Michael Caine

Michael Caine, eli Sir Maurice Joseph Micklewhite, on äijä joka ansaitsee hiukan esillenostoa. Caine aloitti näyttelemisen jo vuonna 1956, mutta vasta vuoden 1964 Zulu nosti herran suurempaan tietoisuuteen. Cainen ura on kokenut monta kevättä ja syksyä, ja viime aikoina esimerkiksi Christopher Nolan näyttää ihastuneen miehen näyttelijänlahjoista. Viime vuosien roolit ovatkin aika rautaista sarjaa – Children of Men, Prestige, Sleuthin uudelleenfilmatisointi, The Dark Knight, Harry Brown, Inception...

Mainittujen lisäksi ehdottomasti nähtäviä Cainen töitä ovat mm.:



vuosien 1965-67 Harry Palmer trilogia (The Ipcress File, Funeral in Berlin, Billion Dollar Brain)

The Italian Job

Get Carter

The Man Who would Be King

The Eagle Has Landed

Without a Clue (hiukan unohdettu Sherlock Holmes ‑parodia)

The Hand

The Quiet American

Hannah and Her Sisters





Caine on tosin osallistunut myös joihinkin projekteihin, joita on hiukan vaikea ymmärtää, kuten:



Bullet to Beijing & Midnight in Saint Petersburg (eläkeikäinen Harry Palmer seikkailee...)

Beyond the Poseidon Adventure

The Muppet Christmas Carol

On Deadly Ground

Austin Powers in Goldmember

Minun mielestä juuri tuo viimeksi mainittu seikka tekee Michael Cainesta erityisen coolin. Hän ei ole tänäkään päivänä Oscar-patsas perseessä jäykistelevä omaan erinomaisuteensa tukehtuva sir, vaan hän voi valita pokkana ns. paskarooleja ja vetää nekin ehdottomalla taidolla ja innolla, menettämättä ollenkaan katu-uskottavuuttaan – Cainen roolihahmo Vaarallisessa alueessa on paras Seagal-konna koskaan.

Dressed to Kill on yksi maininnan arvoinen Caine-leffa, joskin ennemminkin loistava DePalma-leffa onkin. Cainen suoritus on melko epäoleellinen seikka leffan mahtavuuden kannalta, ei mikään mahtirooli. Yksi suosikkejani kuitenkin melompien miesten luetteloista.

Ken Russell: Billion Dollar Brain (1967)



Kolmas Harry Palmer seikkailu tuo Michael Cainen miltei legendaarisen agenttihahmon Helsinkiin, joka on tietysti kylmä ja luminen ja täynnä agentteja. Välillä käydään Baltian puolella (kuvattu Porvoossa) yhtä lumisissa maisemissa, ja Teksasissa saakka, kunnes on aika sitoa langat yhteen kotoisassa Helsingissä.



Caine allekirjoitti aikoinaan viiden Palmer-elokuvan mittaisen sopimuksen, mutta Billion Dollar Brain jäi lähes kolmen vuosikymmen ajaksi viimeiseksi oikeaksi Palmer elokuvaksi. Ratkaisua täytyy pitää harmillisena, sillä vaikka Caine ei nähtävästi halunnut enää näytellä roolia, saa mies puhallettua Palmerin hahmoon sopivan annoksen voimaa. Tarina vastoin tahtoaan rekrytoidusta agentista heijasteleekin varmasti Cainen omia tuntoja, kun hän yritti rimpuilla irti velvoitteistaan ja tehdä vain mitä halusi.

Brian Henson: The Muppet Christmas Carol (1992)



Michael Cainen ei-niin-tunnettua tuotantoa synkältä 90-luvulta. Ei ole varmasti helppoa näytellä uskottavalla tavalla keskellä käsinukkeja, mutta herra Caine suoriutuu hämmästyttävän kuivin jaloin tästäkin urakasta.



Tarina nyt on se vanha tuttu, eikä toteutus lähde suotta aukomaan uusia uria, mutta kyllähän tuon nyt kertaalleen katsoi. Plussaa vielä Paul Williamsin musiikeista, joissa on havaittavissa häivähdys 70-luvun rock-oopperoiden suuruudenpävistä. Etenkin avauskappale, sekä "Marley And Marley" puskevat voimalla eteenpäin, ja biiseissä on kunnolla koukkua. Myös Caine yhtyy lauluun parissa numerossa, mutta miehen laulajanlahjat eivät kyllä yllä lähellekään hänen näyttelijäntaitojaan.

MiR ( 31.12.2011 17:47)

Ei ole varmasti helppoa näytellä uskottavalla tavalla keskellä käsinukkeja, mutta herra Caine suoriutuu hämmästyttävän kuivin jaloin tästäkin urakasta.

Mitäs minä sanoin.

Pari mieleen jäänyttä hienoa roolia lisää:

Murhaleikki (http://www.imdb.com/title/tt0069281/)

ja Oliver Stonen esikoisleffa The Hand / Kuristava kauhu: http://www.imdb.com/title/tt0082497/



Jaws 4 ei ole jäänyt mieleen mutta Cainen hieno kommentti elokuvasta on:

[font=Verdana, Arial, sans-serif]"I have never seen it, but by all accounts it is terrible. However, I have seen the house that it built, and it is terrific."[/font]



[font=Verdana, Arial, sans-serif]edit: jumangegga mun vuosia käyttämä Get Carter avatar on näköjään hävinnyt. No nyt on uus.[/font]

John Mackenzie: The Fourth Protocol (1987)



Michael Cainen vahvan 80-luvun viimeisiä todella kovia elokuvia, joka selätti samana vuonna ilmestyneen neljännen tappajahain (Jaws: The Revenge) puhtaasti 4-0.



Kylmän sodan viime vuosiin sijoittuvassa agenttijännärissä Cainen esittämä Britannian tiedustelupalvelun kokenut kehäkettu yrittää selvittää, mitä Pierce Brosnanin nuori neuvostoagentti aikoo oikein tehdä Britanniassa. Mukana kuvassa on Cainen tiedusteluvoimista ulos haluava kusipäinen pomo, sekä paljon agenttitarinoille tyypillisiä sattumuksia. Frederick Forsythin perustuva käsikirjoitus onkin toimiva ja antaa Cainelle riittävästi liikkumatilaa.



Cainen muhkea cockney-murre pysyy tällä erää aika hyvin aisoissa, ja ympäröivään tarinaan nähden yllättävän monisyisen roolin takia (salainen agentti, yksinhuoltajaisä ja työssään dissattu kyvykäs työmyyrä) mies pääsee näyttelemään oikein kunnolla. On se Michael vaan aika äijä.

George Mihalka: Bullet to Beijing (1995) & Douglas Jackson: Midnight in Saint Petersburg (1996)



Michael Caine palasi takaisin Harry Palmerin rooliin vielä kahdesti 90-luvulla. Näissä tarinoissa Caine ei yritä tehdä Palmerista itseään nuorempaa, vaan elokuvien välissä kuluneet 30 vuotta ovat kuluneet myös agenttimme mittarissa. Heti alkuun Palmer siirretään syrjään brittien tiedustelupalvelusta, mutta leppoisat eläkepäivät eivät tule tietenkään kysymykseen, kun yksi sattuma johtaa jälleen toiseen ja kolmanteen. Palmerin kanssa läheiseen yhteistyöhön päätyvät niin Jason "Seanin poika" Connery, kuin aina iloa silmille tuova Mia Sara, josta tuli näiden elokuvien myötä Conneryn vaimo muutamaksi vuodeksi.



Ensimmäisessä elokuvassa Cainen rooli on huomattavasti keskeisempi ja samalla palmermaisempi, kun asiat kulkevat eteenpäin ilman että Harry-polo pystyy juuri niihin vaikuttamaan. Täysin hukassa olevalta vaikuttava agentti näkee kuitenkin toistuvasti taustalla häämöttävän suuremman kuvan, ja osaa luovia tilanteissa toistuvasti voittajaksi. Cainen työtä onkin nautinto seurata, kun herra pystyy niillä pienen pienillä elkeillä ja ilmeillään viemään tarinaa eteenpäin ja muuttamaan kohtausten tunnelmaa. Herra nauttiikin selvästi roolistaan ja vapautuneen Venäjän 90-luku rinnastuu myös onnistuneesti Chicagon 30-lukuun.



Elokuvista jälkimmäisessä eksoottinen Äiti Venäjä on hallitsevampi elementti ja Palmerin vetovoima ei jaksa pitää reikäistä juonta koko matkaa pinnalla. Tekijöillä on varmasti ollut hauskaa, mutta lopputulos muistuttaa enemmän ylipitkään tv-sarjan jaksoa kuin oikeaa elokuvaa. Douglas Jackson on kaiken kukkuraksi ohjaajana huomattavasti perinteisempi ja tylsempi kuin ensimmäisen elokuvan ohjannut George Mihalka.

Harry Brown (Daniel Barber 2009)



Osaava näytekappale kovaa modernia vigilantismia, ja vielä osaavampi teos sarjassa "fafa näyttää nuorisolle närhenmunat". Michael Caine tekee sekä uskottavan että inhimillisen roolin laivaston veteraanina, jolta riistetään kaikki, ensin kohtalon ja sitten nuorisorikollisten tekosina. Mustaksihan moinen miehen vetää, ja rähjäisen brittilähiön ongelmat ja epäkohdat alkavat tursuta näkyviin ja päälle suorastaan räikeänä.



Leffa vie jännästi pyörityksessään useampiin eri tulkintoihin ja tunnetiloihin sekä teemasta että sanomasta. Välillä on kuin lukisi rivien välistä brittein nykyisen pääministerin julistusta vaikka ihmisoikeuksien alasajosta jos mellakointi saadaan loppumaan. Juuri kun on muodostanut itselleen kuvan oikeistolaisfantasiasta jossa saasta pyyhitään kaduilta, kuvakulma (mielestäni onneksi) muuttuu inhimillisemmäksi, eikä sitä yllättäen olekaan enää niin satavarma tulkinnastaan. Jätti tämä silti karuudessaan vähän julistavan fiiliksen – joko minä vain uskon Barberin olleen rikollisuuden kuvauksessaan tosissaan, tai sitten Barber oli tosissaan.



Caine on erinomainen, vanha herra on iskussaan ja täysin sinut roolinsa kanssa. Emily Mortimer herkempänä poliisina on myös oikein hyvä. Lisäplussaa toi elokuvan osio jossa sivurooleissa vedetään pietettillä hetkeen vastenmielisimpiä narkkirikollisia.

Ahh... Harry Brown. Elokuva luikerteli kieltämättä ihon alle ja Lontoon slummeiksi laskettavien lähiöiden ahdistus löi vasten kasvoja – ja tämä elokuva tuli ulos pari vuotta ennen mellakoita. Mitään helppoa tietä ei ole ulos, eivätkä edes mellakoivat ja rettelöivät nuoret ole lopulta muuta kuin ympäristönsä muokkaamia hylkiöitä, jotka ovat tehneet ne muutamat todella typerät valinnat.

Caine on äijääntynyt upealla tavalla ja miehen näyttelemiseen on tullu niitä uusia nyansseja, jotka nostivat päätään jo yllämainituissa Harry Palmerin ysäriseikkailuissa.

Maurice Micklewhite täytti tällä viikolla vuosia. 79 vee.

http://www.empireonline.com/features/michael-caine-time-capsule

Disco Studd ( 17.3.2012 14:52)

Maurice Micklewhite täytti tällä viikolla vuosia. 79 vee.

Ikää on jo kieltämättä mittarissa runsaasti, mutta miehen taidot eivät ole vielä todellakaan ruostumaan päin ainakaan Gary Oldmanin mukaan.

Joseph L. Mankiewicz: Sleuth (1972)



Michael Caine pääsi näyttelemään suuren idolinsa Laurence Olivierin kanssa vuonna 1972, kun Anthony Shafferin kiitelty ja menestynyt näytelmä käännettiin ensi kertaa elokuvaksi. Teatteritaustan myös huomaa, sillä koko elokuva tapahtuu periaatteessa yhden talon sisällä, lähinnä tilavassa olohuoneessa. Kiitos onnistuneen ohjauksen, aktiivisesti liikkuvan kameran ja hienojen näyttelijöiden tarina ei kuitenkaan ole liian staattinen



Olivier on toki kova näyttelijä, mutta Cainen ei tarvitse hävetä tippaakaan omaa suoritustaan. Eipä ihme että kumpikin sai työstään Oscar-ehdokkuuden, vaikka voitto lipsahtikin Marlon Brandolle Kummisedästä (jota tämä ei ottanut edes vastaan). Elokuvan tarina pyörii mielenkiintoisesti murhan ja sen vaikutusten ympärillä eivätkä osatkaan pysy täysin kiinteinä, kun lopun käännökset tuovat paljon uutta esiin.

Too Late The Hero (1970)

Caine ainakin on rautaa brittiarmeijan tonttulakki päässä viidakossa, vaikkei leffa ikiklassikko-tasolla koskaan nousekkaan.