Elitisti masentuu nykyajan menosta...

Vuokraamoja tosiaan piisasi 80-luvulla vaikka kuinka. Jopa pienessä eteläsuomalaisessa kaupungissa jossa kasvoin, leffoja pystyi parhaimmillaan vuokraamaan jopa mattokaupasta! Bensikset, pienet kioskit, piskuinen leffateatteri ja pikkukaupat tarjosivat myös "laatukamaa", ja mikä parasta – noissa pienemmissä puljissa ei yleensä välitetty tuon taivaallista edes vuokraajan iästä. Tämä mahdollistikin moniin herkkuihin tutustumisen jo herkässä iässä...

Tossa tuli listattua ajanjaksoja ja asioita joita ei kaipaa, mutta ei voi olla muistelematta hyvänä aikana sitä sensuuria edeltänyttä vaihetta, jolloin vuokraamojen hyllyihin tuli joka viikko uutta enemmän tai vähemmän "kovaa" settiä, eikä hieman kaipaamatta sitä kihelmöivää wtf-fiilistä kun näki hyllyssä ekan kerran jonkun uutuuttaan kiiltelevän

Erittäin lyhyen, Kuoleman kouran, Saigonin Cobran tai Kersantti W – Nykyajan Mad Maxin. Siis leffoja joita elokuvakriitikot ja kaverit ei tunteneet, jotka oli pakko tsekata vain saadakseen tietää, mitä mikäkin skeida oli. Tuloksena tietysti usein pettymyksiä ja vedätyksiä, mutta myös uusia ja antoisia reittejä elokuvakulttuuriin. Muistan elävästi sen (ilta)päivän kun ala-asteikäisenä skloddina luuhasin Asematunnelin friikeimmässä vuokraamossa, eksploitaatiomeiningissään New York ‑tasoisessa VideoMestassa ja aloin ihmetellä neva höörd ‑elokuvia Bruce Lee ja minä & Bruce Lee pelaa kuoleman peliä, joiden Bruce-aste ei ihan sataprosenttiselta vaikuttanut. Sieltä sitten Akateemiseen Kirjakauppaan jonka leffakirjahyllyssä oli sattumalta Ric Meyersin ja kumppanien Martial Arts Movies: From Bruce Lee to Ninjas jonka selaaminen hieman avasi mysteeriä ja samalla voimisti kiinnostusta Hongkong-leffoihin, joita just näihin aikoihin oli ensimmäistä kertaa saatavilla suomeksi.

pseudonyymi ( 24.4.2012 23:21)

Ihanaa olla nuori. Ei ole ikinä tarvinnut hiihtää peninkulmaa kesät talvet sudet kannoilla nähdäkseen leffoja.

Susia ei tarvinnut kyllä väistellä ja hiihtoakin on vähemmän tullut harrastettua, mutta tuosto provokkeesta tulee kyllä mieleen oma VHS-ajan joutsenlauluni. Eräänä loppukesän päivänä päätin lähteä autollani maakuntamatkalle kiertämään divareitä yms. Reitti suunniteltiin puhelinluettelon keltaisten sivujen pohjalta löydettyihin liikeisiin. Internet oli toki jo tuolloin olemassa, mutta ei vielä nykymerkityksessä. Yhteensä ajomatkaa kertyi jotain 550 km ja saaliina oli jotain viitisentoista kasettia ja pari kirjaa. Voiton puolelle päästiin lopulta parisen vuotta sitten, kun pari kasettia vaihtoi omistajaa kelpo hinnalla. Sijoitus siis kannatti!

Kommentoijat eivät huomioineet avausviestistä sen yhtä symbolista mullistavaa muutosta. Ne Moottorisahamurhat olivat olleet aikanaan pahuuden symboli. Nyt kun elokuva löytyi lähiön perusruokakaupan alehyllystä, niin kuinka suuresta symbolisesta muutoksesta onkaan kyse! Kielletty hedelmä ja alakulttuuri eivät enää liity kyseiseen elokuvaan nykykatsojalle. Parempi näin. Kuinka vapauttavaakaan oli nähdä mainittu elokuva valkokankaalta; yleisö oli fiiliksissä ottaen sen vuoristorata-ajeluna ja komediana.

Varhaisaikojen elitististä elokuvaharrastusta voi todellakin fiilistellä kansa taisteli, miehet kertovat hengessä, mutta kyse on samankaltaisesta, kuin että muistelee talvisodan pauketta ja pakkasia mukavasti ja turvallisesti, täysin vatsoin, takkatulen loimutessa. Ei siellä menneisyydessä mitään kulta-aikaa ollut, mutta toki hyviäkin asioita.

Lauri Lehtinen ( 24.4.2012 15:07)

Se mitä oikeasti kaipaa on 1980-90-luvun isoilla (tai erikoisilla) valikoimilla varustetut ja oleskelumestoina viihtyisät videovuokraamot, joiden makealta näyttänyt tarjonta sisälsi tietysti paljon lyhennettyjä versioita, vääriä kuvasuhteita ja kaikkea muuta nykyään kiitettävän harvinaista häikkää.

Mistähän lähtien väärät kuvasuhteet ovat muuten alkaneet häiritsemään elokuvia VHS-kaseteilta katsoneita? Mielestäni 1980-luvun lopulle ja vielä 1990-luvun alkuun asti julkaisut otettiin niine hyvineen ja kuvasuhdeongelma on anakronistinen käsite ennen 1990-luvun puoltaväliä.

karialkiller ( 9.5.2012 12:54)

Lauri Lehtinen ( 24.4.2012 15:07)

Se mitä oikeasti kaipaa on 1980-90-luvun isoilla (tai erikoisilla) valikoimilla varustetut ja oleskelumestoina viihtyisät videovuokraamot, joiden makealta näyttänyt tarjonta sisälsi tietysti paljon lyhennettyjä versioita, vääriä kuvasuhteita ja kaikkea muuta nykyään kiitettävän harvinaista häikkää.

Mistähän lähtien väärät kuvasuhteet ovat muuten alkaneet häiritsemään elokuvia VHS-kaseteilta katsoneita? Mielestäni 1980-luvun lopulle ja vielä 1990-luvun alkuun asti julkaisut otettiin niine hyvineen ja kuvasuhdeongelma on anakronistinen käsite ennen 1990-luvun puoltaväliä.

Itselläni siitä asti kun oppi tietämään paremmasta.

Kyllä se väärä kuvasuhde nyppi jo VHS-aikoina ja aina pyrki hommaamaan leffan oikealla kuvasuhteella, mikäli se vain oli mitenkään mahdollista. WS-telkkareiden yleistyessä tarve kävi entistäkin kovemmaksi ja vuosien saatossa nuo cropatut julkaisut ovat kyllä saaneet jäädä jo rauhaan.

MiR ( 9.5.2012 13:41)

Kyllä se väärä kuvasuhde nyppi jo VHS-aikoina ja aina pyrki hommaamaan leffan oikealla kuvasuhteella, mikäli se vain oli mitenkään mahdollista. WS-telkkareiden yleistyessä tarve kävi entistäkin kovemmaksi ja vuosien saatossa nuo cropatut julkaisut ovat kyllä saaneet jäädä jo rauhaan.

VHS-aikana kyllä, mutta määrittelisin VHS-ajan n. vuosiksi 1980-1999. Kuvasuhteilla alkaa olemaan merkitystä vasta 1990-luvulla. Uskoisin, että vain harvalle niillä oli väliä 1980-luvulla tai asiaa tuolloin edes ajateltiinkaan.

karialkiller ( 9.5.2012 15:00)

MiR ( 9.5.2012 13:41)

Kyllä se väärä kuvasuhde nyppi jo VHS-aikoina ja aina pyrki hommaamaan leffan oikealla kuvasuhteella, mikäli se vain oli mitenkään mahdollista. WS-telkkareiden yleistyessä tarve kävi entistäkin kovemmaksi ja vuosien saatossa nuo cropatut julkaisut ovat kyllä saaneet jäädä jo rauhaan.

VHS-aikana kyllä, mutta määrittelisin VHS-ajan n. vuosiksi 1980-1999. Kuvasuhteilla alkaa olemaan merkitystä vasta 1990-luvulla. Uskoisin, että vain harvalle niillä oli väliä 1980-luvulla tai asiaa tuolloin edes ajateltiinkaan.

Sen verran usein kuvakoko mainitaan vanhoissa videoarvioissa, että epäilemättä asiaa ajateltiin media-alan toimijoiden lisäksi myös perehtyneimpien kuluttajien keskuudessa (vaikea toki laskea, että miten paljon) ja muidenkin kesken silloin jos tv:n esittämän leffan kuvasuhde poikkesi normaalista. En tiedä onko asia nykyäänkään sen merkittävämmässä asemassa, mutta saatavilla on enemmän faktaa josta voi tarkistaa, miten leveä minkäkin kuvan pitäisi olla. Häiritsevän croppaamisen on aina voinut erottaa, mutta ennen piti arvailla todellisia mittoja, ellei tuntenut eri laajakuvasysteemien ominaisuuksia. Tää historia ei kytkeydy erityisesti VHS-formaattiin vaan yhtä lailla elokuvien asemaan tv-kanavilla samoihin aikoihin.

karialkiller ( 9.5.2012 12:40)

Kommentoijat eivät huomioineet avausviestistä sen yhtä symbolista mullistavaa muutosta. Ne Moottorisahamurhat olivat olleet aikanaan pahuuden symboli. Nyt kun elokuva löytyi lähiön perusruokakaupan alehyllystä, niin kuinka suuresta symbolisesta muutoksesta onkaan kyse! Kielletty hedelmä ja alakulttuuri eivät enää liity kyseiseen elokuvaan nykykatsojalle. Parempi näin. Kuinka vapauttavaakaan oli nähdä mainittu elokuva valkokankaalta; yleisö oli fiiliksissä ottaen sen vuoristorata-ajeluna ja komediana.



Varhaisaikojen elitististä elokuvaharrastusta voi todellakin fiilistellä kansa taisteli, miehet kertovat hengessä, mutta kyse on samankaltaisesta, kuin että muistelee talvisodan pauketta ja pakkasia mukavasti ja turvallisesti, täysin vatsoin, takkatulen loimutessa. Ei siellä menneisyydessä mitään kulta-aikaa ollut, mutta toki hyviäkin asioita.

No jaa, menneisyys ei ole joku tietty hyvä paikka tai huono paikka vaan liuta monenlaisia vaiheita, paremmat kyllä erottuu huonommista kun jana kasvaa ja osaa katsoa suhteellisuudentajuisesti taakseen. Kulta-aikalätinät voivat helposti kuulostaa harhaisilta, mutta ne ovat perusteltuja tai ymmärrettäviä silloin, jos jotain ankeaa lama-aikaa seuraa kasvuvaihe, mikä näkyy esimerkiksi uusien julkaisija- ja levitysfirmojen, uusien vuokrauspisteiden tai uusien elokuvateatterien jatkuvassa ilmaantumisessa maisemiin (mitattavissa oleva tuotannollinen puoli ilmiöstä, jossa on toki kyse myös innostavasta fiiliksestä). Tässä suhteessa en tunne nykyään eläväni elokuvallisesti kovin jännää aikaa, vaikka on nykyajassa puolensa.



Ymmärrän, että nostalgisoit pilke silmäkulmassa omatekoisten kopiokasettien vaihtelun aikaa 1980-90-luvun taitteessa, mutta mulle se merkitsi siirtymistä paremmasta ajasta lamavaiheeseen, jonka "julkaisuilla" ei ole kestävää arvoa (jos kellään niitä enää on) verrattuna moniin varhaisiin vuokraamokasetteihin. Historiallinen ironia paheksutun TCM:n ilmestymisessä tavalliseen kauppaan ei mennyt ohi, se ei vaan ole ihan niin ironista, jos vertailukohta on 1980-luvun alku, jolloin (huomattavasti brutaalimpi) I Spit on Your Grave kuului mm. tavallisen Veikon Koneen perustarjontaan, eikä ollut marginaalikulttuuria ainakaan listahittistatuksen perusteella.

Lauri Lehtinen ( 10.5.2012 12:27)

No jaa, menneisyys ei ole joku tietty hyvä paikka tai huono paikka vaan liuta monenlaisia vaiheita, paremmat kyllä erottuu huonommista kun jana kasvaa ja osaa katsoa suhteellisuudentajuisesti taakseen. Kulta-aikalätinät voivat helposti kuulostaa harhaisilta, mutta ne ovat perusteltuja tai ymmärrettäviä silloin, jos jotain ankeaa lama-aikaa seuraa kasvuvaihe, mikä näkyy esimerkiksi uusien julkaisija- ja levitysfirmojen, uusien vuokrauspisteiden tai uusien elokuvateatterien jatkuvassa ilmaantumisessa maisemiin (mitattavissa oleva tuotannollinen puoli ilmiöstä, jossa on toki kyse myös innostavasta fiiliksestä). Tässä suhteessa en tunne nykyään eläväni elokuvallisesti kovin jännää aikaa, vaikka on nykyajassa puolensa.

Vuokrauspisteitä oli tosiaan 1980-luvulla siellä sun täällä. Luullakseni tämä johtui siitä, että kun 1980-luvun alussa alettiin videoita julkaisemaan, niin vuokraamoja ei vielä ollut. Niinpä julkaisuja tarjottiin mihin tahansa jo olemassaolevaan liikkeeseen sivubisnekseksi. Varsinaiset vuokraamot tulivat siinä jälkijunassa sitten. Videolevityksen alun voi kyllä mieltää "kulta-ajaksi", sillä uusi levitystapa moninkymmenkertaisti saatavilla olevan elokuvatarjonnan. Ero entiseen oli paljon suurempi, kuin se muutos, joka toteutui DVD:n ja blu-rayn tullessa.



Nykyajan etuna on kehityksen kumulatiivisuus. Lisäksi laitteet joilla katotaan, ovat ihan toista luokkaa kuin entiset.

Lauri Lehtinen ( 10.5.2012 12:27)

Ymmärrän, että nostalgisoit pilke silmäkulmassa omatekoisten kopiokasettien vaihtelun aikaa 1980-90-luvun taitteessa, mutta mulle se merkitsi siirtymistä paremmasta ajasta lamavaiheeseen, jonka "julkaisuilla" ei ole kestävää arvoa (jos kellään niitä enää on) verrattuna moniin varhaisiin vuokraamokasetteihin. Historiallinen ironia paheksutun TCM:n ilmestymisessä tavalliseen kauppaan ei mennyt ohi, se ei vaan ole ihan niin ironista, jos vertailukohta on 1980-luvun alku, jolloin (huomattavasti brutaalimpi) I Spit on Your Grave kuului mm. tavallisen Veikon Koneen perustarjontaan, eikä ollut marginaalikulttuuria ainakaan listahittistatuksen perusteella.

Kopioden-vaihtelu ajanjakso syntyi, kun elitistisessä elokuvaharrastuksessa alettiin korostamaan elokuvien leikkaamattomuutta. Ensi alkuun leikkaamattomia versioita sai vaihtamalla rahaa tai toista elokuvaa vastaan kopion ulkomaisesta VHS-julkaisusta. Tyypillistä alan pienlehdille oli kirjoittaa leikkauslistoja julkaisujen leikkauksista ja sitten ulkomaisten firmojen osoitteita, joista saattoi tilata itse originaaleja. Itselläni on muutama tämmönen kasetti jäljellä kaapin perällä.



Koston enkeli on elokuvana Moottorisahamurhia brutaalimpi, mutta julkisessa keskustelussa sillä ei samanlaIsta symboliarvoa ollut.



Oma Moottorisahamurhaaja historiani: 1. kopionkopio n. 1988 (ensimmäisenä tätä lajia), 2. Australiajulkaisu Melbournesta n. 1993?, tilattu kirjeellä tilauskupongissa isosiskon miehen luottokorttinumero, 3. leffateatteriesitys n. 1998, 4. Futuren DVD-julkaisu n. 2003, 5. myöhempi parannettu julkaisu n. 2005 ja 6. blu-ray 2012.



Kulttuurihistoriaa nämäkin jutut ovat.

"Elitistinen elokuvaharrastus" on käsite jonka käyttöä en suosittele ysäri-teinien VHS-underground-puuhista puhuttaessa vaikka Elitisti-foorumille kirjoitatkin, ainakin back then se merkitsi jotain aika päinvastaista.

karialkiller ( 10.5.2012 14:16)

Nykyajan etuna on kehityksen kumulatiivisuus. Lisäksi laitteet joilla katotaan, ovat ihan toista luokkaa kuin entiset.

On mutta tää on jotain, mitä myös nykyisistä kotisoittimista pian sanotaan (kun taas digitalisoitujen elokuvateatterien tekniset päivitykset ei läheskään aina ole positiivisessa mielessä "ihan toista luokkaa" paitsi 3D-friikeille) ja myös niissä pyörivät elokuvajulkaisut näyttäytyvät tavallaan pelkkänä kodin elektroniikkana, eli olennaista on se, onko rauta uutta vai ei. Ydinkysymys onkin mielestäni se, jääkö nykyajasta (esim. kuluva vuosi) käteen oikein mitään konkreettista, joka kestää aikaa ja oman tekniikkansa vanhenemista (kuten vaikka hyvin säilyneet 35 mm- & 70 mm ‑filmikopiot), vai vain informaatiota, joka jatkossa upgreidataan tulevien standardien mukaiseksi edeltäjätallenteiden jäädessä vähän tarpeettoman semi-jätteen rooliin.



Jos perspektiiviä laajennetaan hifistelyn ja kodin ulkopuolelle, voi kysyä, milloin esim. Helsinkiin perustetaan seuraava uusi elokuvateatteri – tapahtuma, jollaista ei ole koskaan ennen tarvinnut odottaa vuosikymmeniä. Elokuvan harrastaminen on nykyisin kiitettävän mutkatonta ja esteetöntä, mutta kyllä tää tuntuu hyvin nihkeästi kestävää evidenssiä tuottavalta ajanjaksolta, jollaisten on muita vaikeampi jäädä historiaan tai muistoihin kukoistuskautena. Kyse ei ole vain elokuvista ja niiden näkemisen puitteista, vaan myös ympäröivästä "mytologiasta" lehtiartikkeleista elokuvajulisteisiin. Nykyisin lehdistö ei esimerkiksi seuraa dvd- ja blu-ray-julkaisuja kuin hyvin satunnaisesti, siis verrattuna takavuosien säännöllisiin videoraateihin. Varmasti hyviä Facebook-elokuvakeskusteluja käydään tälläkin hetkellä, mutta harva niitä kovalevylle tallettaa.

Lauri Lehtinen ( 10.5.2012 15:19)

kyllä tää tuntuu hyvin nihkeästi kestävää evidenssiä tuottavalta ajanjaksolta, jollaisten on muita vaikeampi jäädä historiaan tai muistoihin kukoistuskautena. Kyse ei ole vain elokuvista ja niiden näkemisen puitteista, vaan myös ympäröivästä "mytologiasta" lehtiartikkeleista elokuvajulisteisiin. Nykyisin lehdistö ei esimerkiksi seuraa dvd- ja blu-ray-julkaisuja kuin hyvin satunnaisesti, siis verrattuna takavuosien säännöllisiin videoraateihin. Varmasti hyviä Facebook-elokuvakeskusteluja käydään tälläkin hetkellä, mutta harva niitä kovalevylle tallettaa.

Kyllä, ja tämähän sopii täydellisesti kuvaan aikana jolloin itse elokuvienkin säilyminen jälkipolville vaikuttaa vähintääkin epävarmalta.

http://www.variety.c...le/VR1118048861

http://www.theasc.co...emma-2-dilemma/

http://www.oscars.or...igitaldilemma2/



Edit: melkein kaksi sivua viestejä menikin ennen kuin päästiin otsikon aiheeseen...

Itse olen erittäin tyytyväinen asioiden nykytilaan.

Jo pelkästään se miten helppoa ja nopeaa on elokuva-aiheisen tiedon löytyminen internetistä verrattuna johonkin 80/90-lukuun jolloin aihetta käsittelevien lehtien ostaminen pinokaupalla oli melkeinpä välttämätöntä (Fangoria, Gorezone, Cinefantastique, Femme Fatales, Asian Trash Cinema, Oriental Cinema). Oli jopa joku englanninkielinen lehti jota muutaman hajanumeron ostin (jonka nimeä en nyt muista) joka keskittyi televisiosarjojen jaksojen listaamiseen. Tällöin maailman paras kauppa oli turkulainen Alfa Antikva jonka kautta suurin osa ostamistani ko. lehdistä tuli ostettua. Jotain hajanumeroita sitten Tampereen Kukunorista (ennen liikkeen Hesaan muuttoa) sekä Helsingin Fennicasta ja Good Fellowsista. Oli kyllä oikeastaan äärimmäisen upeaa aikaa kun nyt sitä miettii mutta nykyisin siis helpompaa ja halvempaa. Nykyisin ei tule oikein edes leffalehtiä luettua. SFX tuli tuossa jokunen vuosi sitten vuoden verran kun sai tilata ns. halvalla mutta siinäpä se. Jotain aihetta sivuavia kirjoja sentään tulee ostettua aina välillä vaikka varsin verkkaisesti niitäkin.





Sitten on leffatrailereiden helppo katsottavuus esim. You Tubessa. Muistan kun aikoinaan jouduin ostamaan Jenkkiläisestä Hong Kong laserdiscejä myyvästä kaupasta VHS kasetteja joille oli kopioitu HK-leffojen trailereita jotta hiukan pystyin näkemään miltä näyttää ennen kalliita investointeja kuvalevyihin.





Kolmas internetin mahdollistama asia on tilausten helppous. Kun ihan alkuun piti käydä faxilla kirjeenvaihtoa ja esim. selvittää mitä kunkin kaupan kautta voi tilata niin nykyisin valikoimat ovat helposti esillä internetissä. On jopa hintavertailusivustoja joilla hyvin nopeasti pystyy selvittämään ei ainoastaan mistä löytyy mutta myös sen mistä löytyy halvimmalla. Siis kun ensin on selvittänyt internetistä sen että minkä maan versio kannattaa hankkia. Ja eBay.com on aivan fantastinen paikka. Luottokortilla maksaminen oli toki mahdollista alkuunkin mutta vielä laajemmin nykyään. En ole aikoihin joutunut lähettämään rahaa postitse kenellekään. Olisikohan viimeksi kerran 2000-luvun alussa ja silloinkin jokin ihan mitätön summa. Vaikka ei kaikista rahanlähetyskerroista aikoinaan tainnut hävitä kuin yksi Kanadaan pistetty kirje niin mieluummin silti maksu kortilla.





DVD ja BD-kiekkojen tarjonnan laajuus on ihan eri luokkaan kuin VHS:llä tai LD:llä aikoinaan vaikka kaikkea niissä formaateissa julkaistua ei ole vielä julkaistu eikä todennäköisesti tulla julkaisemaankaan. Lisäksi sekä DVD että BD ovat sekä kuvanlaadultaan parempia että helppokäyttöisempiä kuin aiemman formaatit ja vievät vähemmän säilytystilaa. Ja hintataso on aivan toinen kuin aikoinaan laserdiscejä tilatessa tai FIx VHS keräilyharvinaisuuksia hankkiessa. Jannen lompakko kiittää. Jos siis nykyaika jonain kautena tullaan muistamaan niin sellaisena jolloin elokuvakeräilijöiden asiat alkoivat olemaan hyvin.

En mitenkään haikaile vanhoja aikoja, sillä elokuvien ostaminen on nykyään niin helppoa. Toista se oli 20 vuotta sitten kun ei ollut internettiä. Tilauslomake leikattiin irti luettelosta ja postitettiin Englantiin/Hollantiin, josta saapui tilausvahvistus. Opiskelijan statuksella oli lama-aikana melkein mahdotonta saada luottokorttia, joten maksamiseen piti käyttää sekkiä. Sekin kirjoittamiseen käytin pääasiassa silloista Postipankkia, jonka palkkio oli halvin. Olisiko ollut 30 markkaa. Sekin ja tilausvahvistuksen lähetin kirjatussa kirjeessä firmalle. Suomi ei silloin vielä kuulunut Euroopan Unioniin, joten pari pakettia piti hakea Tullistakin.

90-luvun puolessa välissä tilanne hieman helpottui ruotsalaisen Melody Linen myötä, sillä maksaminen onnistui ruotsalaisella postiennakolla. Suomen posteissa asiaa ei oikein ymmärretty, sillä olisin saanut melkein jokaisen paketin ilmaiseksi.



Nykynuoriso ei varmaan koskaan taida ymmärtää millaisista lähtökohdista elokuvaharrastukseen on joskus lähdetty.