MusiXine-elokuvat Oulun Musiikkivideofestivaaleilla

OMVF 17.7.2008 13:32

SUOMALAISELOKUVISTA MUKAAN JOUKO AALTOSEN PUNK-ELOKUVA





Kansainväliseen musiikkielokuvakilpailu MusiXineen on valittu kahdeksan

elokuvaa. Kilpasarja esittelee kansainvälisen kattauksen dokumenttielokuvia,

jotka antavat useita erilaisia näkökulmia musiikkiin, sen tekemiseen ja

siihen liittyviin ilmiöihin. Mukaan kelpuutetut elokuvat kertovat tarinoita

tinkimättömistä taiteilijoista työnsä äärellä, tutkivat taiteen ja

politiikan suhdetta sekä esittelevät musiikkityylejä romanialaisesta

elektrosta aina vaihtoehtorockiin ja espanjalaiseen populaarimusiikkiin.



MusiXine-elokuvat esitetään kahteen kertaan Oulun

Musiikkivideofestivaaleilla 20.-24.8.2008. MusiXine-palkinnot jaetaan

Lammassaaren Juhlateltalla sunnuntaina 24.8. järjestettävällä

päätöspiknikillä. Pääpalkintona on Oulun Musiikkivideofestivaalien

lahjoittama 5000 euroa tuomariston valitsemalle parhaalle elokuvalle.



MUSIXINE 2008:

1. Electro (ohj. Matei-Alexandru Mocanu)

Romania – 2007 – 52min – Betacam SP.



Kommunistidiktatuurin vuoksi populaarikulttuurilta pitkään suojassa elänyt

romanialaisnuoriso on löytänyt electro-musiikista trendikkään harrastuksen.

Electro on mielenkiintoinen sukellus paljon musiikkielokuvissa käsiteltyyn

aiheeseen, mutta nyt syrjäisemmän maan näkökulmasta. Dokumentissa

intohimoiset dj:t ja klubbaajat ruotivat elektro-kulttuuriin liittyviä

ilmiöitä piratismista päihteisiin.



NÄYTÖKSET: ke 20.8. klo 14, pe 22.8. klo 20 (Plaza 4)



2. It's Hard to Be a Rock 'n Roller (ohj. Gunhild Asting)

Norja – 2006 – 90min – 35mm.



Dokumentti sijoittuu pieneen norjalaiskylään, jossa kehitysvammaisten

toimintakeskuksessa häärii ahkerasti harjoitteleva ja keikkaileva

kymmenhenkinen bändi. Paikallisen suosion innoittamana yhtyeen laulaja Tor

haaveilee rock-tähteydestä metallibändissä, mutta muut toppuuttelevat häntä

yhteishenkeen vetoamalla. Elokuva on lämminhenkinen muistutus musiikin

parantavasta ja yhdistävästä voimasta.



NÄYTÖKSET: ke 20.8. klo 16, pe 22.8. klo 18 (Plaza 4)



3. Joaquin Sabina – 19 days and 500 nights (ohj. Ramón Gieling)

Alankomaat – 2008 – 86min – DigiBeta.



Taitavasti rakennettu dokumentti palvotusta espanjalaisrunoilijasta ja

laulajasta, jonka faneiksi mm. Fidel Castro ja Pedro Almodovar lukeutuvat.

Aivohalvauksen jälkeen erakoituneen Sabinan ystävät, rakastajat ja

työtoverit istutetaan tämän kodiksi lavastettuun studioon, jossa he kertovat

karismaattisen taiteilijan vaikutuksesta elämäänsä. Elämäntarina lomittuu

toipuneen Sabinan konserttiin täpötäydellä härkätaisteluareenalla.



NÄYTÖKSET: ke 20.8. klo 18, pe 22.8. klo 16 (Plaza 4)



4. Punk – Tauti joka ei tapa (ohj. Jouko Aaltonen)

Suomi – 2008 – 90min – 35mm.



Kiihkeään rytmiin leikattu dokumentti kertoo suomalaisen punkin historian

sekä musiikillisesta että yhteiskunnallisesta näkökulmasta 1970-luvun

lopulta nykypäivään. Elokuva välittää aatteen sitkeän palon haastattelujen

ja keikkataltiointien kautta: punkkia tekee uusi sukupolvi, mutta myös

vanhat konkarit jatkavat valitsemallaan tiellä.



NÄYTÖKSET: ke 20.8. klo 20, pe 22.8. klo 14 (Plaza 4)



5. The Red Elvis Der Rote Elvis (ohj. Leopold Grün)

Saksa – 2007 – 90min – Digibeta.



Kommunismiin hurahtaneesta laulavasta italowestern-näyttelijästä Dean

Reedistä tuli kylmän sodan aikaan sosialististen maiden juhlituin poptähti.

Dokumentti on paljon muutakin kuin 1970-luvun vasemmistolaiskitschiä

esittelevä elokuva. Paitsi taiteesta ja politiikasta, elokuva kertoo myös

karun tarinan suosion hinnasta.



NÄYTÖKSET: to 21.8. klo 14, la 23.8. klo 18 (Plaza 4)



6. Sanctuary: Lisa Gerrard (ohj. Clive Collier)

Iso-Britannia – 2006 – 90min – Digibeta.



Australialaissyntyisen Lisa Gerrardin ihmeellinen ääni on käsite

vaihtoehtomusiikin kuuntelijoille. Dead Can Dance ‑yhtyeen perustamisesta

80-luvulta lähtien Gerrard on lumonnut tunteisiin vetoavalla musiikillaan -

nyttemmin myös palkittuna elokuvamusiikin säveltäjänä (Gladiator,

Valasratsastaja). Voimakas visuaalinen kerronta myötäilee sekä taiteilijan

että hänen yleisönsä kokemuksia musiikista.



NÄYTÖKSET: to 21.8. klo 16, la 23.8. klo 16 (Plaza 4)



7. Scott Walker – 30 Century Man (ohj. Stephen Kijak)

Iso-Britannia, Yhdysvallat – 2006 – 95min – 35mm.



Scott Walker – 30 Century Man on otteessaan pitävä kehityskertomus

mystisestä muusikosta, jonka ura kulkee viihdemusiikin ammattilaisesta

vuosikymmenen hiljaiselon jälkeen avantgarden guruksi. Walkerin ihailijoiksi

tunnustautuvat monet arvostetut rock-muusikot Jarvis Cockerista David

Bowieen. Walkerin ainutlaatuista luomistyötä päästään lopulta seuraamaan

myös studioon.



NÄYTÖKSET: to 21.8. klo 18, la 23.8. klo 14 (Plaza 4)



8. Sonic Youth: Sleeping Nights Awake (ohj. Michael Albright)

Yhdysvallat – 2006 – 84min – Digibeta.



Dokumentti on seitsemän nuoren utelias matka suositun vaihtoehtorockin

vaikuttajan Sonic Youthin konserttiin ja takahuoneeseen. Bändi on

kuvaajiensa kanssa silminnähden rentoutunut ja nuoret onnistuvat löytämään

oleellisen vilpittömällä lähestymisellään. Elokuva on tervetullut ja tuore

tuulahdus konserttitaltiointien kirjavaan joukkoon. Elokuva on osa ohjaajan

perustamaa Project Moonshinea, jossa nuoret pääsevät tutustumaan elokuvan

tekoon dokumentoimalla itselleen tärkeitä tapahtumia.



NÄYTÖKSET: to 21.8. klo 20, la 23.8. klo 12 (Plaza 4)



MusiXine-elokuvia esitetään Finnkinon Plaza 4 ‑teatterissa keskiviikosta

lauantaihin 20.-24.8.2008. Elokuvat on tekstitetty joko suomeksi tai

englanniksi. Elokuvalipun hinta on 4 €/ näytös. Lippuja myydään

Kulttuuritalo Valveen lippumyymälästä, Hallituskatu 7, p. 08 5584 7575,

avoinna ke-su klo 12-19. Lipunmyynti alkaa perjantaina 1.8.2008. Lippuja voi

myös VARATA ennakkoon heinäkuun loppuun saakka: ennakko(at)omvf.net

(lunastus Valveen lippumyymälästä elokuussa).



LISÄTIETOJA: WWW.MUSIXINE.COM
CaseyRypäle 31.7.2008 02:56

4. Punk – Tauti joka ei tapa (ohj. Jouko Aaltonen)



Suomi – 2008 – 90min – 35mm.



NÄYTÖKSET: ke 20.8. klo 20, pe 22.8. klo 14 (Plaza 4)



kertauksena vielä boldina, tätä ei varmaan hevillä eikä punkilla missään muualla hetkeen näe
Antti Näyhä 31.7.2008 10:25

Aaltosen punk-leffa oli todella positiivinen yllätys. Suositellaan kaikille.