18.1.2007 10:10
Ang Leen Ride with the Devil/Paholaisen satulassa on kyllä syyttä unohdettu klassikko. Vähintään ****.
Ang Leen Ride with the Devil/Paholaisen satulassa on kyllä syyttä unohdettu klassikko. Vähintään ****.
En enää muista saiko tägän listata 60-luvun klassikkoja mutta elokuva joka on ehdottomasti jäänyt aivan liian vähälle huomiolle: Arthur Pennin ohjaama The Chase (USA 1966).
Tulipahan taas katottua Noycen Dead Calm ja sehän on siis täydellisesti rakennettu trilleri. Jos ei tätä nyt voi pitää suoranaisena jatkeena Polanskin esikoisen nostattamalle buumille, niin kyseessä on ainakin mielenkiintoinen variaatio aiheesta.
Miten on Oblowitzin:
This World, Then the Fireworks elokuvan laita? On ainakin jäänyt vähemmälle huomiolle. Suomalainen nimi Yhdessä vaaralliset. Kommentteja elokuvasta kaivataan.Scarecrow (eli suomenkieliseltä nimeltään Variksenpelätin) vuodelta 1973 lienee kuuluu tähän ketjuun. Katsoin viikonloppuna mutta esim. kuinka moni elitisti on tästä kuullut tai nähnyt? Kyseessähän on kuitenkin Warnerin (iso tuotantoyhtiö) elokuva, jossa pääosissa Al Pacino ja Gene Hackman. Paperilla tuntuisi että tällä pitäisi olla enemmän tunnettavuutta jos vertaa esim. Pacinon muihin elokuviin samalta ajalta (vrt. Panic in the needle park, Serpico, ...And justice for all jne) ja nyt vielä Hackmankin mukana.
Gorehoundista? Vois melkein perustaa oman ketjun gorkkarin loppuvuosina hehkutetuista leffoista jotka on enemmän tai vähemmän painuneet unohduksiin. Siis myös non-mainstream-kama, kannattaako esim Spare Me etsiä käsiinsä?
Scarecrow (eli suomenkieliseltä nimeltään Variksenpelätin) vuodelta 1973 lienee kuuluu tähän ketjuun. Katsoin viikonloppuna mutta esim. kuinka moni elitisti on tästä kuullut tai nähnyt? Kyseessähän on kuitenkin Warnerin (iso tuotantoyhtiö) elokuva, jossa pääosissa Al Pacino ja Gene Hackman. Paperilla tuntuisi että tällä pitäisi olla enemmän tunnettavuutta jos vertaa esim. Pacinon muihin elokuviin samalta ajalta (vrt. Panic in the needle park, Serpico, ...And justice for all jne) ja nyt vielä Hackmankin mukana.
No on toi pitkään ollut loputtomalla "pitää joskus katsoa"-listalla. Ohjaajakin on sama kuin Paniikki piikkipuistossa.
Gorehoundista? Vois melkein perustaa oman ketjun gorkkarin loppuvuosina hehkutetuista leffoista jotka on enemmän tai vähemmän painuneet unohduksiin. Siis myös non-mainstream-kama, kannattaako esim Spare Me etsiä käsiinsä?
Tänks!