Lasten maailma vs. aikuisten maailma

Olen huomannut että elokuvat, joissa lapset joutuvat (ennen aikojaan) kohtaamaan aikusten – yleensä uhkaavan, ruman tai rumana esitetyn – reaalimaailman, kiehtovat minua hyvin paljon. Lapsissa on viattomuutta, joka paistaa selvästi ja aidosti läpi vaikka puhutaankin 'vain näyttelemisestä', joten nämä elokuvat vangitsevat tietynlaisen autenttisuuden aivan eri tavalla kuin elokuvat, joissa aikuiset ovat keskipisteessä.

... teemaan sopivia elokuvia olen nähnyt (äkkiseltään tulee mieleen, täytyy täydentää jos sikseen tulee):



Salvatores: Io Non Ho Paura (2003) ****

Ridley: The Reflecting Skin (1990) *****

Hadzihalilovic: Innocence (2003) ****

Takahata: Hotaru no haka – Grave of the Fireflies (1988) *****

Saura: Cría cuervos (1976) *****



ja ehkä hieman lievemmissä määrin, mutta kuitenkin:

Gilliam: Tideland (2005) *****

del Toro: Pan's Labyrinth (2006) ****1/2

Meirelles: Cidade de deus (2002) *****



Kolmessa elokuvista ympäristönä on hyvin samankaltainen peltojen eristämä maaseutu... ovatkohan Salvatores ja Gilliam katselleet Reflecting Skiniä monestikin, ennen oman elokuvan visuaalisen ilmeen hahmottamista; toki Tidelandia nyt on hankala verrata mihinkään, mutta Io Non Ho Paura luo samantyyppistä tunnelmaa kuin Reflecting skin (ei tosin onnistu yhtä hyvin).



...ja jokainen mainittu on vähintäänkin hyvä elokuva, mitä oleellisia listasta puuttuu? Stand By Me? Peltirumpu?

Welcome to the Dollhouse (1995)

Mysterious Skin (2004)

Palindromes (2004)

Mean Creek (2004)

12 and Holding (2005)

Hyvä topic. Ajattelin juuri vähän aikaa sitten vastaavan aloittamista.

...ja jokainen mainittu on vähintäänkin hyvä elokuva, mitä oleellisia listasta puuttuu? Stand By Me? Peltirumpu?

Kyllähän se Stand by Me eli Viimeinen kesä on erittäin oleellinen elokuva tästä aiheesta.

Kolmessa elokuvista ympäristönä on hyvin samankaltainen peltojen eristämä maaseutu...

Vertauskuva? Lapsuushan on tavallaan aika eristettyä aikaa.

Peltomaisemissa ollaan myös Victor Ericen hienossa Mehiläispesän hengessä. Sopinee ainakin jossain määrin aihepiiriin.

Dremez ( 21.7.2007 11:50)

Welcome to the Dollhouse (1995)

Palindromes (2004)

Ai niin, Solondzit unohtui...

JariM ( 21.7.2007 12:06)

Kolmessa elokuvista ympäristönä on hyvin samankaltainen peltojen eristämä maaseutu...

Vertauskuva? Lapsuushan on tavallaan aika eristettyä aikaa.

Tiedostan toki vertauskuvallisuuden, mainitsin asian vain, koska kaikissa on nimenomaan tuo hyvinkin samankaltainen kullankeltainen peltomaisema... voisi kai se eristynyt paikka olla joku muukin. Vaikkakin kyseinen miljöö toimii erittäin hyvin, ei mitään valittamista siis.

Alan klassikko on tietysti

Kielletyt leikit (1952).

Vakiovastaus: Totoro, Chichiro ja Kiki.

Tim Rothin mainio

The War Zone varmaankin sopii kategoriaan, suositeltava tapaus.

Angelopoulosin

Landscape in the Mist (1988). Kaunis ja surullinen elokuva.

Lazer ( 21.7.2007 12:16)

Peltomaisemissa ollaan myös Victor Ericen hienossa Mehiläispesän hengessä. Sopinee ainakin jossain määrin aihepiiriin.

Victor Ericen toinenkin pitkä elokuva El Sur (1983) on samasta aihepiiristä ja samalla visuaalisella lumoavuudella. Nämä kaksihan ovat toistaiseksi Ericen ainoat pitkät elokuvat ja kumpikin käsittelee "tarkovskimaisesti" lapsuuden kokemusmaailman ja kasvamisen teemoja.

Marienbad ( 21.7.2007 23:28)

Lazer ( 21.7.2007 12:16)

Peltomaisemissa ollaan myös Victor Ericen hienossa Mehiläispesän hengessä. Sopinee ainakin jossain määrin aihepiiriin.

Victor Ericen toinenkin pitkä elokuva El Sur (1983) on samasta aihepiiristä ja samalla visuaalisella lumoavuudella. Nämä kaksihan ovat toistaiseksi Ericen ainoat pitkät elokuvat ja kumpikin käsittelee "tarkovskimaisesti" lapsuuden kokemusmaailman ja kasvamisen teemoja.

Itse asiassa Ericeltä löytyy kolmaskin pitkä elokuva eli El Sol del membrillo / Unelma valosta (1992). Muistan vaan, kun von Bagh on mainostanut omin tai jonkun muun sanoin Elokuvan historiassa, että Erice on tehnyt hienoimman (tai ainakin yhden hienoimmista) espanjalaisen elokuvan kolmella perättäisellä vuosikymmenellä. Itse en osaa kommentoida pahemmin, kun en ole nähnyt kuin ensiksi mainitun Mehiläispesän hengen.

Vincent Ward:

Vigil? Tosin itse en ole tätä(kään) nähnyt...

Nicolas Roegin

Walkabout. R&A: ssa pari vuotta sitten nähty Hirokazu Koreedan Nobody Knows menee myös tähän kategoriaan, vaikkei niin ihmeellinen olekaan kokonaisuutena.

Elem Klimov:

Idi i smotri – Come and see.

Jires:

Valerie a týden divu (1970) ****/*****