Viikonloppuna Artisokkaa

Liisa_ 10.2.2005 11:20

Viikonloppuna Artisokassa mm. Kevin Baconin Woodsman ja Tukholmassa potin kotiin kerännyt Innocence, sekä Eija Niskasen luento Itä-Aasian naisohjaajista.





Lauantai-iltana alkaen klo 22 Bio Rexin Bio Cafessa Radio Helsingin ja Artisokan yhteinen Nice Visions ‑klubi, jossa levylautasella elokuvamusiikkia ja seinällä lyhäreitä ja Valkoinen peura. Vapaa pääsy!



‑Liisa L.







HELSINKI WOMAN FILM FESTIVAL                

NAINEN VAI ARTISOKKA –elokuvafestivaali 11.-13.2.2005

Forum, Bio Rex



Nainen vai Artisokka esittelee laadukkaita naisohjaajien teoksia, kiinnostavien naisnäyttelijöiden elokuvia ja vahvoja naisaiheita. Vuoden 2005 ohjelmisto esittelee kansainvälisten festivaalin parhaimmistoa naisnäkökulmalla. Mukana mm. Tukholman elokuvajuhlien pääpalkinnon voittanut Lucile Hadzihalilovicin INNOCENCE ja vuoden palkituin Aussi-elokuva, Cate Shortlandin SOMERSAULT.



Festivaalin pääpaino on uusissa elokuvissa, mutta vuonna 2005

kunnioitetaan erityisesti belgialaisohjaajaa Chantal Akermania, jonka

elokuvien sarja nähdään Suomen elokuva-arkistossa. Sarja käynnistyy

festivaalin yhteydessä nähtävällä, ohjaajan tuoreimmalla elokuvalla,

absurdilla komedialla DEMAIN ON DÉMÉNAGE (2004). Elokuvan pääosassa

nähdään ranskalaistähti Sylvie Testud, joka uppoutuu komedialliseen

rooliinsa poikamaisella charmilla.

 

Vuoden Helmi on ranskalaishitti, kohutun debyyttiohjaajan Lucile Hadzihalilovicin enigmaattinen, mystinen INNOCENCE. Tuottaja-ohjaaja Hadzihalilovic on ranskalaisen elokuvan hetken kuumimpia nimiä, eikä vähiten läheisestä yhteistyöstään Gaspar Noén kanssa. Ohjaajan esikoispitkä on yllättävä, rohkeasti omaperäinen elokuva, joka marraskuussa voitti Tukholman elokuvajuhlien pääpalkinnon.



Cate Shortlandin uskomattoman kaunis debyyttiohjaus SOMERSAULT on kerännyt lähes kaikki kotimaansa Australian tärkeät elokuvapalkinnot ja se on myyty jo 20 maahan. Vakuuttavan kauniisti kuvattu ja herkästi näytelty nuoren tytön odysseia uppoaa jenkki-indien ja taide-elokuvan välimaastoon.



Bend it like Beckham –elokuvalla maineeseen noussut ohjaaja Gurinder Chadha on heittäytynyt Bollywood-tunnelmiin romanttisessa ja hyväntuulisessa komediassaan HILPEYS JA ENNAKKOLUULO (Bride and Prejudice). Elokuva lainaa pohjatarinansa Jane Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta, mutta tarjoilee myös Bollywood-faneille runsaasti koristeellisia tanssi- ja laulukohtauksia. Elokuva saa Suomen levityksen 25.2.2005.



Esikoisohjaaja Nicole Kassell tarttuu arkaan aiheeseen elokuvassaan THE WOODSMAN. Pääosassa Kevin Bacon tekee riipaisen roolityön vankilasta kotiutuneena, pedofiliasta tuomittuna miehenä. Lopputulos on hienovarainen, silti äärimmäisen vahva tarina haavoittuneen miehen kamppailusta ja normaaliuden haaveesta. Elokuva tutkii selittelemättä rikoksentekijän mahdollisuutta aloittaa uusi elämä. Elokuva tulee ensi-iltaan 25.3.2005.



Almodovarilaisittain virittynyt espanjalaiskomedia MY MOTHER LIKES WOMEN kertoo kepeästi uusioperheen ongelmasta, jossa kuuluisan pianistin kolme aikuista tytärtä järkyttyy äidin valinnoista. Tukholman kilpailusarjassakin esitelty Hongkong-melodraama BUTTERFLY henkii Wong Kar-Wain estetiikka. Elokuva keskittyy kuvaamaan kauniisti naisen ristiriitaa ja valintoja toiseen naiseen kohdistuvan rakkauden ja perheensä väliltä. Pitkänlinjan ohjaaja Ann Hui on ohjannut rakkautta ja rikoselokuvaa, draamaa ja toimintaa sekoittavan elokuvan GODDESS OF MERCYN. Toiminnallisessa huumepoliisin osassa nähdäänVicky Zhao, jonka roolihahmo rakastuu väärään mieheen.



Cannesissa Kritiikin viikon Grand Prix’n voittanut SINCE OTAR LEFT on lempeän hienovarainen perhedraama kolmen sukupolven naisista Tbilisissä, Georgiassa. Muutostilassa elävän, rappeutuneen ex-neuvostotasavallan todellisuus tallentuu kauniin rauhallisesti dokumentaristina kouliintuneen Julie Bertuccellin ensimmäisessä fiktioelokuvassa.



Elokuvista lisää: www.artichoke.lasipalatsi.fi.





BIO REX LA 12.2. klo 14

NAINEN ITÄ-AASIAN ELOKUVATEOLLISUUDESSA

Luento, Eija Niskanen, PhD candidate, University of Wisconsin-Madison



Itäaasialaisesta elokuvasta puhuttaessa nainen kameran takana ei välttämättä ensimmäisenä tule mieleen, vaikka valkokankaalla nainen pätkiikin miehiä tantereeseen. Luennolla käsitellään naisia elokuvantekijöinä Hongkongin, Japanin ja Etelä-Korean elokuvateollisuudessa, ja pohditaan, voidaanko sanaa feminismi edes käyttää tämän alueen naiselokuvan yhteydessä. Vapaa pääsy.







AIKATAULU 11.-13.2.2005



FORUM 1

PE 11.2.

klo 18.45 DEMAIN ON DEMENAGE 110 min

klo 21.00 MY MOTHER LIKES WOMEN 96 min



BIO REX

LA 12.2.

klo 14.00 Eija Niskanen: luento itäaasialaisista naisohjaajista

klo 15.00 GODDESS OF MERCY 108 min

klo 17.00 HILPEYS JA ENNAKKOLUULO 112 min

klo 20.00 INNOCENCE 115 min

klo 22.00 NICE VISIONS – Artisokka-klubi á la Radio Helsinki



BIO REX

SU 13.2.

klo 15.00 SOMERSAULT 105 min

klo 17.00 SINCE OTAR LEFT 103 min

klo 19.00 THE WOODSMAN 87 min

klo 21.00 BUTTERFLY 124 min



Lipunmyynti:

FORUM 1.  Artisokka- liput saatavana Forumin näytöksiin tiistaista 8.2.

klo 10.00 alkaen

Finnkinon lippukaupasta, netissä ja puhelinvaraamosta sekä teatterin

kassoilta normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Finnkinon leffaliput

etukäteen: KINOLIPPU 0600 007 007 (0,99€/puh.+ pvm) klo 8-20              

ja www.finnkino.fi

BIO REX. Bio Rex, 2.krs. p. 0201555800. Lipunmyynti aukeaa jp puoli tuntia

ennen ensimmäistä näytöstä.

Liput myynnissä ma 24.1.2005 alkaen.



LIPUT 6 euroa/näytös
Antti Tohka 10.2.2005 12:21
Young Hova 10.2.2005 15:22

Innocence... kutakuinkin *****

Ilja Rautsi 10.2.2005 16:38

Mainostetaan nyt Innocencea vielä

kerran.
(The Lukewarm.) 10.2.2005 22:01

Voisin puolestani mainostaa sunnuntaina esitettävää Somersaultia. Aussilaisen esikoisohjauksen pitäisi lämmittää jokaista joka pitää vähänkään Wong Kar Wai tai Sofia Coppola ‑maisesta fiilistely kerronnasta.



JoonasS 10.2.2005 22:14
(The Lukewarm.) (10.2.2005 22:02)
Voisin puolestani mainostaa sunnuntaina esitettävää Somersaultia. Aussilaisen esikoisohjauksen pitäisi lämmittää jokaista joka pitää vähänkään Wong Kar Wai tai Sofia Coppola ‑maisesta fiilistely kerronnasta.







Yeah, second that. Erinomaisen haikea fiilistelyleffa.
Kat 13.2.2005 10:05

Butterfly olisi tänään tarkoitus mennä katsomaan.