Spinellistä tuli mieleen Maniacin aivan uskomaton kohtaus, missä Spinelli ilmestyy yht'äkkiä Munron oven taakse. Se on niin älytön, että sitä ei voi pitää ainoastaan hauskana, vaan se on yhdistelmä vakavaa mielisairautta ja reipasta wtfigo-henkeä.
Mikä siinä oli niin hauskaa?
No onhan se nyt ihan hysteerinen hetki.
En vaan tajua. Saa vääntää rautalangasta jos jaksaa. Katsoin Maniacin uudestaan juuri, mutta toi kohta tais sitten mennä vähän ohi.
Kohtaushan menee about tällä tavalla: Spinell ilmestyy Munron oven taakse ilman sen kummempia esittelyitä (katsoja on tosin aiemmin nähnyt, kuin Maniac stalkkaa Munroa puistossa) ja kysyy lähtisikö tämä kuvankaunis valokuvamalli tämän hikisen läskin kanssa treffeille. No tottakai lähtee.
Tosiaan joo, nyt muistuu paremmin mieleen. Absurdi meno, tosin olisi ollut vielä hauskempaa jos Spinellin hahmo olisi huohottanut ja ulissut koko tapaamisen ajan. Itsäni lainaten:
Spinellin charmantti käytös ja itsevarmuus Munron seurassa toi hommaan lisäsyvyyttä ja kontrastia ynnä muuta diipadaapaa vaikka koomisuus olikin läsnä.
Kyllä pelkästään Spinellin vaivalloinen ininä ja close-upit Spinellin hikisestä ja rupisesta läskipersenaamasta kun tämä kuristaa huoraa (muistaakseni) ovat jo sellaisia pohjustuksia että kaiken vähänkin absurdin nielee vähintään kikatellen alas. Tämän teatterinäytöksestä vieläkin propsit sen järjestäneille. Hauskin kohtaus olisi(1) jos Starcrashiin olisi(2) editoitu tuota ininää ja sitten olisi(3) tullut leikkaus Spinellin virnuilevaan pärstään (yyberpöljä frisyyri). Myös SC:ssa kun pimatsu sulatettiin jäästä olisi(4) voinut editoida sitä ininää.