Japanilaiset kummituskauhut

Suositelkaa hyvää uutta japanilaista kummituskauhua. Painotus sanoilla uutta (post-Ringu tjs, eli ei mitään Kuronekoa tai Kwaidania) ja kummituskauhua, eli ei splatteria, psykoja tms. Tunnetuimmat nimikkeet alkavat olemaan hallussa. Ulkomailta en viitsi tilata sokkona mitään kun Japanissa katselukelvotonta, suoraan videolle kuvattua skeidaa riittää. Listalle on kelpuutettu myös korealaiset, koska ne ovat niin samankaltaisia.

Nämä siis jo nähty:



Ringut + Spiral

Ju-On / The Grudget

Dark Water

Uzumaki

Wishing Stairs

Into the Mirror

Kaïro (Pulse)

Nightmare (Gawi)

Kakashi

Tomie

Tomio: Forbidden Fruit

The Uninvited (Lee Soo-Youn)



Hyllyssä katsomatta:



Acacia (saa kommentoida…)

A Tale of Two Sisters



Muutama kysymys pohjalle: Onko Shimizun Tomie: The Rebirth mistään kotoisin? En koske yhteenkään Tomieen edes pitkällä tikulla jos ei erityisen vakuuttavasti suositella, kaksi näkemääni olivat lähinnä umpitylsää koulutyttödraamaa. Entä onko Long Dream julkaistu jossain englanniksi tekstitettynä? Whispering Corridorin paras julkaisu?

Japanin suunnalta ei pitkään aikaan ole tullut vastaan mitään hyvää tai omaperäistä kyseisen genren elokuvaa.

Uusista aasialaisista kummituskauhuiluista Shutter on ihan ok. Ei suoranaisesti mitenkään erikoinen, mutta ihan katsottava. Kyseessä siis Thai-leffa, ei Japani/Korea.

Korealainen Tae-kyeong Kimin ohjaama kauhu Dead Friend aka Ryeong on ihan näkemisen arvoinen muistaakseni, vaikka ei missään tapauksessa mitenkään kovin omaperäinen.

On siinä yksi kohtaus, joka on aivan helvetin pelottava ja tämän voi katsoa pelkästään sen takia.



Mitään muita ei tule näin äkkiseltään mieleen.

Kaveri kehui ja lainasi mulle tällaisen korealaisen kuin

Bushinsaba (2004). En tosin usko, että tää olisi hyvä, mutta annan asiantuntevan lausuntoni kunhan saan katsottua.



Kiinnostus koko genreen laski aika tehokkaasti heti mahdottamasti hypetetyn Ringun paljastuttua keskinkertaiseksi pelotteluksi, eikä Uzumakikaan toiminut. Näistä tehokkaimmat väristykset on tarjonnut vuosia sitten amsterdamilaisilla fantasiafestareilla keskellä yötä nähty Kakashi, mutta pelokkaan vainoharhaisesta olotilasta lienee aihetta antaa kunniaa vähintään itse leffan veroisesti näytöstä edeltäneelle coffeeshoppailulle. Hyllyssä katsomista odottavaan A Tale of Two Sistersiin kohdistuu sentään joitain odotuksia.



Joku voisi ekassakin viestissä mainittuja kommentoida, mitkä eivät ole aivan paskoja? (Tiedän, että ainakin Ringu, Dark Water, ensimmäiset (?) Ju-On/Grudget, Uzumaki & Kairo ovat jonkinlaisessa maineessa.)

? (Tiedän, että ainakin Ringu, Dark Water, ensimmäiset (?) Ju-On/Grudget, Uzumaki & Kairo ovat jonkinlaisessa maineessa.)

Dark Water ehkä enemmänkin painostavan alakuloinen kuin varsinaisesti pelottava. Hyvä elokuva silti.



Sitten on tietysti Miken On Missed Call, josta voi olla montaa mieltä.

JaJa ( 27.4.2007 19:08)

Korealainen Tae-kyeong Kimin ohjaama kauhu Dead Friend aka Ryeong on ihan näkemisen arvoinen muistaakseni, vaikka ei missään tapauksessa mitenkään kovin omaperäinen.



On siinä yksi kohtaus, joka on aivan helvetin pelottava ja tämän voi katsoa pelkästään sen takia.



Mitään muita ei tule näin äkkiseltään mieleen.

Samalle aaltopituudelle pääsee Bunhongsin aka Red Shoes. Eräänlainen korealainen version vuoden 1948 Red Shoes elokuvasta ja HC Andersenin samannimisestä sadusta. Korealaisen kipeä. Toimii jos on koukussa korealaiseen mustatukkakauhuun.



Bunshinsaba (2004) jatkaa samoilla teemoilla. Ei mikää tajuton repäisy mutta jos nuo menee niin sitten tämäkin.



The Maid (2005) on Singaporelainen tekele joka ei tarjoa mitään uutta, tönkkö lapsellinen tuotos, kannattaa välttää.



Tomie: Beginning (2005) on vain ja ainoastaan huono, hyvin huono "pidä sä kameraa niin me näytellään" ‑tekele. Vältä.



Sairen (2006) aka Forbidden Siren mennee pahimpaan japanilaiskauhun nälkään. Perustuu menestyspeliin.



Rinne (2005) ei nimestään huolimatta kerro mistään kumparelaskusta tms vaan on kertomus näyttelijättärestä jolla alkaa todellisuus ja näyt mennä sekaisin kesken kuvausten. Jos haluaa viettää wtf?!-hetken niin voin suositella tätä. Kohoaa välillä jopa surrealistisiin sfääreihin.

Näkemisestä on aikaa mutta muistaakseni onnistuin pitämään Hypnotistista vaikka leffa periaatteessa olikin aika huono. Kieroa outoilua, gorea ja tyttökummitus.

Thaimaalainen Sisters oli muuten aika amatöörimäinen ja hölmö plagiaatti, mutta venytetyt odotusajat pitkätukkakohtauksissa toimivat hiton hyvin.

Spiritual Boxer ( 28.4.2007 09:58)

Joku voisi ekassakin viestissä mainittuja kommentoida, mitkä eivät ole aivan paskoja? (Tiedän, että ainakin Ringu, Dark Water, ensimmäiset (?) Ju-On/Grudget, Uzumaki & Kairo ovat jonkinlaisessa maineessa.)

Dark Waterin suhteen olen samoilla linjoilla JariM:n kanssa.



Kaïro / Pulse on henkilökohtainen suosikkini kaikista katsomistani aasialaisista nykykummitteluista, joskin se nousee monella tapaa tuon peruskummittelukauhun yläpuolelle, kohti suoranaisen apokalyptisia visioita.



The Uninvited on erittäin hyvä, mutta sekään ei ole oikein perusmenoa vaan enemmänkin kauhuaineksia sisältävä viipyilevä, melankolinen draama.

Muutamia mainitsemattomia. Ei pakosti hyviä, mutta luullakseni varoituksetkin ovat hyödyllisiä:

Cursed ***

Nerokasta nimenlyhennystä sarjassa esitämme tänään: "Cursed"-nimellä löytyy honkkari dvd japsileffasta, jonka nimen suora käännös olisi "Super-pelottava tarina A: Pimeyden varis". Kyseessä on episodityylinen kertomus lähikaupasta, jossa asiakkaiden ostokset maksavat aina 666 yeniä ja sitten alkaakin lähtölaskenta. Osa ihmiskohtaloista on vain kliseisiä ja tylsiä, mutta välillä tässä mennään aika pimeissä sfääreissä. Paras hahmo on kaupassa hengaileva ja ihmisiä yöllä seuraileva outo huppumies, joka öh imee porukkaa Kenny-huppunsa sisään. Lisäksi löytyy "Super-pelottava tarina the movie: Pimeyden elokuvateatteri", mutta sitä en ole nähnyt.



St. John's Wort a.k.a. Otogiriso *½

Elokuvahistorian huonoin loppu.. tuplana. Vai oliko triplana. Täyttä paskaa, paitsi alku jossa ei vielä osaa arvata että tää on joku kouluharjoitustyö-tason räpellys. Puolikas tähti kuitenkin eräästä nokkelasta ideasta, joka liittyy pelisuunnitteluun.



Schoolday of the Dead *

Tämäkin periaatteessa kuuluu tähän kummittelukategoriaan, mutta onnistuu lopulta olemaan varmasti paskin aasialainen kauhuilu ikinä. Ihan vaan varoituksen sananen, tätä kun näkyy olevan Anttilan alelaareissakin. Jos nyt väkisin haluaa löytää edes jotain hyvää tästä, niin leffan ainoa länsimaalainen näyttelijä näyttelee niin totaalisen paskasti että miltei hymyilyttää, kun miettii että leffantekijä-japsit eivät varmaan ole tajunneet miten nolosti tämä tyyppi oikeasti esiintyy leffassa. Vertailukohtana voisi heittää vaikkapa Jouko Aholan pitämän varoituspuheen kyläläisille Herzogin Invinciblessä.



Pang-veljeksiltä on tullut taas uusi kauhistelu, The Messengers. Trailerin perusteella se vaikuttaa ihan saatanan tyhmältä ("On tieteellinen fakta, että lapset voivat nähdä asioita (kummituksia) joita aikuiset eivät näe... mutta kuinka voi varoittaa muita jos on ainoa joka näkee vaaran?!"), mutta toisaalta myös varmasti pelottavalta Ju-On tyyliin. Pangien aiempi kummittelu Re-Cycle ** on kohtuu paska seos, siinä sentään yritetään jotain uutta mutta mennään lopulta sellaisille itkettävyyden tasoille että katsojaan iskee paniikkihäiriö kun leffa ei lopu vaan muuttuu aina vain pateettisemmaksi.

THaavisto ( 27.4.2007 18:32)

Muutama kysymys pohjalle: Onko Shimizun Tomie: The Rebirth mistään kotoisin? En koske yhteenkään Tomieen edes pitkällä tikulla jos ei erityisen vakuuttavasti suositella, kaksi näkemääni olivat lähinnä umpitylsää koulutyttödraamaa. Entä onko Long Dream julkaistu jossain englanniksi tekstitettynä? Whispering Corridorin paras julkaisu?

Tomie: The Rebirth on näkemättä, mutta sitä käsittääkseni pidetään selvästi parhaana koko sarjasta. Itsekin olen nähnyt vain ekan ja Forbidden Fruitin, ja ei voi kyllä suositella. Tietty jos pääsee virittäytymään katsomisen vaatimaan "Tomie-tunnelmaan" niin noi toimii jollain oudolla tavalla, etenkin eka erikoisen musiikkinsa ansiosta. Tulee mieleen se eräs oikean elämän sarjamurhaaja, joka kanniskeli uhriensa päitä mukanaan, joskus jopa työpaikalleen suklaatehtaalle. Tomieita voi katsoa tältä pohjalta hulluuden kuvauksina tai sitten vaan mielen heikkouden tutkielmina. Yksinäisille kelpaa hirviönkin seura.



Long Dreamista ei kait ole virallisia julkaisuja englanniksi. Se ei kyllä ole enää alkuunkaan kummituskauhua, lähinnä erittäin nokkela ja mielenkiintoinen sci-fi pätkä.

Spiritual Boxer ( 28.4.2007 10:58)

Kiinnostus koko genreen laski aika tehokkaasti heti mahdottamasti hypetetyn Ringun paljastuttua keskinkertaiseksi pelotteluksi, eikä Uzumakikaan toiminut. Näistä tehokkaimmat väristykset on tarjonnut vuosia sitten amsterdamilaisilla fantasiafestareilla keskellä yötä nähty Kakashi, mutta pelokkaan vainoharhaisesta olotilasta lienee aihetta antaa kunniaa vähintään itse leffan veroisesti näytöstä edeltäneelle coffeeshoppailulle. Hyllyssä katsomista odottavaan A Tale of Two Sistersiin kohdistuu sentään joitain odotuksia.



Joku voisi ekassakin viestissä mainittuja kommentoida, mitkä eivät ole aivan paskoja? (Tiedän, että ainakin Ringu, Dark Water, ensimmäiset (?) Ju-On/Grudget, Uzumaki & Kairo ovat jonkinlaisessa maineessa.)

No jos ei Ringu ja Uzumaki toiminut niin eipä paljon kannata katsoa näitä muitakaan, nuo nimittäin edustavat sitä ylintä huippua. Ju-Oneista parhaat ovat Ju-On, Ju-On the Grudge, The Grudge 2 ja ehkä The Grudge.

JariM ( 28.4.2007 12:24)

Dark Water ehkä enemmänkin painostavan alakuloinen kuin varsinaisesti pelottava. Hyvä elokuva silti.



Sitten on tietysti Miken On Missed Call, josta voi olla montaa mieltä.

Itse en pitänyt Dark Waterista juurikaan, liian metodista pelottelua ja toimimaton loppu. Pari hienoa yksityiskohtaa kylläkin, mutta jotkut japsiyksinhuoltajien ongelmat ei ole se mua lähinnä oleva teema.



Huh, voiko One Missed Callista olla montaakin mieltä? Luulin että tämä jos mikä on leffa, jonka kaikki tunnustavat täysin paskaksi.

J.Kanerva ( 28.4.2007 13:08)

Rinne (2005) ei nimestään huolimatta kerro mistään kumparelaskusta tms vaan on kertomus näyttelijättärestä jolla alkaa todellisuus ja näyt mennä sekaisin kesken kuvausten. Jos haluaa viettää wtf?!-hetken niin voin suositella tätä. Kohoaa välillä jopa surrealistisiin sfääreihin.

Mä taas suosittelen että välttäkää kuin ruttoa. Rinne a.k.a. Reincarnation oli juurikin se leffa mitä muistelin tuolla Abandonedin yhteydessä "Tuli mieleen jokin muu vastaava kummittelu, luultavasti espoocine-leffa, jossa myös miksattiin kahta aika/todellisuustasoa horkkatautisesti edestakaisin ja kuviteltiin siitä syntyvän jotain kauhua, mutta olen armollisesti unohtanut jo nimen."

Maldoror ( 28.4.2007 20:37)

Kaïro / Pulse on henkilökohtainen suosikkini kaikista katsomistani aasialaisista nykykummitteluista, joskin se nousee monella tapaa tuon peruskummittelukauhun yläpuolelle, kohti suoranaisen apokalyptisia visioita.

Oikein. Pitäisi katsoa uudestaan, mutta jotenkin nautin päässä lipuvista epämääräisistä muistikuvista ja avoimista kysymyksistä ekan katsomiskerran jäljiltä.



Edit: leffan nimi oikein

Shocky ( 28.4.2007 22:36)

J.Kanerva ( 28.4.2007 13:08)

Rinne (2005) ei nimestään huolimatta kerro mistään kumparelaskusta tms vaan on kertomus näyttelijättärestä jolla alkaa todellisuus ja näyt mennä sekaisin kesken kuvausten. Jos haluaa viettää wtf?!-hetken niin voin suositella tätä. Kohoaa välillä jopa surrealistisiin sfääreihin.

Mä taas suosittelen että välttäkää kuin ruttoa. Rinne a.k.a. Reincarnation oli juurikin se leffa mitä muistelin tuolla Abandonedin yhteydessä "Tuli mieleen jokin muu vastaava kummittelu, luultavasti espoocine-leffa, jossa myös miksattiin kahta aika/todellisuustasoa horkkatautisesti edestakaisin ja kuviteltiin siitä syntyvän jotain kauhua, mutta olen armollisesti unohtanut jo nimen."

8 Films to die for. Horkkatautisesti..



Redeu-ai aka Redeye

Pitkätukat junassa. Pohjimmiltaan hyvin surullinen tarina.

Itse pidin tästä vaikkei tuo nyt huippukastiin ylläkään.



Tomie: Revenge (2005)

Tämä on taas näitiä ikuisia Tomie jatko-osia. Parempi kuin tuo ed. mainitsemani Tomie: Beginning (2005) mutta parhaimmillaankin vain välttävä.





Sitten ostoskärryyn on tarttunut muutama joka on yhä edelleen näkemättä: Zoo, useammasta stoorista koostuva elokuva. Samoin Curse of Lola. Molemmat löytynevät halvalla HK-nettikaupoista. Raporttia seuraa jahka ehdin katsoa nuo, mutta muidenkin kommentit ovat erittäin tervetulleita.

Curse of Lolan kannessa taidettiin kehua elokuvan olevan jokin festarifilkka..



Inhyeongsa (2004) aka The Doll Master.

Tämä taas on hyvin tavallista keskikastia jota puskee koreasta tasaista vauhtia.



R-Point (2004)

Jonkinlainen Pelastakaa sotamies Ryan vs kummitukset korean kautta. Ei järisytä maailmoja mutta menee siinä seassa.

Shocky ( 28.4.2007 22:36)

JariM ( 28.4.2007 12:24)

Sitten on tietysti Miken On Missed Call, josta voi olla montaa mieltä.

Huh, voiko One Missed Callista olla montaakin mieltä? Luulin että tämä jos mikä on leffa, jonka kaikki tunnustavat täysin paskaksi.

Miike: One Missed Call ***½

Dark Water ja Kairo taitavat oikeastaan kumpikin olla parempia kuin Ringu, jonka ylenpalttinen hehkutus käy yli ymmärryksen. Ei Ringu toki huono ole, mutta silti...

Humphrey Bogart ( 29.4.2007 16:12)

Dark Water ja Kairo taitavat oikeastaan kumpikin olla parempia kuin Ringu, jonka ylenpalttinen hehkutus käy yli ymmärryksen. Ei Ringu toki huono ole, mutta silti...

Eipäs. Dark Waterin olen katsonut kahdesti ja ihmetellyt molemmilla kerroilla, että mikä tässä nyt on niin ihmeellistä ja hyvää. Kairosta en ole varma olenko nähnyt, Ringu-trilogiasta palaan aiheeseen kun lätkämatsin jälkeen katson 0:n.

Saattaa hiukan paljastaa Ringujen juonta...

Tuli katsottua sitten Nakatan Ringut suht putkeen (ykkösen sekä remaken nähnyt toki aiemmin). Hypetetty ykkönen on melko hyvä, mutta häviää Ju-onille, joka sekoilevasta rakenteestaan huolimatta sisältää jännittävimmät kohtaukset. Ringun aloitus pärjää tällä saralla, mutta jää yksinäiseksi kohtaukseksi. Edes kaivokohtaus ei ole kovinkaan onnistunut ja keinotekoisen tuntuinen jännityksen lisääjä. Erityisesti Ringussa mättää arvoituksen turha selvittely ja "loogisen selityksen" etsintä. Jos tällaisia käy kelaamaan, niin miten se Sadako sille videonauhalle on edes päätynyt? Sinänsä hyvin tehty ja omaperäinen. Kakkosessa on pari onnistunutta kohtausta, mutta kokonaisuus vähemmän omaperäinen kirousta tutkivine lääkäreineen. Tuli jostain syystä Scanners mieleen, ja etäisesti Cronenbergilta vaikuttaa myös 0, joka on selkeästi paskin eikä edes jännittävä, ja voisi olla (valitettavasti) Stephen Kingin kynästä.