jazz

viimeisen viikon aikana on soinut kokoelma nimeltä the Best of Blue Note. esim. Art Blakey, Ellington ja John Coltrane ovat todella päräyttäviä, Parker ja Davis liian hardcoreja. suositelkaa olennaisia levyjä ja elokuvia tyyliin Phantom Lady ja Round Midnight. Clintin Bird-leffa ei innostanut jostain syystä ollenkaan. kannattaako katsoa Keisarikunta, trailerin perusteella se musiikkipuoli oli mallikasta

Keisarikunta on ihan menettelevä, draama nyt on mitä on mutta näyttelijät ja musa ovat ihan hyviä. Elokuvassa dokataan ihan jatkuvasti, olisi pitänyt saada lasi viskiä käteen kun leffa loppui. Ei silti mitään erityistä syytä nähdä isolta kankaalta.

***** Hohto. Taisi Tolosen muija saada taas ensi-illassa ilmaista brenkkua mjitääh.

5 tähteä tälle ja Oopperan kummitukselle, aikamoinen putki taas päällä.

antti (1.1.2005 23:50)

Art Blakey, Ellington ja John Coltrane ovat todella päräyttäviä, Parker ja Davis liian hardcoreja.

Olisin suositellut ehdottomasti Coltranen "A Love Supremea", mutta ehkä sekin on sitten liian hardcorea. Itselläni kuitenkin eniten kuunneltuja jazzlevyjä, jonkinlaiseen euforiaan vajoaa aina tuota soittaessa, ilman mitään uskonnollisia virityksiäkin. Ehkä Coltranen "helpompi" "My Favorite Things" voisi kolahtaa ensin, hienoja versioita standardeista.

TV2 esitti joskus vanhoja Pori jazz-taltiointeja ja laulaja Betty Carterin "Sounds"-biisi kolisi välittömästi. Kaikkia Carterin levyjä en ole jaksanut kuunnella mutta "The Betty Carter Album" jolta "Sounds" löytyy kannatta kuulla.

Weather Reportin "Heavy Weather" tuli joskus kuunneltua suunnilleen puhki, mutta ehkä tässä ei nyt haeta fuusiokamaa. Davisilta, Mingukselta ja esim. Eric Dolphyltä löytyisi paljon olennaisia levyjä.

Elokuvista ei nyt tule mieleen kuin Spike Leen "Mo' Better Blues" joka on ihan ok. Anttilassa olen nähnyt edulliseen hintaan "Jazz on a Summer’s Day"-dokumenttia dvd:nä. En ole elokuvaa nähnyt, mutta esiintyjät ovat ainakin nimekkäitä.

John Coltrane: Blue Train ja Giant Steps

Charles Mingus: Mingus Ah Um

Eric Dolphy: Out To Lunch

Miles Davis: Kind of Blue ja Sketches of Spain

Cannonball Adderley: Something Else



Noista minä ainakin tykkään. Toi Dolphy on kyllä aika hardcore.

Dexter Gordonin Go! on hienoa old school- meininkiä.

Kannattaa katsoa myös Bertrand Tavernierin mainio leffa 'Round Midnight, missä Gordon esittää Pariisiin huuhtoutunutta pahasti alkoholisoitunutta jazz legendaa, joka soittelee tosi hämyisissä klubeissa punaviinipalkalla.

täältähän löytyi yllättävän monta asianharrastajaa. kiitokset vihjeistä, näillä pääsee hyvin alkuun

Ripan definitiivista listaa odoteltaessa mainitsen vielä muutaman:

Mingus. Mingus Dynasty

Hancock: Sextant

Hubbart+Turrentine: In concert

Metronome All Star Band: Metronome All Stars

Catalyst: Perception

Alice Coltrane: Eternity

Antti Tohka (3.1.2005 14:02)

Ripan definitiivista listaa odoteltaessa mainitsen vielä muutaman:

Alice Coltrane: Eternity

antille toi voisi Ellington-kaman jälkeen olla aika eksentristä kamaa. Eternity löytyy kyllä hyllystä, itse asiassa kaivoin levyn juuri esiin.; Brahma Loka, Siva Loka, Turiya Loka.. miltäs tää nyt kuulostikaan.

John Coltrane: A Love Supreme (mestariteos)

Miles Davis: Miles In The Sky (psykedeelistä jazzia?)

Miles Davis: In A Silent Way (chillailuun)

Miles Davis: Bitches Brew (fuusiojazzin lähtölaukaus)

Herbie Hancock: Sextant (kokeellista)

Eero Koivistoinen Music Society: Wahoo! (hieman funkahtavaa kotimaista)

Bill Bruford's Earthworks: Random Acts Of Happiness (ex-progemies goes jazz)

John Coltrane: Ascension

tämä on jo aika hurjaa Coltranea.



Mingus: The Black Saint & The Sinner Lady



pakollinen perusklassikko

Laitetaas pari:

Coltrane/Dolphy: Two giants together (varhainen live vuodelta 1962)

Oscar Peterson: Night Train ‑sarja (jos Ellington puree, niin sitten tämäkin)

Charlie Parker: Kaikki levytykset vuosien 1945 ja 1948 välillä.

Teddy Wilsonin pienyhtyelevytykset (lähinnä sekstetti) 19333-1944



Elokuva:

American Splendor, soundtrack on myös saatavissa.

iljalumpsis (1.1.2005 23:57)

Keisarikunta on ihan menettelevä, draama nyt on mitä on mutta näyttelijät ja musa ovat ihan hyviä. Elokuvassa dokataan ihan jatkuvasti...

...mikä ei näy missään (=ei tulla koskaan jurriin darrasta puhumattakaan), mikä sopii hyvin satuun, millaiseksi ohjaaja Mandart on itsekin kuvannut hajutonta ja mautonta feelgood-löysistelyään. Sori off-topic.

Joo, tuo jäi tosiaan mainitsematta – elokuvasta ei jää päähän lähestulkoon mitään, eli se on vähän kuin krapulaton känni- ilta, josta ei muuta muista kuin epämääräisesti viihtyneensä.