Äänipelle tulee taas

Lauri Lehtinen 5.11.2008 15:53
Poliisiopisto-elokuvien tähti Michael Winslow Suomeen

– Stand up ‑esitys maaliskuussa Helsingin Kulttuuritalossa!

Poliisiopisto-elokuvista koko maailman tietoisuuteen noussut yhdysvaltalainen koomikko Michael Winslow saapuu esiintymään Suomeen. ”Kymmenen tuhannen äänitehosteen mieheksi” kutsuttu Winslow pitää ainutkertaisen stand up –komiikan illan Helsingin Kulttuuritalossa lauantaina 7. maaliskuuta. Lisäksi lavalla nähdään kotimaisina tähtinä stand up –koomikot Niko Kivelä ja Sami Hedberg.

Lipunmyynti Michael Winslow’n stand up –iltaan on jo alkanut Menolipussa osoitteessa www.menolippu.fi. Lippupalvelun lippukaupoissa ja puhelinpalvelussa lipunmyynti alkaa maanantaina 10. marraskuuta. Lippujen hinnat ovat 37 euroa (+ lippukauppojen toimituskulut alk. 1,50 e).

Michael Winslow on todellinen komiikan mestari ja äänenkäytön valtias. Hänen ainutlaatuinen imitointitaitonsa tarjoaa ennennäkemättömän esityksen kaikille taidokkaan komedian ystäville. Poliisiopiston lisäksi Winslow on nähty myös mm. Mel Booksin Avaruuspoltsit-elokuvassa sekä kuultu äänenä Gremlins-riiviöt sekä Paluu tulevaisuuteen ja Terminaattori-elokuvissa.

Vuonna 1958 Washingtonin osavaltiossa syntynyt Michael Winslow eli lapsuutensa paikallisessa lentotukikohdassa. Hänellä ei ollut ystäviä ja niinpä hän alkoi imitoida erilaisia ääniä, kuten elämiä, moottoriajoneuvoja ja lentokoneita saadakseen itselleen lohtua yksinäisyyteensä. Lopulta Winslow’sta kehittyi niin taitava erilaisten äänten imitaattori, että häntä alettiin kutsua "kymmenen tuhannen äänitehosteen mieheksi".

Winslow kohtasi läpimurtonsa vuonna 1984, kun elokuvaohjaaja Hugh Wilson ja tuottaja Paul Manslanski tulivat katsomaan hänen stand up ‑esitystään Long Beach –teatteriin Floridassa. Winslow esiintyy Count Basie Orchestran lämmittelijänä. Wilson ja Manslanski ihastuivat Winslow’n esitykseen välittömästi ja kirjoittivat hänelle osan suunnitteilla olleeseen Poliisiopisto-elokuvaan. Winslow’sta tuli niin suosittu, että hänen esittämänsä Larvell Jones on ainoa henkilöhahmo, joka esiintyy jokaisessa seitsemässä elokuvassa sekä elokuvista tehdyssä televisiosarjassa.

Michael Winslow sekä Niko Kivelä ja Sami Hedberg Kulttuuritalossa Helsingissä 7. maaliskuuta. Liput 37 euroa (+ lippukauppojen toimituskulut alk. 1,50 e). Stand up –komiikan ilta alkaa klo 20.00, ja ovet aukeavat klo 19.00.
Antti Tohka 5.11.2008 16:00
Lauri Lehtinen ( 5.11.2008 15:54)

Tovrleaf?
Tovrleaf 5.11.2008 20:07

Arvaa uudestaan. Voin kyllä antaa osoitteen ja puhelinnumeron, sen verran monta kertaa erehdytty ja lähestytty.

Lauri Lehtinen 25.2.2009 15:51
Michael Winslow’n maaliskuinen show siirtyy syksylle

– Stand up ‑esitys 25.9 Helsingin Kulttuuritalossa!

Poliisiopisto-elokuvista koko maailman tietoisuuteen nousseen yhdysvaltalaisen koomikon Michael Winslow’n Suomen-vierailu siirtyy maaliskuulta syyskuulle. Siirron syynä on Winslow’n elokuvaprojektien venyminen. Samalla siirtyy keväästä syksyyn koko Winslow’n Euroopan-kiertue. Alun perin 7.3. suunniteltu show Helsingin Kulttuuritalossa ei siis toteudu, vaan uusi esityspäivä on perjantai 25.9.

Maaliskuun esitykseen ostetut liput käyvät sellaisenaan syyskuun esitykseen. Vaihtoehtoisesti ne voi palauttaa lippukauppoihin. Lippuja on myytävänä Menolipussa ja Lippupalvelussa 37 euron hintaan.

Michael Winslow on todellinen komiikan mestari ja äänenkäytön valtias. Hänen ainutlaatuinen imitointitaitonsa tarjoaa ennennäkemättömän esityksen kaikille taidokkaan komedian ystäville. Poliisiopiston lisäksi Winslow on nähty myös mm. Mel Booksin Avaruuspoltsit-elokuvassa sekä bla bla

Ainakin eräs kasariviihteen ystäviä rassannut päällekkäisyys hävisi peruutuksen myötä, nyt voi 7.3. mennä katsomaan leikkaamattomia Huumekaappareita (5 euroa) eikä silti missaa Äänipelleä (37 euroa).
Flash 21.6.2010 15:01

Äänipelle tulee taas:

Viime syyskuussa loppuunmyydylle Kulttuuritalolle esiintynyt huippukoomikko ja Poliisiopisto-elokuvien tähti Michael Winslow saapuu jälleen Suomeen! Winslow nähdään huikeassa show’ssaan Helsingin Kulttuuritalossa 8. lokakuuta. Suuren stand up –illan täydentää lukusia komediapalkintoja voittanut brittinäyttelijätär Nina Conti, joka on tullut tunnetuksi. Liput maksavat 42.90 euroa, ja ne ovat jo myynnissä Menolipussa.
Disco Studd 12.8.2013 20:21
Flash (21.6.2010 15:01)

Äänipelle tulee taas:

Ja taas