Vinokino 2009

Humpuuki 19.10.2009 22:03

18. Vinokino ylittää ja rikkoo rajoja





Vuoden 2009 Vinokino – Lesbo- ja homoelokuvien festivaalilla nähdään queer-elokuvia, kokeellisia kotimaisia ja eri kulttuurien kohtaamisia.



Vinokino-elokuvafestivaali tuo Suomen kaupunkien valkokankaille tänä vuonna runsaan joukon elokuvia mainstreamin ulkopuolelta. Underground, avantgarde ja kokeellisuus ovat ohjelmistossa tänä vuonna vahvasti läsnä.



Erityisesti dokumenttielokuvien teemana on queer. Elliat Graney-Saucken ohjaama Travel Queeries (2009) kertoo queer-aktivisteista eri puolilla Eurooppaa. It Came From Kuchar (ohj. Jennifer Kroot, 2009) puolestaan esittelee amerikkalaisen underground-elokuvan omalaatuiset veljekset Mike ja George Kucharin.



Festivaalin kotimainen valikoima liikkuu sekin valtavirran toisella puolen. Kokeelliset kotimaiset ‑näytökseen on koottu 2000-luvulla tehtyjä lyhytelokuvia, joissa seksuaalisuutta ja sukupuolta käsitellään kokeellisen elokuvan eri keinoin.



Rajat ylittyvät ohjelmistossa myös maantieteellisesti. Englantilainen I can’t think straight (ohj. Shamim Sarif, 2007) kertoo kulttuurirajat ylittävästä rakkaudesta. Elokuvaa on markkinoitu pilke silmäkulmassa sanoin ” just another British, Indian, Muslim, Arab, Christian, lesbian romantic comedy”. Roberto Castón ohjaamassa Anderissa (2009) puolestaan kohtaavat espanjalainen maatilallinen ja perulainen maahanmuuttaja. Elokuva kilpailee EU:n parlamentin LUX-elokuvapalkinnosta.



Vinokino esittää myös Markku Heikkisen Itä-Euroopan homopornoteollisuuteen pureutuvan All Boys – Poikien bisnes dokumenttielokuvan kaikissa festivaalin näytöskaupungeissa. Dokumenttielokuva sai ensi-iltansa Vinokinon Helsinki Pride ‑näytöksissä kesäkuussa.





Vinokino 2009:

Turku 23.–25.10.2009

Helsinki 30.10.–1.11.2009

On the Road: Tampere, Oulu, Jyväskylä 27.10.–8.11.2009



Tervetuloa!





www.vinokino.fi

http://www.facebook.com/home.php#/event.php?eid=274308310061&index=1
Flash 19.10.2009 22:34

Harmi kun Kuchar-dokkari on sunnuntaina klo 13.30. NV-yön jälkeen ei taida millään venyä tuohon.