Parhaat keikkaleffat

Humphrey Bogart ( 8.7.2009 15:09)

Mitäs Goose tai joku muu muistaa tästä? Kakarana olin muka tästä diggaavinani, mutta epäilen kyllä toimisiko enää.

Ihan sujuvasti tuon katsoo vielä tänäkin päivänä. Toimii myös vähän niinkuin väli-amerikan matkailumainoksena. I like.

Jupiterin kiekossa on ihan ok kuvanlaatu (puusilmin katsottuna):

The Real McCoy (1993)



Tässähän on tarkoituksena ryöstää murtovarmasta holvista 18 miljoonaa taalaa.

Kim Basinger on ihku.

Dassin: Topkapi  ****

Riemastuttava kepeähenkinen ryöstöelokuva kuumasta ja henkeäsalpaavasta Turkista. Paikka Istanbul ja kansallismuseo. Kohde 1400-luvulla eläneen Ottomaanien sulttaanin Mehmed II:n tikari, jossa on 4 korvaamatonta smaragdia.

Elokuvassa on todella hieno, suorastaan aristokraattinen näyttelijäkatras. Mm. Melina Mercouri, Peter Ustinov, Maximilian Schell, Robert Morley etc. Varsinkin Peter Ustinov on riemastuttavan hauska hieman höpsönä pikkuhuijarina, joka saa elämänsä tilaisuuden pistää rahoiksi. Ustinovin rooli aiheutti ainakin allekirjoittaneelle vielä ylimääräisiä purskahduksia, kun tämän naamaan on aina omaksunut partaveitsen terävät Hercule Poirotin aivot. Mieshän toki pokkasikin roolistaan parhaan sivuosa Oscarin.

Elokuvan juonen ja jännityksen kannalta tässä on aika poikkeuksellinen tapa kasata keikkaporukka. Maximilian Schellin näyttelemä keikan aivot Walter Harper keksii nimittäin käyttää keikan vaativuudesta huolimatta amatöörejä. Riskit ovat suurempia epäonnistua mutta onnistuessaan palkat ovat pienempiä ja virkavalta ei osaa epäillä noviiseja.

Muistin katsoneeni elokuvan aikaisemmin yhden ja ainoan kerran joskus ala-asteella mutta tuli kuitenkin yllätyksenä päivämäärä Elonetin tarkastuksen myötä. Oli kuin olikin maanantai-illan MTV:n elokuvana TV 1:llä 15.10.1984. Niin se aika rientää...

Wise: Odds Against Tomorrow  aka. He pakenivat huomispäivää   ****

Katkeroitunut pitkänlinjan ex-poliisi Burke, joka oli saanut potkut tehtävistään, kun ei ollut suostunut oikeudessa paljastamaan korruptoituneita virkaveljiään. Virka oli mennyt mutta yhteydet niin poliisivoimiin, kuin alamaailmaan toimivat edelleen. Sisäpiirin tietona hän saa kuulla, että pikkukaupungin pankissa tiettynä päivänä on normaalia suurempi erä vihreää tarjolla ja vartijanakin vain leppoisia eläkepäiviä odotteleva patu. Eli periaatteessa, kuin ottaisi tikkarin lapselta mutta todellisuus ei olekaan niin yksinkertaisen helppoa. Keikkakaverikseen hän valitsee itselleen tummaihoisen keikarimuusikon, jolla on velkoja vähän jokasuuntaan ja entisen sotaveteraanin ja nykyisen turhautuneen työttömän, joka kamppailee alemmuskompleksin kourissa asuessaan naisystävänsä rahoilla. Tiimin ryhmähenkeä ei myöskään auta, että tämä on rasisti, eikä säästele sanoja asian tiimoilta.

Hieno ja hieman erilainen keikkaelokuva, jossa jännitys on melkein enemmän siinä tappavatko miehet toisensa ennen keikkaa vai...

Elokuvan loppuhuipentuma oli muistaakseni samanlainen, kuin kymmenen vuotta aikaisemmin ilmestyneessä Cagneyn tähdittämässä White Heat – Valkoinen hehku.