22.11.2007 11:21
Rauta-aika
Arkadin-elokuvakerhon Suomalainen näytelmäelokuva 100 vuotta-sarja huipentuu Suomen 90-vuotissyntymäpäivänä järjestettävään Rauta-ajan elokuvateatteriensi-iltaan.
RAUTA-AIKA
"Kun se sinun sotasi ja ryöstösi on sinulle enemmän nainen kuin minä niin mene ja ota se. Elä sen kanssa!"
Arkadin-elokuvakerhon Suomalainen näytelmäelokuva 100 vuotta-sarja huipentuu Suomen 90-vuotissyntymäpäivänä järjestettävään Rauta-ajan elokuvateatteriensi-iltaan.
25 vuotta sitten valmistunut Rauta-aika, eli kertomus kalevalaisen ajan ihmisistä, on 50 vuotta täyttävän Yleisradion ja ylipäänsä suomalaisen elokuva- ja tv-historian ainutlaatuisimpia ja hienoimpia saavutuksia ja siksi täydellinen elokuva juhlistamaan kansallisista liputuspäivistämme tärkeintä.
Rauta-aika on jatkoa sekä Arkadinin 6/12-elokuville Kahdeksan surmanluotia (2005) ja Elokuu (2006) että Arkadin Suomalainen näytelmäelokuva 100-vuotta-sarjan osille Eero Tuomikoski-Happening ja Katsastuksessa: Matti Ijäs.
Rauta-aika päättää Arkadinin kauden 2007. Kauden aikana Arkadin järjesti yksin ja yhteistyökumppaniensa kanssa noin 70 elokuvaesitystä.. Tähän ja muuhun toimintaan Arkadin sai julkista tukea 900 euroa.
Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Yleisradion kanssa.
Aika: 6.12.2007, kello 13.00.
Esityksen kesto: Noin 5 tuntia (sisältää 15 minuutin väliajan)
Paikka: Andorra (Eerikinkatu 11).
Vapaa pääsy.
Järjestäjät pidättävät oikeuden muutoksiin.
Lisätietoja: www.arkadin.fi
RAUTA-AIKA (1982)
"Mikä on tämä maailma, sehän on ilmaa ja unta. Ei muuta."
Ohjaus: Kalle Holmberg
Käsikirjoitus: Paavo Haavikko
Musiikki: Aulis Sallinen
Kuvaus: Timo Kapanen
Lavastus: Ensio Suominen
Tuottaja: Reima Kekäläinen, YLE
Rooleissa mm: Kalevi Kahra, Vesa-Matti Loiri, Tom Wentzel, Kristiina Halkola, Lena Meriläinen, Esko Salminen, Soli Labbart, Mikko Niskanen, Kari Heiskanen, Sara Paavolainen, Eija Pokkinen, Pirkko-Liisa Tikka, Jukka Sipilä, Leena Uotila, Susanna Haavisto, Jorma Ojaharju, Eeva Eloranta, Miitta Sorvali, Arto Melleri
Palkintoja: Prix Italia (pääpalkinto), Jussi-kunniakirja, Jussi-patsas lavastuksesta, Telvis-patsas
I
Vuonna 1982 ensi-iltansa saanut Rauta-aika on suomalaisen elokuvakulttuurin suurimpia teoksia, joka suhteessa mammuttimainen yritys koota Kalevala uusiksi, tai vähintäänkin rekonstruoida Kalevalassa kuvatut tilanteet ja hahmot ja "tehdä filmi niin että sen nähtyään ei joku toisesta maasta tule tänne, ei uskalla, kun on nähnyt säät ja ilmat."
Kalle Holmbergin ja Reima Kekäläisen Kalevala-hankkeesta kuultuaan ja itse itseänsä heille Rauta-ajan kirjoittajaksi suositelleen Paavo Haavikon mukaan "Rauta-ajan ideologia nojaa Uno Harvan näkemykseen siitä, että Pohjola on kaksi paikkaa, köyhä ja rikas, ja O.W. Kuusisen käsitykseen "Sampo on rahantekokone, kone joka tuottaa varallisuutta.""
Näistä kehyksistä rakentaen Haavikolle oli tärkeää antaa kuvien virrata, antaa kaikki valta unille ja muistoille ja kuvata teknologiaa, armotonta aikaa sekä kalevalaiseksi sanottua kansaa, josta on tullut historiansa, kertomustensa ja kuvitelmiensa vanki.
Temaattisesti ja tyylillisesti Rauta-aika jatkoi Haavikon eepossarjoja 14 hallitsijaa sekä Kaksikymmentä ja yksi, joissa myyttistä historiaa oli konkretisoitu ja pyritty etsimään kansanrunon takaa löytyvä hiki, veri, ja maailma; Rauta-ajassa vuosien 850 ja 1150 väliin mahtuvat kolmesataa vuotta, jolloin karjalaiset ja suomalaiset tulevat maailmankaupan, maailmanhistorian ja suurten aatteiden piiriin.
II
"Rauta-ajasta tuli tekstikeskeinen televisiofilmi", kertoo Paavo Haavikko, ja jatkaa: "Ulkoisesti Rauta-aika on myös komea ja se olisi voinut olla rytmiltään hitaampi jos esikuvana olisi ollut vaikka italialaisten Odysseus jossa purjehtimista ja episodeja riittää. Rauta-ajan käsikirjoitus oli kuitenkin rakennettu tiheäksi ja tapahtumia täynnä olevaksi, seikkailevaksi tarinaksi."
Kalle Holmbergille kuuluu kunnia oman elokuvakäsityksensä ja Haavikon käsikirjoituksen yhdistämisestä molempia hyödyttävällä tavalla sekä läpi elokuvan kestävästä vimmasta, joka vie elokuvaa eteenpäin tekstin iskussa pysyen ja pitää otteessaan niin näyttelijät kuin katsojatkin.
Paavo Haavikon ja Kalle Holmbergin rinnalla kolmas tärkeä tekijä oli säveltäjä Aulis Sallinen, jonka musiikki korostaa tunnelmia ja ironisen ja allegorisen kielen vivahteita, kehittää ja syventää teemoja sekä tuo Rauta-aikaan tiettyä oopperamaisuutta ja niitä sävyjä, joista Haavikon, Holmbergin ja Sallisen aikaisemmat yhteistyöt Ratsumies ja Kuningas lähtee Ranskaan ovat tunnettuja.
Monelle katsojalle Rauta-aika on kuitenkin yhtä kuin Ensio Suomisen lavastus, "realistinen tapa ajatella myyttistä aikaa",joka lainaa Akseli Gallen-Kallelan luomaa kansallisromanttista kuvastoa, mutta jatkaa siitä syvemmälle, historialliseen todellisuuteen, tapaan käyttää hirsiä rakennusaineena ja mahdollisuuksia hyödyntää metalleja.
Koska Vesa-Matti Loiri oli tekijöiden mielestä ainoa näyttelijä, joka voisi esittää miestä, joka takoo itselleen kultaisen ja hopeisen nainen, hänestä tuli Ilmari. Nuori Kari Heiskanen oli kuin tehty angstisen ja insestisen Joukon rooliin. Väinöksi valikoitui vilkas ja vitaalinen Kalevi Kahra, Lemmingiksi jo ulkonäkönsäkin puolesta sopiva Tom Wentzel.
Naisrooleista tärkeimpiä ovat Kristiina Halkolan Pohjolan emäntä ja Soli Labbart Lemmingin surevana äitinä, nuoremmista naisista Sara Paavolaisen Aino ja Lena Meriläisen Pohjolan tytär.
Myös sivuroolit miehitettiin parhain käytettävissä olevin voimin, kuten Esko Salmisella päänsä menettävänä Pohjolan isäntänä ‑uhoroolinsa Salminen uusintaa Pekka Parikan Pohjanmaassa- mutta erityisesti Mikko Niskasella, jota syvemmin kukaan ei kahlaa Tierana lumihangessa ja paiskaa päin jumalia: "Mutta maailmassa ei ole mitään mitä ei mies vaihtaisi säkilliseen pimeyttä, taikka kouralliseen tuhkaa!"
Toisin kuin suomalaisessa elokuvassa yleensä, Rauta-ajassa onkin suuren elokuvan tuntua, se on samanaikaisesti älykäs ja viihdyttävä, perifeerinen ja globaali, sitä on nautinto katsella ja kuunnella ja se on ‑taloudelliset realiteetit ja lopputuloksen toisiinsa suhteuttaen- joka tasolla kilpailukykyinen samana vuonna valmistuneen Conan barbaarin tai minkä tahansa Hollywood-tuotannon kanssa. Rauta-aika onkin ikään kuin kyläteatterin takahuoneessa napaansa kaivavalle suomalaiselle elokuvalle tienviitta suuntaan, jonne se ei ole ikinä osannut kääntyä.
III
Rauta-ajan saaman positiivisen kritiikin unohtaen osa kansasta tyrmistyi näkemästään ja kuulemastaan ja erityisesti lukemastaan, joka kertoi Rauta-ajan tekemisen maksaneen 20 miljoonaa markkaa (noin 3.2 miljoonaa euroa). Huhun kiihdyttämänä yleisönosastokirjoituksessa vaadittiin Haavikkoa ja Holmbergia palauttamaan palkkionsa ja karkotettavaksi maasta.
Todellisuudessa huomattavasti halvemman Rauta-ajan onkin jälkeenpäin tulkittu omalta osalta heijastaneen silloin siinnyttä ja kasinokuplaksi puhjennutta ajan henkeä, jolloin mikään ei ollut liian kallista ja suurta tehtäväksi.
Olipa Rauta-aika halpa tai kallis, vuosien myötä siitä on tullut yksi kaikkien aikojen katsotuimpia ja palkituimpia suomalaisia elokuvia tai tv-tuotantoja: eräiden lähteiden mukaan Rauta-ajan katsojaluku olisi nykyään enemmän kuin 100 miljoonaa.
Rauta-aika myös synnytti yhden uuden tarinan, tarinan Rauta-ajasta ja sen tekemisestä ja siitä mitä jäi tekemättä kun näyttelijälakko "ja kenties innon loppuminenkin" katkaisivat yhdeksän kuukauden työn ennen viimeisen episodin eli Kullervon tarinan kuvauksia.
Dokumenttitallenteet Ilomantsin Huhukseen hyljätyssä Kalevalan kylässä seisovasta Kalle Holmbergista ovatkin kuin Rauta-ajan päätöksestä, jossa Ilmari sanoo pajan ovesta sisään mennessään: "Ei se huono ollut. Tuli kaikki tehdyksi. Tehköön se työnsä nyt. Minä tahdon nukkua, hyvin, pitkään. Hyvin pitkään. Väsyttää."
