Rockelokuvafestivaali Rokumentti 11.-15.2009 Joensuussa

t0mmi 23.10.2009 10:10

Marraskuussa järjestettävän Rokumentti rockelokuvafestivaalin ohjelmisto on valmistunut. Festivaaleilla esitetään yli neljäkymmentä elokuvaa rock-musiikista ja sen liepeillä olevista ilmiöistä. Rokumentin vuoden teeman mukaisesti festivaalia vietetään seksin, päihteiden ja rokkenrollin merkeissä. Ennätyksellisen perinpohjaisessa ohjelmistossa käsitellään legendaarista rock'n'roll-lausahdusta monesta eri kulmasta. Festivaaliohjelmistossa on lukuisia Oscareita voittaneita ohjaajia sekä palkittuja teoksia. Festivaalin avaa Hannes Stöhrin lämmin draama

Berlin Calling ja päättää David Guggenheimin It Might Get Loud, joka on viime vuosien parhaita musiikkidokumentteja.



Paheellisuuden lisäksi Rokumentissa otetaan kantaa paremman maailman puolesta. Suffering and Smiling –dokumentti kertoo Nigerian ongelmista Fela ja Femi Kutin musiikin kautta. Elokuvan ohjaaja Daniel Ollman saapuu myös Rokumentin vieraaksi. Kansainvälistä väriä edustavat 9to5: Days in Porn ‑elokuvan ohjaaja Jens Hoffman sekä Flick-kauhuelokuvan tekijät Rik Hall ja David Howard.



Ohjelma + infot: http://www.rokumentti.com/2009/
Young Hova 23.10.2009 10:16

It Might Get Loudia en jaksanut millään Berliinissä loppuun asti.