Eurowesterit

Aiheestahan on jo käyty keskustelua dvd-puolella mutta kyllähän tämä genre ansaitsee oman yleisen keskustelun. Sen verran olennainen lajityyppi elitistisessäkin mielessä.

Laitoin tarkoituksella otsikoksi eurowesternit, sillä ei rajoituta pelkästään italotuotantoihin. Mukaan kelpaavat myös westernkomediat (mm. tyyliin Speden hiekkakuoppalänkkärit).



Avaan pelin eilen katsomallani ja Elitistissäkin arvostellulla Il grande silenziolla:



Sergio Corbucci : Il grande silenzio aka The Great Silence (1968) ****



Viime katsomiskerrasta oli kulunut jo todella pitkä aika, joten oli hyvä aika päivittää. Hieno kokemus edelleen. Lumisissa maisemissa kuvattu tiukka ja verinen tarina jossa kovaotteiset palkkionmetsästäjät ovat saaneet itselleen aseman lähes lain yläpuolelta ja voivat jahdata etsintäkuulutettuja, joista ainakin osa on syyttömiä rikoksiinsa. Kaupungin johto perustelee toimintaa sillä, että näin turvataan olot paikallisella seudulla. Tosin uudet tuulet ja etenkin Frank Wolffin esittämä sheriffi alkavat kyseenalaista homman toimivuuden, etenkin kun palkkionmetsästäjien joukoissa toimii Klaus Kinskin esittämän sadistisen hahmon kaltaisia tapauksia. Mukana myös Suuri hiljainen, mykkä ja lapsena vakavasti haavoitettu mies jolla on kana kynittävänä kaupungin johdon ja palkkionmetsästäjien kanssa.



Morriconen musiikeilla varustettu, tunnelmallinen spagettiwestern, joka kuuluu lajinsa parhaimpiin. Elokuvan loppu on varmasti monelle elitistille tuttu mutta kyllä se näin toisellakin kerralla onnistuu kylmäämään katsojansa. Hieno elokuva.

Jeremias Rahunen ( 11.2.2011 08:27)

Aiheestahan on jo käyty keskustelua dvd-puolella mutta kyllähän tämä genre ansaitsee oman yleisen keskustelun. Sen verran olennainen lajityyppi elitistisessäkin mielessä.



Laitoin tarkoituksella otsikoksi eurowesternit, sillä ei rajoituta pelkästään italotuotantoihin. Mukaan kelpaavat myös westernkomediat (mm. tyyliin Speden hiekkakuoppalänkkärit).

Niinpä mutta voi väittää, että ei eurooppalainen lännenelokuva ole siinä mielessä "olennainen lajityyppi" että sillä olisi omat (muun maailman länkkäreistä) erottuvat olennaiset piirteensä, koko termi on lähinnä maantiedettä ja vähän puolivillaista USA/Eurooppa-jaottelua (toisinaan sitä käytetään Euroopan maisemissa kuvatuista jenkkituotannoistakin). Hiekkakuoppalänkkäreitä kreisimpää olisi ajatella, että koskaan olisi ollut olemassa mikään Euroopan maiden yhteinen western-perinne. Muutamat Euroopan maat ovat western-elokuvamaita jotka tekivät länkkäreitä kansainväliseen levitykseen ja muissa on yleensä tehty ne yksi ja kaksi hyvin paikallista cowboy-juttua. Kun näiden kahden osaston ja elokuviensa välillä on aika niukasti yhteyttä (no, jotain hattuja ja hevosia tietysti), niputtava euro-luokitus tuntuu vaan turhan ylimalkaiselta.

Olen kyllä samaa mieltä, että jotenkin teennäinen luokittu on eurowestern alajaottelu, johon kuitenkin sitten kirjoitellaan suurimmaksi osaksi italowesterneistä (ennustus). Jotkin erikoisemmat luokittelut kuten vaikkapa 'espanjalaiset spaghettiwesternit' voisivat ansaita oman ketjunsa, jos kiinnostusta ja juttua löytyisi tarpeeksi.

Sinällään näitä western-ketjujahan on jo monta kuten vaikkapa : Parhaa Spaghettiwesternit. Hieno genre herättää toki keskustelua, mutta onko välttämätöntä yrittää määritellä jonkinlaista kaikenkattavaa ketjua kuitenkaan, joka sisältäisi kaikki mutta maantieteellisistä syistä ei jotain?

Voi olla juu noinkin. Mutta aika harva topikki täällä paisuu noin yleensä (paria poikkeusta lukuunottamatta) ja tiukka rajaus johtaa usein siihen että tulee useita topikkeja jotka eivät herätä keskustelua tai sitten vaihtoehtona on jättää koko topic ja keskustelu aloittamatta.

Jakel ( 11.2.2011 10:05)

Sinällään näitä western-ketjujahan on jo monta kuten vaikkapa : Parhaa Spaghettiwesternit. Hieno genre herättää toki keskustelua, mutta onko välttämätöntä yrittää määritellä jonkinlaista kaikenkattavaa ketjua kuitenkaan, joka sisältäisi kaikki mutta maantieteellisistä syistä ei jotain?

Jonka "uusin" viesti vuodelta 2006. Ajan juuri takaa että miksi keskustelua ei sitten käydä jos aihe kerta herättää keskustelua.



En ainakaan muista lukeneeni spaguista / eurolänkkäreistä erikseen muualta kuin siinä dvd-ketjussa, joka on kuitenkin keskittynyt enemmän julkaisuihin.



Voi tietysti olla että muistini pätkii...

Jeremias Rahunen ( 11.2.2011 10:30)

Jonka "uusin" viesti vuodelta 2006. Ajan juuri takaa että miksi keskustelua ei sitten käydä jos aihe kerta herättää keskustelua.

No se oli esimerkki, en jaksanut etsiä enempää . Tuo oli esimerkki vain siitä, missä postaamastasi elokuvasta on keskustelu. Eihän se nyt ketjun perustamisesta ole kiinni käydäänkö keskustelua vai ei. Näitä asioita on käyty läpi vuosia sitten aiemmillakin foorumeilla ja monille asiat ovat tuttuja. Monet ruodinnat ovat kadonneet netistä, mutta ei asianosaisten päästä. Tokihan niitä aina jaetaan, jos jokin heräte syntyy (kysymys tms).

Jakel ( 11.2.2011 10:05)

Olen kyllä samaa mieltä, että jotenkin teennäinen luokittu on eurowestern alajaottelu, johon kuitenkin sitten kirjoitellaan suurimmaksi osaksi italowesterneistä (ennustus). Jotkin erikoisemmat luokittelut kuten vaikkapa 'espanjalaiset spaghettiwesternit' voisivat ansaita oman ketjunsa, jos kiinnostusta ja juttua löytyisi tarpeeksi.



Sinällään näitä western-ketjujahan on jo monta kuten vaikkapa : Parhaa Spaghettiwesternit. Hieno genre herättää toki keskustelua, mutta onko välttämätöntä yrittää määritellä jonkinlaista kaikenkattavaa ketjua kuitenkaan, joka sisältäisi kaikki mutta maantieteellisistä syistä ei jotain?

Vaikka sitä ei yleensä näin ajatella, spagettiwestern on mulle yhteistermi Espanjan ja Italian lännenelokuville (1960-luvun alusta muutama vuosikymmen eteenpäin), Italia on keulamaa sekä tuotannon volyymissa että tunnetummassa talentissa, mutta espanjalaisia tekijöitä, tyyppejä, kuvauspaikkoja ja rahaa on (varsinkin paremmissa) spaguissa melkein aina joten Espanjan rajaaminen pois olisi vähän pseudoa. Ei ehkä tartte puhua italo-espanjalais-westerneistä, mutta näiden kahden maan lännenelokuvahistoriat menevät kiistattomasti käsi kädessä.



Saksa (sis. DDR) on kolmas Euroopan maa, jolla on oikeasti oma westernhistoria, mutta kuten useimmissa maissa se on paikallinen tavalla, jota muuhun eurokamaan niputtaminen ei oikeasti avaa. No, ehkä joku pitää mielekkäänä jubata Lucky Luken seikkailuista ja Cut-Throats Ninestä samassa threadissa koska kumpikin on tehty täällä ei-Amerikassa.... Yleisemmällä tasolla jotenkin jämähtäneeltä tuntuu se edelleen yleinen ajattelutapa, että lännenelokuva ei olisi täysin kansainvälinen laji vaan yhden valtion heiniä, jolle muiden tekeleet muodostavat alalajin, "eurowesternin". Tällaista on varmaan voitu ajatella vaikka jazzista, rockista ja tangosta tietyssä pisteessä, mutta 2000-luvulla ollaan kai vähän pitemmällä asioissa.

Lauri Lehtinen ( 11.2.2011 10:58)

Vaikka sitä ei yleensä näin ajatella, spagettiwestern on mulle yhteistermi Espanjan ja Italian lännenelokuville (1960-luvun alusta muutama vuosikymmen eteenpäin), Italia on keulamaa sekä tuotannon volyymissa että tunnetummassa talentissa, mutta espanjalaisia tekijöitä, tyyppejä, kuvauspaikkoja ja rahaa on (varsinkin paremmissa) spaguissa melkein aina joten Espanjan rajaaminen pois olisi vähän pseudoa. Ei ehkä tartte puhua italo-espanjalais-westerneistä, mutta näiden kahden maan lännenelokuvahistoriat menevät kiistattomasti käsi kädessä.



Saksa (sis. DDR) on kolmas Euroopan maa, jolla on oikeasti oma westernhistoria, mutta kuten useimmissa maissa se on paikallinen tavalla, jota muuhun eurokamaan niputtaminen ei oikeasti avaa. No, ehkä joku pitää mielekkäänä jubata Lucky Luken seikkailuista ja Cut-Throats Ninestä samassa threadissa koska kumpikin on tehty täällä ei-Amerikassa.... Yleisemmällä tasolla jotenkin jämähtäneeltä tuntuu se edelleen yleinen ajattelutapa, että lännenelokuva ei olisi täysin kansainvälinen laji vaan yhden valtion heiniä, jolle muiden tekeleet muodostavat alalajin, "eurowesternin". Tällaista on varmaan voitu ajatella vaikka jazzista, rockista ja tangosta tietyssä pisteessä, mutta 2000-luvulla ollaan kai vähän pitemmällä asioissa.

Ekasta kappaleesta samaa mieltä.



Eihän kukaan ole väittänytkään etteikö western olisi kansainvälinen laji. Ja ei varmasti mikään homogeeninen ryhmä ja hyvä niin. Samahan pätee moneen muuhunkin alalajiin.



Onko tarvetta enää lokeroida ryhmää jossa on muutamia satoja elokuvia, joista keskustelu tod. näk. pyörisi korkeintaan muutaman kymmenen tunnetuimman ympärillä.

Jeremias Rahunen ( 11.2.2011 11:58)

Lauri Lehtinen ( 11.2.2011 10:58)

Vaikka sitä ei yleensä näin ajatella, spagettiwestern on mulle yhteistermi Espanjan ja Italian lännenelokuville (1960-luvun alusta muutama vuosikymmen eteenpäin), Italia on keulamaa sekä tuotannon volyymissa että tunnetummassa talentissa, mutta espanjalaisia tekijöitä, tyyppejä, kuvauspaikkoja ja rahaa on (varsinkin paremmissa) spaguissa melkein aina joten Espanjan rajaaminen pois olisi vähän pseudoa. Ei ehkä tartte puhua italo-espanjalais-westerneistä, mutta näiden kahden maan lännenelokuvahistoriat menevät kiistattomasti käsi kädessä.



Saksa (sis. DDR) on kolmas Euroopan maa, jolla on oikeasti oma westernhistoria, mutta kuten useimmissa maissa se on paikallinen tavalla, jota muuhun eurokamaan niputtaminen ei oikeasti avaa. No, ehkä joku pitää mielekkäänä jubata Lucky Luken seikkailuista ja Cut-Throats Ninestä samassa threadissa koska kumpikin on tehty täällä ei-Amerikassa.... Yleisemmällä tasolla jotenkin jämähtäneeltä tuntuu se edelleen yleinen ajattelutapa, että lännenelokuva ei olisi täysin kansainvälinen laji vaan yhden valtion heiniä, jolle muiden tekeleet muodostavat alalajin, "eurowesternin". Tällaista on varmaan voitu ajatella vaikka jazzista, rockista ja tangosta tietyssä pisteessä, mutta 2000-luvulla ollaan kai vähän pitemmällä asioissa.

Ekasta kappaleesta samaa mieltä.



Eihän kukaan ole väittänytkään etteikö western olisi kansainvälinen laji. Ja ei varmasti mikään hogeeninen ryhmä ja hyvä niin. Samahan pätee moneen muuhunkin alalajiin.

Pointin takana on kysymys siitä, että kuka tarvitsee oikeaan käyttöön tällaista eurowestern-määritelmää, joka helposti alkaa tuntua latkulta jos sitä alkaa miettiä mihinkään peruskäyttöön, vaikka elokuvantekijälle ("Haluaisinpa ohjata eurowesternin.") tai katsojalle ("Katsonpa tänään jonkun eurowesternin, löytyisiköhän Filmtownista Spedeä tai Blueberry?"). Eli länkkärien määrittely ei edes valmistusmaan vaan maanosan kautta vaikuttaa keinotekoiselta ja epäeurooppalaisen ulkopuoliselta hahmottelulta, jossa mun nähdäkseni ymmärretään eri kategorioiksi peruswesternit ja eurowesternit, vaikka ainakaan jälkimmäiset ei mitään yhtenäistä linjaa muodosta. Eli eurowestern-käsitteellä voi kuvitella olevan käyttöä tällaisen Hollywood-kahtiajaon kautta asioita ajatteleville ja ehkä joillekin määrittelyä määrittelyn ilosta ‑tyypeille. Itse en vain kaipaa mitään sellaista asetelmaa, jossa vaikka Hannie Caulderista keskustelu pitäisi aloittaa kelaamalla, onko kyseessä western vai eurowestern, tällainen menee enemmän näpertelyn puolelle kuin minkään eurooppalaisuuden ytimeen.

Lauri Lehtinen ( 11.2.2011 12:16)

Jeremias Rahunen ( 11.2.2011 11:58)

Lauri Lehtinen ( 11.2.2011 10:58)

Vaikka sitä ei yleensä näin ajatella, spagettiwestern on mulle yhteistermi Espanjan ja Italian lännenelokuville (1960-luvun alusta muutama vuosikymmen eteenpäin), Italia on keulamaa sekä tuotannon volyymissa että tunnetummassa talentissa, mutta espanjalaisia tekijöitä, tyyppejä, kuvauspaikkoja ja rahaa on (varsinkin paremmissa) spaguissa melkein aina joten Espanjan rajaaminen pois olisi vähän pseudoa. Ei ehkä tartte puhua italo-espanjalais-westerneistä, mutta näiden kahden maan lännenelokuvahistoriat menevät kiistattomasti käsi kädessä.



Saksa (sis. DDR) on kolmas Euroopan maa, jolla on oikeasti oma westernhistoria, mutta kuten useimmissa maissa se on paikallinen tavalla, jota muuhun eurokamaan niputtaminen ei oikeasti avaa. No, ehkä joku pitää mielekkäänä jubata Lucky Luken seikkailuista ja Cut-Throats Ninestä samassa threadissa koska kumpikin on tehty täällä ei-Amerikassa.... Yleisemmällä tasolla jotenkin jämähtäneeltä tuntuu se edelleen yleinen ajattelutapa, että lännenelokuva ei olisi täysin kansainvälinen laji vaan yhden valtion heiniä, jolle muiden tekeleet muodostavat alalajin, "eurowesternin". Tällaista on varmaan voitu ajatella vaikka jazzista, rockista ja tangosta tietyssä pisteessä, mutta 2000-luvulla ollaan kai vähän pitemmällä asioissa.

Ekasta kappaleesta samaa mieltä.



Eihän kukaan ole väittänytkään etteikö western olisi kansainvälinen laji. Ja ei varmasti mikään hogeeninen ryhmä ja hyvä niin. Samahan pätee moneen muuhunkin alalajiin.

Pointin takana on kysymys siitä, että kuka tarvitsee oikeaan käyttöön tällaista eurowestern-määritelmää, joka helposti alkaa tuntua latkulta jos sitä alkaa miettiä mihinkään peruskäyttöön, vaikka elokuvantekijälle ("Haluaisinpa ohjata eurowesternin.") tai katsojalle ("Katsonpa tänään jonkun eurowesternin, löytyisiköhän Filmtownista Spedeä tai Blueberry?"). Eli länkkärien määrittely ei edes valmistusmaan vaan maanosan kautta vaikuttaa keinotekoiselta ja epäeurooppalaisen ulkopuoliselta hahmottelulta, jossa mun nähdäkseni ymmärretään eri kategorioiksi peruswesternit ja eurowesternit, vaikka ainakaan jälkimmäiset ei mitään yhtenäistä linjaa muodosta. Eli eurowestern-käsitteellä voi kuvitella olevan käyttöä tällaisen Hollywood-kahtiajaon kautta asioita ajatteleville ja ehkä joillekin määrittelyä määrittelyn ilosta ‑tyypeille. Itse en vain kaipaa mitään sellaista asetelmaa, jossa vaikka Hannie Caulderista keskustelu pitäisi aloittaa kelaamalla, onko kyseessä western vai eurowestern, tällainen menee enemmän näpertelyn puolelle kuin minkään eurooppalaisuuden ytimeen.

Totta, mutta minun alkuperäinen tarkoitus ei ollutkaan lyödä näille elokuville jotain yhtenäistä "eurowestern – leimaa" sinänsä, vaan keskustella elokuvien kautta millainen perinne eurooppalaiselle westernillä on takanaan ja millaisia erilaisia elokuvia sieltä löytyykään.

Jeremias Rahunen ( 11.2.2011 12:54)

Lauri Lehtinen ( 11.2.2011 12:16)

Jeremias Rahunen ( 11.2.2011 11:58)

Lauri Lehtinen ( 11.2.2011 10:58)

Vaikka sitä ei yleensä näin ajatella, spagettiwestern on mulle yhteistermi Espanjan ja Italian lännenelokuville (1960-luvun alusta muutama vuosikymmen eteenpäin), Italia on keulamaa sekä tuotannon volyymissa että tunnetummassa talentissa, mutta espanjalaisia tekijöitä, tyyppejä, kuvauspaikkoja ja rahaa on (varsinkin paremmissa) spaguissa melkein aina joten Espanjan rajaaminen pois olisi vähän pseudoa. Ei ehkä tartte puhua italo-espanjalais-westerneistä, mutta näiden kahden maan lännenelokuvahistoriat menevät kiistattomasti käsi kädessä.



Saksa (sis. DDR) on kolmas Euroopan maa, jolla on oikeasti oma westernhistoria, mutta kuten useimmissa maissa se on paikallinen tavalla, jota muuhun eurokamaan niputtaminen ei oikeasti avaa. No, ehkä joku pitää mielekkäänä jubata Lucky Luken seikkailuista ja Cut-Throats Ninestä samassa threadissa koska kumpikin on tehty täällä ei-Amerikassa.... Yleisemmällä tasolla jotenkin jämähtäneeltä tuntuu se edelleen yleinen ajattelutapa, että lännenelokuva ei olisi täysin kansainvälinen laji vaan yhden valtion heiniä, jolle muiden tekeleet muodostavat alalajin, "eurowesternin". Tällaista on varmaan voitu ajatella vaikka jazzista, rockista ja tangosta tietyssä pisteessä, mutta 2000-luvulla ollaan kai vähän pitemmällä asioissa.

Ekasta kappaleesta samaa mieltä.



Eihän kukaan ole väittänytkään etteikö western olisi kansainvälinen laji. Ja ei varmasti mikään hogeeninen ryhmä ja hyvä niin. Samahan pätee moneen muuhunkin alalajiin.

Pointin takana on kysymys siitä, että kuka tarvitsee oikeaan käyttöön tällaista eurowestern-määritelmää, joka helposti alkaa tuntua latkulta jos sitä alkaa miettiä mihinkään peruskäyttöön, vaikka elokuvantekijälle ("Haluaisinpa ohjata eurowesternin.") tai katsojalle ("Katsonpa tänään jonkun eurowesternin, löytyisiköhän Filmtownista Spedeä tai Blueberry?"). Eli länkkärien määrittely ei edes valmistusmaan vaan maanosan kautta vaikuttaa keinotekoiselta ja epäeurooppalaisen ulkopuoliselta hahmottelulta, jossa mun nähdäkseni ymmärretään eri kategorioiksi peruswesternit ja eurowesternit, vaikka ainakaan jälkimmäiset ei mitään yhtenäistä linjaa muodosta. Eli eurowestern-käsitteellä voi kuvitella olevan käyttöä tällaisen Hollywood-kahtiajaon kautta asioita ajatteleville ja ehkä joillekin määrittelyä määrittelyn ilosta ‑tyypeille. Itse en vain kaipaa mitään sellaista asetelmaa, jossa vaikka Hannie Caulderista keskustelu pitäisi aloittaa kelaamalla, onko kyseessä western vai eurowestern, tällainen menee enemmän näpertelyn puolelle kuin minkään eurooppalaisuuden ytimeen.

Totta, mutta minun alkuperäinen tarkoitus ei ollutkaan lyödä näille elokuville jotain yhtenäistä "eurowestern – leimaa" sinänsä, vaan keskustella elokuvien kautta millainen perinne eurooppalaiselle westernillä on takanaan ja millaisia erilaisia elokuvia sieltä löytyykään.

Sitten sun kannattaa ottaa lähtökohtajuttuna huomioon, että sellaista "eurooppalaista westerniä", jolla olisi yhdistävä perinne takanaan ei ole varsinaisesti ollut olemassa eikä edes yritetty tuottaa – tällaiset vähän harhaanjohtavat mielikuvat ovat yksi syy siihen, miksi toiset luokitukset toimivat heikommin kuin toiset, joille tuntuu löytyvän mielekästä vastinetta joko historian kuvioista tai arkikäytössä.



Eurowestern-leiman käyttäminen ei ole sinänsä mikään virhe, se vain kertoo pirun vähän mistään yksittäisestä elokuvasta. Viitekehyksestä tulee niin moninainen, että tekee mieli palata puhumaan pelkistä länkkäreistä tai rajata jutut tiukemmin johonkin aikakauteen tai tyylisuuntaan. Alan eurooppalainen "perinne" menee musta kärjistettynä niin, että Euroopan monissa maissa on tehty ja katsottu länkkäreitä, mutta ei juuri ollenkaan muiden eurooppalaisten länkkäreitä, vaan yhdysvaltalaisia ja omatekoisia, jos joku on sellaisia väsännyt. Western on siis erittäin kansainvälinen ilmiö, mutta ei ylitä rajoja läheskään yhtä helposti kuin monet muut viihde-elokuvan muodot. Jos yksittäisiä luckylukeja ei lasketa, Italia-Espanja-unioni on ainoa taho, joka pitemmän päälle pystyi tarjoamaan tyyliltään leimallisesti eurooppalaista alan kamaa ja onnistui luomaan kansainvälisesti kysytyn vientituotteen. Usein kuulee väitteitä italowestern-buumin lyhytikäisyydestä, mutta tämän ilmansuunnan muut elokuvamaat eivät koskaan pääse länkkäriasioissa lähellekään spagujen lukemia.

Sergio Corbucci :

Navajo Joe (1966) ***½



Tätä Corbuccin ohjausta en ollutkaan nähnyt aikaisemmin. Italia / Espanja – tuotanto jossa Burt Reynolds esittää intiaania jonka vaimo tapettiin kun ryhmä roistoja teki iskun heimon leiriin. Myöhemmin sama rosvojoukko yrittää ryöstää pienen kaupungin pankkia ja kaupunkin väki palkkaa lopulta Navajo Joen suojelemaan heitä ja rahojaan. Navajo Joea kiinnostaa palkkaa enemmän henkilökohtainen kosto.



Elokuvana keveämpi kuin Grande Silenzio mutta silti riittävän tiukka. Etenkin lopussa. Tarina rullaa ja toimintaa on säännöstelty varsin hyvin pitkin elokuvaa. Puoli tähteä tulee lisää Morriconen musiikeista jotka ovat jälleen hienot.



http://www.youtube.com/watch?v=hN1bJqU50iA

Herätellääs tätä ketjua vähän. Karkoittiko topicin otsikko porukan pois vai mikä mättää? Spagut on taas in ja porukka on varmaan katsonut / katsoo genren elokuvia joten olisi hyvä kuulla myös kommentteja itse elokuvista. Itselläni on jäänyt genren elokuvien katsominen vähemmälle mutta eiköhän tuohon ole tulossa pian korjaus kun hyllyyn on kertynyt kyseisiä elokuvia (osa tosin bootleg – julkaisuina mutta kuitenkin).

Ps. Admin voi vaihtaa topicin otsikon vaikka spagettiwestern yleiskeskusteluksi jos tämä eurowestern tuntuu jengistä liian hämärältä. Suurin osa elokuvista kun on tietty Italian suunnasta.

16. The Ruthless Four (1968) ****

Aijai, nyt ollaan taas laatuspagujen äärellä. Tämä Giorgio Capitanin ohjaama seikkailulänkkäri toimii kyllä monella tavalla. Ensinnäkin laadukas casti takaa jo laadun. Van Heflin on mainio ikääntyneen kullanetsijän roolissa, esim. alkupuolen kohtaukset joissa Heflinin hahmo vaeltelee uupuneena aavikoilla ovat hienoja. Kun elokuva etenee niin pian kultasaaliin hakureissulle onkin lähdössä yhteensä neljä miestä ja silloinhan homma vasta meneekin mielenkiintoiseksi.

George Hilton vetää varman roolisuorituksen Manolo Sanchezina. Erityisesti pidin Heflinin lisäksi Klaus Kinskin sekä kokeneen Gilbert Rolandin suorituksista. Rolandin vankka ammattitaito näkyy joka kohtauksessa ja hän on kauttaaltaan mainio Masonin roolissa. Mutta entäpä itse Klaus Kinski? Hän on erinomainen polttavan katseen omaavana Brentina joka pukeutuu ihan muuten vain papiksi. Jo se tapa jolla Kinski ratsastaa vesisateessa pikkukylään oli jäätävän hienoa katseltavaa, kaikenkaikkiaan tämä lienee yksi miehen kovimmista roolisuorituksista länkkäreiden saralla. Eihän Kinskin tarvitse aina edes sanoa mitään kohtauksissaan kun hän pelkillä katseilla pystyy jo olemaan kohtauksen keskiössä.

The Ruthless Fourissa ei välttämättä ole alusta asti valtavasti räiskettä ja räimettä mutta ei sitä aina tarvitakaan kun juoni etenee muutenkin ihan sujuvasti. Visuaalisestihan tässä on välillä erityisenkin hienoja kohtauksia (etenkin ne auringonlaskun aikaan kuvatut aavikkokohtaukset!) ja Carlo Rustichellin soundtrack toimii. Vahvat päähahmot ovat sellainen pohja tälle elokuvalle että niiden avulla mennään jo pitkälle. Kun kullanhakureissulla on mukana neljä tyyppiä joista keneenkään ei voi luottaa niin lopputulos on väistämättä sopivan herkullinen. Btw, tämä taitaa olla yksi ainoista spaguista mistä löytyy jonkinnäköinen saunakohtaus.

http://www.youtube.com/watch?v=bm9UqGEdz0Q

41. California (1977) ***½

Melko hitaasta startista tulee miinusta, mutta muuten California on tunnelmallinen spagu. Giuliano Gemma vetää jo rutiininomaisesti oman roolinsa mutta mikäs siinä, kyllähän tuota silti ihan mielellään seurasi. Soundtrackin parhaimpana puolena on se alakuloinen melodia huuliharpulla soitettuna, kokonaisuutenakin soundtrack on varsin toimiva. Itse juoni ei tarjoa suurempia ylläreitä mutta on tässä toki muutamia visuaalisesti kauniita kohtauksia. Kaikenkaikkiaan California on oiva spagu vaikka itse genren huippuvuodet olivatkin jo 70-luvun lopulla takana päin.

44. The Forgotten Pistolero (1969) ****

Tunnetta ja draamaa täynnä oleva spagu, eikä ihme kun leffan idea on lähtöisin kreikan mytologiasta. Tämänkaltaiset spagut ovat ainakin lähellä omaa sydäntäni (Johnny Hamlet, Vengeance Is Mine jne). Leonard Mann on ehkä hieman puinen pääroolissa mutta annettakoon se anteeksi kun tämä oli vasta toinen elokuvarooli hänen urallaan. Luciana Paluzzille propsit hyvästä naispääosasta, oli myös virkistävää nähdä nainen melko keskeisessä roolissa kun spaguista kuitenkin on kysymys. Roberto Predagion erinomainen soundtrack ansaitsee ilman muuta erityismaininnan. Etenkin elokuvan teemabiisi on sen verran kaunis että se voisi aivan hyvin olla Ennio Morriconenkin sävellys. Ehkäpä hieman enemmän tässä olisi voitu raottaa päähahmojen taustoja, mutta siitäkin huolimatta The Forgotten Pistolero on minulle yksi spagujen hiomattomista timanteista.

http://www.youtube.com/watch?v=sNLvtUUz5g0