9. IIK!! 5.–6.11.2010

Red Right Hand 8.11.2010 15:03

Kerrankin yleisö äänesti oikein.





Yleisö äänesti omaksi suosikikseen Joonas Kesäniemen ohjaaman elokuvan Huvila.




Itse näin ko. elokuvan tuoreeltaan maaliskuussa ja bloggasinkin aiheesta.
Antti Näyhä 12.11.2010 13:05

Päätösklubin kävijäluvut antoivat odotuttaa itseään, mutta yli 1200 kävijän lopulta mentiin eli yleisöennätys rikottiin. Ei hullummin, varsinkin kun ajallisesti ja näytösmäärältään festari oli hieman viimevuotista lyhyempi.





Iso kiitos uskollisille kävijöille, ensi vuonna teidät sitten palkitaankin massiivisilla 10-vuotisjuhlallisuuksilla!