harmitti ainoastaan tekijöiden paljastama päätös jättää härskimmän laidan matskua näyttämättä. Alun Sabrina-lyhäri oli täysin turha, ja sen jälkeen tämä tuntuikin hyvin positiiviselta ylläriltä.

Bel Ami

Hyvän mielen panemista.

Stitches

Muistelin että tässä olisi ollut mieleenpainuvan mielikuvituksellisia ja gorekkaita tappoja, mutta nyt en muista niistä enää yhtään... Alun lastenkutsut taisi olla parasta antia, Ross Noble on hyvä... ja lisää nauruja jäi kaipaamaan.

3 teräsmiestä


http://www.elitisti.net/artikkeli/2013/06/018312/i_fantastici_3_supermen_1967_3_terasmiesta.html

Savoy 13.10.2013 13:49

Löytyykö Hallittua sattumaa ‑dokkarista mistään ostettavaa tai lainattavaa DVD-julkaisua? Metropolian kokoelmissa on ilmeisesti jossakin formaatissa, mutta sitä ei taida saada lainaan.