Köyhyyselokuvat

Goose ( 18.3.2006 12:43)

blaa-blaata

Okei. Päätalojen näkemisestä on kulunut ruokottoman paljon aikaa, mutta ensisijainen mielikuva vuosien takaa on ollut duunarimaisuus eikä köyhäily. Ehkä ne voisi tosiaan katsoa uudestaan, vaikka en kyllä yhtään jaksaisi tuhlata aikaa tylsään tuubaan.



Billy Elliotia en oikein miellä kunnon köyhyyselokuvaksi. Faija lakkoilee ja suurin rahahuoli on pojan lähettäminen balettikouluun.

sorsimus ( 18.3.2006 10:44)

Funtsin tossa, että amerikkalaisessa elokuvassa ei olla juuri koskaan menty sinne rakenteellisen, sosiaalisen köyhyyden lähteille. Syitä voisivat olla esim: tuonkaltainen lähestymistapa vaatii jonkinasteista vasemmistolaista näkökantaa, joka tietty on aika vieras etenkin amerikkalaiselle studio- elokuvalle.

Mulla on takaraivossa joku erittäin hyvä köyhyysleffa studioajalta mutta en vielä ole saanut kielenpäälle. Varmaan joltain mustalistalaiselta löytyy jotain topicciin sopivaa.



Jooh amerikkalaisen elokuvan ongelma on siinä että heidän köyhyyskäsitys on jotain hämmentävää. Köyhä = sellainen joka omistaa vain yhden auton tai on duunissa jossain fyysisessä työssä. Perusprotestanttisen suomalaisen kasvatuksen saaneena duunariperheen lapsena tämmönen ajatus on mulle aika naurettava. (Tässä varmaan se syy minkä takia en voi yhdistään köyhyyttä Ihmeelliseen elämään, paitsi joidenkin sivuhenkilöiden osalta.) Sama ideologia on kyllä alkanut näkymään jopa suomalaisessakin elokuvassa. Tulee mieleen esim. suurimmaksi osaksi mainio Nousukausi jossa köyhyyden vertauskuvaksi riittää se että ajaa pizzataksia ja asuu kerrostalossa.



Ideologian kannalta tässä olisi muutenkin mielenkiintoista savottaa pohdittavaksi: yleistäen ja kärjistäen voisi väittää että hollywoodelokuvassa köyhä on sellainen joka käy töissä, rikas sellainen joka joko varastaa muilta tai on saanut rahansa perintönä tms.

Red Right Hand ( 18.3.2006 15:56)

Mulla on takaraivossa joku erittäin hyvä köyhyysleffa studioajalta mutta en vielä ole saanut kielenpäälle. Varmaan joltain mustalistalaiselta löytyy jotain topicciin sopivaa.

Salt of the Earth?



edit: ei tosin ole studioleffa, vaan mustalistalaisten omalla rahalla tekemä independent- köyhäily.

Yks amerikkalainen köyhälistökuvaus on jossain määrin dokumentaarinen On the Bowery. Alkkiksia ym. lähinnä tässä esiintyy.

Köyhyyselokuvassa asutaan kaatopaikkaslummissa ja muu perhe pöllii perheen mummon eläkerahat joka kuukausi, kuten 'Brutti, sporchi e cattivi'ssa.

sorsimus ( 18.3.2006 14:11)

Red Right Hand ( 18.3.2006 15:56)

Mulla on takaraivossa joku erittäin hyvä köyhyysleffa studioajalta mutta en vielä ole saanut kielenpäälle. Varmaan joltain mustalistalaiselta löytyy jotain topicciin sopivaa.

Salt of the Earth?



edit: ei tosin ole studioleffa, vaan mustalistalaisten omalla rahalla tekemä independent- köyhäily.

Heh joo, studioväki on kyllä tälläsistä pysynyt kaukana.



Voi olla että tota tarkoitin, mutta en voi vannoa. Muistikuvat ovat aika hämäriä SotE:n suhteen. Varmaan 10 vuotta sitten nähnyt. Työläiselokuvahan toi on enkä muista minkälaista meno on köyhyyden osalta. Luulen että toi mulla kuitenkin takaraivossa sykki.



Viime viikonloppuna alkaneen Donskoin Gorki-trilogian ekassa osassa oli hyvää köyhyyskuvaustakin. Lumppuja kerättiin tien varsilta, volgan lautturit vetivät lauttaa, ahne paskianen vei sokealta kerjäläiseltä ja entiseltä työntekijältään leivän kädestä jne.

Joku aiemmin väitti, ettei Kaurismäen elokuvissa köyhäillä.

Boheemielämää lienee sopii kuitenkin tähän kategoriaan. Tapio Piiraisen Siivoton juttu kuvaa mm. leipäjonoja ja karua kerrostaloelämää, vaikkakin elokuvassa hetkeksi kurjuudesta päästäänkin. Vittorio De Sican Ladri di biciclette on selvä köyhyyskategorian edustaja.

Galipula ( 18.3.2006 15:10)

Vittorio De Sican Ladri di biciclette on selvä köyhyyskategorian edustaja.

Ja muistaakseni myös Umberto D:n voi laskea ainakin osittain samaan kategoriaan, kuten myös Ermanno Olmin Puukenkäpuun.

Amadeus ( 18.3.2006 15:20)

Galipula ( 18.3.2006 15:10)

Vittorio De Sican Ladri di biciclette on selvä köyhyyskategorian edustaja.

Ja muistaakseni myös Umberto D:n voi laskea ainakin osittain samaan kategoriaan, kuten myös Ermanno Olmin Puukenkäpuun.

Umberto D tuli minullakin jo aiemmin mieleen. Vaikka herra D onkin köyhä ja joutuu sen takia kärsimään (muuttamaan, koska ei ole varaa maksaa vuokraa) niin elokuvan pointti ei liity köyhyyteen vaan pikemmin yhteiskunnan suhtautumiseen ikääntyvään väestöön.

Tarjotaan nyt sitten vielä

Vihan hedelmät



vaikka onkin enempi kirjan filmatisointi.

sorsimus ( 17.3.2006 15:32)

Neorealismi laajemminkin on varsinaista köyhäilyä:

Rooma, avoin kaupunki, Katkeraa riisiä

Nämä on vähän ongelmallisia, ainakin jos haetaan "köyhyyttä, puutetta, kerjäläisiä ja armotonta taistelua elämän/elinkeinon säilyttämiseksi." Rooma, avoin kaupunki kuvaa ennemmin yksittäisten ihmisten epätoivoista taistelua miehittäjää vastaan, kun taas Katkeraa riisiä luonnehtisin eroottisesti virittyneeksi rikos/rakkaus ‑draamaksi. Molempien elokuvien taustalta on nähtävissä neorealismiin sisällöllisesti kuuluva köyhyyden teema, mutta kumpikaan elokuvista ei varsinaisesti kerro siitä. Tietenkin, jos kysymys laajennetaan seuraavaan:

Noille Marienbadin mainitsemille core- köyhyys leffoille on muutenkin olennaista se, että köyhyys on niissä kaikkeen toimintaan vaikuttava olotila, sitä ei voi noissa esimerkkileffoissa kiertää, eikä se ole "vastoinkäyminen, joka on voitettava ennen elämässä menestymistä" niinkuin monessa jenkkileffassa.

Niin suosittelen Larry Clarkin tuotantoa.

Vittorio De Sica: Umberto D. (1952)



Umberto D. mainittiin jo tuossa yllä, mutta nostetaan elokuva nyt uudelleen esiin sillä mielestäni tämä istuu köyhyyselokuvien joukkoon. Tarinan päähenkilöllä Umbertolla ei siis ole mitään sen kummempaa velkaa, ei vaimoa tai lapsia, eikä pahemmin muitakaan menoja. Ikävä kyllä tulotkin ovat minimissä joten elämä on yhtä epätoivoista taistelua ylämäkeen. Ainoa lohtu on koira jota Umberto ruokkii vähillä eväillään kuten vain voi. Sama loputon eloonjäämistaistelu koskee kaikkia Umberton ystäviä, jotka muodostavat värikkään joukon verkalleen vanhenevia ukkoja.



Toisesta maailmansodasta hiljalleen toipuva Italia on varmasti ollut vaikea paikka elää ja juuri Umberton kaltaiset ukot ovat taatusti tippuneet rattaiden väliin ilman että se on juuri ketään kiinnostanut.