EKEK 2012 la 2.6.

Tänä vuonna oli sitten niin kova aloittanut neljän ekek-leffan putki, ettei pieni mieli pystynyt käsittelemään yhtään enempää. Mutta kiitos näistä!

Leffat:

1. Shoot (1976)

2. Risky Business (1983)

3. Ja viides ratsastaja oli pelko (1965)

4. Joyful Noise (2012)

5. Return Of Bruce (1978)

6. The Raven (2012)

7. Päätalo aka. Novelist (2008)



Jätin vikan kesken n. 10 minuutin jälkeen. Here is a man who could not just take it anymore, man who stood against the scum, the filth.

Joyful Noise oli kenties karmeinta mitä olen hyvin pitkään aikaan nähnyt. Unihan ei tietenkään sen aikana tullut kirveelläkään, joten Return of Brucesta näin vain alun ja lopun.

Päätalosta kävelin ulos. Perinteitä kunnioittaen elättelin toiveita jostain Red Scorpionista tai American Ninjasta. Ei tota kotimaista (periodi)paskaa jaksa luuppia ellei ole pakko.

Ensimmäinen EKEK oli sitten siinä, kiitokset järjestäjille hienosta yöstä (ajasta?). Ohjelmaltaan tämä oli oikeastaan pelottavan lähellä kaveriporukan miittejä aina paskoja jenkkiperheleffoja myöten. Hassusti porukkaa katosi Joyful Noisen jälkeen, näytti takariviltä katsoen melkein puolet porukasta poistuneen. Itselleni tuo oli ehkä hienoimpia kokemuksia sen Päätalon lisäksi tapahtumassa, koska juuri tuollaisten "ylläreiden" takia tänne tulinkin. Ehdottomasti ensi vuonna uudestaan. Hieno fakta, en muuten nukkunut lainkaan tapahtuman aikana. Kaipa se yötyön tekeminen auttaa tässä. Tässä vielä mielipiteet leffoista, suoraan

päivyristä pastetettuna:



Shoot **

Jonkinlainen oikeistolaisen kaksinaismoralismin multihuipentuma, jossa äijänäyttelijöiden esittämä porukka törmää metsällä ollessaan toiseen metsästäjäjoukkioon, ja he jostain syystä ampuvat toisiaan n. sekunnin sisällä vaihtamatta sanaakaan. Yksi vastustajista kuolee, ja sitten valmistaudutaankin ensi viikonlopun koitosta varten – Vaan kuinkas käykään? Leffa pitää koko kestonsa ajan sitä linjaa, että hipit ja pummit on perseestä ja aseet oikeastaan vitun jees, mutta lopussa sitten heitetään ihan täysin eri vaihe päälle ehkä pöyristyttävimmällä takinkäännöllä elokuvan historiassa, joka vie koko leffalta sen hyvin vähän uskottavuuden, mitä sillä muuten olisi ollut. Ratkaisu on oikeastaan riemastuttava pöhköydessään.



Risky Business ***

Michael Mannin tyylin etäisesti mieleen tuova tunnelmointikomedia, jossa Tom Cruise panee huoria ja on jatkuvasti pulassa. Erittäin komeat yökohtaukset ja kivenkova soundtrack pelaavat hienosti yhteen aika oudon tarinan kanssa, ja luovat kokonaisuudelle positiivisessa mielessä surrealistisen tunnelman.



...And the fifth horseman is fear ***½

Tässä olikin kunnon ylläri EKEK-yleisölle, koska mä en ainakaan odottanut näkeväni mitään taidepaskaa tässä yössä. Toisin kävi. Täysin ennaltatuntematon paranoiakuvaus kertoo Tsekistä natsimiehityksen alla, ja juutalaistohtori yrittää auttaa haavoittunutta vastarintaliikkeen jäsentä kerrostalossa samalla, kun naapurit utelevat ja poliisit jahtaavat. Oikeastaan oikein nasevasti eteenpäin soljuva visuaalisesti erittäin komea elokuva kaatui mielestäni vähän turhaan temaattiseen hapuiluun. Avantgardemaiset tarinankuljetusratkaisut (esim. baarikohtaus) eivät oikein sataprosenttisesti toimi, kun taas viimeinen puolituntinen antaa uskoa paljon paremmasta kaikkine vainoharhasekoiluineen ja ideologisine lausuntoineen.



Joyful Noise *½

Queen Latifah ja Dolly Parton johtavat kuoroa, koska Kris Kristofferson ei voi tehdä niin kuoltuaan lavalla kesken esityksen. Sisäistä kitkaa tulee, ja tietenkin molempien lapset/lastenlapset yrittävät panna toisiaan vanhempiensa suruksi. Kaikessa jumalan ylistyksessään oikeastaan ihan aivovammatasolla hupaisa elokuva, jossa on välillä niin typerää läppää että se luuppaa itsensä hyväksi. Huulisynkka on myös ihan uskomattoman huonoa, ja vaikea uskoa tämän ilmestyneen tänä vuonna. Dolly Parton ja Kristofferson näyttävät molemmat käyneen paitsi Botox-piikeillä myös Photoshop-käsittelyssä, sen verta rypyttömiä ja Uncanny Valleyta nämä kaksi ovat. Spoilaan leffan parhaan asian: Musta nainen haluaa kyrpää, ja saakin sitä, mutta koska tämä oli esiaviollista kyrpää, mies kuolee seuraavan yön aikana eikä kukaan enää halua panna naista jolla on Kuoleman Vagina™. Lopussa nainen menee onnellisena naimisiin, oletettavasti ennen em. kyrpää.



Return of Bruce **

Bruceploitaatiota, hei! Tämän sentään arvasin jollain tasolla, että kökkökungfua nähtäisiin. Ja checklist tulikin mukavasti täyteen. Löytyy kehnoa dubbausta (majatalon pitäjä on Marlon Brando), Fatty-niminen lihava lapsi, ja stereotyyppihomohahmo. Pahikset ovat myös todella pahoja seksikauppiaita, joiden kätyreihin kuuluu kalju mies ja isompi kalju mies, joka hyökkää käyttäen molempia käsiään vertikaalisiin lyönteihin kohti Bruce Letä. Hassua kyllä leffan parhaaksi anniksi nousee sen täysin järjetön ja dubbauksen ansiosta upea tarina, joka kuitenkin kestää vain jotain puoli tuntia, jonka jälkeen leffa taantuu tunniksi kökkökungfua, ja vaikka siitä pidänkin, on tunti putkeen pelkkiä tappeluita ihan liikaa.



The Raven *½

John Cusack esittää Edgar Allan Poeta, joka kietoutuu murhien vyyhtiin kun sarjamurhaaja jäljittelee hänen tarinoitaan oikeassa elämässä. Ihan kiva, joskin kulunut idea, mutta se jää valitettavasti yhdeksi harvoista posiitivisista asioista koko roskassa. Murhainspiraatioiksi on valittu mm. Pit and the Pendulumin heilurikohtaus, joka on ihan aivovammaista koska siitä on tehty aivan mainio elokuva ja jossain Sawissakin tehtiin sama temppu paljon tätä paremmin. CGI-veri kaikissa goreiluissa on ensi kertaa elämässäni häiritsevää ja paskan näköistä, ja Cusackin performanssi tuo mieleen Johnny Deppin Burton-filmeissä, eli sellainen maneereidensa uhriksi joutunut hassutteleva ja witty eksentrikko, joka kuitenkin on tooosi dark&moody kun pitää kirjoittaa. Leffa muuten on niin kliinistä sarjamurhaajakliseiden toistelua, ettei minua edes kiinnosta tämän tarkempi miettiminen.



Päätalo ½

Jonkinlainen anti-elokuvahan tässä on kyseessä, eli täydellinen lopetusleffa "yölle." Tuntuu kuin joku olisi ottanut Paul Verhoevenin idean Showgirlsin rakentamisesta pääosanäyttelijän hirveän roolisuorituksen ympärille, mutta tällä kertaa ohjaaja ei ole tehnyt siitä edes jollain tasolla tahallisesti hauskaa, vaan rakentanut tämän ympärille täysin rakennettoman draaman, joka koostuu lähes ainoastaan kyrpävitseistä, Aspergeroinnista ja asioiden tuijottamisesta. En oikeasti tajua miksi tässä oli niin monta kyrpävitsiä, saati sitten Kai Lehtisen uskomattoman huonoa (hyvää?) roolisuoritusta, jossa mies outoilee niin kiivaalla tahdilla, ettei meinaa perässä pysyä.

VierasTalo ( 3.6.2012 19:11)

...And the fifth horseman is fear ***½;

Tsekistä natsimiehityksen alla (...) kaatui mielestäni vähän turhaan temaattiseen hapuiluun. Avantgardemaiset tarinankuljetusratkaisut (esim. baarikohtaus) eivät oikein sataprosenttisesti toimi (...) vainoharhasekoiluineen ja ideologisine lausuntoineen.

Itse tulkitsin tätä valmistusvuoden perusteella (ja osin sen että elokuvan 60-luvun autoja ja arkkitehtuuria ei oltu piilotettu) siten, että kyseessä oli todennäköisesti sensuuria vältellyt Neuvostovallan kritiikki, joka naamioitiin fasismikritiikiksi, peiteltiin avantgardella ja jolle haettiin kommunistista oikeutusta temaattisella "kapitalismi ja skitsofrenia" ‑kuvauksella. Lopussa päästiin sitten kaiken tämän jälkeen esittämään Neuvostovastaiset teesit. Ainakin ajan venäläisessä ja tsekkiläisessä kirjallisuudessa on paljon juuri tällaista rivienvälikirjoittamista.



Jos joku tietää paremmin niin kertokoon.

VierasTalo ( 3.6.2012 19:11)

Leffa pitää koko kestonsa ajan sitä linjaa, että hipit ja pummit on perseestä ja aseet oikeastaan vitun jees

Merkillistä, itselleni Shoot näyttäytyi (ihan aloituskuvasta asti) koko ajan ihan selkeästi kriittisenä päähenkilöitään kohtaan. Hyviksiä siinä ei ollut oikeastaan ollenkaan; lähimpänä varmaan se vastahakoinen pappa joka kuitenkin tarttui lopulta myös aseeseen.



Ommo: näin.



PS. Nähtiinkö Päätalossa Night Visionsien & EKEKien kaikkien aikojen uloskävelyennätys?

VierasTalo ( 3.6.2012 19:11)

Return of Bruce **

Bruceploitaatiota, hei! Tämän sentään arvasin jollain tasolla, että kökkökungfua nähtäisiin. .

Intuitio pelaa aika hyvin kun otetaan huomioon, että kung fu ‑elokuvia ei ole esitetty EKEK:ssä oikeastaan lainkaan, ainoa edeltäjä vissiin tokan vuoden The Real Bruce Lee.

VierasTalo ( 3.6.2012 19:11)

The Raven *½

John Cusack esittää Edgar Allan Poeta, joka kietoutuu murhien vyyhtiin kun sarjamurhaaja jäljittelee hänen tarinoitaan oikeassa elämässä. Ihan kiva, joskin kulunut idea, mutta se jää valitettavasti yhdeksi harvoista posiitivisista asioista koko roskassa. Murhainspiraatioiksi on valittu mm. Pit and the Pendulumin heilurikohtaus, joka on ihan aivovammaista koska siitä on tehty aivan mainio elokuva ja jossain Sawissakin tehtiin sama temppu paljon tätä paremmin.

Elokuvantekijöitä jaksaa innostaa katosta laskeutuva terä mutta melkein kaikki (paitsi Jan Svankmajer) missaavat Poen novellin ytimen eli psykologisen kidutuksen, joka syntyy siitä miten hitaasti heiluri laskeutuu kohti uhria (joka näkee sen osana katossa olevaa kuolema-freskoa). Hollywoodissa pitää aina saada se vekotin alas 1-5 minuutissa ikään kuin tavoite olisi vain halkaista joku ja kirvestä ei olisi keksitty, jopa mainitussa leffassa jossa kyse oli jonkinlaisesta murhaajan Poe-kunnianosoituksesta. (Myös novellin kuiluosuus tuntuu aina ylittävän lavastusbudjetin tai tekijöiden mielikuvituksen.) Talvisotaohjaaja Lew Landersin The Raven on vähän parempi Poe-friikkauksen tutkielma.

Lauri Lehtinen ( 4.6.2012 11:07)

Hollywoodissa pitää aina saada se vekotin alas 1-5 minuutissa

En kellottanut, mutta ei tässä uus-Ravenissa tuntunut menevän paljon 30 sekuntia kauempaa...

VierasTalo ( 3.6.2012 19:11)

Risky Business ***

Michael Mannin tyylin etäisesti mieleen tuova tunnelmointikomedia, jossa Tom Cruise panee huoria ja on jatkuvasti pulassa. Erittäin komeat yökohtaukset ja kivenkova soundtrack pelaavat hienosti yhteen aika oudon tarinan kanssa, ja luovat kokonaisuudelle positiivisessa mielessä surrealistisen tunnelman.

Vahvasti tuli mieleen myös Wong Kar-Wai leffan romanttisesta kliimaksivaiheesta, melodisen popin tahdissa menevät hidastukset oli toteutettu samalla tekniikalla ja kaupunkijunat sun muut näkymät sekä niiden valaiseminen ja kohtauksen koko fiilis olivat todella WKW-tyyppisiä. Nytkö vasta selvisi, että Godardiin verrattu taideohjaaja onkin ottanut estetiikkansa lähinnä Riskibisneksestä ja Tom Cruiselta. Ainainen design-aurinkolaseissa hengaaminen sopii teoriaan.

Ampukaa! Ampukaa! Ampukaa! (1976)

Ihan kiinnostava aihe ja näyttelijävalinnat, mainio alku ja loppu, mutta kokonaisuutena hyvin keskinkertaista elokuvaa. Keskivaihe on tylsä, ja Henry Silva hukataan roolissa, jota olisi voinut esittää melkein kuka tahansa. Silti, juuri sellainen entuudestaan täysin tuntematon teos, jollaisia toivoo Sika säkissä näkevänsä.



Riskibisnes (1983)

Kuten suunnilleen kaikki muutkin, joiden kanssa keskustelin, leffa on aikoinaan nähty mutta niin kauan aikaa sitten että tämä tuntui käytännössä ensimmäiseltä kerralta. Lajityypissään valioyksilö; pienempibudjettisempi, tyylikkäämpi ja satiirisempi kuin mitä muistikuvani/käsitykseni antoivat odottaa.



Ja viides ratsastaja oli pelko (1965)

Mustavalkoista tsekkiarthousea teksteillä, joita oli hankala lukea edessä istuvien päiden takaa: nopea päätös vaipua unten maille. Ainakin kuvauksen puolesta vaikutti todella hienolta, oli vaan omaan väsymystasoon nähden ihan väärässä paikassa.



Soul-siskot (2012)

Varmaan muutamat kalkkunahörähdykset tästä kaameasta siirapista olisi voinut irrottaa, mutta painoin tulpat korviin, vedin hupun silmille ja heräsin tyhjässä teatterissa kun muut olivat häipyneet. Käsittämätöntä jos leffa tuodaan Suomessa ihan teatterilevitykseen asti.



Return of Bruce (1977)

Tämä oli käytännössä yön lunastaja kohdallani. Bruce Le (tai "Kenneth Rivero") ‑elokuvista helposti sitä parempaa osastoa. Samaan aikaan sekä jotenkin tunkkainen että symppis. Sortui loppupuolella Le'n leffojen perussyntiin: monotonisten taistelujen yliannostukseen hauskemman draama/juoniaineksen kustannuksella.



The Raven (2012)

Guy Ritchien (oikein viihdyttäviä) Holmes-leffoja jäljittelevää skeidaa, jossa ei saada Poesta tai hänen taiteestaan irti mitään oleellista. Ei sinänsä ihme: olihan ohjaaja McTeiguen debyytti V niin kuin verikosto jo sekin yhden tähden pökäle. John Cusack on ollut turhauttavan rasittava vuosia; hankala kuvitella että mies on joskus ollut jonkinlainen elokuvatähti.



Päätalo (2008)

Death Wish 3, Invasion U.S.A., Cruising, Bloodsport, Marked for Death, Päätalo... mikä ei kuulu joukkoon? Sinänsä "kiva", että tapahtuma säilyttää ennalta-arvaamattomuutensa (ja oli toki selvää, että Päätalo tullaan vielä joskus EKEK:in yössä näkemään), mutta Mattila Röhr Productionsin logon piirtyminen valkokankaalle oli lähinnä masentavaa kun odotteli siihen ilmestyvän Cannonin vastaavan. Luulin että Soul-siskot olisi riittänyt vittuiluleffaksi. Toisaalta jos Päätalo jossain yhteydessä viihdyttäsi, niin ehkä juuri tässä. Nukutti kuitenkin sen verran voimallisesti, ettei huvittanut jäädä ottamaan selvää.





Yö yllätyksiä täynnä. Saldona kaksi torkuttua elokuvaa, elämäni ensimmäinen näytöksestä kesken poistuminen, yksi paska ja kaksi kohtalaista filmiä, sekä puun takaa yön parhaan leffan tittelin lunastanut Tom Cruise ‑teinikomedia. Ei se mitään, mutta jotain kovempaa päräyttäjää jäi kyllä tällä kertaa kaipaamaan.