Remake alkuperäisen ohjaajalta

Sidney Franklin: The Barretts Of Wimpole Street (1934) + The Barretts Of Wimpole Street (1956)

Tulion Sensuela on aika pitkälti Rakkauden ristin remake. Varsinkin kun isä tulee Helsinkiin niin suurin osa repliikeistä kuulosti ihan täysin kopioiduilta aikaisemmasta käsikirjoituksesta.

Bangkok Dangerous (1999) + Bangkok Dangerous (2007).

Ohjaajina molemmissa The Pang Brothers, eli Oxide Pang Chun ja Danny Pang.

Angela Robinson ohjasi 2003 yksitoistaminuuttisen elokuvan DEBS ja seuraavana vuonna 80 minuuttia pitemmän version samasta aiheesta.

Heti perään toinen edellisen kaltainen tapaus. Oscar-ehdokkaana ollut Cashback (2004) (18 min.) ja Cashback (2006) (102 min.).

Ohjaaja-käsikirjoittaja on molemmissa Sean Ellis, elokuvat saman nimisiä ja IMDb:n juonitiivistelmät miltei samoja:

Lyhyt: Ben is an art college student in London, whose imagination runs wild as he works the late-night shift at the local supermarket. What do he and his colleagues do to pass the long, endless hours of the night?

Pitkä: After a painful breakup, Ben develops insomnia. To kill time, he starts working the late night shift at the local supermarket, where his artistic imagination runs wild.

Muista ohjaajauusinnoista tapaus poikkeaa sikäli, että lyhytelokuva sisältyy pitkään versioon. Sen voi nähdä miltei kokonaisena jossakin 15 – 30 minuutin välillä.

Jälkimmäisessä Cashbackissä on yli 80 minuuttia uutta materiaalia, joten sen voinee turvallisesti laskea eri elokuvaksi, eli uusintaversioksi lyhäristä.

Mitä vähemmän lisämateriaalia on, sitä vaikeampi on erottaa onko kyseessä uusi elokuva, vaiko vain pidennetty tai muuten muokattu versio vanhasta.

Les Visiteurs (1993) sekä Just Visiting (2002). Jean-Marie Poiré ohjasi molemmat, vaikka USA-versiossa ohjaajaksi onkin kreditoitu "Jean-Marie Gaubert".

Bounty Killer (2011) ja Bounty Killer (2013).

Ja eilen katsottu Tulion Mustasukkaisuus (1953) paljastui aika nopeasti Levottoman veren (1946) uusintaversioksi, mutta paljon huonommaksi vaan, vitutti. Regina Linnanheimokin esittämässä täysin samaa osaa.

Whiplash (2013) & Whiplash (2014)

Pertti Avola tänään Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä:

Lupaava ohjaajatulokas Damien Chazelle on laajentanut vuonna 2013 valmistuneesta lyhytelokuvastaan erinomaisen intensiivisen ja koukuttavan draaman kunnianhimosta, peräänantamattomuudesta ja unelmien hinnasta.

Diario di una siciliana ribelle (2002) ja La siciliana ribelle (2008).

Hetken pähkäilin näiden kanssa, mutta ei tässä ole mitään epäselvää. Sillä seikalla, että Diario di una siciliana ribelle on dokumentti ja La siciliana ribelle draama, ei ole merkitystä.

Kummatkin elokuvat on ohjannut Marco Amenta ja molemmat käsittelevät totuudenmukaisesti Rita Atrian tapausta vuodelta 1991.

A. W. Sandberg: Klovnen (1917 & 1926)

Joe Higgins on pienen maaseutusirkuksen valovoimainen tähti, joka houkutellaan isompiin ympyröihin. Menestystä tulee mutta välit vaimoon viilenevät ja kohtapuoliin vaimo heittäytyykin toisen miehen käsivarsille.

Ensimmäinen versio on huomattavasti särmikkäämpi ja itse pidin siitä paljon enemmän kuin jälkimmäisestä, joka on turhankin laskelmoidun oloinen kaikkine jälkikasvusäätöineen. Molemmat ovat hienon näköisiä ja hyvin näyteltyjä, mutta ensimmäisessä pääosaa esittävä Valdemar Psilander on huomattavasti jälkimmäisen Gösta Ekmania luonnollisempi: siinä missä Psilander raivoaa ja lopulta luhistuu (varsin melodramaattisesti) tuskansa alle, tyytyy Ekman pääasiassa surkuttelemaan kovaa kohtaloaan. Ei tuota Psilanderia aikoinaan turhaan kehuttu...

Tulee mieleen ainakin P. Vasun Apthamitra (2004) ja Chandramukhi (2005) sekä A. R. Murugadossin Ghajini (2005 ja 2008). Intiasta löytyy näitä varmasti lisääkin, kun vähänkään menestyneemmät elokuvat on tapana tehdä uudestaan muidenkin osavaltioiden kielillä ja monesti remakeissa on ainakin osittain samoja tekijöitä mukana kuin alkuperäisissä.

Micco (12.4.2015 15:17)

Tulee mieleen ainakin P. Vasun Apthamitra (2004) ja Chandramukhi (2005) sekä A. R. Murugadossin Ghajini (2005 ja 2008). Intiasta löytyy näitä varmasti lisääkin, kun vähänkään menestyneemmät elokuvat on tapana tehdä uudestaan muidenkin osavaltioiden kielillä ja monesti remakeissa on ainakin osittain samoja tekijöitä mukana kuin alkuperäisissä.

Näinpä. Shankarin Mudhalvan (1999) ja sen hindinkielinen versio Nayak (2001) tulee ekana mieleen.

Elokuvan Love Affair vuonna 1939 tehnyt Leo McCarey palasi Empire State Buildingin huipulle 1957 uusintaversiossaan An Affair To Remember.

Abel Gance ohjasi elokuvansa Minä syytän vuosina 1918 ja 1938. Vanhempi versio on erittäin synkkäsävyinen, toisessa on jopa sijaa optimismille.