60- ja 70-lukujen vampyyrielokuvat

Eiköhän ole jo korkea aika perustaa oma ketju näille todellisen kultaisen kauden vampyyrielokuville. Tässä ketjussa on siis tarkoitus puida nimenomaan 60- ja 70-lukujen vampyyrielokuvia, joten jätetään ne 80-luvun tuotokset nyt rauhaan. Perustakoon joku vaikka kasarileffoille sitten oman ketjunsa.

Annan toki kaiken kunnian myös modernin ajan vampyyrielokuville, mutta lähes poikkkeuksetta niistä puuttuu se hohto ja vivahde, jota nimenomaan osattiin luoda 60- ja 70-luvuilla. Ja mennään heti asiaan...



José Ramón Larraz: Vampyres (1975)



Myös Vampyre Orgy ja Daughters of Dracula nimillä tunnettu imeskelijäelokuva edustaa genren eroottisempaa laitaa. Veri virtaa ja kannut heiluvat, kun toisistaan kovasti pitävät naiset antavat rakkautensa syventyä. Marianne Morris ja Anulka Dziubinska tuovatkin tarinaan mukavasti naisellista kaareutta. Harmi että kumpikin naisista käytännöllisesti katsoen katosi elokuvamaailmasta jo 70-luvulla.



Mitä itse tarinaan tulee, niin räväyttävän alun jälkeen keskitytään juonen hitaaseen kasvattamiseen ja verta ruudulle saadaan vasta kolme varttia myöhemmin. Verkkainen tahti palvelee kuitenkin kokonaisuutta, kun eri henkilöiden keskinäisiä suhteita ja jännitteitä kasvatetaan kiireettä. Toki mukana on muutama juonellisesti tarpeettoman tuntuinen tissi-kohtaus, mutta paljas pinta pysyy siitä huolimatta sivuseikkana. Käsivaralla kuvatut kohtaukset suuressa kartanossa ovat hienoa katsottavaa ja James Clarken musiikit korostavat osaltaan hienosti kokonaisuutta.

MiR ( 28.4.2012 15:55)

Perustakoon joku vaikka kasarileffoille sitten oman ketjunsa.

Sellaiselle tuskin tulee tarvetta. Vasta tässä hiljattain todettiin, että 80-luku ei ollut varsinaisesti vampyyrielokuvien kulta-aikaa.

Mitä tämän aikakauden ja 80-luvun vampyyrielokuviin tulee, olen kovasti samoilla linjoilla edelle kirjoittaneiden herrojen kanssa. Miksi 60- ja 70-luku olivat sitten niin otollista aikaa vampyyrielokuville ja etenkin Euroopassa, lienee vapautuneella seksuaalisuudella ja myös elokuvallisessa ilmaisussa sallivammalla ilmapiirillä seksin ja seksuaalisuuden kuvauksella paljon osuutta asiaan. Vampyyri ja vampirismi ovat pohjimmiltaan niin eroottisesti latautunutta myyttiä ja tarinankerrontaa, yhdistäen toisen ihmisolennon lempiaiheen, kuoleman, samaan kokonaisuuteen niin erottamattomasti, ettei ole ihme että tämä myytti on se kestosuosikki mitä kauhutarinoihin ja ‑aiheisiin tulee, on kyse sitten kirjoitetusta, piirretystä tai filmatusta.

Eurooppa tuli mainittuakin varsinaisena lupausten maana mitä vampyyrielokuvaan tulee. Tästä syystä jos kenellekään tulee mieleen mitään erikoisempia jenkkituotantoja tältä aikajaksolta mitkä olisivat erityisen huomion arvosiia (muitakin kuin Salem's Lot), näistä ainakin minä haluan kuulla ja pronto. Itselle ei näin pikakelauksella tule oikein mitän muuta mieleen kuin manittu Hooper ‑tuotanto ja House of Dark Shadows.

Disco Studd ( 28.4.2012 19:20)

MiR ( 28.4.2012 15:55)

Perustakoon joku vaikka kasarileffoille sitten oman ketjunsa.

Sellaiselle tuskin tulee tarvetta. Vasta tässä hiljattain todettiin, että 80-luku ei ollut varsinaisesti vampyyrielokuvien kulta-aikaa.

Jeps, toisaalta sitten taas jos alkaa jonkin ns. “kulta-aika”-filtterin mukaan jättämään topicceja tekemättä (siis jos muuten kiinnostaisi kirjoittaa) 80-luvun vampyyrielokuville (tai mille ikinä) niin aika jännäksi menee kun ei nyt kuitenkaan ole esim. sellaista vuosikymmentä että KAIKKI sen aikana tehdyt vampyyrileffat olisivat onnistuneimpia kuin koskaan muulloin.



Tämä sanottuna, naputtelu 60- ja 70-lukujen vampyyrileffoista kiinnostaa ainakin minua juuri tällä hetkellä enemmän.

Meller ( 28.4.2012 21:20)

erikoisempia jenkkituotantoja

Minusta 60-luvulla ei juurikaan merkittäviä vampyyrielokuvia jenkeissä tehty, jotain "Billy the Kid vs. Dracula" (1966) leffaa ei melkein kannattaisi edes mainita. Sääntöön on kaksi poikkeusta, italia/USA yhteistuotanto "The Last Man on Earth" (1964). Elokuvan pääosassa on Vincent Price mikä jo pelkästään tekee siitä keskivertoa kiinnostavamman elokuvan mutta leffa on myös ensimmäisiä (jos ei ensimmäinen) scifi- ja vampyyriteemoja yhdisteleviä elokuvia.



TLMoE on lisäksi ensimmäinen Richard Mathesonin kirjaan "I Am Legend" (1954) perustuva elokuva ("The Omega Man" (1971) ja "I Am Legend" (2007) leffat tehtiin myöhemmin). Myöskin George A Romeron on kerrottu sanoneen kyseisen kirjan olleen merkittävä vaikuttaja ei ainoastaan "Night of the Living Dead" (1968) leffan käsikirjoitukselle vaan myöskin "Dawn of the Dead" (1978) ja "Day of the Dead" (1985) elokuville (Wikipedia tietoutta tosin taaskin). Ja jos näin on niin olisi melko realistinen mahdollisuus että Romero ko. kirjan lukemisen lisäksi näki aikoinaan myös TLMoE leffan ja sillä olisi sitä kautta ollut merkittävä osuus siihen että zombie-elokuvagenre on tänään sellainen kuin se on. Pelkkää spekulaatiota tosin. Niin tai näin. Katsomisen arvoinen leffa kuitenkin.



Toinen poikkeus on yksi 60-luvun olennaisimmista vampyyrielokuvista eli "The Fearless Vampire Killers" (1967). USA-Englanti yhteistuotanto.





70-luvulta pystyn mainitsemaan useampia hieman nimekkäimpiä jenkki-elokuvia kuten blaxploitaatio-leffat "Blacula" (1972) ja sen jatko-osa "Scream Blacula Scream" (1973), niinikään Romeron ohjaama "Martin" (1976) (voi taas spekuloida mistä vaikutteet) sekä komediallisempi "Love at First Bite" (1979).



Mainittakoon myös Frank Langelan pääosittama "Dracula" (1979) (USA/Englanti yhteistuotanto) sekä TV-elokuva "The Night Stalker" (1972).





Todettakoon kuitenkin vielä että tiettyjä 80-lukulaisia USA:laisia vampyyrielokuvia olen itse fanittanut pidempään ja suuremmalla innolla kuin lähes mitään noista mainitsemistani (Polanskin leffa on se poikkeus sääntöön eli vahva suosikkini varsin pitkään). Siis kamaa kuten "Fright Night" ja "Near Dark".

Janne ( 29.4.2012 10:51)

70-luvulta pystyn mainitsemaan useampia hieman nimekkäimpiä jenkki-elokuvia kuten blaxploitaatio-leffat "Blacula" (1972) ja sen jatko-osa "Scream Blacula Scream" (1973), niinikään Romeron ohjaama "Martin" (1976) (voi taas spekuloida mistä vaikutteet) sekä komediallisempi "Love at First Bite" (1979).

70-luvun huomionarvoisin jenkkivamppyyrielokuva lienee Lemora: A Child´s Tale of the Supernatural (1973). Näkemisestä on jo jokunen vuosi, mutta tunnelmaltaan ja ajatuksiltaan mieleenpainuva, edelleen aika vähälle huomiolle jäänyt kuriositeetti.

Janne ( 29.4.2012 10:51)

italia/USA yhteistuotanto "The Last Man on Earth" (1964). Elokuvan pääosassa on Vincent Price mikä jo pelkästään tekee siitä keskivertoa kiinnostavamman elokuvan mutta leffa on myös ensimmäisiä (jos ei ensimmäinen) scifi- ja vampyyriteemoja yhdisteleviä elokuvia.



TLMoE on lisäksi ensimmäinen Richard Mathesonin kirjaan "I Am Legend" (1954) perustuva elokuva ("The Omega Man" (1971) ja "I Am Legend" (2007) leffat tehtiin myöhemmin). Myöskin George A Romeron on kerrottu sanoneen kyseisen kirjan olleen merkittävä vaikuttaja ei ainoastaan "Night of the Living Dead" (1968) leffan käsikirjoitukselle vaan myöskin "Dawn of the Dead" (1978) ja "Day of the Dead" (1985) elokuville (Wikipedia tietoutta tosin taaskin). Ja jos näin on niin olisi melko realistinen mahdollisuus että Romero ko. kirjan lukemisen lisäksi näki aikoinaan myös TLMoE leffan ja sillä olisi sitä kautta ollut merkittävä osuus siihen että zombie-elokuvagenre on tänään sellainen kuin se on. Pelkkää spekulaatiota tosin. Niin tai näin. Katsomisen arvoinen leffa kuitenkin.

The Last Man on Earth on kieltämättä todellinen Night of the Living Deadin esimuoto ja tämän kiistäminen on aika turhaa. Romero on selvästi saanut vaikutteita, vaikka herra sanoo saaneensa vaikutteet enemmänkin alkuperäisestä kirjasta kuin TLMoE ‑elokuvasta. Itse näkisin tilanteen olevan juuri toisin päin.



Herra Price vetää roolinsa (turhankin) tuhdilla tunteella, mutta jos priceismi ei haittaa niin elokuvasta voi kyllä nauttia täysin siemauksin.

Janne ( 29.4.2012 10:51)

Mainittakoon myös Frank Langelan pääosittama "Dracula" (1979) (USA/Englanti yhteistuotanto) sekä TV-elokuva "The Night Stalker" (1972).

The Nigth Stalker on täysin tuntematon tapaus, mutta otetaan suosituksen myötä tutkintaan. Omaan makuuni tuo John Badhamin ohjaama ja Frank "Boris Balkan" Langellan tähdittämä Dracula on yksi kaikkien aikojen parhaista Bram Stokerin kirjan sovituksista.

Olipa huolimatonta meikäläiseltä... a) olla mainitsematta The Last Man on Earthia ja Martinia, b) määrittää vähän tarkemmin mitä tarkoitin "erikoisemmilla" – eli vähän tunnettuja, ellei peräti unohdettuja jenkkituotantoja, jotka olisivat näkemisen arvoisia. Vaan olipa erittäin hyvä että moni mainitsemisen arvoinen leffa tuli mainittua, kiitos Jannen tarkkaavaisen silmän.

MiR ( 29.4.2012 13:32)

Janne ( 29.4.2012 10:51)

italia/USA yhteistuotanto "The Last Man on Earth" (1964). Elokuvan pääosassa on Vincent Price mikä jo pelkästään tekee siitä keskivertoa kiinnostavamman elokuvan mutta leffa on myös ensimmäisiä (jos ei ensimmäinen) scifi- ja vampyyriteemoja yhdisteleviä elokuvia.



TLMoE on lisäksi ensimmäinen Richard Mathesonin kirjaan "I Am Legend" (1954) perustuva elokuva ("The Omega Man" (1971) ja "I Am Legend" (2007) leffat tehtiin myöhemmin). Myöskin George A Romeron on kerrottu sanoneen kyseisen kirjan olleen merkittävä vaikuttaja ei ainoastaan "Night of the Living Dead" (1968) leffan käsikirjoitukselle vaan myöskin "Dawn of the Dead" (1978) ja "Day of the Dead" (1985) elokuville (Wikipedia tietoutta tosin taaskin). Ja jos näin on niin olisi melko realistinen mahdollisuus että Romero ko. kirjan lukemisen lisäksi näki aikoinaan myös TLMoE leffan ja sillä olisi sitä kautta ollut merkittävä osuus siihen että zombie-elokuvagenre on tänään sellainen kuin se on. Pelkkää spekulaatiota tosin. Niin tai näin. Katsomisen arvoinen leffa kuitenkin.

The Last Man on Earth on kieltämättä todellinen Night of the Living Deadin esimuoto ja tämän kiistäminen on aika turhaa. Romero on selvästi saanut vaikutteita, vaikka herra sanoo saaneensa vaikutteet enemmänkin alkuperäisestä kirjasta kuin TLMoE ‑elokuvasta. Itse näkisin tilanteen olevan juuri toisin päin.



Herra Price vetää roolinsa (turhankin) tuhdilla tunteella, mutta jos priceismi ei haittaa niin elokuvasta voi kyllä nauttia täysin siemauksin.

Itsehän diggailen The Last Man on Earthista järjettömästi, pitkälti senkin takia että pääosaan on päätynyt niin epätodennäköinen jätkä näin fyysiseen rooliin kuin Vincent Price. Charlton Heston äijäilee sitten senkin edestä 70-luvun sovituksessa Omega Man, joten jos jotain testosteronipaukkua jää kenellekään uupumaan 60-luvun versiosta, se paikkautuu 70-luvulla.

Hassua sinänsä, johtuen juuri ilmeisestä NotLD-esimuodosta, meikäläinen ei ole koskaan ensisijaisesti mieltänyt LMoE:a vampyyrielokuvaksi.

JMustonen ( 29.4.2012 12:56)

70-luvun huomionarvoisin jenkkivamppyyrielokuva lienee Lemora: A Child´s Tale of the Supernatural (1973). Näkemisestä on jo jokunen vuosi, mutta tunnelmaltaan ja ajatuksiltaan mieleenpainuva, edelleen aika vähälle huomiolle jäänyt kuriositeetti.

Tästä en ole muistaakseni kuullutkaan, tai en ainakaan muista kuulleeni. Kiitos vinkistä – tämä oli juuri sitä mitä hain ja peräänkuulutin!



Tuli myös mieleen 70-luvun Amerikka-vampyyreista Count Yorga ja Return of Count Yorga, joita en ole nähnyt mutta olen ymmärtänyt että kannattaisi katsella ja kyseessä lienee kanssa komediallisempaa lähestymistä aiheeseen?

Ei mikään huipputuotos mutta mainittakoon nyt komediallisemman vampyrismin saralta Love at First Bite, jossa ikiruskea George Hamilton keikaroi Draculana. Kuulostaa kamalalta mutta muistaakseni kuitenkin ihan katsottava tapaus. Muisti toki voi pätkiä.

Let's Scare Jessica to Death (1971) on ehdottomasti mainittava. Tunnelmallisimpia näkemiäni kauhuleffoja, eikä tämäkään sitä perinteisempää vampyyrikuvastoa. Tätäkään ei välttämättä edes osaa vampyyrileffaksi ajatella, vaikka kyllä kai se sellaiseksi lasketaan.

Boris Sagal: The Omega Man (1971)



Jossain vampyyrielokuvan rajamailla kulkeva kauhuelokuva, jossa ihmiskunta on muuttunut biologisen sodan myötä joukoksi varjoissa piileksiviä mutantteja jotka ovat menettäneet viimeisenkin kosketuksensa ns. sivilisaatioon. Tilanne on siis tukalaa ja Charlton Heston on omega mies, viimeinen kunnon ihminen, jonka psyyke alkaa olla kahden vuoden taistelun jälkeen kovilla. Välillä kuullaan ihan omiaan ja itsekseen ääneen puhuminen saa jo hetkittäin psykoottisia piirteitä. Heston ei kuitenkaan anna periksi ja muistaa joka tilanteessa olla tietysti myös yliamerikkalainen, sillä rajaseutujen tervaskantojen tavalla. Heston menettää myös tasaisin väliajoin paitansa, mikä antaa parille kohtaukselle lähes komediallisen piirteen. Ei sitä omega miehisyyttä nyt rintakarvoilla ja lihaksilla tarvitsisi alleviivata.



Verrattuna Vincent Pricen tähdittämään The Last Man on Earth ‑elokuvaan mutantit ovat nyt huomattavasti vampyyrimaisempia, vaikkei kellään kulmahampaita olekaan. Mukaan tuotu mystisyyteen taipuvainen kulttimeininki (mustat kaavut, raamatullisilta vaikuttavat puheet jne.) antaa aiemmin kasvottomaksi jääneelle viholliselle kunnon kasvot. Harmi että Anthony Zerbe ei saanut koskaan näytellä "oikeaa" vampyyria.

Roberto Mauri: Slaughter of the Vampires / La strage dei vampiri (1962)



Wolfgang ja Louise ovat vastikään naimisiin mennyt pari, joka on juuri ostanut ja kunnostanut vanhan linnan tarkoituksenaan asua siellä. Ette varmaankaan arvaa kenen linna on kyseessä ja kuka siellä viinikellarin pohjilla vetää sikeitä?



Yli 20-vuotisen ohjaajauransa aikana lähinnä roskaan keskittynyt Roberto Mauri yllättää tällä kertaa positiivisesti, sillä elokuva on pienistä puutteistaan huolimatta ihan kelvollinen vampyyritarina. (Oletettavasti) Hammerin antaman esikuvan mukaan tämä on puhdasta goottilaista pukudraamaa ja suhteellisen vähäveristä kauhua, jossa suuret tunteet korvaavat suuret verimäärät. Asioita ei myöskään selitetä puhki vaan tapahtumat saavat avautua itsekseen ja vaikka puolivälissä paikan päälle saapuu taas tohtori, jonka tehtävänä on (onneksi hyvin summittaisesti) kertoa mitä vampyyrit ovat ja kuinka ne tuhotaan, pitää leffa silti kutinsa loppuun saakka.



Walter Brandi on aika pökkelömäinen Harke... krhm, anteeksi... Wolfgangin roolissa, mutta Fellinin Satyriconissakin sittemmin esiintynyt Graziella Granata nostaa elokuvan arvoa – niin näyttelytaidoillaan kuin ajankohtaan nähden rohkeilla puvuillaan.

Curtis Harrington: Queen of Blood (1966)



Tässäpä on vasta eriskummallinen sci-fi vampyyrielokuva, joka vie katsojan tähtiin. Elämme kaukaista tulevaisuuden vuotta 1990 ja ihmiskunta on lähtenyt levittäytymään korpimaista vihoviimeiseen eli päättymättömään avaruuteen. Koska Kuu on vain iso kuollut kivi päätetään Venusta ja Marsia tutkia tarkemmin. Kuinka ollakaan viesti avaruudesta saapuu, mutta se taitaakin olla jostain huomattavasti kaukaisemmasta paikasta... Kuriositeettina mainittakoon etät elokuvan erikoistehosteet on käyty nappaamassa kahdesta neuvostoliittolaisesta sci-fi teoksesta, joiden ympärille on kyhätty itse asiassa ihan ansiokas tarina.



Yhdessä pääosassa on John Saxon, tuo ikuinen b-elokuvien kultapoika, josta kässäristä ja ohjauksesta vastaava Harrington saa paljon irti. Toinen merkittävä hahmo on loppu-urallaan hiukan yksiulotteisiin rooleihin juuttunut Basil Rathbone, jonka tulkitsema tohtori on kuten tohtorit nyt yleensä ovat näissä sci-fi eepoksissa. Tämä menee nyt hiukan spoilaamiseksi, mutta avaruudesta löytyy hiukan toisenlaisia olentoja, jotka ravitsevat itsensä – verellä! Näiden olentojen johtaja on kuningatar joka, kuinka sopivaa, sattuu puketumaan tiukkaan vartalonmyötäiseen ja verenpunaiseen pukuun. Vampirismi pitää sisällään myös vanhaa kunnon hypnotisointia, jota yksikään astronautti ei pysty näemmä vastustamaan. Mielenkiintoinen bonus on nuori, mutta jo tuolloin Hollywoodin suosikki-listalta tipahtanut Dennis Hopper, jonka työtä on ilo seurata.

Alucarda (Juan López Moctezuma, 1975)



Kuvauksesta päätellen MiR vei outoilupotin kotiin tämän viikon kierroksella vampyyriteemaisia tuotoksia otsikossa mainitulta aikajaksolta. Silti, uskallan povata tästäirtoavan väkevämpiä kokemuksia.

Tinkimättömän mielipuolisen Moctezuman suoraan asiaan menevä, silkkaa eksploitaatiota kompaktissa paketissa ja sarjakuvamaisella tyylillä ammennettuna suoraan silmille ja kallon sisään tarjoava rymistely on kenties vain siteeksi vampyyrielokuva, mutta ansaitsee ehdottomasti kovaäänisen maininnan aikansa lajityypistä keskustellessa. Alucarda pomppii hienovaraisuuden päällä tasajalkaa ja on erittäin groteski paketti saatananpalvontaa, hämärää uskonnollisuutta, nunsploitaatiota, noituutta, lesbolaisuutta, riivauksia, rienausta, liekkejä, verta ja huutoa. Groteskilla ei tarkoiteta tässä tapauksessa kuitenkaan yletöntä gorella mässäilyä tai mahdottomiin shokkilatauksiin pyrkimistä, vaan yleistä liioitteluun ja suurieleisyyteen taipuvaisuutta. Pitkitetty finaali on suoraan kauhufanin painajaisista ja toiveunista samaan aikaan.



Vaikka pikavilkaisulla ulkoasu voi näyttää vähän halvalta, Moctezuma kätkee paljon häiritseviä yksityiskohtia puvustukseen ja sadunomaiseen lavastukseen – esimerkiksi nunnien imagoon näyttää kuuluvan melko paljon moneen otteeseen veritahroista pestyiltä käärinliinoilta näyttävät asusteet. Hienovaraisuuden jalkoihin jää lisäksi tarina, mikä ei oikeastaan haittaa: kuohuvalla latinosydänverellä on puserrettu jo niin paljon kankaalle tunnelmaa, piilotajuntaa sorkkivaa materiaalia ja rivien väliin ängettyä kiihkoilun arvostelua (mikä sekin kääntyy tai käännetään lopulta päälaelleen järjen tuhoksi), että voi aseettomana todeta tämän olevan sangen vaikuttava elokuva, halusi tai ei. Kylmäksi tämä tuskin jättää ketään – minä pidin kovasti ja liitän tämän Russelin ja Jodorowskyn kuvaston arvostetuksi jatkumoksi. (Jodorowskyn Santa sangre tuli mieleen muutenkin kuvastosta loppupuolella leffaa – vaikutteet suuntaan ja toiseen eivät ole ihme, olivathan herrat ystäviä ja kollegoja meksikolaisen genre-elokuvan ihmeellisessä maailmassa.)

MiR ( 29.4.2012 13:32)

Janne ( 29.4.2012 10:51)

Mainittakoon myös Frank Langelan pääosittama "Dracula" (1979) (USA/Englanti yhteistuotanto) sekä TV-elokuva "The Night Stalker" (1972).

The Nigth Stalker on täysin tuntematon tapaus, mutta otetaan suosituksen myötä tutkintaan. Omaan makuuni tuo John Badhamin ohjaama ja Frank "Boris Balkan" Langellan tähdittämä Dracula on yksi kaikkien aikojen parhaista Bram Stokerin kirjan sovituksista.

TNS-leffa kannattaa kyllä katsoa kerran. Omaperäinen "lehtimies tutkii"-näkökulmasta tehty vampyyrileffa. Mutta hyvin vähänhän siinä ns. tapahtuu ja kovin kaukana ollaan Hammer glamourista.



Dracula kommentin voin allekirjoittaa. Tosin muistikuvani mukaan hieman totuttelua vaatii Frankin enemmän "romanttinen hahmo" tulkinta Draculasta monen muun D-leffan "hirviömäisempään" näkökulmaan nähden.

Meller ( 29.4.2012 19:08)

JMustonen ( 29.4.2012 12:56)

70-luvun huomionarvoisin jenkkivamppyyrielokuva lienee Lemora: A Child´s Tale of the Supernatural (1973). Näkemisestä on jo jokunen vuosi, mutta tunnelmaltaan ja ajatuksiltaan mieleenpainuva, edelleen aika vähälle huomiolle jäänyt kuriositeetti.

Tästä en ole muistaakseni kuullutkaan, tai en ainakaan muista kuulleeni. Kiitos vinkistä – tämä oli juuri sitä mitä hain ja peräänkuulutin!

Jos tuosta pidät niin tsekkoslovakialainen "Valerie and Her Week of Wonders" (1970) voisi toimia myös.



* * * * * *



Enemmän vampyyrigenren variaatio kuin puhtaasti ytimessä mutta kun kuitenkin juodaan verta niin mainitaan nyt.



• Rabid (1977) / David Cronenberg / Kanada



Nuori nainen joutuu kolariin jonka jälkeen turvaudutaan kokeilevaan plastiikkakirurgiaan jonka seurauksena hänelle kehittyy ylimääräinen ruumiinosa jonka avulla hän alkaa juomaan verta. Uhreista sitten tulee enemmän zombeja kuin vampyyrejä.

Janne ( 11.7.2012 10:49)

Enemmän vampyyrigenren variaatio kuin puhtaasti ytimessä mutta kun kuitenkin juodaan verta niin mainitaan nyt.



• Rabid (1977) / David Cronenberg / Kanada



Nuori nainen joutuu kolariin jonka jälkeen turvaudutaan kokeilevaan plastiikkakirurgiaan jonka seurauksena hänelle kehittyy ylimääräinen ruumiinosa jonka avulla hän alkaa juomaan verta. Uhreista sitten tulee enemmän zombeja kuin vampyyrejä.

Kieltämättä hyvin outo (kuinkas muutenkaan kun ohjaaja on Cronenberg) elokuva, jossa tosiaan rikotaan vampyyri ja zombi elokuvien ns. kaavoja. Ehdottomasti suositeltava tapaus.