Ensimmäinen kunnolla säväyttänyt kauhuelokuva?

Hammerin Dracula, The Thing ja A Nightmare On Elm Street (etenkin sen ensimmäisen uhrin haahuilu ruumissäkissä) onnistuivat kauhistuttamaan ja kiehtomaan joskus 80-luvun loppupuolella.

Joitain vuosia myöhemmin Pet Sematary shokeerasi leffateatterissa varsinkin kohdassa jossa Pascow´ta raahaataan pää tohjona sairaalapedille. Kohtaus tuli niin puun takaa ja realistisen hädäntunteen siivittämänä että meinasi suklaapopcornit mennä väärään kurkkuun.

Pet Sematary onnistui vielä myöhemminkin pelottamaan sen verran että tv-esitys jäi osittain katsomatta. Tällä kertaa sietämättömäksi kävi se sairauden runtelema luurankomainen nainen. Kummallista kyllä, teatterissa tuo nainen ei kummemmin pelottanut eikä tv-esitystä katsellessa Pascow-kohtaus enää järkyttänyt..

Pitänee kohtapuoliin tsekata leffa uudestaan josko nuo kohtaukset enää hetkauttaisivat vai onkohan joku toinen kohtaus ottanut niiden paikan "kauhuaherättävyydessään". Vanhojen muistikuvien pohjalta neljä tähteä, King-leffojen kärkeä.

Artemisa Absinthium (23.10.2005 14:03)

Dracula on noussut haudastaaan. Tarkkaa aikaa ne muista, mutta joskus 80-luvun alkupuolella taisi olla.

Tämä kuului siihen Keskiviikon keskiyö ‑sarjaan, josta jo mainitsin (ja joka oli siis 1986).

Ensimmäinen ehdottomasti säväyttänyt elokuva omalla kohdallani on Manaaja. Näin tämän kun olin jotain kymmenen vuotias ja pelotti aivan saatanasti. En olisi kai muuten saanut katsoakaan, mutta kun oltiin sukuloimassa koko perheen voimin ja aikuiset olivat vetäneet sopivasti grappaa...

Noita vanhempia Hammerin Draculoita oli toki tullut nähtyä jo aiemmin, mutta ne eivät äityneet läheskään sellaisiksi kuin Manaaja.

Nostalgiaa ja veitsikäsiä. Ensimmäinen kunnolla säväyttänyt kauhuelokuva on

painajainen Elm streetillä, joka vieläkin lukeutuu listallani yhdeksi parhaaksi kauhuelokuvaksi. Dremezin jo aikaisemmin mainitsema Superstition kanssa aiheutti pelkotiloja. Katseluikä oli n. 10-11 v. Sitä ennen on tullut katseltua telkkarista vanhoja Hammer jukaisuja, jotka eivät kuitenkaan niin pelottavilta tuntuneet.



Ehkäpä vain olin onnekas vanhempien suhtautumisen suhteen kauhuelokuviin, koska sain luvan katsoa, jos uskalsin ja pystyin nukkumaan ilman painajaisia, mutta kukas niitä painajaisia myöntäisi. Noh, en kuitenkaan kakarana mitään splattereita halunnut edes katsokkaan, koska ensimmäinen minkä sattumoisin näin oli Bloodsucking freaks, joka aiheutti ihan tarpeeksi pahoinvointia ja ymmärryksen puutetta kyseista genreä kohtaan, mutta noina aikoina taisin olla jo 14-vuotias.

Kyllä se oli varmaan Kivikasvojen Lepakkolinna, vaikka en sitä saanut kokonaan katsoakaan. Ensimmäinen kokonaan katsottu säväyttäjä oli Bride of the Frankenstein (MTV:n kesäkauhusarjassa). Tähän kyllä varmasti paljon myös se, että yövyin yksin vanhassa maalaistalossa, jossa oli kaiken maailman kummitusmaisia kaappikelloja sun muita.

Hammerin Draculasta puhuminen toi muistot mieleen. Taisi olla jo ennen tuota Pet Sematarya kun Christopher Lee vei yöunet.

Ensimmäinen taisi olla Frightmare (1983), joka veti yhdeksänvuotiaan hiljaiseksi. Katsoin sen yksin kotona talvella pimeässä suurehkossa omakotitalossa, vanhempien käydessä jossakin. Alunperin tarkoitus oli katsoa joku nauhalla ollut komedia (ainoa kohtaus, jonka muistan tuosta on kun jossain baarissa joku partasuti söi jonkun Tarantulan), mutta sen jälkeen nauhalle olikin jäänyt vahingossa tuo toinen leffa. Kuitenkin ensimmäinen elokuva, joka todella imi mukaan genreen ja jolla polulla ollaan vieläkin, on juuri tuossa legendaarisessa mtv3:n kauhusarjassa esitetty Horror of Dracula.

Halloween, joskus vuonna ‑83. Jännitti vallan pirusti. Psykon teevee-esitys oli seuraavana vuonna kova juttu, joka tuli katsottua oikein äiskän luvan kanssa.