Godard

Made in U.S.A (1966)



Ensimmäisen kerran kun näin tämän elokuvan en ymmärtänyt alkuunkaan mitä Godard ajoi dekkarillaan takaa. Gangsterit, poliisit ja agentit, taustalla häilyvä poliittisuus, komediallisuus, tarinan rikkonaisuus, sekä ylilyödyt hahmot eivät tuntuneet johtavan oikein mihinkään. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna taisin inhota koko elokuvaa tuolloin.



Nyt koitti siis toisen kierroksen vuoro ja nähtävästi riittävästi aikaa on ehtinyt kulua tässä välissä. Tai ehkä tähän elokuvaan tarvitaan juuri oikea mielentila ja satuin olemaan sellaisessa raskaan, pitkän ja suoraan sanottuna vittumaisen työpäivän päätteeksi. Ehkä tämä elokuva pitääkin katsoa ärsytettynä ja hiukan elähtäneenä, jotta Godardin palapeli ja komedia lähtee aukenemaan. Tai mistä sitä tietää.



Joka tapauksessa Anna Karina on rakkaansa kuolemaa tutkiva ja samalla ainakin puolittain kostoa etsivä Paula Nelson. Godardin toinen luottonimi László Szabó edustaa vastapuolta, tai jotain vastakkaiseksi voimaksi miellettävää ja kertomus poukkoilee dekkareista tutuista kohtauksista toisiin. Komediaa luodaan asioiden vinolla ja hienoisella överiksi vetämisellä, neljännen seinän toistuvalla rikkomisella sekä keskusteluilla, jotka tuntuvat olevan hetkittäin lähes tajunnanvirtaa (mitä ne luultavasti kuitenkaan eivät ole). Outo ja kummallinen – mutta samalla erittäin hieno elokuva.

Meller ( 24.5.2012 20:14)

k-mikko ( 24.5.2012 19:50)

Katon tuosta digiboksilta Alphavillen ja sitten saatte pitää Godardinne.

Paljon mitään herra Godardia ole katsonut... mutta mä kyllä tykkäsin Week Endista ja uskallan suositella k-mikolle herran juttujen ja kirjoittelun perusteella.

Oon kyllä aika sata varma, ettei herra ei pidä tästäkään. Katsoin juuri ja tuo osottautui aivan hirveeksi artsyilyksi. Ehkä se sietämättämin Godard Helas pour moin jälkeen.

Masculin Feminin (1966)


Jean-Pierre Léaudin ja monellakin tapaa epätasaisen naiskolmikon johtama elokuva on taas jotain muuta. Godard rakentelee nuorten ihmissuhteista sotkusta, monisäikeistä ja paikoin hämmentävääkin shakkia, jossa tunteet lyövät ranskalaiseen tapaan korkealle ja usein. Kuvavirran mukaan viskataan jälleen tekstejä ja ääniraidallakin mestari Godard harrastaa kikkailua, mutta tällä kertaa – ainakin omasta mielestäni – tarina pysyy tehokeinojen edellä. Ei mikään selkein miehen töistä, mutta perinteisempää tarinankerrontaa kaipaaville varmasti elokuva sieltä mestarin helpommasta päästä.

In Praise of Love / Éloge de l'amour (2001)


Siitä on neljä ja puoli vuotta näemmä, kun viimeksi näin tämän projektista kertovan – niin, onko tämä nyt projekti, luonnos, ajatusten virta vai ihan oikea elokuva? Ajan kululla on Godardin elokuvissa ollut jo pitkään lähinnä viitteellinen rooli, mutta nyt mennyt ja nykyisyys on käännetty täysin päälaelleen, eli alussa on loppu ja sitä kohti kuljetaan sitten omalla tavallaan johdonmukaisesti, järjestelmällisesti ja godardmaisella tavalla jopa loogisesti.