VHS:n tulevaisuus

Jeremias Rahunen 8.10.2006 17:04

On tässä, DVD hurman jo hiukan laannuttua, alkanut mielenkiintoni kohdistua FIx-kassuihin ja ylipäätään noihin VHS-julkaisuihin joita antikvariaateissa ja kirpputoreilla on vastaan tullut. Toki suurin osa on aika kuonaa, mutta mielenkiintoinen kansitaide ja tietty nostalgia noissa houkuttelee kummasti. Mahdollinen huono kuvanlaatu ei sinänsä haittaa, kun hinta on noin suotuisa ja harrastus mieleinen. Ajattelen josko aloittaisi uuden harrastuksen ja kävisi noita kunnolla ostamaan. Aika halpoja nuo peruskassut kun nykyään ovat. Mitä mieltä foorumin ihmiset ovat kyseisen formaatin kehityksestä tulevaisuudessa. Itse veikkaan, että VHS:lle käy samoin kuin esim. vinyylilevyille musiikin puolella. Eli VHS-kassuja ostetaan vielä senkin jälkeen kun uusien kauppaaminen loppuu. Se erohan musapuolelle on, että uusia vinyylejä tehdään koko ajan uusiakin, VHS sen sijaan kuolee. Mutta silti muuten veikkaan, että tietty VHS-keräilypiiri säilyy ja osan kasettien arvo nousee vuosien varrella (nimen omaan keräilijöiden keskuudessa). Itsellä ei ole tarkoitus kerätä mitään arvokokoelmaa, vaan tutustua kasariroskaan ja sen ajan helmiin. Toinen mielenkiintoinen pointti on saada leffoja joita ei ole DVD-muodossa ollenkaan. Eikä todennäköisesti julkaistakaan eli sellaisia harvinaisempia teoksia. Entä miten arvioitte laitepuolen valmistamisen jatkuvan. Sehän se tärkein pointti kait kuitenkin on. Jos VHS-nauhurit loppuvat tyystin kaupasta, niin paha sitä laitteistoa on päivitellä kuntoon jos vanhat kamat menee rikki.

QCine 8.10.2006 23:25

Tietyllä tavalla on toki mielekästä verrata VHS:ää LP:ihin, mutta mielestäni noissa on se ero, että VHS:n signaalin kuluminen on radikaalimpaa kuin LP:n puhkijyystyminen. VHS:ien keruusta menee mielekkyys siinä vaiheessa, kun tulee koneeseen laitettua kirpparilta tai huutonetistä ostettu Silver Shadow, joka tukkii muutamannen kerran kuvapäät. Silver Shadow ja sen hengenheimolaiset ovat harmaa aikapommi, joka olisi mahdollisimman nopeasti polttamalla hävitettävä. Siinä sivussa voisi puolinopeusnauhoitus-systeemin päälobbaajien päät laittaa vadille, mutta parempi, etten tässä vaiheessa ahnehdi.





Itselläni on VHSiä niin kauan kuin tarjolla ei ole järkevän hintaisia DVD-vaihtoehtoja käden ulettuvilta. Eikä ole tarkoituskaan hankkiutua hysteerisesti eroon tästä "vanhasta" formaatista. Formaattipelleily ei auta, mikäli sisältö on paskaa, mutta on mukava lisä, jos kyse on omasta suosikkileffasta/-ohjelmasta.
Jeremias Rahunen 9.10.2006 12:06

Toinen ongelma on kyllä sekin, että VHS-kassujen ja etenkin hyvien sellaisten löytäminen on joskus vaikeaa. Paikat kun on aina täynnä yleensä 90-luvun nauhoja. Ne pitää sisällään vain perusleffoja, joita saa helposti dvd:llä. Ja ne on aina niitä sen vuoden myydyimpiä ts. perussettiä.



Vanhoja, mielenkiintoisia nauhoja näkyy välissä, mutta aika harvoin. DVD:llä julkaistaan nykyään aika estoitta vanhoja kulttileffoja ja niitä tuppaa saamaan myös aika edullisesti alennusmyynneistä. Tämä heikentää osaltaan kiinnostusta VHS-nauhoja kohtaan. Vinyylien kanssa on mukavaa, kun ne voi ripata helposti mp3-muotoon ja niissä se kansitaide on vielä korostetummassa muodossa. Voihan noita kait VHS-nauhojakin polttaa DVD-R levyille, jos haluaa säästää nauhoja ja itse laitetta. Tulevaisuus on kysymysmerkki siksi koska ei viitsisi vuonna 2036 havahtua vhs-kasan keskeltä, rikkinäiset laitteet nurkassa, että mitä hittoa sitä silloin 30-vuotta sitten ajatteli smile.gif
Lazer 9.10.2006 12:12
QCine ( 8.10.2006 23:26)
Tietyllä tavalla on toki mielekästä verrata VHS:ää LP:ihin, mutta mielestäni noissa on se ero, että VHS:n signaalin kuluminen on radikaalimpaa kuin LP:n puhkijyystyminen.


Kyllä suurin ero on siinä, että en usko että kukaan väittää, että vhs:t olisi miltään teknisiltä ominasuuksiltaan parempia kuin kunnolla tehty dvd. Vinyyli-intoilijathan usein puhuvat lämpimmämmästä soinnista yms. Itse ainakin sanoisin, että enempi on kyse objektista hyllyssä. Harvaa elokuvaa sitä kovin montaa kertaa katsoo, joten isommassa elokuvakokoelmassa on melkeinpä enempi kyse minkälainen fetissi siellä hyllyssä lämmittää mieltä. Ja niistä muutamista leffoista mitä haluaa katsoa uudestaan ja uudestaan voi sitten hommata sen dvd:n rinnalle. Ja kohtahan ne dvd:tkin on jo vanhaa kamaa kuitenkin.
Jakel 9.10.2006 12:30

Tuli tästä mielen artikkeli pohjalaisesta kesältä. Siinä haastateltiin jotain expertin myyjää (sic!,mistä nämä kaikki ns. asiantuntijat haalitaan) siitä mikä on vhs-markkinoiden kohtalo. No tämä jannu sanoi, että vhs-kasetit tullaan kärräämään suoraan kaatopaikalle, eikä minkäänlaista lp-tyyppistä innostusta tule formaatin ympärille syntymään. LP-formaatin keräilysuosiota mies perusteli sanoin ’niissä on kuulemma joidenkin mielestä parempi ääni, mutta VHSssä ei ole parempaa kuvaa’. On aina mielenkiintoista, kun hankinnat perustellaan sokeasti tekniikalla eikä sisällöllä.



Eiköhän se asia ole kuitenkin molemmille formaateille yhteistä, että molemissa on harvinaisempia nimikkeitä, joita ei ole ikinä ilmestynyt Cdllä/DVDllä.



En tiedä miten Blu-rayn tulo vaikuttaa tilanteeseen, mutta pahimmassa tilanteessahan sen vaikutus saattaisi olla se, että DVD-julkaisujen tahti hidastuu kun yritetään siirtyä uudempaan tekniikaan. En tosin usko ihan, että näin kävisi.
Jeremias Rahunen 9.10.2006 12:54
Jakel ( 9.10.2006 04:31)
En tiedä miten Blu-rayn tulo vaikuttaa tilanteeseen, mutta pahimmassa tilanteessahan sen vaikutus saattaisi olla se, että DVD-julkaisujen tahti hidastuu kun yritetään siirtyä uudempaan tekniikaan. En tosin usko ihan, että näin kävisi.




Mutta tukeekos se Blu-ray DVD-formaattia? Jossain muistelen lukeneeni ettei. Mutta jos tukee niin sehän olisi sinänsä hyvä homma.



Lazer ( 9.10.2006 04:13)
QCine ( 8.10.2006 23:26)
Tietyllä tavalla on toki mielekästä verrata VHS:ää LP:ihin, mutta mielestäni noissa on se ero, että VHS:n signaalin kuluminen on radikaalimpaa kuin LP:n puhkijyystyminen.


Kyllä suurin ero on siinä, että en usko että kukaan väittää, että vhs:t olisi miltään teknisiltä ominasuuksiltaan parempia kuin kunnolla tehty dvd. Vinyyli-intoilijathan usein puhuvat lämpimmämmästä soinnista yms. Itse ainakin sanoisin, että enempi on kyse objektista hyllyssä. Harvaa elokuvaa sitä kovin montaa kertaa katsoo, joten isommassa elokuvakokoelmassa on melkeinpä enempi kyse minkälainen fetissi siellä hyllyssä lämmittää mieltä. Ja niistä muutamista leffoista mitä haluaa katsoa uudestaan ja uudestaan voi sitten hommata sen dvd:n rinnalle. Ja kohtahan ne dvd:tkin on jo vanhaa kamaa kuitenkin.




Vinyylien kanssahan se homma menee niin, että jos minulta kysytään haluanko kuulla CD- vai LP-tasoista ääntä, niin toki vastaan että CD. Sitten taas keräilymielessä LP-levyjen "maailma" on paljon mielenkiintoisempi. Kansitaide, harvinaisuudet ja erikoiset kokoelmat ovat aina mielenkiintoisempia kuin CD-versiot. LP-levyjä on paljon sellaisia, joita on joko vaikea löytää CD-muodossa tai ei ole ollenkaan pistetty digitaaliseen muotoon. Elokuvien puolella juuri tuo mainitsemasi seikka, että leffoja tulee kuitenkin katsottua harvemmin ja kasettien objektisoituminen ovat toki oma lukunsa. Joillainhan on tietystä samasta leffasta usea eri versio niin DVD:nä kuin VHS-muodossa. Vaikka sisältökin olisi täysin sama. Esim. eri kansiversiot saattavat olla riittävä syy ostaa sama leffa toiseen kertaan. Siinä ei kyse ole enää elokuvasta, vaan puhtaasti tavarasta.
drake2j 9.10.2006 12:56
Jeremias Rahunen ( 9.10.2006 12:55)
Mutta tukeekos se Blu-ray DVD-formaattia? Jossain muistelen lukeneeni ettei. Mutta jos tukee niin sehän olisi sinänsä hyvä homma.


Kyllä Blu-ray on taaksepäin yhteensopiva. Info.
Lazer 9.10.2006 13:12
Jeremias Rahunen ( 9.10.2006 12:55)
Vinyylien kanssahan se homma menee niin, että jos minulta kysytään haluanko kuulla CD- vai LP-tasoista ääntä, niin toki vastaan että CD. Sitten taas keräilymielessä LP-levyjen "maailma" on paljon mielenkiintoisempi. Kansitaide, harvinaisuudet ja erikoiset kokoelmat ovat aina mielenkiintoisempia kuin CD-versiot. LP-levyjä on paljon sellaisia, joita on joko vaikea löytää CD-muodossa tai ei ole ollenkaan pistetty digitaaliseen muotoon.


Jos vinyyli vaan on kunnossa, niin vastaus ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Cd:n masteroinnissakaan ei paljoa tarvitse sössiä, että ääni voi hukata alkuperäisen sävyn. Tottakai aina tulee olemaan kamaa mitä ei cd:lle ole saatu, mutta kyllä se millään mittapuulla kiinnostavasta materiaalista alkaa tänä päivänä olemaan varsin pieni osa. Dvd:n laatu verratuna vhs:n nyt on kuitenkin täysin selvä, ainakin jos ei sitä nyt ole suoraan jostain vanhasta vhs-masterista mitään tekemättä vedetty.
Jeremias Rahunen 9.10.2006 13:17

Olisi muuten hauska kuulla mielipiteitä henkilöiltä jotka ovat aloittaneet DVD-kaudella FIx:ien keräilyn, että maksoiko vaivan? Entä miten suurin osa (karkea arvio vaikka prosentteina) esim. tuolla FIx galleriassa olevista leffoista on julkaistu DVD-muodossa? Erikoista kun on lukenut noita VHS-palstoja, että jannut on maksanut useita satoja markkoja jostain huonolaatuisesta kassusta ja sitten se leffa on tullut parin vuoden päästä Anttilan alelaariin DVD:nä ja kasetin arvo tippunut "nolliin". Ainakin LP-levyjen kanssa arvo säilyy paremmin vaikka olisi menossa ties kuinka mones CD-painos. Toki onko elokuva leikattu yms. vaikuttavat kanssa paljon. Ja ehkä vertaus muutenkin ontuu..

Jumbu 9.10.2006 13:40
Jeremias Rahunen ( 9.10.2006 13:18)
Olisi muuten hauska kuulla mielipiteitä henkilöiltä jotka ovat aloittaneet DVD-kaudella FIx:ien keräilyn, että maksoiko vaivan?


Ei maksanut. Hullun hommaahan tämä on. Metsästää nyt kaiken maailman kuonaa (vielä leikattua) huuto.netistä ja kirppareilta. Ei vaan voi lopettaa.
Goose 9.10.2006 14:15
Lazer ( 9.10.2006 12:13)
Itse ainakin sanoisin, että enempi on kyse objektista hyllyssä. Harvaa elokuvaa sitä kovin montaa kertaa katsoo, joten isommassa elokuvakokoelmassa on melkeinpä enempi kyse minkälainen fetissi siellä hyllyssä lämmittää mieltä. Ja niistä muutamista leffoista mitä haluaa katsoa uudestaan ja uudestaan voi sitten hommata sen dvd:n rinnalle.




Allekirjoitan tämän.
Bitnik 9.10.2006 14:16

On vaikea kuvitella että vhs-nauhureiden saanti ihan pian loppuisi sillä niin valtavat varastot ihmisillä kasetteja on. Toisaalta laadukkaat vanhat nauhurit kestävät hyvinkin 10-15 vuotta. Itselläni on käytössä omat kauan palvelleet Panasonicit joiden rinnalla käytän satunnaisesti toista Panasonicin lähes uutta nauhuria. Vikasieto on laitteissa dvd-soitinten tavoin usein eri tasoista, joku vanha vuokranauha ei näy ollenkaan toisessa nauhurissa ja toisessa ihan kelvollisesti, silti uudet nauhat näkyvät molemmissa loistavasti. Kannattaa siis haalia varastoon paritkin toimivat nauhurit joita voi sitten tarpeen mukaan kytkeä kiinni.





Kasettien keräilystä ja ostamisesta sen verran että huuto.netin lisäksi kirpputorit ja tietysti alan kaupat ovat "helpoimpia" paikkoja. Porin Videodivarin valikoimat kuihtuvat ikävä kyllä vauhdilla mutta ainakaan Pieni Leffakauppa ei tunne vastaavaa trendiä? Hyviä apajia ei yleensä löydä kuin sattumalta ja olemalla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Jos jostain paikasta kuulee välikäden kautta niin parhaat on jo viety päältä, onneksi silti keräilykohteet menevät usein ristiin ja toiselle kuonaa oleva nauha on toiselle aarre.



Ylihintojen välttelyn oppii vain pitkän harrastamisen kautta, mutta pari-kolme euroa maksavissa kaseteissa riski on tietysti olematon.
Jakel 9.10.2006 14:30
Jeremias Rahunen ( 9.10.2006 13:18)
Olisi muuten hauska kuulla mielipiteitä henkilöiltä jotka ovat aloittaneet DVD-kaudella FIx:ien keräilyn, että maksoiko vaivan? Erikoista kun on lukenut noita VHS-palstoja, että jannut on maksanut useita satoja markkoja jostain huonolaatuisesta kassusta ja sitten se leffa on tullut parin vuoden päästä Anttilan alelaariin DVD:nä ja kasetin arvo tippunut "nolliin".




Olen periaatteessa aloittanut keräilyn uudestaan, koska joskus vuonna 97-98 hankkiudun eroon suurimmasta osasta kasetteja rahapulan vuoksi ‑valitettavasti myös muutamista harvinaisista. Vuosien aikana säilytettäviä kasetteja on kuitenkin kerääntynyt ihan mukava määrä, joista osasta löytyy toki DVD, mutta ei välttämättä yhtään laadukkaampi.



Kyllähän jotain exterminatoria myytiin kovallakin hinnalla aikoinaan kasettina ja luonnollisesti DVDlle ilmestyttyään hinta romahti. Samaan aikaan on tosin suuri määrä vastaavia elokuvia, joista tuskin tulee bootlegiä tai vhs-rip tasoista käännöstä parempaa koskaan.
k-mikko 9.10.2006 14:32
Goose ( 9.10.2006 14:16)
Lazer ( 9.10.2006 12:13)
Itse ainakin sanoisin, että enempi on kyse objektista hyllyssä. Harvaa elokuvaa sitä kovin montaa kertaa katsoo, joten isommassa elokuvakokoelmassa on melkeinpä enempi kyse minkälainen fetissi siellä hyllyssä lämmittää mieltä. Ja niistä muutamista leffoista mitä haluaa katsoa uudestaan ja uudestaan voi sitten hommata sen dvd:n rinnalle.




Allekirjoitan tämän.




Ja sama asia pätee kyllä dvd:nkin kohdalla.
Lazer 9.10.2006 16:30
k-mikko ( 9.10.2006 14:33)
Ja sama asia pätee kyllä dvd:nkin kohdalla.


Tätä just tarkoitin. Toinen saa kicksit siitä, että hyllyssä on se paras mahdollinen versio kaikilla ekstroilla ja mikroaaltouunilla, toiselle riemua tuottaa se vanha nauha mitä muhevammalla kotelolla sen parempi.

Metsästää nyt kaiken maailman kuonaa (vielä leikattua)


Jeh. Mulle voi vaihdossa tarjota esim. NMV:n Deep Rediä tai Curlyn Maniacia. Tottakai siihen kuinka paljon sitten jostain on valmis maksamaan vaikuttaa se, onko dvd:tä tai onko leikattu. Mut sehän on tietysti ihan yleinen arvotekninen asia muutenkin. Tuskinpa tota leikattua Kaikki saastuneet tuhotaan nauhaa tulen ikinä läpi katsomaan, mutta on se hieno hyllyssä.