John Rambo

Jakel ( 27.2.2008 19:15)

Spiritual Boxer ( 27.2.2008 17:56)

Enpä tuolle retkelle osannut kaivannut tarjottuja kummemmpia lisäperusteita, sitä paitsi se yksi oli vastaavalla reissulla jo viidettä (muistaakseni) kertaa eli luulivat tietävänsä mitä tekevät (muka paremmin kuin Rambo).

Ja koko homma on myös kasvukertomus noille hipeillekin. Alussa sitä ollaan niin ymmärtäväistä ja maailmanparantajaa, mutta ei kestä kauaakaan kun sitä jäädäkseen eloon pitää hakata kivellä toista päähän. Rambon vastahakoisuus reissulle voi olla väsymystä opettaa vuodesta toiseen samat asiat tai sitten taktikoitua. Voi vain kuvitella Rambon olevan lopussa ylpeä opettaja, joka näkee oppilaidensa viimeinkin tajunneen mistä maailmassa on kyse.



Jokatapauksessa tässäkin on kyseessä Rambon ylemmyyden ja elämäntajun korostus.

En voisi olla enemmän eri mieltä. Minusta kyse on nimenomaan Rambon henkisestä muutoksesta ja mielenrauhan löytämisestä. Leffan alussahan hänen filosofiansa on ”fuck the world”, puolivälissä ”live for nothing or die for something” ja lopussa (olettaisin) hän tajuaa että eläminen jonkun puolesta onkin se kaikkein paras juttu. Kun Rambo lopussa katselee verilöylyn jälkiä (Stallone näyttelee pirun hyvin) ja vaihtaa paljonpuhuvia katseita sen tytsyn kanssa, hän siinä on oppinut jotain, eikä ne hipit. Näin minä asian ymmärrän.

Matti Erholtz ( 27.2.2008 18:43)

En voisi olla enemmän eri mieltä. Minusta kyse on nimenomaan Rambon henkisestä muutoksesta ja mielenrauhan löytämisestä. Leffan alussahan hänen filosofiansa on ”fuck the world”, puolivälissä ”live for nothing or die for something” ja lopussa (olettaisin) hän tajuaa että eläminen jonkun puolesta onkin se kaikkein paras juttu. Kun Rambo lopussa katselee verilöylyn jälkiä (Stallone näyttelee pirun hyvin) ja vaihtaa paljonpuhuvia katseita sen tytsyn kanssa, hän siinä on oppinut jotain, eikä ne hipit. Näin minä asian ymmärrän.

Seikkailuissaan (I-IV) John Rambo löytää mielenrauhansa aina uudelleen ja sitten taas välillä menettää sen.

Bad Rain ( 27.2.2008 19:55)

Matti Erholtz ( 27.2.2008 18:43)

En voisi olla enemmän eri mieltä. Minusta kyse on nimenomaan Rambon henkisestä muutoksesta ja mielenrauhan löytämisestä. Leffan alussahan hänen filosofiansa on ”fuck the world”, puolivälissä ”live for nothing or die for something” ja lopussa (olettaisin) hän tajuaa että eläminen jonkun puolesta onkin se kaikkein paras juttu. Kun Rambo lopussa katselee verilöylyn jälkiä (Stallone näyttelee pirun hyvin) ja vaihtaa paljonpuhuvia katseita sen tytsyn kanssa, hän siinä on oppinut jotain, eikä ne hipit. Näin minä asian ymmärrän.

Seikkailuissaan (I-IV) John Rambo löytää mielenrauhansa aina uudelleen ja sitten taas välillä menettää sen.

Eihän ykkösessä mitään mielenrauhaa löydy; sitä ollaan ehkä menossa hakemaan vanhan armeijakaverin luota, mutta miespä on kuollut ja paskaa alkaa saman tien kaatua niskaan. Ellet sitten lopetusta tulkitse rauhan löytymiseksi?

Matti Erholtz ( 27.2.2008 18:43)

Kun Rambo lopussa katselee verilöylyn jälkiä (Stallone näyttelee pirun hyvin) ja vaihtaa paljonpuhuvia katseita sen tytsyn kanssa, hän siinä on oppinut jotain, eikä ne hipit. Näin minä asian ymmärrän.

Rambo ei kuitenkaan petä periaatteitaan, toisin kuin ne hihhulit.

Spiritual Boxer ( 27.2.2008 19:42)

Bad Rain ( 27.2.2008 19:55)

Matti Erholtz ( 27.2.2008 18:43)

En voisi olla enemmän eri mieltä. Minusta kyse on nimenomaan Rambon henkisestä muutoksesta ja mielenrauhan löytämisestä. Leffan alussahan hänen filosofiansa on ”fuck the world”, puolivälissä ”live for nothing or die for something” ja lopussa (olettaisin) hän tajuaa että eläminen jonkun puolesta onkin se kaikkein paras juttu. Kun Rambo lopussa katselee verilöylyn jälkiä (Stallone näyttelee pirun hyvin) ja vaihtaa paljonpuhuvia katseita sen tytsyn kanssa, hän siinä on oppinut jotain, eikä ne hipit. Näin minä asian ymmärrän.

Seikkailuissaan (I-IV) John Rambo löytää mielenrauhansa aina uudelleen ja sitten taas välillä menettää sen.

Eihän ykkösessä mitään mielenrauhaa löydy; sitä ollaan ehkä menossa hakemaan vanhan armeijakaverin luota, mutta miespä on kuollut ja paskaa alkaa saman tien kaatua niskaan. Ellet sitten lopetusta tulkitse rauhan löytymiseksi?

Rambollahan on mielenrauha aina elokuviensa alussa, sitten se syystä tai toisesta katoaa (lue: Rambo tapaa kusipäitä). Takaisin sen saavuttaa ainoastaan tappamalla.

JMustonen ( 27.2.2008 20:56)

Spiritual Boxer ( 27.2.2008 19:42)

Bad Rain ( 27.2.2008 19:55)

Matti Erholtz ( 27.2.2008 18:43)

En voisi olla enemmän eri mieltä. Minusta kyse on nimenomaan Rambon henkisestä muutoksesta ja mielenrauhan löytämisestä. Leffan alussahan hänen filosofiansa on ”fuck the world”, puolivälissä ”live for nothing or die for something” ja lopussa (olettaisin) hän tajuaa että eläminen jonkun puolesta onkin se kaikkein paras juttu. Kun Rambo lopussa katselee verilöylyn jälkiä (Stallone näyttelee pirun hyvin) ja vaihtaa paljonpuhuvia katseita sen tytsyn kanssa, hän siinä on oppinut jotain, eikä ne hipit. Näin minä asian ymmärrän.

Seikkailuissaan (I-IV) John Rambo löytää mielenrauhansa aina uudelleen ja sitten taas välillä menettää sen.

Eihän ykkösessä mitään mielenrauhaa löydy; sitä ollaan ehkä menossa hakemaan vanhan armeijakaverin luota, mutta miespä on kuollut ja paskaa alkaa saman tien kaatua niskaan. Ellet sitten lopetusta tulkitse rauhan löytymiseksi?

Rambollahan on mielenrauha aina elokuviensa alussa, sitten se syystä tai toisesta katoaa (lue: Rambo tapaa kusipäitä). Takaisin sen saavuttaa ainoastaan tappamalla.

Mulle tulee First Bloodin alusta fiilis, että Rambo on nimenomaan ollut rauhaton ja niin syvästi Vietnam-muistojen riivaama, että tämän takia matkustaa tapaamaan ainoaa eloonjäänyttä kohtalotoveriaan; ehkä ihan vaan juttelemalla olo voisi parantua. Tähän viittaa suoraan myös se, että Rambo kertoo Trautmanille, että on yrittänyt tavoittaa tätäkin (onnistumatta). Ja kyllähän loppupuhe kumpuaa enemmän Rambon tilanteesta ylipäätään eikä vain edeltäneestä metsäepisodista. Jatko-osien aluissa ollaan kyllä rauhottuneina eli voidaan päätellä First Bloodin finaalin johtaneen jonkinlaiseen itsensä löytämiseen... tosin en muista miten II alkaa? Muistuttakaa.

Spiritual Boxer ( 27.2.2008 20:05)

JMustonen ( 27.2.2008 20:56)

Spiritual Boxer ( 27.2.2008 19:42)

Bad Rain ( 27.2.2008 19:55)

Matti Erholtz ( 27.2.2008 18:43)

En voisi olla enemmän eri mieltä. Minusta kyse on nimenomaan Rambon henkisestä muutoksesta ja mielenrauhan löytämisestä. Leffan alussahan hänen filosofiansa on ”fuck the world”, puolivälissä ”live for nothing or die for something” ja lopussa (olettaisin) hän tajuaa että eläminen jonkun puolesta onkin se kaikkein paras juttu. Kun Rambo lopussa katselee verilöylyn jälkiä (Stallone näyttelee pirun hyvin) ja vaihtaa paljonpuhuvia katseita sen tytsyn kanssa, hän siinä on oppinut jotain, eikä ne hipit. Näin minä asian ymmärrän.

Seikkailuissaan (I-IV) John Rambo löytää mielenrauhansa aina uudelleen ja sitten taas välillä menettää sen.

Eihän ykkösessä mitään mielenrauhaa löydy; sitä ollaan ehkä menossa hakemaan vanhan armeijakaverin luota, mutta miespä on kuollut ja paskaa alkaa saman tien kaatua niskaan. Ellet sitten lopetusta tulkitse rauhan löytymiseksi?

Rambollahan on mielenrauha aina elokuviensa alussa, sitten se syystä tai toisesta katoaa (lue: Rambo tapaa kusipäitä). Takaisin sen saavuttaa ainoastaan tappamalla.

Mulle tulee First Bloodin alusta fiilis, että Rambo on nimenomaan ollut rauhaton ja niin syvästi Vietnam-muistojen riivaama, että tämän takia matkustaa tapaamaan ainoaa eloonjäänyttä kohtalotoveriaan; ehkä ihan vaan juttelemalla olo voisi parantua. Tähän viittaa suoraan myös se, että Rambo kertoo Trautmanille, että on yrittänyt tavoittaa tätäkin (onnistumatta). Ja kyllähän loppupuhe kumpuaa enemmän Rambon tilanteesta ylipäätään eikä vain edeltäneestä metsäepisodista. Jatko-osien aluissa ollaan kyllä rauhottuneina eli voidaan päätellä First Bloodin finaalin johtaneen jonkinlaiseen itsensä löytämiseen... tosin en muista miten II alkaa? Muistuttakaa.

II alkaa, kun Rambo hakkaa tyytyväisenä kiviä rangaistussiirtolassa.

Spiritual Boxer ( 27.2.2008 20:05)

Mulle tulee First Bloodin alusta fiilis, että Rambo on nimenomaan ollut rauhaton ja niin syvästi Vietnam-muistojen riivaama, että tämän takia matkustaa tapaamaan ainoaa eloonjäänyttä kohtalotoveriaan; ehkä ihan vaan juttelemalla olo voisi parantua. Tähän viittaa suoraan myös se, että Rambo kertoo Trautmanille, että on yrittänyt tavoittaa tätäkin (onnistumatta). Ja kyllähän loppupuhe kumpuaa enemmän Rambon tilanteesta ylipäätään eikä vain edeltäneestä metsäepisodista. Jatko-osien aluissa ollaan kyllä rauhottuneina eli voidaan päätellä First Bloodin finaalin johtaneen jonkinlaiseen itsensä löytämiseen... tosin en muista miten II alkaa? Muistuttakaa.

Kai kakkososan alussa voidaan jonkinlaisesta mielenrauhasta puhua. Ainakin John on tyyni ja sopeutunut vankilaoloihin, eikä muistaakseni ainakaan heti lämpeä tätä tapaamaan tulleen Trautmanin ehdotuksille.

Bad Rain ( 27.2.2008 21:15)

Kai kakkososan alussa voidaan jonkinlaisesta mielenrauhasta puhua. Ainakin John on tyyni ja sopeutunut vankilaoloihin, eikä muistaakseni ainakaan heti lämpeä tätä tapaamaan tulleen Trautmanin ehdotuksille.

Mieli on rauhoittunut, mutta Rambo ei vaikuttanut olevan erityisen tyytyväinen elämäänsä, vaikka olikin tyytynyt osaansa ("Ainakin tiedän oman paikkani.")

Ja tokihan Rambo lämpeni hetkessä Trautmanille: "Sir, do we get to win this time?"

Nähty! Sori nyt vaan, mutta joudun antamaan Stallonen uljaalle saavutukselle kuitenkin ****½, tosin veikkaan että kun seuraavan kerran tulee katseltua pienemmältä ruudulta, niin arvosana vakiintunee vain neljään tähteen. Nyt elämykseen vaikutti niin paljon jo Rambon olemus isolla kankaalla sekä se paljon puhuttu nostalgia. Eihän tästä nyt suurempia valituksen aiheita löytynyt, mutta ehkä tämä uskomaton hehkutus tälläkin foorumilla oli saanut odotukset nousemaan jo taivaisiin.

Pahiksista on jo kritiikkiä annettu, mutta tosihan se oli, että ns. pääpahis jäi liian vajavaiseksi. En odottanutkaan mitään Kurtzia, mutta kyllä elokuvan pahis täytyy olla jos ei nyt elämää suurempi hahmo, niin tarpeeksi vaikuttava kuitenkin. Sitä paremmalta sitten tuntuu, kun Rambo pistää ilmat pihalle. Nyt pahis oli tosipaha ja ilkeä, mutta siinä se. Mitään karismaa ei tyypistä löytynyt, vaan vaikutelmaksi jäi että kyseessä on vain joku väliportaan ilkimys, jonka takana on pakko olla vielä tosi kova pahis. No, ei ollut. En nyt mitään liikoja motiiveja kaivannut, mutta olisihan äijä voinut heittää kehiin vaikka minuutin monologin, että miksi näitä ihmisiä täytyy tappaa ja raiskata.



Toinen miinus oli tämä ärsyttävä palkkasoturijoukko tai lähinnä se nalkuttava pomo. Voi vittu, mitä amatöörejä, tietysti Rambon täytyykin olla hemmojen rinnalla todella badass, mutta olisi niitä voinut vähän ammattimaisemmiksi tehdä. Jätkäthän vääntää heti itkua ja ovat lähdössä kotiin, kun tulee ensimmäinen vastoinkäyminen.



Loppuselvittely oli päräyttävä, mutta silti jäi fiilis, että eihän se tässä nyt vielä voinut olla. Tai no, eihän toi nyt sinänsä huono asia ole, jos haluaa Rambon jatkuvan ja jatkuvan... Mutta olisi Stallone voinut pistää Rambon olemaan vähän aktiivisempi lopussa eikä vaan jämähtää sen yhden aseen taakse, haluaa nähdä monipuolisen Rambon, vaikka toki näitä tappajantaitoja aikaisemmin elokuvassa esiteltiinkin.



Nämä nyt olivat kuitenkin aika pieniä nalkutuksen aiheita, kokonaisuudessaanhan John Rambo oli hieno elokuva ja 2000-luvun paras toimintapläjäys. Ei kai tähän paljon parempaa finaalia olisi voinut toivoa. Kiitos, Syltty!!

Humphrey Bogart ( 28.2.2008 15:45)

Mitään karismaa ei tyypistä löytynyt, vaan vaikutelmaksi jäi että kyseessä on vain joku väliportaan ilkimys, jonka takana on pakko olla vielä tosi kova pahis. No, ei ollut. En nyt mitään liikoja motiiveja kaivannut, mutta olisihan äijä voinut heittää kehiin vaikka minuutin monologin, että miksi näitä ihmisiä täytyy tappaa ja raiskata.

Miksi pitäisi aina olla jotain motiiveja kirjoitettuna katsojalle tai vastapuolelle luoda karismaattinen komplementti sankarista? Esim. aikaisemmissa osissahan pahan toimien tehokkuus johtui juuri pätevästä johtajasta. Samalla alustettiin olosuhteet hyvis vs pahis selvittelylle ja annettiin pahuudelle kasvot. Tämähän on juuri yksi suurimmista toimintagenren kliseistä, omasta puolestani oli virkistävää, että tässä yritettiin jotain muuta.

Tässähän pääpaholaisena on sisällissodan yleinen mielettömyys, jota ei pysty rationalisoimaan. Tuskin kukaan ns. hirmuhallitsijakaan näkee vaivaa järkeistäkseen ja selittääkseen muille raiskauksien ja kansanmurhien motiivit. Kyllähän heidän motiivinsa ja tekojen 'tarpeellisuus' ovat selviä heille itselleen, mutta sitä ei normaali-ihminen välttämättä pysty käsittämään. Tätä vastaa juuri tuo hihhuleiden usko järjen lopulliseen voittoon. Hekin yrittävät järkeistää asian oman maailmankuvansa kautta ja siksi hommasta tuleekin heille niin kivulias kokemus.

Jakel ( 28.2.2008 16:24)

Miksi pitäisi aina olla jotain motiiveja kirjoitettuna katsojalle

No ilman niitä ei synny tarinan sisäistä logiikkaa, tai tarinaa ylipäänsä. Miksi ylipäänsä sitten tehdä käsikirjoitusta, jos siihen ei sisällytä edes kerronnan perusasioita.

Artisan ( 28.2.2008 17:06)

Jakel ( 28.2.2008 16:24)

Miksi pitäisi aina olla jotain motiiveja kirjoitettuna katsojalle

No ilman niitä ei synny tarinan sisäistä logiikkaa, tai tarinaa ylipäänsä. Miksi ylipäänsä sitten tehdä käsikirjoitusta, jos siihen ei sisällytä edes kerronnan perusasioita.

Puhutko yleisesti asioista vai tästä elokuvasta? Pitääkö motiivit alleviivata aina katsojille joko päämiehen tai vaikka taustalla toimivan kertojaäänen avulla?

Jakel ( 28.2.2008 18:01)

Pitääkö motiivit alleviivata aina katsojille joko päämiehen tai vaikka taustalla toimivan kertojaäänen avulla?

Ei tietenkään tarvitse alleviivata. Mutta jotakin kyllä tarttis tehdä.

Humphrey Bogart ( 28.2.2008 15:45)

Nähty! Sori nyt vaan, mutta joudun antamaan Stallonen uljaalle saavutukselle kuitenkin ****½, tosin veikkaan että kun seuraavan kerran tulee katseltua pienemmältä ruudulta, niin arvosana vakiintunee vain neljään tähteen. Nyt elämykseen vaikutti niin paljon jo Rambon olemus isolla kankaalla sekä se paljon puhuttu nostalgia. Eihän tästä nyt suurempia valituksen aiheita löytynyt, mutta ehkä tämä uskomaton hehkutus tälläkin foorumilla oli saanut odotukset nousemaan jo taivaisiin.

Itsekin pähkäilin juuri näin mutta annan jo suoraan **** Rambolle.

Pahiksista on jo kritiikkiä annettu, mutta tosihan se oli, että ns. pääpahis jäi liian vajavaiseksi. En odottanutkaan mitään Kurtzia, mutta kyllä elokuvan pahis täytyy olla jos ei nyt elämää suurempi hahmo, niin tarpeeksi vaikuttava kuitenkin. Sitä paremmalta sitten tuntuu, kun Rambo pistää ilmat pihalle. Nyt pahis oli tosipaha ja ilkeä, mutta siinä se. Mitään karismaa ei tyypistä löytynyt, vaan vaikutelmaksi jäi että kyseessä on vain joku väliportaan ilkimys, jonka takana on pakko olla vielä tosi kova pahis. No, ei ollut. En nyt mitään liikoja motiiveja kaivannut, mutta olisihan äijä voinut heittää kehiin vaikka minuutin monologin, että miksi näitä ihmisiä täytyy tappaa ja raiskata.

Tämä ei ollut ongelma. Parempi vaan ettei oltu tehty mitään superpahista, vaan se pääjehu kuului harmaaseen, joskin häijyyn massaan.

Toinen miinus oli tämä ärsyttävä palkkasoturijoukko tai lähinnä se nalkuttava pomo. Voi vittu, mitä amatöörejä, tietysti Rambon täytyykin olla hemmojen rinnalla todella badass, mutta olisi niitä voinut vähän ammattimaisemmiksi tehdä. Jätkäthän vääntää heti itkua ja ovat lähdössä kotiin, kun tulee ensimmäinen vastoinkäyminen.

Itse tulkitsin tämän niin, että palkkasoturit haluavat pelata aina mahdollisimman varman päälle. Eli jos suunnitelmaan tulee matkan varrella liikaa ennalta määrittelemättömiä muuttuvia tekijöitä, alkaa samalla myös riski koko alkuperäisen suunnitelman kaatumisesta kasvaa niin paljon, että perääntyminen on hyvä vaihtoehto (= oma henki vs. kasa rahaa).