Suositelkaa surrealistisia

Lauri Lehtinen ( 3.1.2007 12:43)

JMustonen ( 3.1.2007 11:06)

Jos kaipaa surrealistista traumasointia, niin tästä lienee hyvä aloittaa.

Jos haluaa käyttää paljon sivistyssanoja, niin kannattaa tarkistaa miten ne kirjoitetaan.

+ti

Kyllä "traumasoinnistakin" voidaan varmaan puhua jos sikojen ja ankkojen äänet jäävät pysyvästi soimaan katsojan päässä.

No jos palataan aiheeseen, niin juuri äänimaailma häiritsi tässä eniten. Oli alusta asti selvää ettei elokuvaa voi etäännyttää minkäänasteisella suodattimella, vaan kaikki "kiva" mitä on edessä tarjotaan synkeällä naamalla ja hyvin henkilökohtaisesti. Mutta ei siinä mitään, kyl mä voin tulla tän Orioniin katsomaan, etenkin jos saadaan sali täyteen. Onhan kyse kuitenkin olennaisesta elokuvasta, sikäli jos haluaa tosissaan perehtyä surrealismiin. Vase De Noces on kaiketi puhtaasti sitä mistä Buñuel puhui 20 ‑luvun lopussa: vastenmielistä ja luotaantyöntävää taidetta, joka ei miellytä ketään. Tässä mielessä Thierry Zéno paljastaa sen miten kevyttä ja "sensaatiomaista" surrealismista tuli, vrt. esim. Lynchin mukamas surrealistinen Eraserhead samalta vuosikymmeneltä.

JMustonen ( 3.1.2007 13:08)

Tässä mielessä Thierry Zéno paljastaa sen miten kevyttä ja "sensaatiomaista" surrealismista tuli, vrt. esim. Lynchin mukamas surrealistinen Eraserhead samalta vuosikymmeneltä.

Mukamas vs. aidosti surrealistinen – on toki olemassa joitain puritaanisia käsityksiä surrealismista, mutta on vaikea pitää tuollaisia erotteluja olennaisina nykymaailmassa, jossa mikään ei ole kaikille pyhää, toisin sanoen taiteilijoilla on käytössään paljon vähemmän keskiluokkaista yleisöä kohahduttavia skandaaliaiheita kuin alkuseurakunta-surrealismin aikana. Maailman ensimmäisessä Eraserheadin arvostelussa (Variety) Lynchin debyyttiä verrattiin nimenomaan Zénon leffaan ja pidettiin jos mahdollista vielä vastenmielisempänä paskana. Eraserheadin status on tietenkin siitä kohentunut mikä edesauttaa tällaisia vastakkainasetteluja, jotka tuntuvat perustuvan enemmän kulttuurin hierarkioihin kuin teosten sisältöön.

Lauri Lehtinen ( 3.1.2007 14:15)

Eraserheadin status on tietenkin siitä kohentunut mikä edesauttaa tällaisia vastakkainasetteluja, jotka tuntuvat perustuvan enemmän kulttuurin hierarkioihin kuin teosten sisältöön.

Niin, onhan se näinkin. Samanhan voi sanoa Buñuelin varhaisesta tuotannosta, jonka iskuvoima nojasi katolilaisuuteen. Kuka tietää, ehkä provokaation terä katkeaa joskus myös Zénon esikoiselta, joskin elämme silloin hyvin mielenkiintoisessa yhteiskunnassa.

Mustosen epäselvästä ulosannista ei voi ikinä olla täysin varma, mutta musta tuntuu, että Lehtisen pointti meni syväluotaavan Mustosen ohi, yli tai ali... Tai sitten ymmärsin jotain väärin, mutta musta Lehtinen viittasi vastakkainasettelulla ja kulttuurien hierarkioilla sitä että Mustonen kokee tarpeelliseksi polkea Eraserheadin mainetta ilman sen kummempaa syytä (_mainetta_ nimen omaan sen takia, ettei kritiikillä ole mitään tekemistä itse elokuvan kanssa).

Onkos Begotten saanut sydämiä puolelleen? Vai päinvastoin. Hankalasti saatava tämäkin nykyään.

(The Lukewarm.) ( 3.1.2007 15:27)

a) Mustonen kokee tarpeelliseksi polkea Eraserheadin mainetta ilman sen kummempaa syytä (_mainetta_ nimen omaan sen takia,



b) ettei kritiikillä ole mitään tekemistä itse elokuvan kanssa).

a) Sulle tää juttu pitää näköjään taas kerran vääntää rautalangasta. Ei mulla ole mitään erityistä tarvetta polkea Eraserheadin mainetta. Sun on aika oppia teoreettista asioiden kautta tapahtuvaa keskustelua ilman että yrität syöttää (koston, katkeruuden? Mikä ihmeen tarve?) motiiveita ihmisten suihin.



b) Oma kritiikkini lähti siitä että pohdin näitä kahta elokuvaa 20-luvun surrealistisen radikalismin ja siihen liittyvän filosofian pohjalta mitä Lehtinen kutsui puritaaniseksi. Kritiikin taustalla oli siis tietty filosofia. Toki itse filosofian aiheellisuudesta voidaan keskustella, kuten Lehtinen tekikin haastaessaan sen vanhanaikaisena. Jos nyt kuitenkin elokuvia tulkitaan varhaisen avantgardismista irtaantuneen surrealistisen liikkeen teesein niin Vase De Noces täyttää ne popularisoitunutta Eraserheadia paremmin (kannattaa muistaa, että jo Buñuel sai kritiikkiä Andalusialaisen koiran suosiosta) eli kritiikki ei missään tapauksessa sivuuta ko. elokuvaa. Toki lähestymistapoja on monia, tämä oli vain yksi niistä.

Miten Ado Kyroun

Le moine (1973) uppoaa elitisteille?



Divisan espanja-julkaisussa taitaa olla enkkuaudiokin. Levy on odottanut hyllyssä katsomista jo vuoden ajan.

netzach ( 3.1.2007 15:01)

Onkos Begotten saanut sydämiä puolelleen? Vai päinvastoin. Hankalasti saatava tämäkin nykyään.

Begotten pyörii ihan eri tylsyyssfääreissä kuin siannussimiselokuva.

Volonte ( 3.1.2007 17:21)

Miten Ado Kyroun Le moine (1973) uppoaa elitisteille?

Se kannatti katsoa. Ilmeisesti tahallisen vanhanaikainen ja staattinen kuvakerronta tekee elokuvasta välillä vähän tylsän, mutta hillitön loppuratkaisu pelasti paljon ja nosti hymyn huulille pitkäksi aikaa. Entä jos se vaan on noin helppoa...

Lauri Lehtinen ( 3.1.2007 19:10)

Volonte ( 3.1.2007 17:21)

Miten Ado Kyroun Le moine (1973) uppoaa elitisteille?

Se kannatti katsoa. Ilmeisesti tahallisen vanhanaikainen ja staattinen kuvakerronta tekee elokuvasta välillä vähän tylsän, mutta hillitön loppuratkaisu pelasti paljon ja nosti hymyn huulille pitkäksi aikaa. Entä jos se vaan on noin helppoa...

Onko tietoa, kuka tuon uuden loppuratkaisun keksi? Buñuel itse? Alkuperäinen kirja sekä ymmärtääkseni myös 90-luvun elokuva loppuvat eri tavalla.



Toteutus olisi tosiaan voinut olla vähän kuumeisempi mutta välillä tuo rauhallinen tyyli taas on juuri se paras puoli. Jos sama loppuratkaisu tehtäisiin johonkin uuteen elokuvaan niin se todennäköisesti pilattaisiin liialla dramatisoinnilla, teatraalista musiikkia jne. Toteava vähäeleisyys rules.

JMustonen ( 3.1.2007 16:06)

(The Lukewarm.) ( 3.1.2007 15:27)

a) Mustonen kokee tarpeelliseksi polkea Eraserheadin mainetta ilman sen kummempaa syytä (_mainetta_ nimen omaan sen takia,



b) ettei kritiikillä ole mitään tekemistä itse elokuvan kanssa).

a) Sulle tää juttu pitää näköjään taas kerran vääntää rautalangasta. Ei mulla ole mitään erityistä tarvetta polkea Eraserheadin mainetta. Sun on aika oppia teoreettista asioiden kautta tapahtuvaa keskustelua ilman että yrität syöttää (koston, katkeruuden? Mikä ihmeen tarve?) motiiveita ihmisten suihin.



b) Oma kritiikkini lähti siitä että pohdin näitä kahta elokuvaa 20-luvun surrealistisen radikalismin ja siihen liittyvän filosofian pohjalta mitä Lehtinen kutsui puritaaniseksi. Kritiikin taustalla oli siis tietty filosofia. Toki itse filosofian aiheellisuudesta voidaan keskustella, kuten Lehtinen tekikin haastaessaan sen vanhanaikaisena. Jos nyt kuitenkin elokuvia tulkitaan varhaisen avantgardismista irtaantuneen surrealistisen liikkeen teesein niin Vase De Noces täyttää ne popularisoitunutta Eraserheadia paremmin (kannattaa muistaa, että jo Buñuel sai kritiikkiä Andalusialaisen koiran suosiosta) eli kritiikki ei missään tapauksessa sivuuta ko. elokuvaa. Toki lähestymistapoja on monia, tämä oli vain yksi niistä.

a) Voisin quotettaa tältä foorumilta lukuisia Lynchiä vähätteleviä kommentteja sun suusta. Näillä ei ole mitään tekemistä teorian kanssa vaan sen, että musta sä et ymmärtänyt mitä Lehtinen tarkoitti viimeisellä lauseella. Jos ymmärsin väärin, voi varmaan Lauri kertoa uudestaan mitä tarkoitti.

Toisekseen voit taas haistaa vitun, koska sun tapa keskustella mulle on joka vitun kerta huomauttaa iästäni (sun on aika oppia) ikäänkuin olisit jotenkin viisaampi ja vanhempi.

Puutuin keskusteluun, koska mua lähinnä vituttaa toi sun tyylis kirjottaa, etenkin silloin kun et tunnu pysyvän keskustelussa mukana.



b) mua ei kiinnosta. Sä puhut ulkokohtaisista asioista. Väitän, että Lynch ei ole lukenut surrealistista kirjallisuutta eikä sitä kiinnosta pätkääkään kuuluuko sen kuvat ja äänet surrealistisen traditioon vai kenties sen postmoderniin populääriversioon.

(The Lukewarm.) ( 3.1.2007 19:57)

Jos ymmärsin väärin, voi varmaan Lauri kertoa uudestaan mitä tarkoitti.

Keskustelun sivuhaarat on kaikkine tulkintoineen niin vuolaita, että tältä päivältä niiden seuraaminen jää tähän, voidaan ehkä katsoa myöhemmin uudestaan.

THaavisto ( 3.1.2007 19:43)

Lauri Lehtinen ( 3.1.2007 19:10)

Volonte ( 3.1.2007 17:21)

Miten Ado Kyroun Le moine (1973) uppoaa elitisteille?

Se kannatti katsoa. Ilmeisesti tahallisen vanhanaikainen ja staattinen kuvakerronta tekee elokuvasta välillä vähän tylsän, mutta hillitön loppuratkaisu pelasti paljon ja nosti hymyn huulille pitkäksi aikaa. Entä jos se vaan on noin helppoa...

Onko tietoa, kuka tuon uuden loppuratkaisun keksi? Buñuel itse? Alkuperäinen kirja sekä ymmärtääkseni myös 90-luvun elokuva loppuvat eri tavalla.



Toteutus olisi tosiaan voinut olla vähän kuumeisempi mutta välillä tuo rauhallinen tyyli taas on juuri se paras puoli. Jos sama loppuratkaisu tehtäisiin johonkin uuteen elokuvaan niin se todennäköisesti pilattaisiin liialla dramatisoinnilla, teatraalista musiikkia jne. Toteava vähäeleisyys rules.

Orionin Bunuel-sarjassa syksyllä esitetty norjalainen englanninkielinen printti loppuu, kun Joissakin lähteissä väitetään, että elokuvan lopussa olisi vielä Onko jälkimmäistä loppua dvd/video-versioissa? Norjan arkisto väittää kopiotaan leikkaamattomaksi. Hyvä elokuva!

Masterbrain ( 19.8.2005 09:51)

Pyytäisin apua toveri elitisteiltä. Eli suositelkaa jotain hyviä surrealistisia ja muitakin omituisia taide-elokuvia. Jotain muita kuin niitä mitä elitistin sivuilla on arvosteltu. Kiitos.

No nämä tietysti (vielä on muutama jäljellä):

http://www.sea.fi/esitykset/syksy2006/borowczyk.html