Jason Bourne-sarja

Joulumielen nostamiseksi tuli pyhien aikana katsottua Bourne-trilogia kokonaisuudessaan. Kaikki kolme elokuvaa ovat kuluneen vuosikymmenen kärkikastia mitä vakavampaan toimintatrilleriin tulee ja on pieni ihme, kuinka korkeana taso säilyy kautta linjan.

Olen siinä käsityksessä, että Paul Greengrassin ohjaamat Bourne Supremacy ja Ultimatum ovat arvostetumpia kuin Doug Limanin ohjaama ensimmäinen osa Bourne Identity, mutta en käsitä miksi. Greengrassin siirryttyä ohjaajan tuolille elokuvat muuttuivat ulkoasultaan kenties realistisempaan suuntaan ylenpalttisen käsivarakuvauksen myötä, mutta se mitä realismissa saavutettiin, näyttävyydessä menetettiin. Supremacy ja Ultimatum ovat ajoittain aivan liian ahtaasti kuvattuja ja hektisesti leikattuja. Tietoinen tyyliseikka, toki, mutta ei mielestäni onnistunut ratkaisu. Bourne Identityn kohdalla toimintakohtaukset sekä ‑koreografiat ovat tyylikkäitä ja toiminta näyttävää, jatko-osissa taas kuvaus ja leikkaus pilaavat monta potentiaalisesti hienoa kohtausta. Itse valitsen ehdottomasti elokuvamaisen tyylittelyn, jos vaihtoehtona käsivarakuvauksen kautta luotu realisimi. Ajoittain Supremacy ja Ultimatum vaikuttavat suorastaan halvoilta ja tv-sarjamaisilta, sekä liian samasta puusta veistetyiltä. Bourne Identity erottuu sarjasta edukseen.



Vaikka ylle kirjoittamani varsin negatiiviselta vaikuttaakin, ovat myös molemmat jatko-osat mielestäni erittäin hyviä. Lähinnä jatko-osien keräämät kehut ensimmäiseen osaan nähden ihmetyttävät. Tuliko Bourne-sarjasta Greengrassin myötä jotenkin hyväksytympi ilmiö, jota myös "oikeat" kriitikot saavat diggailla, vai olenko yksin sitä mieltä että ensimmäinen osa on paras?

Minusta taas Greengrassin Bournet ovat loistavia. Minusta äijä hallitsee tyylinsä kympinarvoisesti. En minä näitä katso koreografioiden takia ja minusta on näissä agenttiseikkailuissa ihan jees että käsivarsikameralla ja leikkauksilla luodaan sellainen fiilis että "nyt on kova vääntö menossa" niin kuin joku sanoi tuossa Ninja Assassin ketjussa. Kunhan ohjaaja hallitsee tyylinsä kuten Greengrass minusta tekee. Mutta ymmärrä jo se joitain häiritsee. Myös tarinat ovat kahdessa viimeisessä osassa mielenkiintoisempia joskin samankaltaisia ja ennen kaikkea ne ovat romantiikkahömpötyksestä vapaita (muistaakseni). "Pahiksista" Chris Cooper on hyvä ykkösessä mutta kyllä kahden jälkimmäisen osan kolmikko Brian Cox, Joan Allen ja David Strathairn vetää pidemmän korren. Ei kyllä ykkösessäkään mitään vikaa ole mutta kyllä muistan että kaksi jälkimmäistä teki kovemman vaikutuksen.

Ensimmäisessä Medusa-elokuvassa on ainakin kolme seikkaa jotka estävät sen nousun päättyvän vuosikymmenen toimintaparhaimmistoon:

– Matt Damon on hyvin epäuskottava karatepotkija

– Chris Cooperin johtama konnaporukka on kliseinen ja sarjakuvamainen

– Ikäraja PG-13



Kahdessa seuraavassa elokuvassa realistisella kuvauksella, leikkauksella ja koreografialla onnistuttiin luomaan autenttista toimintaa, joka peittää Damonin heikkoudet toimintanukkena. 9/11 jälkeinen aikakausi toi CIA:n kätyreihin enemmän kylmää pahuutta. Ja kyllä vain, vaikka nämä myöhemmät elokuvat ovat niinikään PG-13, ikärajan alhaisuus ei korostu muuten hyvin aikuisissa elokuvissa, toisin kuin lapsekkaassa ykkösessä.



Greengrassin Medusat ovat nolkytlukulaisittain aikuisempia ja kyynisempiä, kun taas Limanin Medusaa fanittavat todennäköisesti ne joille Bondit ovat liian kypsiä agenttileffoja.

Greengrassin elokuvat ovat näitä muodikkaita IT-trillereitä, joita tehdään muutenkin ihan tarpeeksi (esim television 24). Toki viihdyttäviä ja tehokkaitakin elokuvia, vaikka leikkaustyyli onkin rasittava. Limanin Bourne on kuitenkin parempi elokuva. Hienoa on etenkin mainio tapahtumapaikkojen hyväksikäyttö. Leffan näkemisestä on monta vuotta, mutta muistan yhä eurooppalaiset lumiset kadut ja pellot. Greengrassin tuoreimman Bournen näin pari kuukautta sitten, enkä enää edes muista millä mantereella se tapahtui. Luultavasti vähän jokaisella, vaihtaen tapahtumpaikkaa viiden minuutin välein. Tällainen yliahtaminen ja identiteetin puute on ainakin itselläni alkanut viime vuosina pistää silmään aiempaa pahemmin.

Liman: ***½

Greengrassit: ***

Disco Studd ( 29.12.2009 15:39)

kun taas Limanin Medusaa fanittavat todennäköisesti ne joille Bondit ovat liian kypsiä agenttileffoja.

Heh heh. Itse en ole Bourne-sarjan suuri ystävä, mutta kyllä ne Bondit pesee niin kypsyydessä kuin viihdearvoissakin. Bourne-leffoista vaikutteita saanut Casino Royale on kyllä poikkeuksellisen hyvä Bond-leffa...

En oo kolmatta Bournea nähnyt., mutta kallistun GPOn ja HF:n kannalle, että eka Bourne oli parempi kuin toinen. Odotuksiin nähden kakkonen tuntuikin pettymykseltä, kun sitä oli laajalti hehkutettu mutta ei se saanut mitään kummempia väreitä aikaan, vaikka ihan pätevä toimintaleffa toki olikin. Tarina ei jaksanut kiinnostaa yhtä paljon kuin ykkösessä ja samoin se "intensiivinen" toiminta syö tehoja. Kannattaa tietysti tsekata myös kasari-Bourne Richard Chamberlainin mukaan...

Humphrey Bogart ( 29.12.2009 22:57)

eka Bourne oli parempi kuin toinen.

Humphrey Bogart ( 29.12.2009 22:57)

Kannattaa tietysti tsekata myös kasari-Bourne Richard Chamberlainin mukaan...

No just.

Disco Studd ( 29.12.2009 15:39)

Greengrassin Medusat ovat nolkytlukulaisittain aikuisempia ja kyynisempiä, kun taas Limanin Medusaa fanittavat todennäköisesti ne joille Bondit ovat liian kypsiä agenttileffoja.

Jep, ovat Greengrassin Bournet ensimmäistä osaa kyynisempiä ja sitä kyynistä trilleriä onkin WTC:n jälkeen ollut amerikkainen elokuva pullollaan. Sen takia hieman vanhanaikaisemmassa hengessä toimiva Bourne Identity onkin paljon pirteämpi tapaus. Ykkösen etuna oli myös se, että Cooperin "konnaporukka" ei ollut niin selkeästi paha, kuin myöhemmissä osissa omia etuja ajavat Isot Pomot, vaan liikuttiin enemmän harmaalla alueella.



PG-13 ei ole Bourne-elokuvissa häirinnyt itseäni lainkaan. Toiminta on ensimmäisestä osasta lähtien ihan riittävän rujoa, kun kyse kuitenkin on juonivetoisista trillereistä eikä täysiverisistä toimintaelokuvista, joiden pääasia on väkivallan esittäminen graafisesti ja riemulla.



Chamberlainin Meduusan näin joskus penskana televisiosta ja muistelen tykänneeni, vaikka jo silloin tuntui että Riku ei ole se luontevin valinta toimintarooliin. Täytynee jossain vaiheessa katsoa sarja uudelleen, jotta näkee kuinka vahvasti aika on kullannut muistot.

Hung Fist ( 29.12.2009 15:59)

Hienoa on etenkin mainio tapahtumapaikkojen hyväksikäyttö. Leffan näkemisestä on monta vuotta, mutta muistan yhä eurooppalaiset lumiset kadut ja pellot.

Itselleni Bourne Identityn mieleenpainuvin kohtaus on välienselvittely Clive Owenin kanssa lumisella pellolla. En osaa sanoa mikä tuossa kohtauksessa on niin tehokasta, mutta jotenkin kokonaisuus vaan toimii täydellisesti.



Olen samaa mieltä, että ensimmäisessä osassa kohtauksilla ja tapahtumapaikoilla on oma identiteettinsä, joka luo elokuvakokemuksesta huomattavasti jatko-osia rikkaamman kokemuksen. Supremacyn ja Ultimatumin maailma on harmaata ja kasvotonta kenttää, ihan sama missä päin maapalloa ollaan. Tämä luo toki mielikuvaa globalisaatiosta ja siitä, kuinka tiedustelun ja vasta-vakoilun alalla koko maailma on samaa saavutettavissa olevaa massaa, jos näin haluaa ajatella...

Disco Studd ( 30.12.2009 08:48)

Humphrey Bogart ( 29.12.2009 22:57)

Kannattaa tietysti tsekata myös kasari-Bourne Richard Chamberlainin mukaan...

No just.

Hyvähän toikin on. Ei ehkä mikään toimintaelokuva nykystandardeilla mitattuna, mutta täysin kompetentti filmatisointi kirjasta. (Kirjakin taisi olla hyvä, jos genrestä diggaa. Mä diggasin skidinä, jolloin tuli vedettyä nämä Ludlumit ja Clancyt ahmimisikäisen innolla.)



Ei näissä uusissakaan filmeissä mitään suurempaa vikaa ole. Matt Damon on vähän kiikunkaakun.

G.P.O. ( 30.12.2009 09:58)

Disco Studd ( 29.12.2009 15:39)

Greengrassin Medusat ovat nolkytlukulaisittain aikuisempia ja kyynisempiä, kun taas Limanin Medusaa fanittavat todennäköisesti ne joille Bondit ovat liian kypsiä agenttileffoja.

Ykkösen etuna oli myös se, että Cooperin "konnaporukka" ei ollut niin selkeästi paha, kuin myöhemmissä osissa omia etuja ajavat Isot Pomot, vaan liikuttiin enemmän harmaalla alueella.

En kyllä allerkirjoita tuota. Joan Allenin Pamela Landy oli minusta ainoa "harmaalla alueella" toimija. Kun taas Cooper, Cox ja Strathairnin hahmojen motiivit olivat ammatillinen valtapeli tai muuten oma hyöty.

kyllä nämä ihan kovaa toimintaa ovat, ralliosuudet toimii. kännyköitten kanssa ei näpräilty ihan departed-mittakaavassa vaikka uutta agenttiteknologiaa taas esiteltiin kovasti. jonain päivänä nekin on sitten camp-huumoria. se yks hemaiseva kimuli mikä tuossa pyörii niin oli aika mitäänsanomaton näyttelijäsuoritus, kiiltokuvamainen.

jos Bourne ja Bond tappelis, kumpi voittais?



alkujaan tuli kiinnostuttua näistä kun oli muistikuvia siitä vanhasta Richard Chamberlain-TV-versiosta.

se voi kyllä olla pahoin muistojen kultaama.

Tuoppi ( 31.12.2009 10:20)

En kyllä allerkirjoita tuota. Joan Allenin Pamela Landy oli minusta ainoa "harmaalla alueella" toimija. Kun taas Cooper, Cox ja Strathairnin hahmojen motiivit olivat ammatillinen valtapeli tai muuten oma hyöty.

Minusta ensimmäisessä osassa Cooperin hahmo oli vielä sellainen tyypillinen kusipäinen CIA-pomo, eikä omaan laskuunsa projekteja tehtaileva roisto, kuten jatko-osien iso kihot. Sitä tarkoitin harmaalla alueella. Pamela Landy taas oli selkeästi hyvis = ei ylimääräisiä vehkeilyjä mihinkään suuntaan.

Cooperin hahmo oli tietokoneita täynnä olevassa kliseisessä "komentohuoneessa" latteuksia huuteleva kliseekimppu, jossa ei ollut persoonallisuuden häivääkään harmaan sävyistä puhumattakaan. Muiden leffojen pomohahmot olivat monisävyisemmin kirjoitettuja eikä hahmojen kortteja paljastettu saman tien mikä teki heistä huomattavasti mielenkiintoisempia.

En ole koskaan täysin ymmärtänyt Bourne-elokuvien valtaisaa suosiota enkä varsinkaan allekirjoita moneen kertaan kuultua väitettä, että kyseessä olisi "ajattelevan miehen toimintaviihde." Käsikirjoitustensa puolesta Bournet ovat sitä samaa kauraa CIA-salaliitoista, oman onnensa nojaan hylätystä agentista/ammattitappajasta muistinmenetyksineen ja aivopesuineen (

mm. Long Kiss Goodnight, Mies kylmästä, Mantsurian kandidaatti, Who Am I?, Unknown, Shooter), mitä trillerigenre on tarjonnut jo vuosikymmenten ajan. Sarjakuvan – ja sittemmin pelin & filmatisoinnin – puolella XIII on huomattavan paljon velkaa Robert Ludlumin tuotannolle ja merenrantaan huuhtoutuneelle Bournelle. Kovin ovat koluttuja ne ladut, joilla adhd-kamera kulkee ja ihmettelen suuresti miksi Ludlumin alkuperäisteoksista on kelpuutettu mukaan vain kirjojen nimet.

Pidin (ja pidän edelleen) kovasti Richard Chamberlainin tähdittämästä Bourne Identity ‑minisarjasta enkä vähiten siksi, että kyseessä on suht uskollinen adaptio kirjasta. Itselleni Bournen hahmon viehätys oli kolmoispersoonallisuus, jonka varaan ensimmäisen kirjan & minisarjan jännitys tehokkaasti rakentui. Vaikka Chamberlain ei ollutkaan se pätevin actionsankari, oli hänen kuivakka joka-mies-olemuksensa uskottava nimenomaan salaiselle agentille, jonka toimenkuvaan kuuluu sulautua harmaaseen massaan missä päin maailmaa tahansa.



Matt Damonin parkourbourne on näppäristä taistelutaidoistaan huolimatta hengetön ja auttamattoman tylsä yhden tempun poni, jonka tekemisistä on vaikea välittää. Uudet Bournet kulkevat myös pitkälti saman väsähtäneen kaavan mukaan: hötkyilyä yhdestä Euroopan harmaasta kaupungista toiseen, hektistä aseetonta taistelua, hektistä autotakaa-ajoa ja sitten piipahdus johonkin auringon paahtamaan lokaatioon, johon yleensä liittyy katoilla juoksentelua ja/tai lisää hektistä aseetonta taistelua ja/tai kaahailua ahtaissa olosuhteissa.

Joka leffaan Bournelle löytyy vastustajaksi geneerinen bad ass-kohtalotoveri, jonka niputtamisessa hänellä ei kuitenkaan ole minkään valtakunnan vaikeuksia. Kimpoilevan kaupunkimatkailun lomassa leikataan operationaalisiin keskuksiin, joissa tiedustelupalvelun pikkupomot/osastopäälliköt laukovat "Bourne is off the grid!" ja "Bourne has just popped back on the grid!" ‑tyylisiä repliikkejä. Plääh. No joo, nyt on tilityksessä ankaraa kärjistystä, mutta menköön... Ei siis minun teekupilliseni, mutta pisteet Kali Escriman käytöstä taistelukohtauksissa.