Takeshi Kitano

Lauri Lehtinen ( 23.9.2010 06:50)

Maailman viidestuhannes Macbeth-tyyppinen gangsterileffa ja kahdeskymmenestuhannes Macbeth-tyyppinen valtataisteluleffa... Jos Shogun's Samuraista poistaisi todella luonteikkaan Sonny Chiban niin vähän samanlaista lautapeliähän se on kuin Outrage tai joku muu lautapeli.

Heh, olet varmasti tässä oikeassa, mutta minkälaisia muita gangsterileffoja sitä sitten on? Meillä on tämä Macbeth (vai olisiko tämä lähempänä Titus Andronicusta tai Kuningas Learia, koska mitään juonittelevaa eukkoa ei ole kuvioissa...) ‑aihe ja sitten on ns. "ryysyistä rikkauksiin" sekä kolmantena "huipulla tuulee." Noin viisikymmentätuhattaseitsemän gangsterielokuvaa perustuu näihin kolmeen perusideaan. En mä ainakaan muistaakseni ole tarinan puolesta nähnyt mitään "uutta" gangsterielokuvaa sitten sen jälkeen, kun olen ensimmäiseni nähnyt joskus 80-luvulla. Musta on hedelmällisempää kiinnittää huomiota niihin pieniin nyansseihin jotka erottavat variaatiot toisistaan, kuin kelata sitä että jahas, Kummisetä teki tämän jo.



Mielestäni elokuvan hyvyyttä tai huonoutta ei mitata sillä, tuoko tai sanooko se jotain uutta... jos joskus erittäin harvoin näin sattuu käymään, se on lähinnä vain bonusta.



edit: Ai niin yksi asia unohtui vielä. Jos jotain poikkeuksellista muihin gangsterielokuviin verrattuna etsii, niin se löytyy roolituksesta. Elokuvassahan ei ole oikeastaan päähenkilöä ollenkaan: Esimerkiksi Kitano ei ole pääosassa, sen paremmin kuin kukaan muukaan yakuza. Pääosassa onkin koko yakuzatouhu. Tämä alleviivaa juuri sitä ihmis-lautapelimäisyyttä. Yksilöillä ei ole väliä, kaikki ovat tasa-arvottomia ja korvattavissa.

Red Right Hand ( 23.9.2010 09:33)

Yksilöillä ei ole väliä, kaikki ovat tasa-arvottomia ja korvattavissa.

Näin se menee mutta ei ole epäolennaista mainita, että nimenomaan tämä oli esikoisohjauksen eli Violent Copin loppupointti eikä niin tuore idea silloinkaan (80-90-lukujen taitteessa). Se että maailmankuvassa yksilöt ovat merkityksettömiä ei ennen johtanut siihen, että lähes kaikki henkilöt jäisi persoonattomiksi ja ohikiitäviksi. Toisaalta Outragen hahmojen etäisyys ja kertakäyttöisyys ei vielä itsessään tuota kunnollista ulkopuolisen näkökulmaa valtamekanismeihin, jos muutamaa komeaa lintuperspektiivi-otosta ei lasketa. Tämän voi halutessaan selittää taitelijan ismistä toiseen ‑kasvutarinana, "humanismista nihilismiin" (en usko. että Kitano allekirjoittaisi tällaisia oppisuuntia), mutta kun läpimurtoleffoissakin mentiin vahvasti kielteisen kautta, niin yhtä hyvin voi väittää, että kyseessä on enemmänkin väkivaltaa ympäröivän skaalan supistaminen. Näyttää ulospäin populaaritaiteellisen oman tien kulkijan uhmakkuudelta, voi olla pohjimmiltaan ideoiden hupenemista.

VET ehkä hieman yllättävänkin ymmärtäväisellä linjalla

Outragen kanssa



Japanilainen toimintaelokuva, jossa runsaasti realistista osin veristä väkivaltaa, joka kuitenkin melko tyyliteltyä ja kerronnan kannalta perusteltua. K-15



– http://194.86.21.5/elokuvahaku/EH1210.aspx?ID=465319&lcid=1035

Hyllystä löytyy vajaa kymmenkunta.Sonatine ja Hana-Bi eivät oikein kolahtaneet.Ennakko-odotukset olivat varmaan liiankin korkealla koska aika kova maine kyseisillä tekeleillä on.Noiden lisäksi on katsottu toistaiseksi violent cop&brother ja ne taas ovat erittäin erinomaisia

Hung Fist ( 21.12.2010 20:48)

VET ehkä hieman yllättävänkin ymmärtäväisellä linjalla Outragen kanssa



Japanilainen toimintaelokuva, jossa runsaasti realistista osin veristä väkivaltaa, joka kuitenkin melko tyyliteltyä ja kerronnan kannalta perusteltua. K-15



– http://194.86.21.5/elokuvahaku/EH1210.aspx?ID=465319&lcid=1035

Kepeän leppoisa Zatoichi taas oli K-18...

JariM ( 23.12.2010 11:53)

Hung Fist ( 21.12.2010 20:48)

VET ehkä hieman yllättävänkin ymmärtäväisellä linjalla Outragen kanssa



Japanilainen toimintaelokuva, jossa runsaasti realistista osin veristä väkivaltaa, joka kuitenkin melko tyyliteltyä ja kerronnan kannalta perusteltua. K-15



– http://194.86.21.5/elokuvahaku/EH1210.aspx?ID=465319&lcid=1035

Kepeän leppoisa Zatoichi taas oli K-18...

Zatoichi osui tarkastamoon harvinaisen huonoon aikaan, millä en tarkoita sitä, että kyseisenä päivänä sensuurivuorossa oli pelkkiä naisia. K18-perusteeksi esitetty verinen ja yksityiskohtainen väkivalta on yleensä juuri japanilaisissa samuraileffoissa saanut ikärajan K-15 jos sitäkään, mutta Takeshin videopelivaikutteet ovat saattaneet sekoittaa soppaa aikana, jolloin semi-realistisia toimintapelejä pidettiin elokuviakin pahempana uhkana ja alettiin kieltää lapsilta virallisesti. Sumea logiikka on voinut mennä niin, että kun tämä pelinäkin olisi K18 niin saa olla elokuvanakin. Vanha sallivampi linja johtui kai osittain siitä, että 1900-luvulla japanilaisilla fiktioilla ei Suomessa ollut juuri koskaan massakulttuurin statusta. 2000-luvun alussa suomalaisnuorissa oli kuitenkin ennätysmäärä japanilaisen median suurkuluttajia joiden maailmankuvasta oltiin epämääräisesti huolestuneita, korkea ikäraja on saman ajan heiniä kuin kaikenlaisten ammattiholhoajien manga-kohkaamiset.

Piti ihan kuvanauhalta tarkistaa, että mitä helvettiä – onko mulla tosiaan vain kuusi Kitanon ohjaamaa elokuvaa nähtynä? Miehen lätty on vilahdellut sen verran useassa itselle rakkaissa japanilaiselokuvissa, että mielikuva määrästä oli hieman toista luokkaa. Mutta laatu kyllä korvaa tässä tapauksessa määrän tehokkaasti. Kitanon hidas tyyli kertoa tarinansa miellyttää meikäläistä suuresti. Mies on myös loistava kuvaamaan itsetuhoisuutta, mikä ei erityisesti yllätä hänen henkilöhistoriansa valossa. Mutta eniten rakastan Kitanon mustan huumorin tajua.

Paremmuusjärjestykseen laittaminen on vähän sama kuin yrittäisi erotella lempilapsiaan kaikkien rakkaiden joukosta, mutta tässä:



Sonatine

Hana-bi

Boiling point

Violent cop

– - -

Zatoichi

Brother





Zatoichi ja Brother oli jotenkin pakko erotella hieman joukosta, vaikka molemmat hyviä ja viihdyttäviä elokuvia ovat. Zatoichi on varsin oiva tiivistelmä vähän perhanan pitkästä elokuvasarjasta ja suorastaan kuolemattomasta valkokankaan chambara-hahmosta. Paino on kuitenkin sanalla tiivistelmä – yhteen elokuvaan mahdutetaan niin paljon, että meinaa huipata. Onhan tämä tosin mukavan vauhdikas tapaus, hyvä modernisointi klassisesta miekkamenosta. Brother taas saa toisaalta mukavasti virtaa kahden eri rikolliskulttuurin törmäyksestä ja sekoittumisesta, mutta lipsuu paikoitellen jotenkin hieman pöhöksi. Silti tämäkin on erittäin viihdyttävä paketti, sisältäen pieniä komiikan hetkiä.

Molempien näkemisestä on sen verran aikaa, että lienee olisi aika tarkastella näitä uudestaan, ihan vain muistojen verestämiseksi. Miksei noita "pääsarjalaisiakin". Ja perhana, pitää todella ryhdistäytyä ja tutustua myös Kitanon rauhallisempaan puoleen.

Brother (2000)



Takuuvarmaa Kitanoa jossa upea kuvaus tuo veriseen tarinaan omanlaistaan viehätysvoimaa. Japanin ja Yhdysvaltojen yhteentörmäys tapahtuu tällä kertaa rikosten maailmassa, jossa mikä tahansa näyttää olevan mahdollista. Kitano nyt on oma kivinaamainen itsensä, mutta kun kontrastina toimivat hiukan aliarvoitu Omar Epps sekä hienon roolin vetävä Claude Maki, nousee lopputulos paremmalle puoliskolle herran töissä.



Rankan alun jälkeen koittaa rauhallisempi keskiosa, jossa on kitanomaiseen tyyliin joitain aivan uskomattoman kauniisti kuvattuja kohtauksia. Tämä seesteinen ja onnellinen vaihe antaa tällekin gangsteritarinalle oman leimansa. Kitanon hahmon pään sisään on kuitenkin mahdoton päästä, niin pidätelty ja lukkiutunut hänen hahmonsa on tässäkin elokuvassa. Pientä väriä tyylikkääseen harmauteen tuovat koripalloilu, frisbeen heittely rannalla sekä ns. normaali elämä, mutta hitaasti esiin nousevat ongelmat johtavat vääjäämättömästi kohti loppua, joka on ehkä hieman ennalta arvattava mutta silti kitanomaisella tavalla upea. Tuo yläpuolella leijuvan uhan ja tuhon tunne on tietysti gangsteri-elokuvien yksi "pakollinen piirre", mutta klisheydestään huolimatta se toimii jälleen kerran.



Lisäpisteen Joe Hisaishin upeasta musiikista, joka antaa veriselle tarinalle inhimillistä kosketuspintaa.

Outrage Beyond traileri:

[media]http://youtu.be/-TGOVJ5wZ60[/media]



– http://wwws.warnerbros.co.jp/outrage2/

Outrage Beyond ei ollut huono, vaikkakin karvan verran edellistä elokuvaa perässä. Vähemmän väkivaltaa, enemmän juonittelua ja politiikkaa. Fumiyo Kohinatan umpiliero kyttä entistä enemmän esillä, Kitano itse elokuvan keskimmäisen kolmanneksen tähti. Huumori puree edelleen, mutta kestoa on hieman liikaa eikä mustia autoja käytetä yhtä tehokkaasti kuin viimeksi. Viihdyttävä suoritus genressään, mutta ysäri-Kitanon perään on turha haikailla.

Elokuva on ollut todella suosittu Japanissa, joten tuleekohan vielä kolmaskin osa...

Tokyo cops bust Shibuya casino linked to Ghana Embassy
• http://www.tokyoreporter.com/2014/03/19/tokyo-cops-bust-shibuya-casino-linked-to-ghana-embassy/
 
Hah, joku on katsonut Kitanonsa ja tuumannut että tämä olisi fiksu idea
 

http://youtu.be/D7lHR5XjHGA

Tämä tuli vähän puskista. Eli uusi Kitanon ohjaama elokuva Ryuzo to 7 nin no kobuntachi huhtikuussa 2015 teattereihin.

Tuli tämäkin puskista. Outrage: Final Chapter

https://www.youtube.com/watch?v=Vf221poH64E

Ensi-ilta lokakuussa

https://www.youtube.com/watch?v=gwgzPL111FQ



en oikein ota selkoa onko tämän enkkunimi tarkoitus olla Outrage: Final Chapter vai Outrage Coda vai mitä...