Klassiset Westernit

Carson ( 8.2.2012 03:13)

Miksei Hollywoodissa ole polkupyöriä?



The John Wayne Westerns Collection (Hondo, Mclintock!, True Grit, Rio Lobo, El Dorado, Big Jake, The Shootist, The Sons of Katie Elder, The Man Who Shot Liberty Valance)



mistäs päästä tuota boksia nyt alkaa purkamaan, True Gritin katsoin ja kohokohta oli kun Wayne joi viinaa ja putosi hevosen selästä, mitään verenvuodatusta näistä on kai turha odottaa, kaikki filmit taitaa olla PG. Eldorado on sellainen jonka lienen joskus nähnyt. Koko setti taitaa pudota topicin alle.

Big Jake on verisin John Wayne länkkäri, mutta esim. spagettiwesterneihin verrattuna ei mitenkään kovin kovaa kamaa. Laadukkaita elokuvia suurin osa, mutta katsomiskokemukseen vaikuttaa tietysti paljon se, että pitääkö ylipäätään näistä tämän aikakauden westerneistä .

The Sons of Katie Elder jos joku on hieno elokuva, josta kannattaa aloittaa. Ei mitään varsinaista rymistelyä, mutta George Kennedy pahiksena ja Dennis Hopper luimistelevana pikkunilkkinä ovat ihan näkemisen arvoisia. Pitkätukkainen Hopperhan vilahti muuten myös True Gritissä –

Nyt kun esikoinen on 7-vuotias, olis varmaan pian aika alkaa katsella juuri näitä klassisia pg-westernejä. Saa sitten myöhemmin enemmän irti spaguista ja Peckinpaheista, nythän jo animaatiotkin sisältää viittauksia milloin mihinkin.

Itse sain tämän pohjasivistyksen Kuukauden westerneistä tv:stä, mutta piru kun niitä ei enää kunnolla muista.

Pitäisi löytää viihdyttäviä, mutta "sopivia" elokuvia. Ikärajat näissä vanhoissa elokuvissa ei aina ihan pidä kutiaan. Rio Bravo on varma tapaus, High Noon muistaakseni myös, mutta mites esimerkiksi Etsijät? Varmasti klassikko, mutta ainakin siinä on aika pakkomielteistä käyttäytymistä, enkä nyt muista mitä ne intiaanit esitettiin tekemässä.

John Ford: She Wore a Yellow Ribbon (1949)



Ratsuväkipropagandaa suoraan 40-luvun puhtaanvalkoisilta vuosilta, jolloin kaikki oli vielä republikaanisessa Hollywoodissa hyvin. Intiaanit ovat juuri lahdanneet Custerin joukkoineen ja mikäli he saavat vielä toisen vastaavan voiton ei länttä pystytä kuulemma valloittamaan seuraavaan sataan vuoteen...



Nelikymppinen John Wayne näyttelee erittäin hyvin säilynyttä ratsuväen kapteenia, joka on juuri jäämässä eläkkeelle. Jännitteet intiaanien kanssa ovat ihan uskottavia, mutta päälle liimattu kolmiodraama kauniin upseerin tyttären sekä parin nuoren upseerin välillä vaatii enemmän uskoa kuin mitä meikäläiseltä löytyi. Muistan nähneeni tämän joskus hyvin kauan aikaa sitten, mahdollisesti telkkkarista. Silloin loppukohtaus tuntui melkeinpä antikliimaksilta, mutta nyt viimeinen käännös vaikutti puolestaan jopa hienolta. Niin ne ajat muuttuvat.

John Ford: Stagecoach (1939)



Kolmekymppinen John Wayne suorastaan loistaa tässä John Fordin ensimmäisessä ääni-westernissä, joka antaa intiaaneista – ja tällä kertaa nimenomaan apasseista – kirjaimellisestikin aika mustavalkoisen kuvan.



Pieni joukko sekalaista seurakuntaa matkaa vankkureissa halki apassien maiden näiden ollessa juuri sopivasti sotapolulla. Ratsuväkeä näkyy pitkin elokuvaa siellä täällä, mutta keskiöön nousee silti tuo pieni ryhmä ja heidän keskinäiset jännitteensä. Heti alusta saakka mukana onkin useampi juonenkoukero, ehkäpä jopa pari liikaa, kun hahmojen motiiveja ja arvomaailmaa lähdetään valottamaan. Jako kahden kerroksen väkeen onkin poikkeuksellisen osoittelevaa, mikä käy erityisesti alussa jo lähes rasittavaksi. Todellisuudessa tilanne oli varmasti vielä paljon pahempi, mutta pitääkö moista nyt alleviivata aivan näin paljon?



Kriittiselle katsojalle tarinassa riittää loogisia aukkoja joille nauraa, mutta kaiken kaikkiaan kyseessä on viihdyttävä paketti. Elokuva voitti Oscarin parhaasta musiikista, mitä pitää hiukan ihmetellä. Thomas Mitchellin saama pysti viskiin kaatuvana tohtorina on sen sijaan hyvin ansaittu.

John Ford: The Man Who Shot Liberty Valance



John Ford oli nähtävästi melkoinen patriootti, mikä näkyy tässä(kin) klassisessa westernissä. Vanha kunnon jäärä John Wayne, ja Yhdysvaltojen omantunnon äänenä pitkään heilunut James Stewart yhdistävät tavoillaan voimansa taistelussa sortajaa vastaan.



Lännenelokuvaksi mukana on poikkeuksellisen paljon puhetta laista ja etenkin oikeudesta. Fordin ja käsikirjoittajien tarkoitusperät ovatkin varmasti olleet aidot, mutta nykyisestä näkökulmasta katsottuna paatos muistuttaa välillä lähes propagandaa. Vihollinen esitetään Lee Marvinin hahmossa julmana hirviönä, kun taas lain ympärille ryhmittyvät hyvän voimat ovat puhtoisia ja kimaltelevat etenkin Stewartin lakimiehen pitkässä varressa.



Kahdessa ajassa liikkuva tarina on tavallaan hieno, mitä nyt hahmot näyttävät 30 vuotta aiemmin kuvattuina lähes yhtä vanhoilta. Lisäpisteet Liberty Valancen apureina toimiville Strother Martinille ja Lee Van Cleefille.

William A. Wellman :

Yellow Sky (1948) ***½







Joukko lainsuojattomia varastaa pankin ja pakenee takaa-ajajia yli kuivan autiomaan, jonka läpi edes takaa-ajajat eivät uskalla lähteä matkaamaan. Pankkirosvot löytävät autiomaan päästä hylätyn kaupungin jossa elelee enää nuori nainen ja tämän ukki. Heillä on kätkössä aimo annos kultaa joka on louhittu lähellä olevasta kaivoksesta. Rikollisryhmän sisäisiä jännitteitä hyvin kuvaava peruswestern jossa nähdään mm. Gregory Peck ja Richard Widmark.

Robert N. Bradbury: Riders of Destiny (1933)



Tämä varhainen western ei ole ehkä elokuvallisesti mikään mestariteos, mutta 26-vuotias John Wayne on silti riittävän hyvä syy tutustua leffaan.



Tarina on vanha kunnon "kusipää suurtilallinen vastaan sankarilliset ja rehelliset pientilalliset". Kiistan keskellä on tällä kertaa vesi, jonka turvaaminen ja hallinta saa äärimmäisiä asteita. Hengestään voi päästä siis vain vettä trokaamalla, mikä tekee hookaksoosta todellista elämäneliksiiriä. Elokuvassa nähdään (ajankohtaan nähden) muutama todella uskalias ja hieno stuntman temppu ja onhan rajaseutu-patrioottista hehkutusta huvittavaa katsoa. Kipua aiheuttavat oikeastaan vain John Waynen esittämän Singin 'Sandy' Saundersin musiikilliset kohtaukset, joissa mies ja kitara saavat hunajan valumaan pitkin seiniä. Enpä muista koskaan aiemmin nähneeni westerniä, jossa pyssysankari esitetään katsojille siten, että hän ratsastaa kuvaan hevosen selässä kitaraansa soittaen ja laulaen.

Howard Hawks: El Dorado (1966)



John Wayne viikot ne jatkuvat ja nyt mentiin taas päälle kolme vuosikymmentä eteenpäin ajassa.



Howard Hawks toistaa lähes täsmälleen seitsemän vuotta aiemmin ohjaamansa Rio Bravon kaavan. Tällä kertaa John Waynen aisaparina on Robert Mitchum ja nuoren apurin osa on langennut James Caanille (jolla ei onneksi ole musiikillista panosta). Elokuvan alkupuoli on huomattavasti kiinnostavampi, kun tarinassa koetaan muutama yllättävä käänne, mutta kun kaikki pelinappulat ovat viimein paikoillaan lähtee kerronta niihin vanhoihin, ja ikävän ennalta arvattaviin, uomiin.



Wayne ja Mitchum vetävät showta omalla karismallaan eteenpäin ja kyllähän tästä nautti, mutta jotenkin muistin elokuvan huomattavasti 'suuremmaksi'.

Pakko heittää linkki tähän, kun aihetta raapaisee!

http://www.youtube.com/dvdsaluuna



Lännenelokuvien esittelyvideoita kattaen suurinpiirtein koko genren (1900 – ). Mukaan mahtuu niin spagettiwesternit, jenkkiwesternit, kotimaisen westernit jne. Esittelijän lännenelokuvakokoelma kattaa tällä hetkellä n.120 alan leffaa,

joten materiaalia riittää vähäksi aikaa ja lisää tulee kokoajan.



Toiveita elokuvista otetaan myös mielellään vastaan, joten eikun ehdottelemaan vaan, niin katsotaan onnistuuko.

Uusia esittelyjä olisi tarkoitus ilmestyä ihan viikottain, joten muista tilata kanava, jos lännenelokuvat vähääkään

kiinnostaa!



Tämä kanava on tehty täydestä innostuksesta ja kiinnostuksesta elokuvagenreä kohtaan.



Tervetuloa katsomaan ja toivottavasti viihdyt kanavalla!

Robert N. Bradbury: The Lucky Texan (1934)



Taas on pientilallisten ja vähäosaisten paha olla, kun ilkeä pohatta pyrkii saamaan itselleen toisten valtaukset. Uhreina ovat äkillisesti kultalöydöksellä rikastuneet nuorimies ja tämän kumppani sekä todellinen "old-timer". Juoni kompastelee läpi kaikkien mahdollisten western-klisheiden, mutta toisaalta – eiväthän nämä olleet vielä loppuun kaluttuja uria muinoin 30-luvulla.



Elokuva rakentuu täysin John Waynen tähteyden varaan ja John myös kantaa elokuvan alusta loppuun saakka. Elämä pikku ranchilla näyttää olevan miltei paratiisimaista ja kun nätti tyttökin ilmestyy kuvaan mukaan on kaikki valmista. Elokuva on tavallaan mielenkiintoinen ajankuva 30-luvun alusta ja nostalgian kiilloittama länsi onkin äärimmäisen mustavalkoinen – ja täysin vapaa kaikista muista paitsi valkoisista miehistä. Kevyttä tavaraa mutta onhan se hienoa nähdä, kun nuori Wayne loikkaa hevosen selkään täydestä juoksusta kuin tyhjää vain.

Fred Zinnemann: High Noon (1952)



Vanha roisto ja revolverisankari on saapumassa keskipäivän junalla takaisin kaupunkiin oltuaan pitkään vankilassa. Kaikki odottavat mitä tapahtuu ja kuka menee millekin puolelle. Jännitteitä on ties kuinka paljon, kun pieni yhteisö alkaa rakoilemaan uhan edessä. Tarina on kirjoitettu hienosti, mutta vasta Zinnemannin ohjaus saa sen hehkumaan kunnolla. Avainkohtaukset saluunassa, kirkossa ja juna-asemalla ovat kuin domino-nappuloita, jotka kaatuvat juuri oikeassa järjestyksessä.



Elokuvan keskeisin elementti on lopulta pelko. Uhka saa jotkin ihmiset toimimaan ehkä urheasti, mutta todellisuudessa useammista meistä se puristaa kaiken elon ulos. Hienot puheet ja ylväät asenteet unohtuvat nopeasti, kun oma nahka pitää suojata ja ajatella omaa etua. Tärkein opetus on kuitenkin se kuinka pelko saa järkevätkin ihmiset tekemään täysin järjettömältä tuntuvia asioita, sekä kieltämään itseltään selvimmätkin tosiseikat. Gary Cooper on pääosassa vakuuttava, ehkei nyt ihan saamansa Oscarin arvoinen, mutta hyvä joka tapauksessa.

Asiasta sivuraiteelle, löytyisiköhän keneltäkään (mahdollisimman) kattavaa listaa suomessa(+skandinaavijulkaisu suomitexteillä) julkaistuista italowesterneistä?

Hyllystä löytyy clintit, django, keoma, suuri hiljaisuus, mannaja...Ei muita

Listaan voidaan lonkalta lisätä AWE:n muut westernit ja Future Filmin erinäiset Bud Spencerin ja Terence Hillin länkkärit (kaikki paitsi Buddy Goes Wst muistaakseni 1970-luvun kamaa), Death Rides a Horse/Kosto odottaa, Veristen saappaiden kukkula/Boot Hill, Huuliharppukostaja, Sabata & Sabatan paluu, Maahan senkin hölmö (josta tuli dvd:llä Kourallinen dynamiittia), rajatapauksia ranskalaisvetoiset Les petroleuses, Viva Maria ja Soleil rouge. God's Gunista, Death Rides a Horsesta ja joistain muista on marketeissa näkynyt epämääräisiä halpisjulkaisuja.

Lauri Lehtinen ( 2.6.2012 09:35)

God's Gunista, Death Rides a Horsesta ja joistain muista on marketeissa näkynyt epämääräisiä halpisjulkaisuja.

God's Gunista on olemassa suomeksi tekstitetty MGM:n levy, joka on myynnissä ainakin Englannissa. Play.com väittää Death Rides a Horsen UK-versiossa olevan myös suomitekstit, ja levy on saattanut olla mullakin tai olla yhä. Samoja julkaisuja? Tuntuisi hassulta, että olisivat jonkin halpisfirman virallisesti Suomessa levittämiä.