Susumu Hani: Aido: Slave of Love

Seuraavana vuorossa olevan Susumu Hanin

Aido: Slave of Love (1969) ‑leffan kohdalla on kuulemma mokattu: norjaksi tekstitettyyn kopioon ei ole ehditty hoitaa elektronista tekstitystä suomeksi. Hieman ikävää erityisesti sellaisille katsojille, jotka tällaisissa tapauksissa mieluummin paikkaisivat katsomatta jättämisen dvd:ltä, sillä mitä ilmeisimmin kyseessä on huippuharvinainen elokuva (ei yhtään ainoata ratingiä IMDB:ssä), jota ei noin vain hankita ymmärrettävänkielisenä kotitallenteena. Itse tietenkin suosin norjalaista 35mm vintage-printtiä.

Toi alkaa tuntua Orionin tämän vuoden peruskuviolta, sillä sama kiva ilmiö olisi toteutunut kevättalvella Goyokinin ja Time Slipin Norja-printtien esityksissä ellen olisi rekrytoinut niihin itse kääntäjää (e-tekstityksessä myös Shocky antoi arvokasta apua). Aido: Slave of Loven epäilemättä olemattomat katsojamäärät tuntuvat jos ei ansaituilta niin täysin ymmärrettäviltä; ymmärrettävän kielen puuttuminen elokuvasta on kuitenkin melkoista minimitason alittamista "levittäjältä".



Itse en aio tätä kiinnostavalta vaikuttavaa leffaa käännöskökköilyn takia skipata (varsinkin kun Oslon printit ovat usein olleet aika timanttisia) ja oikealla asenteella otettuna norsk text voi jopa lisätä paketin perverssiä vetovoimaa, mutta katsotaan nyt paljonko norjaa ehdin opetella päivässä.

Flash ( 13.10.2008 18:15)

Seuraavana vuorossa olevan Susumu Hanin Aido: Slave of Love (1969) ‑leffan kohdalla on kuulemma mokattu: norjaksi tekstitettyyn kopioon ei ole ehditty hoitaa elektronista tekstitystä suomeksi. Hieman ikävää erityisesti sellaisille katsojille, jotka tällaisissa tapauksissa mieluummin paikkaisivat katsomatta jättämisen dvd:ltä, sillä mitä ilmeisimmin kyseessä on huippuharvinainen elokuva (ei yhtään ainoata ratingiä IMDB:ssä), jota ei noin vain hankita ymmärrettävänkielisenä kotitallenteena. Itse tietenkin suosin norjalaista 35mm vintage-printtiä.

Äärimmäisen tyyliteltyä ja miellyttävästi soljuvaa (ymmärsitpä niukahkoa dialogia tai et) eroottista kummitusdraamaa ja yksinäisyyttä moderneissa kaupunkipuitteissa. Toisin sanoen sympaattinen erikoisuus, joka ilman muuta kannatti katsoa, muutamista tylsistä osuuksista huolimatta.



Nekrofilia-sivuteemasta huolimatta tyylilaji ei ole niinkään seksploitaatiota tai horroria, vaan "head cinemaa" jossa on epäilemättä huumeklassikon aineksia, liekö sattumaa että myös Dr Subutex Pentti Karvonen oli kehissä eilisillan skriinauksessa. Susumu Hanin huippuhiotut äänitaustat ja hallitun maagiset värit saavat useimmat psykedeeliset leffat tuntumaan tökeröiltä. Pidin myös tokiolaisdiskosta, jossa soitettiin The Doorsia! Toinen ja vika näytös perjantaina 21.00.