DocPoint 24.-29.1.

Kumare oli positiivinen yllättys. Ei jäänyt pelkäksi uskonnolle ja uskovaisille naureskeluksi (vaikka sitäkin on toki mukana), vaan elokuva oli varsin sympaattinen yhdistelmä myötähäpeää, uskomattomia henkilöitä ja positiivista energiaa. Suosittelen lämpimästi. Vaikea aivan erilaisia elokuvia on keskenään verrata, mutta kyllä tämä taitaa olla paras toistaiseksi.

Muut nähdyt;

Hell and Back Again

Eikö näitä ole jo nähty tarpeeksi? No ei ole. Erittäin kiinnostava dokumentti sodasta ja sen seurauksista yksilötasolla. Taistelutilanteen kuumotus, Afganistanin tilanteen mahdottomuus, kommunikoinnin vaikeus ovat tuttuja muistakin (esim. Armadillosta), mutta kotiinpalanneen ja vammautuneen sotilaan vaikeus päästä elämään takaisin kiinni on kiinnostavaa ja koskettavaa. Harvoin totaalisen epäsympaattinen henkilö (Why do you want to join the Marine corps? – I want to kill as much people as possible.) vetää sympatiat näin hyvin puolelleen.

Cave Of Forgotten Dreams 3D

Herzogin 3d-luolamaalausjuttu on parhaimmillaan hypnoottista katseltavaa, mutta erittäin epätasainen. Lyhyesti sanottuna: kolmiulotteisesti esitetyt luolamaalaukset hienolla äänimaisemalla varustettuna ovat upeata tavaraa. Ne ovat hienosti kuin kosketusetäisyydellä. Mutta mutta, kaikki muu ei sitten olekaan. Dokumentissa on aivan liikaa puhuvia (ja usein vieläpä tyylittömästi "ulkomaalaisella" enkkuaksentilla dubattuja!) päitä, jotka liian usein puhuvat juttuja jotka eivät liity aiheeseen kuin kaukaisesti. Esim. Willendorfin Venus on upea veistos, mutta mitä tekemistä sillä on tämän elokuvan kanssa? Herzogin kertojaääntä kuuntelee aina mielellään, mutta tässä elokuvassa sitä kuullaan liian harvoin. Pettymys.

God Bless Ozzy Osbourne

Erittäin sympaattinen katsaus Pimeyden Ruhtinaan uran keskeisiin käänteisiin, kuuluisimpiin tempauksiin sekä erityisesti viime vuosien käännekohtaan ja muutokseen. Välillä nauratti, välillä jalka hakkasi tahtia ja välillä kyynel pyrki silmään. Harmi ettei Maxim 2:n äänentoisto oikein kyennyt soittamaan Sabbathia, mutta ehkä mikään teatteri ei pysty.

Catfish

Mainio katsaus klassiseen netti-(ja some)aiheeseen: feikki-identiteettiin.

Spoileri

Catfishistä on paljon puhuttu netissä, että mikä on totta ja mikä ei, mutta itse kyllä diggasin elokuvasta. Ei haitannut juuri ollenkaan että takaraivossa kytikin pieni kipinä materiaalin autenttisuudesta tai siis epäautenttisuudesta. Ehkä olennaista on muistaa se, että vaikka kaikki ei ehkä olekaan sitä miltä näyttää, niin silti mitään 100% fake ‑leimaa ei voi kyllä iskeä. Ihmiset (esim. Angela perheineen) ovat kuitenkin todellisia ja oikeasti olemassa. Ehkä asiat eivät edenneet sillä tavoin miten elokuvantekijät sen meille esittävät tai ehkä kohtauksia on kuvattu jälkikäteen. Tarina voi kuitenkin olla tosi.

Itse luulen niin, että pojat ovat epäilleet Abbyn maalauksia ja koko systeemiä huijaukseksi hyvin varhaisessa vaiheessa ja päättäneet sitten tehdä aiheesta dokumentin – ehkä jopa paljastusdokumentin? Näin ollen he esittävät tiettyjen juttujen (esim. Tennesee Stud ja muut laulut) tulevan heille yllätyksenä, mutta todellisuudessa pitävät yllä esitystä paitsi meille, myös Angelalle. Angela ei siis ole juonessa mukana. Päinvastoin. Elokuvantekijät huijaavat koko ajan "huijaria" ja tsekkaavat miten tämä reagoi yhä hankalammin käyviin tilanteisiin, kuten puhelupyyntöihin, yllätysvierailuun jne. Nettiromanssi vaikutti oudolta koko ajan, sillä vaikka en ns. tramp stampia Nevillä huomannutkaan, hänen habituksensa on niiiin gay, ettei romanssi naisen kanssa vaikuttanut epätodennäköiseltä. Lisäksi, miehen duuni... tanssi/tanssijoiden kuvaaminen. I rest my case...

Elokuvan epäilyttävin kohtaus, eli yöllinen vierailu farmille, voi olla puhdasta fiktiota dramaattisuuden lisäämiseksi? Ainakaan en millään usko, että kolme nuorta nykiläistä hipster-miestä edes uskaltaisi ajella keskellä yötä tuntemattoman farmin pihaan Michiganissa, hiippailla epäilyttävästi pihamaalla ja tiirailla ikkunasta sisään. Ihmisiä ammutaan tuolla päin vähemmästäkin. TOKI sekin on mahdollista. Erittäin, erittän epätodennäköistä kuitenkin. Joka tapauksessa on totuus mikä tahansa, Catfish on kiehtova elokuva identiteettihuijaamisesta ja jopa koskettava elokuva yksinäisyydestä.