Night Visions 2005

Aren 30.10.2005 15:47

Pistetäänpä nyt tännekkin meille ali-ihmisille puheenaiheeksi, kun eivät näemmä yläkerran herrat päästä leikkimään heidän alueelle.





Eli, ketkä olivat tämän vuotisessa Night Visionsissä, ja mitä saivat irti sieltä?



Kuten itse jo hohto foorumille pistin (kuten vakiolukijakuntani ehti jo huomata), enpä itse ainakaan kovin paljoa tämän vuoden NV tarjonnasta innostunut.



Pienehkö pettymys siis tämän vuoden night visions. Suurin osa leffoista oli joko turruttavan keskivertoja, tai täydellisiä turtteja. Myös puhujat olivat löytäneet tiensä saleihin ja ainakin devils rejectsin aikana kuului jatkuva keskustelu takarivistä. On se nyt perkele kun ei osata pitää turpaansa kiinni edes paria tuntia.



Leffoista kärkipäätä edusti mainio The Descent mikä oli kerrankin pelottava kauhuleffa. Ihmisetkin näköjään pitivät kun jostain parvelta kuului suht äänekkäitä kiljahduksia ajoittain.



Huonointa päätä edusti Keira Knightleyn järjettömän laaduton Domino mistä ei löytänyt sitten mitään positiivista. Kuraa alusta loppuun.



Corpse Bride oli yllättävän keskiverto ja mitäänsanomaton. Aika suuri harmi kun tietää että sama tekijä on aikoinaan tehnyt sellaisenkin mestariteoksen kuin Nightmare Before Christmas.



Emily Rose oli paikoitellen ihan toimiva, varsinkin manausjaksossa. Mutta silti tuntui vain liian pitkältä Law and Order jaksolta.



Exorcism of Emily Rose **½

Corpse Bride ***

The Descent ****

Devils Rejects * (tai ****)

Domino ½



Demonsia tai Supersonicia en jäänyt katsomaan.



(Ja humpreylle mainittakoon että Demonsin kuin myös I Spitin olin jo aiemmin nähnyt. Demonsista pidän, mutta Spit on yksinkertaisesti sontaa silmissäni. Tietysti jos vituttaa että meikäläiset käyvät katsomassa leffoja joista itse et välitä niin ainahan toisessa salissa on tilaa. Kuitenkin me tuomme ihan samat rahat tiskiin kuin tekin.)
Humphrey Bogart 30.10.2005 16:05

Joo, sori area, enemmän mua kuitenkin vitutti, kun jäi väliin taas kerran.

Ehetyz 30.10.2005 16:39

Että silleen

sp_ike.gif
Samvli 30.10.2005 18:09
Aren ( 30.10.2005 15:48)
Pistetäänpä nyt tännekkin meille ali-ihmisille puheenaiheeksi, kun eivät näemmä yläkerran herrat päästä leikkimään heidän alueelle.



Kuten itse jo hohto foorumille pistin (kuten vakiolukijakuntani ehti jo huomata), enpä itse ainakaan kovin paljoa tämän vuoden NV tarjonnasta innostunut.


biggrin.gif
Korson Antti 30.10.2005 19:26

Kansan syvät rivit ovat puhuneet, varmaan syytä lopettaa koko kekkerit.

Ilja Rautsi 30.10.2005 19:29

Niin, tämähän taisi itse asiassa olla kokonaisuutena paras ohjelmisto pariin vuoteen joten lienee syytä lopettaa kun on vielä voiton puolella.

Red Right Hand 31.10.2005 08:58

Exorcism of Emily Rose



Pelkäsin perkeleesti mikä tarkoittanee sitä että kyseessä on hyvä kauhuelokuva. Loppua kohden meno pikkasen hiipui kun riivauksen ja manaamisen sijaan keskityttiin matlokkeiluun. Lakitupadraama kun on just niin vitun kiinnostavaa että oksat pois. Myös se varsinainen manaamishuipentuma oli vaisu ladattuihin odotuksiin nähden. Varsin hyvä elokuva kuitenkin.



Pervert!

Aivan loistava tribuutti mestarille. Diggasin alusta loppuun.



Decent

Tämä pelotti 70-luvulla syntyneelle paskat housuun. Henk. koht kauhuelokuvat joissa joku todellinen pelottava asia yhdistyy yliluonnolliseen on usein toimivinta. Ahdistuin jo tarpeeksi siitä että tyypit ovat jossain luolissa maan alla. Ihan oikeasti jouduin toistelemaan itselleni välillä että hei hei tämä on vain leffaa, ei huolta ja nuo ovat vain näyttelijöitä.



Devils Rejects

Zombien visio oli selvästi kirkastunut ja hioutunut mutta särmää yhtään menettämättä. Harmiksi festareiden eka pilkkiminen osui jossain puolessa välissä. Loppuhuipentuma Freebirdin säestyksellä oli upea, niin upea. Toivottavasti Zombiella on piiiitkä elokuvaura edessään.



I Spit on Your Grave

Parista tyhjännaurajasta huolimatta elokuvan lakoninen tylyys veti vakavaksi.



Demons

Hernerokkakauhu ei ole ihan mun juttu mutta hauskahan tämä oli. Dialogi oli mainiota.



Supersonic Man

Hyvä tapa lopettaa festarit. Viiden tähden pöhköilyä. Doupingi loppui Demonsin aikana joten leffan alkupuoli oli taistelua unta vastaan. Lopussa taas piristyin. Ja jos edellisessä oli hyvää läppää, niin myös tässä. "You idiot!" Cameron Mitchell oli hyvässä vedossa.
Humphrey Bogart 31.10.2005 12:38

Älkää vittuilko.

Esa Linna 31.10.2005 13:16
Humphrey Bogart ( 31.10.2005 12:39)
Älkää vittuilko.




I hear you buddy.