Srpski film

Nyt se on sitten nähty. Sanoisin, että floppas omalla kohdallani hieman johtuen ehkä siitä, että odotin elokuvan näkemistä aaaaivan liian paljon. Tarina juoneineen oli hyvä, mutta omaan makuuni liian 'elokuvamainen'.. Sanoisin että August Underground ‑elokuvat ovat sitä jotain. Eli jos pidit Srpski filmiä lällynä, niin käyppäs katsastamassa nuo. Tosin elokuvat ovat tehty hieman eri perspektiivistä

Basparro ( 13.11.2010 13:25)

Sanoisin että August Underground ‑elokuvat ovat sitä jotain. Eli jos pidit Srpski filmiä lällynä, niin käyppäs katsastamassa nuo. Tosin elokuvat ovat tehty hieman eri perspektiivistä

Serbialaisen vertaaminen Augusteihin on aika järjetöntä, koska ne edustavat kuitenkin aivan erilaista elokuvatyyliä. Serbialainen pysyttäytyy turvallisen kaukana liiallisesta mässäilystä, jottei kukaan pääse liimaamaan sen päälle gornoleimaa – August-trilogiassa tätä leimaa nimenomaan haetaan. Pelkästään jo tuotantoarvojen ja elokuvallisen sisällön puolesta Serbialaista on turha verrata niihin.



Augustit ovat gornoelokuvina varsin onnistuneita, vaikka eivät ehkä genren kirkkainta kärkipäätä edustakaan.

Augustit ovat aivan hirveetä vituttavan tylsää kurapaskaa, ei niitä voi tähän verrata. Srpski film on sentään hyvä. Muka lällympi kuin Augustit? No ei helvetissä missään mielessä.

No sananen tästäkin. Kuten usein aiemminkin hirvittävän kohu-hypetyksen jälkeen itse leffa ei kouraissut lähellekkään niin syvältä kuin olisi voinut. Pääosin syytän tästä leffan hienoista epätasaisuutta järkyttämisen ja läskiksi vetämisen välillä. Toki se yksi kohtaus oli idean tasolla puistattava, mutta en oikein pystynyt ottamaan sitä tehostemielessä tosissani. Tosin myönnän heti että realistisempi toteutus olisi ollut turhankin yököttävää katsottavaa. Mutta noin yleisesti en minäkään oikein päässyt tunnelmaan sisälle, kun

. Näyttelijäosasto miellytti ja varsinkin päähenkilön perhesuhteet oli tuotu elämänmakuisesti esille, mutta ei se loppu silti oikein tuntunut, juurikin selkeän ennalta-arvattavuutensa vuoksi. Muutenkin itse juoni sisälsi paljon jo ennalta tuttuja rakenteita ja elementtejä, esim. 8MM:stä ja , tosin paljon törkeämmäksi vietyinä.



Toimihan tämä viestin tasolla varsin hyvänä herätyksenä ja kritiikkinä, vaikka itse en oikein vakuuttunut siitä oliko kaikki rankistelu tarpeellista vai itsetarkoituksellista. Ei sillä, ainahan tosielämän tapahtumat menevät hirveydessään elokuvia pidemmälle. Mutta ei tätä nyt silti voi johonkin Irreversibleen verrata kouraisevuudessa.

UK-DVD- ja Blu-ray (Revolver Entertainment) ovat leikattuja. Onko kenties julkaistu ehjänä missään muualla? Onko kenelläkään tietoa?

Vain muutaman kerran elämässä sitä kokee elokuvan, joka iskee ilmat oikeasti pihalle, ja palleaiskun tuntu pysyy vielä useamman päivän – vieläkin sattuu, kun tätä kirjoittaa. Moralistinen, hyvyyteen uskova osa mielestä kyseenalaistaa vahvasti tällaisen kuvaston tarpeellisuuden. Se toinen totuus taas kaikesta huolimatta ihailee elokuvan suoraviivaista uskallusta, ja kun alkushokista on selvinnyt ja tajunta saanut happea ja aikaa käsitellä tarjottua kuvastoa, on päähän hahmottunut selvä kuva kaikesta koetusta.

On elokuvan kuvallisesta annista ja moraalista mitä tahansa mieltä, vain puusilmä voi kieltää toteutuksen toimivuuden ja laadukkuuden. Alkupuolella rakennettiin pikku hiljaa häiriintynyttä tunnelmaa ja vinksahtaneita asetelmia, kun elähtäneen pornotähden idyllistyvään arkeen ujutetaan pieniä välähdyksiä entisen ja tulevan elämän häiriintyneisyydestä. Puolesta välistä eteenpäin tunnelma oli kuin olisi katsonut David Lynchin ketamiinipainajaisia. Viimeistään "Millasta viinaa toi absintti oikein on" ‑tyylisen päähenkilön heräämisen ja sitä seuraavan edellisen yön tapahtumien ja elämän kasaan kursimisen seuraaminen saa pulssin kiihtymään järkyttäviin lukemiin, mielen hokiessa jo hieman armoa pahan tunteen ryöpytykseltä.



Viihdearvoa en löytänyt kuin yhdestä kohtauksesta, joka loppupuolella kaikessa absurdiudessaan toi pienen ja kipeästi kaivatun koomisen hetken kaiken ahdistuksen keskelle – ennen ahdistusta syventävää tuhon ja kuoleman loppua, jonka päälle eksploitaation koneisto pyörähtää jälleen (ennalta laskelmoidusti) käyntiin, filmi loppuu ja katsoja jää miettimään elämän raadollisuutta ja eläintä nimeltä ihminen.



En pysty mitenkään allekirjoittamaan tähän mennessä lukemiani negatiivisia arvioita, joiden mielestä elokuvan sanoma on ontto, leffa sortuisi tarpeettomaan kuvalliseen rankkuuteen, tai että elokuvan väkivalta olisi itsetarkoituksellista. Myönnettäköön, elokuva ei taatusti opeta ihmisestä, ihmiskunnasta tai kummankaan kykeneväisyydestä pahaan mitän sellaista mitä moni meistä ei jo tietäisi, mutta onko se syy sinällään sensuurivaatimuksiin tai itse elokuvan sisällön lyttäämiseen? Mielestäni Srpski Film toimii kitkeränä muistutuksena jokapäiväisestä hyväksikäytöstä, raakuudesta ja pahuudesta mihin ihminen kykenee tavoitellessaan mammonaa, valtaa, omaa hyvinvointiaan tai ekstaasiaan. Toki elokuva takoo viestiään nyrkin lailla äärimmäisyyksiä käyttäen, mutta moralisoimatta. Elokuva on rehellinen ja pistää alkushokin jälkeen tosissaan miettimään maailmamme lihallisuutta ja viettien valtaa meistä itsestämme.



Pari päivää kokemuksen jälkeen tuhkanmaku on edelleen vahvana suussa, mielen askarrellessa ihmisen olemuksen ja viettiemme arvaamattomuuden ikuisen ongelman parissa.

Kaiken kaikkiaan – en pysty sitä tämän hienostuneemmin sanomaan – vitun hyvä filmi. Saamme todennäköisesti seurata kaikenlaista vaahtoamista tästä leffasta, sen mauttomuudesta, moraalittomuudesta ja yleisestä paskuudesta vielä vaikka kuinka kauan, ja taatusti valtaosa täysin ohi leffan pointin – siinä onkin suurimmat viihteelliset arvot, mitä Srpski Film meille tarjoaa.



(Edit: pientä typoviilausta – luultavasti korjasin pari ja tein hieman lisää...)

Vaikka Serbian Film todella vaikuttava elokuva olikin, en jaa Leo Meller II:n innostuneisuutta. Tuli katsottua tämä

ohjaajan haastattelu suht tuoreessa muistissa, enkä täysin ole vakuuttunut siitä että tämä ei välillä olisi muuta kuin itsetarkoituksellista rankistelua. En kiellä etteikö elokuva silti olisi mukaansa vetävästi ohjattua ja rakennettu (erityisesti muutamat huumorin pilkahdukset, joille hymähtäminen/nauraminen tehtiin pahimmaksi synniksi heti perään osoittaa kuinka hienosti ohjaajalla oli nuorat käsissään katsojan manipuloinnin suhteen). Näyttelijät olivat todella hyviä, pääosan Todorovic oli naturalistisella tavalla luonteva, mikä teki kohtauksista entistä kipeämpiä ja mukaantempautumisen "helpommaksi". Pisteet vie kotiin myös Trifunovicin näyttelemä Vukmir, joka etenkin alkupuolella oli todella hervoton taiteilija. Hyvin tehty elokuva, joka oli tarinaltaan juuri niin mutkainen kuin tarvis oli. Äärimmäisyydet tekivät tästä omanlaisensa trillereiden suossa.



Tätä katsoessa tuli kyllä mieleen että mikä oman elokuvaharrastuksen pointti oikein on. Hämmentävää oli myös elokuvaa katsoa se, ettei se herättänyt oikein mitään tuntemuksia. Pelkkää tyhjää. Ei kuvotusta, ei ihailua, ei välinpitämättömyyttä. Onko tämä sitä ääriväkivaltaan turtumista?

Seagal ( 11.4.2011 21:17)

theremin ( 11.4.2011 20:01)

Hämmentävää oli myös elokuvaa katsoa se, ettei se herättänyt oikein mitään tuntemuksia. Pelkkää tyhjää. Ei kuvotusta, ei ihailua, ei välinpitämättömyyttä. Onko tämä sitä ääriväkivaltaan turtumista?

Joo, kukkahattuilun uhallakin tuli turtuminen varsin aikaisin elokuvan keinoja seuratessa. Ehkä menin ansaan, ehkä en. Tai sitten en vain ymmärtänyt.

Albanialainen tuttuni kommentoi leffan jälkeen että tyypillistä serbialaista meininkiä.. En sit tiedä olisko ollut hieman poliittisesti latautunut kommentti

Nueraz ( 11.4.2011 22:00)

Seagal ( 11.4.2011 21:17)

theremin ( 11.4.2011 20:01)

Hämmentävää oli myös elokuvaa katsoa se, ettei se herättänyt oikein mitään tuntemuksia. Pelkkää tyhjää. Ei kuvotusta, ei ihailua, ei välinpitämättömyyttä. Onko tämä sitä ääriväkivaltaan turtumista?

Joo, kukkahattuilun uhallakin tuli turtuminen varsin aikaisin elokuvan keinoja seuratessa. Ehkä menin ansaan, ehkä en. Tai sitten en vain ymmärtänyt.

Albanialainen tuttuni kommentoi leffan jälkeen että tyypillistä serbialaista meininkiä.. En sit tiedä olisko ollut hieman poliittisesti latautunut kommentti

Mä näkisin juuri tän leffan serbialaisuuden selkeämmin itsetarkoituksellisena kuin vaikkapa rankistelun. Siitä nimikin. Tietynlainen "ei me oikeasti olla niin paskoja tyyppejä kuin miltä näyttää ja haluttais jättää menneisyys taaksemme, mutku noi valtaapitävät manipuloi meitä" ‑mentaliteetti.



Mainittakoon, että katsoin tämän ilman tekstejä enkä ole tsekannut mitään tekijöiden haastatteluja, joten faktatietoa tämä ei ole.

pseudonyymi ( 12.4.2011 09:59)

Nueraz ( 11.4.2011 22:00)

Seagal ( 11.4.2011 21:17)

theremin ( 11.4.2011 20:01)

Hämmentävää oli myös elokuvaa katsoa se, ettei se herättänyt oikein mitään tuntemuksia. Pelkkää tyhjää. Ei kuvotusta, ei ihailua, ei välinpitämättömyyttä. Onko tämä sitä ääriväkivaltaan turtumista?

Joo, kukkahattuilun uhallakin tuli turtuminen varsin aikaisin elokuvan keinoja seuratessa. Ehkä menin ansaan, ehkä en. Tai sitten en vain ymmärtänyt.

Albanialainen tuttuni kommentoi leffan jälkeen että tyypillistä serbialaista meininkiä.. En sit tiedä olisko ollut hieman poliittisesti latautunut kommentti

Mä näkisin juuri tän leffan serbialaisuuden selkeämmin itsetarkoituksellisena kuin vaikkapa rankistelun. Siitä nimikin. Tietynlainen "ei me oikeasti olla niin paskoja tyyppejä kuin miltä näyttää ja haluttais jättää menneisyys taaksemme, mutku noi valtaapitävät manipuloi meitä" ‑mentaliteetti.



Mainittakoon, että katsoin tämän ilman tekstejä enkä ole tsekannut mitään tekijöiden haastatteluja, joten faktatietoa tämä ei ole.

Haastatteluiden perusteella mitä olen lukenut ja tsekannut niin tosta sun näkemyksestähän siinä just kysymys on. Serbian yhteiskunta ollut niin fucked up, ja leffa kai omalta osaltaan kuvaa sitä. Näin muistelen että rankkoja teemoja seliteltiin. Tietysti se nyt on vähän niin ja näin että hukkuuko sanoma kaiken muun alle ja toisaalta että kyllähän tollasella "yhteiskuntakriittisellä näkemyksellä" ratsastamisella saadaan helposti jotain suurempaa selitystä sekoilulle. En nyt tällä tarkoita sitä ettei oikeasti olisikin yhteiskuntakriittiset motiivit leffassa.

Katoinpa viimein tämänkin. Periaatteessa hyvinkin vaikuttava elokuva ja tinkimättömästi toteutettu aina kieroon loppuunsa asti, mutta sellaista "Ilmat pihalle/Ei vittu!" fiilistä ei kyllä tullut. Jos tämän olisi nähnyt naperona joltain kopsatulta vhs:ltä niin varmaan olis ollut rankinta ikinä. Nyt jätti kiistattomista ansioistaan huolimatta vähän kylmäksi.

Tuo "kylmäksi jättäminen" johtunee paljon myös leffan kliinisestä tyylistä. Eli reaktio on varmasti lähellä sitä mihin tekijät ovat ratkaisuillaan pyrkineetkin.

Mikään suuren yleisön leffahan tämä ei ole. "Remake"- yleisöä tämä varmasti olisi järkyttänyt enemmän kuin kyynisiä leffafriikkejä (kohdeyleisö), joista monet varmasti huomasivat leffan kliinisen tyylin ja sen kontekstissa kokivat leffan fiiliksen.

Red Right Hand ( 12.4.2011 12:30)

Tuo "kylmäksi jättäminen" johtunee paljon myös leffan kliinisestä tyylistä. Eli reaktio on varmasti lähellä sitä mihin tekijät ovat ratkaisuillaan pyrkineetkin.

Osaltaan varmasti juuri noin, mutta ei kliinisyys tyylilajina sinällään ainakaan mua estä innostumasta elokuvasta. Esim. Gus Van Santin Elephant jäi aikoinaan kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa.

Serbian Film ei (Mikä ei ainakaan voi olla tekijöiden pyrkimys).

Seagal ( 11.4.2011 21:17)

theremin ( 11.4.2011 20:01)

Hämmentävää oli myös elokuvaa katsoa se, ettei se herättänyt oikein mitään tuntemuksia. Pelkkää tyhjää. Ei kuvotusta, ei ihailua, ei välinpitämättömyyttä. Onko tämä sitä ääriväkivaltaan turtumista?

Joo, kukkahattuilun uhallakin tuli turtuminen varsin aikaisin elokuvan keinoja seuratessa. Ehkä menin ansaan, ehkä en. Tai sitten en vain ymmärtänyt.

Itse taas on tuntunut siltä, että viime vuosina väkivalta elokuvissa on tuntunut henkilökohtaisemmalta kuin ehkä ikinä. Kuka sitten lienee "lentänyt ohjaajan lankaan", kuka ei... vai onko ero vain katsojan silmässä? Luulen että oma voimakas suhtautumiseni Srpski Filmin esittelemiin kohtauksiin johtui pääasiassa kahdesta syystä. Toinen oli Serdjan Todovoricin roolisuoritus Milosina, joka teki hahmosta itselle todellisen, ja kuten leffasta aiemmat kommentoijat ovat todenneet, vaikka käänteet eivät tulleet katsojalle yllätyksenä, riitti että Milos oli ikävästi yllättynyt, jolloin tuli myötäelettyä Milosin shokit aika vahvasti. Samaistumista siis tapahtui.

Ja siitä päästäänkin toiseen syyhyn: kun sekä itsellä että ystäväpiirillä on enemmän tai vähemmän parisuhde-, perheenlisäys- ja perhekuviot kaikkine iloineen, suruineen, uhkineen ja mahdollisuuksineen olleet sekä parin vuoden takaa että aivan viime aikoina pinnassa keskusteluina ja omakohtaisesti koettuna, on aivan varma että elokuva joka näillä aseilla käy käsiksi ydinperheen idylliin, vaikuttaa näin taitavasti toteutettuna samalla tapaa kuin ydinkoe atollin ekosysteemiin.



Lisätään vielä viimeisimpään vuodatusylistykseeni sen verran, että pidin myös pienistä faustilaisista viittauksista, sekä Vukmirin perinteisen diabolisessa habituksessa että painoarvossa mitä kuvallinen ilmaisu ja Milos itse laittoivat allekirjoitetulle sopimukselle. Ja siitä käynnistyi pikahissi helvettiin...





P.S Se on tuttavien ja saman alan harrastajien kesken ihan Meller vaan...