Star Trek -elokuvat

MiR 20.10.2013 01:24

Khan on trekkareiden keskuudessa miltei pyhä lehmä, joten lumarrus rohkeudesta ja suoruudesta. Toki hahmo muuttui melkoisesti alkuperäisen sarjan ja toisen leffan välillä, mutta mielestäni Khan oli juuri se elokuvan suola ja ydin. Heppu juuttui ehkä kostoonsa mutta se oli hänem geneettisen taustansa tuomaa rasitetta. Sitä paitsi vain näin William Shatner pääsi laukomaan one-linereitaan ja ylinäyttelemään. Mikäli muuten haluaa nähdä Kirkillä pintojen pyyhkimistä kannattaa tutustua alkuperäiseen jaksoon.

QCine 28.3.2014 21:28

Abrams: Star Trek (2009) Terve, olen Abramsin zeizei ja mulla on kultainen kosketus kaikkeen vain koska olen tehnyt lostin. Viimeksi mut päästettiin nuorennusleikkaamaan star trekin tutut hahmot liittymäkauppiaan näköisiksi, seuraavaksi aion hektistyttää Star Warsin, mahtaa teitä kohisten kommunikoivia oldskool-vaderinpalvojia vituttaa.

Rehellisyyden nimissä: hypnoottista ja puoleensavetävää settiä, ja päähenkilöiden cast on edelläsiteeratusta huolimatta mielestäni oivallinen. Mutta pinnallahan tämä vain liitelee. Joka juupelin otosvilahdus on täynnä läpinäkyvää digihässäkkää tuhannen minorityreport-tietsikan verran, ja välillä räjähtelee.

Jos joku jonne tykästyy vanhaan kunnon Trekkiin tämän takia, niin ok (<-- ns. Wildwildwest-steviewonder ‑ilmiö), mutta olen päättänyt olla uustrekin suhteen armoton. Vaadin sen Roddenberryn pasifismin olevan enemmän läsnä. Okei, ymmärrän, että siitä luovuttiin jossain välissä Next Generationia, mutta pakkoko on tällaiseen pitemmän päälle bulkkiin rymistelyyn ruveta joka ainoassa scifi-konseptissa?


Turhan tuntuinen universuminnollaus. Mutta taiten tehty toki, ja tyylikkään retron näköinen, minkä takia ansaitsee kuvainraaston maksimitähdet ***. Tosin vanhentunuthan tämä jo hieman on (<-- Nokia-logo, eiSss..., no, ehkä nelososassa aikamatkustavat menneisyyteen pelastamaan Salon matkapuhelintehtaan).


Terve, olen Abramsin zeizei ja seuraavaks mä remakean ja high conceptoin solarisin ja olipakerran avaruuden. Scifissä joku voisi juuri nyt puolestani tehdä jotain samaa kuin mitä Chaplin teki 1940 Hitlerille.

Abrams: Star Trek Into Darkness (2013) Koin tämän aavistuksen ensiosaa siedettävämpänä, koska nyt ei tarvinnut ylihektisesti hoitaa alta pois päähenkilöporukan muodostumisvaihetta. Ylipitkä silmäkisskisskarkki soljuu sujuen, ja mukana on orastavaa roddenberryä, mutta se korttitalo romahtaa totaalisesti loppumäiskeen myötä.

Tämä uusi Trek-universumi näyttäisi olevan yksi kirottu keisarin uusi tippaleipä, jossa on menty perse edellä puuhun ja pajatso tyhjennetty kättelyssä. Kun ensiosassa jo planeetat räjähtelevät ja ajassa matkustellaan, ja nytkin silmille heitetään megalomaaninen Federaatio-juoni, niin mitähän seuraavaksi? Universumeita syövät borgit, ja keskivaiheilla kaikki kuolevat, mutta hei, ainahan voi matkustaa ajassa hakemaan Picardin, vanhan Kirkin, Janewayn, Siskon ja Archerin avuksi!

Kun näitä kumpaakin uutta Trek-elokuvaa jälkikäteen ajatellessa alkaa korveta pikkuhiljaa enemmän ja enemmän, niin jotain on pahasti pielessä. Mutta "pakkohan" tällekin on teknisenä taidonnäytteenä antaa ***.

MiR 27.3.2017 23:05

Jonathan Frakes: Star Trek – Insurrection (1998)


BD-levyltä nähty ja onhan tämä kommiaa kahtoa ja jykevää kokea, ei siinä mitään. Kuvallinen anti on avaruuden puolella kunnon silmäkarkkia, etenkin avaruustaistelu Sona-aluksia vastaan keskellä pilvisoosia. Ääniraita saa takamukseen tärisemään kuten tämän kalibeerin teoksen kuuluukin ja vaikka väripaletti on 90-luvn lopun Trekkien tapaan tummempi, niin ei tuokaan haittaa. Tekniseltä puolelta siis lähes täydet pisteet.


Tunnustan ihan suoraan olevani pa(r)h(a)imman luokan trekkari, mutta jokin tässä ei vain pelaa vieläkään. Elokuva kun vaikuttaa edelleen olevan lähinnä pitkäksi venytetty jakso, josta puuttuu syvyys ja elokuvallisuus – eli Star Trekin tapauksessa eeppisyys, mahtavuus ja elämää suuremmat mittakaavat. Joku voisi kuvata noita puuttuvia osasia pompöösiyden palikoiksi, mutta niitähän Trekissä tarvitaan. Muistakaa Shatner! Keveyttä on pyritty tuomaan Datan ja pienen pojan suhteella, sekä kaiken maailman Gilbert & Sullivan ‑pätkillä, mutta kun se ei toimi niin se ei toimi. Heppoisempaa laitaa siis noin kokonaisuutena.

JMustonen 28.3.2017 06:47
MiR (27.3.2017 23:05)

Jonathan Frakes: Star Trek – Insurrection (1998)


Tunnustan ihan suoraan olevani pa(r)h(a)imman luokan trekkari, mutta jokin tässä ei vain pelaa vieläkään. Elokuva kun vaikuttaa edelleen olevan lähinnä pitkäksi venytetty jakso, josta puuttuu syvyys ja elokuvallisuus – eli Star Trekin tapauksessa eeppisyys, mahtavuus ja elämää suuremmat mittakaavat. Joku voisi kuvata noita puuttuvia osasia pompöösiyden palikoiksi, mutta niitähän Trekissä tarvitaan.



Samoilla linjoilla. Tosin näkemisestä on se 18 vuotta, mutta silloin tuli tuo sama fiilis. Kaikki aikaisemmat Star Trek ‑elokuvathan on nimen omaan eeppisiä joko mittakaavaltaan tai henkilökemioiltaan. Tässä touhu lässähti.

Yotsuya 29.3.2017 20:08

Star Trek Beyond alkoi erittäin lupaavasti. On Kirkin diplomattitehtävää sekä mukavaa Kirkin ja Bonesin välistä jubailua, ja vanha trekki-fani alkaa jo innostua, että hei, onkohan tämä porukka vihdoinkin tajunnut jutun jujun. Sitten ekan vartin jälkeen alkaa ihan saatanallinen action-älämölö. Lopetin elokuvan katsomisen, kun sama älämölö oli jatkunut tauotta tunnin verran. Jospa Chekovin näyttelijälle sattunut käsijarrukäänne lopettaisi tämän sarjan.

Jakel 30.3.2017 15:21

'Lopussa tapellaan liioitellun kauan jossain yläilmoissa' klisee alkaa puuduttaan..



Spoileri
lisäksi alkaa ärsyttää tämä niin monesti käytetty idea, että jokin ihme hiippari on jossain galaksin nurkassa rakentanut jotain niin ylivoimaista, että sillä voi tuhota kokonaisen valtakunnan (mm. insurrection, nemesis)
MiR 12.4.2017 23:53

Justin Lin: Star Trek Beyond (2016)


Olen ollut trekkari jo pitkään. Todella pitkään. Mutta en ole antanut sen haitata mielestäni liikaa mukavuuttani, kun Trekkien uudet tuulet ovat puhallelleet aiempia pölyjä pöydiltä. Enterprise oli sarjana sopiva siirto eteenpäin, ja kun leffauniversumin reboottaus tapahtui, oli sen tietysti tapahduttava nykyisten sci-fin sääntöjen mukaisesti. Ensimmäinen leffa ei ollut silti mielestäni kovinkaan onnistunut, ei vaikka JJ kuinka puristi – vai johtuiko se siitä puristelusta? Into Darkness lähti jo paremmin kyntämään, vaikka viittaukset menneeseen olivat paikoitellen aika kömpelön tuntuisia. Khan!!!!


Ja nyt sitten on nähty tämä kolmas leffa, joka olikin taas annettu Justin Linin Fast & Furious ‑käsiin. Lähden nyt ruotimaan elokuvaa hiukan tarkemminkin läpi, eli tästä alaspäin on sitten paljon spoilereita.



Spoileri
No niin, virhe yksi: toistetaan samoja tuttuja juttuja. Jossain galaksin hämärissä on voitu synnyttää täysin huomaamatta jotain teknologisesti niin käsittämättömän mullistavaa ja tuhoavaa, että moinen uhkaa koko federaatiota. Johan tätä juonta käytettiin kaikkien aikojen ensimmäisessä Trek-leffassa, puhumattakaan mm. sitten Undiscovered Countryn klingonien super-hävittäjästä ja Nemesiksen planeettatuhoajasta.


Virhe kaksi: yllä mainittu johtaa tietenkin saatanalliseen tehostemyllytykseen, jota Yotsuya tuossa ylempänä jo kirosi. Kyllä minä nyt pienet cgi-orgiat tajuan, ja vähän isommatkin, mutta nyt mopo kyllä karkaa täysin käsistä. Mikä helvetti siinä on, kun kamera ei voi vain seurata tapahtumia ilman ADHD-kuvakulmakieputusta? Onko sinne actionin ytimeen päästävä itsekin kieppumaan ja ihastelemaan, että onpas tehostetiimi taas tehnyt mahtavaa työtä: ruudussa on ziljoona liikkuvaa kohdetta ja on se vaan niin nannaa että päässä huimaa. Ja jos homma ei vielä muuten olisi riittävän tilkkutäkkiä, niin leikataan nopeasti ja nopeammin. Huoh.


Mitä juonen muihin hienouksiin tulee, niin miehistön jakaminen nopeasti eri porukoihin oli ihan vekkuli idea. Ei mikään uusi, mutta leffa-tasolla ei-niin-usein käytetty, ja Bones/Spock duohan ihan oikeasti pelitti. Jaylahin hahmo toi sakkiin mukaan taistelijan, jollaista tässä porukassa ei oikein aiemmin ollut. Enterprisen pistäminen lihoiksi noinkin varhain oli myös yllättävä veto, onhan aluksia ennenkin mennyt päreiksi, mutta yleensä vasta siellä lopussa. Ja niistä positiivisista yllätyksistä: vanhan tähtilaivan ottaminen mukaan loppuun oli – nostalgista. Hyvällä tavalla.


Ja puhuttaessa lopuista: Jakelhan sen tuossa yllä jo totesi. Batmanit ovat Batmaneita, onko Trekkien pakko seurata joka helkutin trendin harjalla?